Uskovainen nuorimies (Luuk. 18:18-28)

Nuori innokas seurakunta-aktiivi

Kerran Jeesuksen luokse tuli eräs hyvin uskovaisena pidetty mies. Hän oli, nuoresta iästään huolimatta, oman aikansa oikeaoppisimman seurakunnan vanhimmistoveli. Hän tunsi Raamattunsa erittäin hyvin, ja hänen elämänsä oli sopusoinnussa hänen puheidensa ja Raamattunsa kanssa. Hänelle Raamattu oli avautunut aivan erikoisella tavalla 6-vuotiaasta lähtien, joten hänelle oli uskottu seurakunnassa vastuullinen Raamatun opettajan virka. Hän toimi yhtenä seurakuntansa paimenista ja vastasi monien seurakuntalaisten hengellisen ravinnon saannista.

Hän ei myöskään ollut koskaan rypenyt maailman riennoissa vaan oli elänyt mahdollisimman kaukana likaisista ja räikeistä syntitottumuksista niin kuin kymmenen käskyn laki uskovaista velvoitti. Hän antoi ymmärtää, että hän oli lapsuudestaan asti ikään kuin ollut uskossa. Hänellä ei ollut varsinaista ”uskoontulopäivää” niin kuin joillain maailmasta tulleilla syntisillä on. Hän siis lukeutui niihin onnekkaisiin, jotka ovat tavallaan aina olleet uskossa. Ainakin niin hän antoi Jeesuksen ja kuulijoiden ymmärtää.

Hän uskoi Jeesukseen vilpittömästi kaikella älynsä voimalla, ja se ajoi hänet Jeesuksen luokse. Ehkä hän oli kuullut Jeesuksen sanovan, ettei ketään heitetä hänen luotaan pois. Tuo mies siis rohkaisi mielensä ja asteli eräänä päivänä Jeesuksen eteen.

Yksi ongelma

Vaikka mies tunsi Raamattunsa, eli hurskasta elämää, ahkeroi raamatullisessa seurakunnassa ja yritti tehdä kaikin voimin Jumalan tahtoa, jokin jäyti tuon miehen omaatuntoa. Hänellä ei nimittäin ollut pelastusvarmuutta. Hänellä ei ollut kuoleman edessä rauhaa, ja tuo rauhattomuus juuri toi hänet Jeesuksen luokse.

Mies esitteli itsensä ja meriittinsä Jeesukselle, ja kyseli iankaikkisen elämän tietä. Puuttuiko vielä jotain? Mikä toisi rauhan ja pelastusvarmuuden?

Jeesuksen vastaus

Jeesus näki tuon miehen sydämeen. Hän näki jotain sellaista, mitä kukaan muu ei nähnyt. Ehkä tuo mies itsekään ei nähnyt hyvyytensä ja raamatullisuutensa takaa omaan sydämeensä saakka. Mutta kiitos Jumalalle, että Jeesus näki ja antoi suoran ja lahjomattoman totuudellisen vastauksen. Tuo mies nimittäin rakasti jotain asiaa enemmän kuin Jumalan tahtoa. Tuon miehen sydän oli kiinni hänen omaisuudessaan ja tässä maailmassa. Rakkaus rahaan ja mammonaan esti tuota miestä pääsemästä ahtaasta portista sisään kaidalle pelastuksen tielle. Hän ei ollut, oikeaoppisuudestaan huolimatta, Jumalan ystävä vaan Jumalan vihollinen. Maailman ystävä ja sitä rakastava ihminen nimittäin on Raamatun mukaan Jumalan vihollinen. (Jaak.4:4, 1.Joh.2:15)

Uskovainen, mutta ei uudestisyntynyt

Tuo mies oli koko elämänsä ajan yrittänyt olla uskovainen. Hänestä oli jalostunut niin uskovaisen näköinen mies, ettei kukaan, edes hän itse, tiennyt syytä rauhattomuuteen. Hän ei ollut uskonnollisen kylmä ja paha fariseus vaan jotain paljon jalomman näköistä. Hän oli aidosti niin lähellä uskovaista kuin ihmisvoimin, Raamatun tuntemisen ja seurakuntakoneiston avulla ihminen voi päästä. Hän ei ollut harhaoppinen. Hän ei ollut väärässä seurakunnassa. Hän oli mitä raamatullisemman seurakunnan jäsen kaikilla raamatullisilla ja oikeaoppisilla herkuilla varustettuna. Hän, jos joku, oli uskovainen ulkoapäin.

