Suuressa armossaan

Eräänä iltana Jumala avasi silmäni näkemään, miten suuri Hänen armonsa on ollut minua kohtaan elämäni aikana. Seuraava Jeremian kirjan sana alkoi elää sisälläni: ”Kaukaa ilmestyi minulle Herra ja sanoi: Ikuisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden olen vetänyt sinua puoleeni armosta.” (Jer. 31:3)

                      Suuressa armossaan Jumala antoi minun syntyä kotiin, jossa isä ja äiti ovat uskossa Jeesukseen. Armossaan Jumala veti minua jo pienenä luokseen. Jo alle kouluikäisenä pienenä poikana isäni kainalossa Jumalan Henki avasi minulle Jeesuksen ristin kuoleman merkityksen. Muistan edelleen sen hetken, kun silmäni aukesivat ymmärtämään, että Jeesus kuoli minun puolestani ristillä. Armossaan Jumala veti minua pelastukseen ja sain isäni kanssa rukoilla pelastusta Jeesukselta. Tuolloin pieneen sydämeen Jumala armossaan sytytti uskon liekin.

                      Armossaan Jumala kärsivällisyydessä veti minua lapsuuteni vuosina ylpeydestäni huolimatta, kun haaveilin jalkapallotähden urasta ja näin useat kaverini kilpailijoina, joita parempi minun pitää olla. Armossaan hän kärsivällisesti varjeli ja odotti hedelmän kypsymistä elämässäni.

                      Armossaan Jumala useasti lapsuuteni aikana veti minua Jeesuksen luokse ja sain tulla joka kerta uudestaan Hänen luokseen lankeemuksistani huolimatta.

                      Armossaan Jumala varjeli minua joutumasta väärien kavereiden vietäviksi antamalla minulle nuoruuteni herkimpinä aikoina uskovaisen ystävän.

                      Armossaan Herra varjeli minua vääriltä naisilta, jotka olisivat vieneet elämäni turmioon ja pitkille sakkokierroksille. Herra varjeli armossaan minut alkoholin kiroukselta enkä muutamista kokeiluista huolimatta jäänyt sille tielle. On pelkkää armoa, että itsepäisen ja äkkipikaisen luonteeni kanssa sain nuoruuteni vuosina ymmärtää ja uskoa Raamatun vakavan varoituksen: ”Haureus ja viini, rypäleen mehu, vievät järjen.” (Hoos. 4:11)

                      Armossaan Hän ikuisen rakkautensa tähden näki sydämeni kaipauksen päästä syvempään ja läheisempään suhteeseen Hänen kanssaan.  Hän salli elämääni sairauksia, jotka mursivat kovaa sisintäni ja taivuttivat minut antautumaan kokonaisvaltaisemmin Hänen käsiinsä. Armossaan Hän ei hylännyt minua suureen epätoivoon ja yksinäisyyteen, kun sokeana luulin kaiken loppuneen ja elämäni merkityksettömäksi. Armossaan Hän elämääni murtavien kokemusten keskellä antoi toivon kipinän Sanastaan: ”jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se kantaa paljon satoa.” (Joh. 12:24) Noina vaikeina aikoina Hän avasi taisteluiden keskellä oven Hänen yliluonnolliseen maailmaansa ja kutsui minut työhönsä.

                      Armossaan Jeesus Kristus itse täytti minut Hengellään ja sain voiman olla Hänen todistaja ihmisten keskellä. Sain sellaisen voiman todistaa Jeesuksesta muille, mitä en olisi koskaan uskonut omistavan. Armossaan Hän antoi minulle uudet kielet, joilla saan usein vielä tänä päivänä puhua selittämätöntä kieltä Hänen kanssaan.

                      Armossaan Herra veti minua edelleen puoleensa ja kirkasti totuutta minulle, joka luulin pelkän opin ja sen puolesta kiivailun, olevan suurinta Jumalan palvelemista. Armossaan Hän kärsivällisesti kesti minua, vaikka sain kiivauteni ja väittelynhaluni seurauksena monta riitaa aikaiseksi uskovien keskuudessa. Armossaan Hän otti minut kiinni, painoi pääni tomuun ja näytti, mikä minä olen ottamaan Jumalan sanan huulilleni ja lyömään sillä uskon veljeä, vaikka hän olisikin väärässä.

                      Armossaan Jumala salli minun olla hetken pimeydessä, nähdä oma tilani ja ymmärtää, ettei kysymys ole opista vaan Hänestä, josta koko Raamattu kertoo. Oli armoa saada ymmärtää, että oikea oppi ei pelasta ketään vaan Hän itse pelastaa.

                      Armossaan Jeesus uudisti minut ja nosti minut tuosta pimeydestä juuri sillä hetkellä, kun luulin Jumalan jo lopullisesti hylänneen minut. Hän totisesti puhdisti verellään sydämeni kaikesta synnistä ja antoi minulle niin voimakkaan armon kokemuksen, jota en koskaan ollut kokenut. Sen jälkeen saatoin aivan uudella voimalla ja innolla kertoa jokaiselle vastaan tulijalle, miten olen saanut kaikki syntini anteeksi.

