Pakene tulevaa vihaa!

"..minulla on kova tuska tässä liekissä!" (16:24)

Ajattele. Helvetin esikartano on täynnä näitä "rikkaita miehiä", jotka tuntevat siellä ollessaan Raamattunsa. He pelasivat aikanaan helmasyntiensä kanssa venäläistä rulettia ja hävisivät. Hetkessä peli oli pelattu ja armonovi suljettu. Lopullisesti.

Nyt he huutavat tuskissaan helvetin esikartanossa tietäen joka hetki, että pian on tuomiopäivä, jolloin heidät heitetään ikuisuudeksi helvettiin perkeleen kanssa. Se on ikuinen tuomio ja ikuinen piina. Heitä vaivataan öin ja päivin. Ja heidän vaivansa savu on nouseva iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja mikä pahinta, Jumala ei koskaan enää kuule eikä vastaa heidän avunhuutoonsa! He ovat koko ikuisuuden yksin, hylättyjä ja sille ei tule koskaan loppua.

Heidän silmiensä edestä vilisee läpi ikuisuuden kaikki ne hukatut Jumalan kutsut ja sydämen paaduttamiset. He haluaisivat vielä kerran tehdä parannuksen, mutta sitä mahdollisuutta ei koskaan enää anneta.

Ja tästäkö ei saisi varoittaa? Tätäkö totuutta pitäisi piilotella? Tämäkö on henkistä väkivaltaa? Pitäisikö synnissä eläviä saattohoitaa helvettiin? Suurinta henkistä väkivaltaa on olla varoittamatta ihmisiä tästä kaikella vakavuudella.

Kristitty, joka ei tunne tuskaa tämän totuuden vuoksi, on maailmankaikkeuden sokein ja sadistisin ihminen. Hän tietää, mikä synnissä eläviä odottaa, mutta ei tee mitään. Hän tunsi parannuksen välttämättömyyden, synnin vakavuuden ja Jeesuksen, mutta Hän salli kaiken tämän tapahtua.

Voiko sellaista katsoa läpi sormien?

Yksinäisen miehen tie

Mitä tapahtuisi, jos ensi viikolla Herra vastaisi meidän rukouksiimme, ja Hän laskisi Apostolien tekojen aikaisen Jumalan pelon ja Pyhyyden ilmapiirin jokaiseen vapaiden suuntien seurakuntaan? Siis sen ilmapiirin, missä valehtelijat kaatuivat kuolleina maahan? 

Uskaltaisimmeko pyytää sitä enää joka sunnuntai, jos näkisimme ne ruumiskasat ennalta?

Ja toisaalta, onko meillä varaa olla pyytämättä? Olemmeko niin tottuneita valheeseen, että Aito Oikea sekä Totuus pelottavat? Uskottelemmeko me aidoksi kristillisyydeksi ja puhtaaksi kullaksi jotain sellaista, joka onkin vain kissankultaa ja valhetta?

Onko niin, että synnymme tämän uskonnollisen valheen ja petoksen sisälle, elämme siinä ja kuolemme siinä, saamatta koskaan tietää, mitä Jumalalla olisi ollut tarjota meille?

Onko niin, että Hän haluaisi antaa enemmän mutta ei voi, koska me emme nyky-kristillisyydessä kestäisi sitä? 

Mitä ikinä se maksaa, nyt on aika etsiä Herraa. Nyt on aika lopettaa ihmisten ja uskonnollisen valtavirran miellyttäminen, ja etsiä vain sitä, mikä tulee Häneltä. Meillä ei ole vaihtoehtoja. Olemme  kauan sitten jo kadottaneet Apostolien tekojen kristillisyyden, joka on ainut normaali, minkä Raamattu tuntee.

Näytä minulle yksikin suuri Jumalan mies Raamatusta tai historiasta, joka kulki uskonnollisen valtavirran ja aikansa kristillisen muodin mukana! Niitä ei ole! 

Jumalan miehen tie on hyvin yksinäisen miehen tie. Niin yksinäisen miehen tie, että kalpenisimme kauhusta, jos saisimme tietää sen totuuden pohjaan asti.

Ja silti, meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin astua tuolle tielle ja maksaa hinta, yksinäisyyden hinta.

Kaikkina aikoina Jumalalle on riittänyt herätykseen vain yksi mies. Koskaan Hän ei ole tarvinnut enempää. Löytääkö Hän tuon miehen tänään? (Hes. 22:30)