Kuitenkaan tuo mies ei ollut pelastunut, vaikka kaikki pelastuksen elementit olivat käsillä ja koristeena miehen ulkokuoren ympärillä. Tuo mies ei ollut koskaan kokenut sitä, kun Jumalan Henki uudestisynnyttää hänet Jumalan lapseksi. Ilman sitä, hän ei voinut edes nähdä Jumalan valtakuntaa saatikka päästä sinne. (Joh. 3:3) Tuo mies ei koskaan ollut tullut Jumalan Hengen vaikuttaman pyhyyden alla synnintuntoon. Siksi hän ei myöskään ollut koskaan kokenut  tarpeelliseksi hylätä syntejään. Eihän kukaan voi hylätä syntejään, jos ei näe niitä. Eihän kukaan voi tehdä parannusta, jos ei tiedä, mistä parannus pitäisi tehdä.

Kaiken jumalisuuden verhon takana nuoren miehen elämä oli kuitenkin yhtä suurta syntiä. Hän rakasti omaa tahtoaan enemmän kuin Jumalan tahtoa, eikä hän ollut koskaan lähtenyt aidosti seuraamaan Jeesusta. Jumalan tahto oli hänelle elämän tärkeysjärjestyksessä toisella sijalla.

Kun Jeesus kehotti miestä tekemään parannuksen siitä synnistä, mikä sitoi miestä, mies ei tahtonut. Hän lähti murheellisena pois Jeesuksen luota. Hän ymmärsi nyt ensimmäistä kertaa elämässään, että hän ei ollutkaan uskovainen. Hän oli äärimmilleen ulkokullattu syntinen, jonka sydän ei ollut koskaan uudestisyntynyt. Nyt hän näki, että koko hänen tähänastinen elämä oli ollut mitä suurinta petosta. Suuret syntiset näkevät syntinsä, mutta tämä mies ei ollut nähnyt. Hän oli luulevainen, eikä uudestisyntynyt uskovainen. Hän ymmärsi, että hänen sydämensä oli kiinni tässä maailmassa eikä hän omin voimin voinut itseään pelastaa.

Tullessaan Jeesuksen luokse, nuori mies koki kuitenkin parhaan asian, mitä hänelle koskaan oli tapahtunut. Hän näki oman sydämensä uudestisyntymättömyyden, syntisyyden ja ulkokultaisuuden. Uskonnollisuuden naamarit riisuttiin ja Jumalan sanan kaksiteräinen miekka oli uponnut kahvaa myöten miehen sydämeen. Ja juuri tuo Jumalan sana oli miehen sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija. (Hepr. 4:12) Nyt oli ensimmäistä kertaa miehen elämässä herännyt tarve tulla pelastetuksi. Oli tullut selkeä tietoisuus siitä, että on tehtävä parannus. Oli tehtävä valinta, seuratakko syntiä vai Jeesusta.

Lopputulos

Mies lähti murheissaan pois. Jumalan mielenmukainen murhe saa aikaan kuitenkin parannuksen, joka koituu pelastukseksi. (2.Kor.7:10) Jeesus ei lähtenyt miehen perään kosiskelemaan häntä takaisin vaan antoi hänelle aikaa laskea kustannuksia. Jeesus ei madaltanut pelastuksen ja opetuslapseuden rimaa ja hintaa. Se on aina ollut entisen elämän ja oman tahdon kadottaminen ja hylkääminen. (Luuk. 14:26,33) Ehkä tuo mies tuli myöhemmin Jeesuksen opetuslapseksi. Ehkä hän kustannukset laskettuaan luopui kaikesta ja hylkäsi valkoisiksi kalkitut kätketyt syntinsä. Tai ehkä hän paadutti mielensä ja syytti myöhemmin Jeesusta lakihenkiseksi tuomitsijaksi, joka ei hyväksy hänen uskoaan. Helpointahan on kieltää totuus kuin myöntää totuus, kun se  tuomitsee meissä olevan pimeyden ja viiltää sydäntä. Nähdessään tämän dramaattisen näytelmän, Pietari toteaa:

"Katso, me olemme luopuneet siitä, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua." (Luuk. 18:28)