                      Armossaan Jumala antoi minulle vaimon, jonkalaista en uskonut olevan olemassa maan päällä. Armossaan Hän tiesi ne kriteerit ja tarpeet, jotka minä olin sydämessäni toivonut vaimollani olevan. Suurta armoa on näinä vuosina ollut, että vaimoni on jaksanut minua ja edelleen rakastaa minua.

                      Kiitän Jumalaa, että viime aikoina olen yhä syvemmin saanut tuntea sen, miten elämä Herran kanssa ei ole tekemisissäni, hengellisessä työssä tai ponnisteluissa vaan elämä on Hänessä itsessään. Armossaan Hän kirkasti minulle, ettei Hän halua minulta niinkään töitä tai tekoja vaan minut itseni kokonaan. Olen saanut ymmärtää edes vähän, miten Hänen armossaan saa levätä ja kuunnella, mitä Hänellä on sanottavaa. Kaiken hengellisen työn ja toiminnan tulee kummuta tämän armon ja levon keskeltä.

                      Tänä iltana mieleni herkistyy, kun mietin Jumalan suurta armoa elämässäni. Tällaisen ylpeän, itsekkään, kateellisen, katkeroituvan, äkkipikaisen, ahneen, pilkallisen, pikavihaisen ja täysin itsessään kelvottoman syntisen Jeesus on ostanut omalla kalliilla ristinkuolemallaan ja verellään omakseen. Hän ei missään vaiheessa ole väsynyt minuun vaan on päivästä toiseen jaksanut rakastaa minua ikuisella rakkaudellaan ja vetänyt joka päivä minua luokseen. Hän ei ole jättänyt työtään kesken vaan on tähän asti minua auttanut.

                      Tiedän, että suuressa armossaan Hän, Jeesus itse, nostaa, kantaa ja pelastaa minua aina siihen päivään asti, kunnes saan nähdä Hänet kasvoista kasvoihin.

 

”Uskollisuutesi suuri on Herra. Ei vaihteen varjoa luonasi sun. Iäti kestävä, perustus varma, on sinun armosi Herrani mun.” (HL 25)

Hiljainen tuulen hyminä

Ylösnoussut Jeesus Kristus sanoi noin vuonna 95 seuraavat sanat: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.” (Ilm. 2:7,11,17,29; 3:6,13,22) Hän sanoi ne seitsemän kertaa. Joka kerta, kun kuulen nämä sanat, jotain liikahtaa sisälläni. Näissä sanoissa on majesteetillisen pyhyyden ja auktoriteetin tuntu. Jos 1900 vuotta sitten seurakuntien ja yksilöuskovien oli tärkeää kuulla Jumalan Hengen ääni, kuinka tärkeää se onkaan tänään, kun Jeesuksen tulo on aivan oven edessä? (Matt: 24:33) Kuulemmeko tänään, mitä Henki tahtoo meille sanoa?

                      Kerran lukiessani ensimmäistä Kuningasten kirjaa (19:9-13) tulin kiinniotetuksi näiden sanojen kautta. Elia oli paennut kuningatar Iisebeliä Hoorebin vuorelle, jossa Jumala alkoi puhu Elialle. Elia vuodatti ensin sydäntään Herralle, kuinka paljon hän onkaan nähnyt vaivaa ja kiivaillut Herran puolesta. Elia toden totta oli kaikkensa antanut ja tehnyt paljon työtä. Tämän jälkeen Herra käski Eliaa mennä vuorelle Herran eteen. Herra alkoi puhua Elialle. Hän näytti, miten Herran edellä kävi raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, mutta Herra ei ollut myrskytuulessa. Tämän jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessäkään. Maanjäristystä seurasi tuli, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Viimeisenä Raamattu (Raamattu kansalle) sanoo: ”Tulen jälkeen kuului hiljainen kuiskaava ääni.” (1.Kun. 19:12) Toinen käännös (1933/38) sanoo: ”Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä.” Tässä Herra alkoi puhua Elialle hyvin selkeää puhetta.

                      Miettiessäni omaa elämääni ja palvelustehtävääni koen, että olen tavallaan samankaltaisessa tilanteessa kuin Elia. Olen tehnyt Herran työtä ja kiivaillut hänen puolestaan jopa uuvuksiin saakka. Kuitenkin kovan vauhdin ja työtaakan alla rakkaussuhde Jumalaan muuttuu helposti työsuhteeksi. Näin minulle on usein käynyt. Olen keskittynyt muihin ihmisiin ja pääpaino suhteessani Jeesukseen on ollut evankeliumin muille kertominen eikä Jeesus itse. Minulle on käynyt kuin henkilölle Korkea Veisussa: ”panivat minut viinitarhain vartijaksi - omaa viinitarhaani en vartioinut.” (Korkea Veisu 1:6)