Opetuslapseuden hinta oli tuolloin kaikesta omasta tahdosta, synnistä ja entisestä elämästä luopuminen. Kirkon- ja seurakunnankirjoihin voi saada nimen ihan muilla ehdoilla. Opetuslapsen nimen, jonka Jeesus kirjoittaa taivaalliseen Elämän kirjaan, saadaan vain Hänen antamilla ehdoilla. Pietari oli tullut kerran syntiseksi, luopunut kaikesta ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta. (Luuk.5:8) Koettuaan synnintunnon ja Jeesuksen armon, mikään ei ollut sen rinnalla liian suuri hinta. Kaikki oli Jeesuksen seuraamisen rinnalla vain halpaa roskaa niin kuin Paavali sanoo. (Fil.3:7-8) Pelastuksen väärällä puolella olevalle oman lihallisen elämän kadottaminen on usein liian suuri hinta. Näin kävi myös valitettavasti kertomuksemme nuorelle miehelle. Pelastuksessa sisällä olevat taas surkuttelevat sitä, miksei jo aikaisemmin antanut elämää Jeesukselle ja luopunut omasta entisestä elämästään. Jeesuksen antama uusi elämä on moninverroin enemmän elämisenarvoista jo täällä ajassa.

Entä sinä?

Olet ehkä seurakuntanuori. Olet käynyt kasteella. Kuulut raamatulliseen seurakuntaan. Tunnet Raamattusi. Osaat perustella kristinuskon oikeaksi. Ehkäpä olet ollut raamattukoulussa ja osaat herätyshistorian väkevimmät saarnat ulkoa. Ihailet suuria saarnamiehiä ja samaistut heihin. Olet vastuullisissa tehtävissä seurakunnassa. Uskot Jeesukseen älylläsi, ja tiedät teologisesti pelastuksen tien. Olet aina uskonut Raamatun olevat totta. Tämä kaikki on hyvää, mutta se ei ole läheskään sama kuin uudestisyntymä. Voit ilman Jumalaa tehdä kaiken tuon edellämainitun ja olla yhtä kaukana pelastuksesta kuin taivas on helvetistä. Määrättyyn piisteeseen saakka voit jalostua hyvin hurskaaksi. Jopa niin hurskaaksi, ettei kukaan maailmassa näe sydämesi todellista tilaa. Voit olla saarnaaja ja opettaja seurakunnassasi, mutta silti uudestisyntymätön. Osaat taitavasti referoida väkeviä netistä kuultavia saarnoja, ja tehdä niistä todella palavan kuuloisia palopuheita. Lohdutat itseäsi sillä, että käsiesi alle tulee ihmisiä puheidesi jälkeen siunattavaksi. Annat tämän kaiken lohduttaa itseäsi, ja tukahdutat sillä sydäntäsi jäytävät epävarmuuden ja rauhattomuuden.

Usko voi loppujen lopuksi olla vain päässäsi, ei sydämessäsi. Raamattu kehottaa meitä vakavasti koettelemaan itseämme, olemmeko uskossa? Olemmeko uudestisyntyneet? (2.Kor. 13:5) Mieti tarkasti seuraavia kysymyksiä: Oletko Jumalan väkevän käden alla tullut suureksi syntiseksi, nähnyt oman sydämesi saastan ja kokenut Jeesuksen veren puhdistavan voiman? Oletko hylännyt kaiken oman tahdon tien ja salaiset syntisi? Nuorimies, oletko pornon orja? Nuori nainen, oletko kiltti uskovankodin tyttö, joka on oppinut, vailla uudestisyntymän kokemista, sääntöjä noudattamalla elämään nätisti? Hyvä niin, mutta milloin hylkäsit syntisi? Ne salaiset, mitättömän näköiset, pienet ja valkoiset syntisi? Isojahan sinulla ei ehkä olekaan. Mutta ilman uudestisyntymää koko elämäsi on yhtä syntiä ja suurta itsepetosta Jumalasi edessä.

Ratkaisu

 

Jeesus taisteli synneistäsi voiton Golgatalla. Hän voitti penseytesi, valkoiset sekä mustat syntisi, uskonnollisuutesi ja rauhattomuutesi. Tule nyt sellaisenaan Jeesuksen luokse. Tee niin kuin hän sanoo. Älä lähde murheellisena pois vaan anna nyt kaikkesi Jeesukselle. Luovu kaikesta entisestä yrittämisestä äläkä tee siitä uskosi perustaa. Ainut vanhurskaus, mikä Jumalalle riittää, on Jeesuksen verinen lahjavanhurskaus, jonka hän Golgatan ristillä taisteli hyväksesi. Sen Ylösnoussut elävä Jeesus tahtoo tänään lahjoittaa sinulle, kun luovut kaikesta, käännyt pois synneistäsi ja annat koko elämäsi hänen armollisiin käsiin.