                      Jäähyväispuheessaan Efeson seurakunnan vanhimmille Paavali kehottaa pitämään huolta ensin itsestään ja toiseksi muista ihmisistä (Apt. 20:28). Nuorelle sananjulistajalle Timoteukselle Paavali antaa kehotuksen valvomaan ensin itseään ja toiseksi opetustaan (1:Tim. 4:16). Järjestys on tänä päivänä edelleen oltava sama: ensin oma suhde Jeesukseen, sitten muut. Kovan menon ja pauhinan keskellä en ole kuullut Jumalan Hengen selvää ääntä niin kuin olisi pitänyt. Vaikka työ on ollut oikeaa ja hyvää, se on usein korvannut hiljaiset hetket Herran edessä. Herran puhe ei ole ollut kuultavissa kiireisen menon keskellä. Raamatunhan mukaan kaikki hengellinen työ ja toiminta tulee tapahtua Jeesuksen luota löytyvästä levosta käsin. (Matt. 11:28-29, Ps. 73:28)

                      Elian kohdalla, kun kaikki muut äänet olivat vaienneet, hän kuuli hiljaisen tuulen hyminän kaltaisen kuiskaavan äänen, joka alkoi puhua rajuilmojen runteleman erämaan yllä. Tuo tuulen hyminä, kuiskaava ääni, oli selkeästi kuultavissa oleva Jumalan ääni rikkinäiselle, epätoivoiselle ja väsyneelle Elialle. Ääni antoi tarkat ja uudet ohjeet Elian palvelustehtävälle ja elämälle. Tuon puheen jälkeen Elia saattoi nousta uudessa voimassa ja lähteä kirkkaamman näyn kanssa liikkeelle. Jeesus sanoo meille: ”Mutta kun sinä rukoilet, mene kammioosi, sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka salassa näkee, palkitsee sinut.” (Matt. 6:6) Mikään elämässäni ei korvaa kahden keskistä aikaa Herran kasvojen edessä. Niin tärkeitä kuin evankeliumin työ, palvelustehtävät, saarnojen kuuntelu tai ylistys ovat, ne eivät koskaan voi korvata hiljaisia kammiossa olevia hetkiä Herran edessä Raamatun äärellä ja rukouksessa. Jumala on elävä Jumala, joka puhuu Sanansa ja Henkensä kautta tänään aivan samalla tavalla kuin ennen. Raamatun mukaan Jumalan Hengestä syntynyt Jumalan lapsi kuulee tuon äänen. (Joh. 3:8) Tiedostan tänä päivänä sen, että uskonelämäni ja palvelustehtäväni olisi siunatumpaa, levollisempaa ja tehokkaampaa, jos etsisin enemmän Herraa ja Hänen Henkensä ääntä hiljaisuudessa. Raamattu kehottaa voimakkaasti odottamaan hiljaisuudessa Herraa, joka ihanalla tavalla on luvannut palkita ja uudistaa jokaisen Häntä odottavan ja etsivät ihmisen. (Jes. 40:30-31; Ps. 9:11; 27:8,14; 37:7; 62:2,6; 105:4)

                      Kyllä Jumala on tulen Jumala (1.Kun. 1:12, Luuk. 3:16) ja hänen toimintansa saa maan vavahtelemaan ja tuulen puhaltamaan (Apt. 2:2, 4:31), mutta sitä edeltää aina hiljentyminen kammiossa Herran kasvojen edessä. Jos haluamme saada uuden Pyhän Hengen tulen ja voiman elämäämme, emme voi ohittaa omaa kammiotamme. Eivät voineet apostolitkaan vaan heidän oli hiljennyttävä ja odotettava Herran kasvojen edessä yläsalissa Pyhän Hengen täyteyttä. (Apt. 1:13-14, 2:1-2) Tämä oli Jeesuksen käsky: ”Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.” (Apt. 1:4) Jeesuksen käsky toimintaa kaipaaville opetuslapsille oli selkeä: Älkää lähtekö, vaan odottakaa! Tuon käskyn noudattamista seurasi lupaus: Teidät kastetaan Pyhällä Hengellä ja te saatte voiman. (Apt. 1:8) Onneksi apostolit noudattivat tuota käskyä, koska muuten me emme olisi koskaan kuulleet evankeliumia.

                      Rukoukseni on, että löytäisin uudestaan kammiohetket Herrani edessä. Tiedän, että siellä Jumalan Hengen väkevän käden ja selvääkin selvemmän äänen alla, saadaan voima ja voitelu palvelustyöhöni, ratkaistaan elämäni taistelut ja saadaan vastaukset kipeimpiin kysymyksiin. Siellä Jeesuksen veren peson ja Pyhän Hengen voiman alla hengen korvani puhdistuvat kaikesta liasta ja vaikusta, joita tämä aika sinne kerää. Tällöin korvani valmistuvat kuulemaan sen korvaamattoman tärkeän sanoman, jonka Pyhä Henki tahtoo puhua.