torstai 6. helmikuuta 2020

Jumalan kansan etsikkoaika

Puhumme usein etsikkoajasta jumalattoman maailman kohdalla. Sillä tarkoitetaan aikaa, jolloin Herra erityisellä tavalla kutsuu jumalatonta ihmistä ratkaisemaan suhteensa Jumalan kanssa. Se on erityinen aika, jolloin vain voidaan tulla parannukseen ja iankaikkiseen elämään sisälle.

On kuitenkin erityisen huomion arvoinen asia, että Jumalan kansalla ja seurakunnilla on aika-ajoin omat etsikkoaikansa. Kun on kuljettu tahattomasti tai tahallaan oman tahdon teitä, Herra tahtoo palauttaa kansansa sisälle Hänen suunnitelmiinsa. Ihmisellä on taipumus ottaa aina ohjat ja valta omiin käsiinsä ja luottaa itseensä. Siksi on äärettömän vakava asia, hukata etsikkoaika ja kulkeutua Jumalan suunnitelman ohi. 
Eelin aika
Meille annetaan 1. Samuelin kirjan 2. ja 3. luvuissa vakava kuvaus Jumalan soihtua kantavan pappissuvun tilasta. Jumala oli uskonut pappi Eelin suvulle Jumalan valtakunnan palvelijan tehtävät. Vuosikaudet tuo suku oli polvesta polveen palvellut Herraa. Näin oli edelleenkin. Jumalan lamppu ei ollut vielä sammunut tuon suvun keskuudessa. Mutta kello tikitti ja aika oli käymässä vähiin.
Eeli oli epäonnistunut viestikapulan siirrossa seuraavalle sukupolvelle. Hänen omat poikansa, Hofni ja Piinehaas, eivät tunteneet Herraa eikä Herran pelko ollut heidän sydämissään. He olivat kelvottomia miehiä, jotka eivät koskaan olleet tehneet todellista sydämen parannusta. Heidän murtumaton sydämensä vaikutti sen, että synti rehotti jumalanpalveluselämän keskellä. Makeaa elämää ja nautintoja rakastava uusi sukupolvi oli hengellisen sokeutensa vuoksi sammuttamassa Jumalan lampun ikiajoiksi Eelin suvulta. Eelin silmiä oli alkanut hämärtämään. Hänen näkökykynsa oli iän myötä kaventunut eikä hän uskaltanut puuttua uuden sukupolven epäkohtiin. Hän pelkäsi poikiaan enemmän kuin Herraa. Ja sen vuoksi Herra siirsi Jumalan pappina olemisen pois Eelin suvulta toiselle.
Jumala kyllä antoi heidän toimia edelleen, mutta ilman Hänen kutsuaan ja valtuutustaan. Eikö ole karmivaa? Jumala sallii papeille toiminnan, mutta Hän itse ei ole enää heidän kanssaan. Hän antaa pappien tehdä omia toimituksiaan seurakunnassaan, mutta ilman Häntä. Tämä oli Eelin suvun lopputulos. 
Jumala antoi Eelin suvulle mahdollisuuden. Hän oli odottanut Eelin seuraavaa siirtoa. Mutta tuon ajan mentyä ohi, Jumala siirsi Eelin suvun syrjään suunnitelmistaan. Eelin suku ei kyennyt käyttämään etsikkoaikaansa oikein.
Aikamme Eelit
Meillä on oma kirkkohistoriamme, josta tulee ottaa oppia. Olemme nähneet herätyksiä, jotka tänä päivänä ovat kankeita kirkkokuntia muotomenoineen ja toimintoineen ilman todellista Jumalan elämää.
Seurakuntien, herätysliikkeiden ja kirkkokuntien kannalta on mitä tuhoisinta, jos se ei kykene synnyttämään seuraavaa sukupolvea, joka on aidosti uudestisyntynyt, Herransa sisäisesti tunteva, Jumalan lasten joukko. Pelkkä ulkoinen systeemien tunteminen ei riitä. Meidän on kyettävä synnyttämään tuleva sukupolvi, joka vaeltaa pyhyydessä ja puhtaudessa Jumalansa edessä. On löydettävä se sanoma, joka painaa uskovien kotienkin lapset polvilleen tekemään parannusta salasynneistään, ja näin rakastumaan Kristukseen henkilökohtaisesti. Heidät on saatava uudestisyntymään. Kirkkokunnan jäsenyys tai nuortenleirillä otettu kaste ei riitä. Jos aikamme Eelit pelkäävät lapsiaan enemmän kuin Jumalaa, he menettävät lapsiensa lisäksi myös sen tehtävän, johon Jumala kerran heidät asetti. Meidän on uskallettava julistaa parannusta, ristin ottamista, itselleen kuolemista ja syntiä vastaan edelleen. Emme saa pelätä lapsiamme enemmän kuin Jumalaa. Herätysliikkeen liike saattaa jatkua, mutta herätys voi loppua.
Fariseukset ja kirjanoppineet
”Mutta fariseukset ja kirjanoppineet hylkäsivät suunnitelman, joka Jumalalla oli heitä varten…” (Luuk. 7:30)
Jumala oli vihdoin antamassa ennenkuulumattoman siunauksen ajan kansansa keskuuteen. Oli eletty vuosisatoja syvässä hengellisessä kuivuudessa, jossa sortajan käsi oli painanut Jumalan kansaa alas. Oli odotettu Jumalan väliintuloa. Nyt oli koittanut aika, jolloin Jumala ilmestyisi.
Fariseukset ja kirjanoppineet kuitenkin odottivat toisenlaista siunauksen aikaa. Heidän raamatuntulkintansa mukaan, Jumala ei voinut toimia tällä tavalla. Nasaretista ei voinut tulla profeettaa saatikka sitten Messiasta. He olivat kykenemättömiä ottamaan vastaan Jumalan siunausta, koska heidän omat kanonisoidut perinnäissääntönsä olivat tehneet heidät jäykiksi ja kykenemättömiksi muuttumaan Jumalan tahdon mukaiseen suuntaan. He luulivat olevansa Jumalan totuuksien airuita kansan keskellä, mutta he eivät tienneet olevansa suurimpia Jumalan tahdon vastustajia. Jopa portot ja maanpetturit menisivät Jumalan valtakuntaan sisälle ennen heitä.
He olivat menettäneet täydellisesti hengellisen arviointikykynsä ja näkökykynsä. He tietämättään pitivät itseään Jumalaakin oikeaoppisempana. He olivat kyllä Jeesuksen seurassa, mutta vain löytääkseen Hänestä virheitä tai saadakseen Hänet sanoistaan kiinni. He vastustivat Jumalaa ja estivät kansankin menemästä pelastuksen ovesta sisään. 
He eivät olleet julkisyntisiä tai irstailijoita. He lukivat Raamattua, rukoilivat, paastosivat ja omistivat koko elämänsä ulkoisesti oman raamatuntulkintansa mukaiselle elämälle. Mutta silti he olivat kyykäärmeen sikiöitä Jumalan silmissä. Heillä oli oma etsikkoaikansa kääntyä, mutta he kulkivat tietämättään sokeina sen ohitse. Ja siksi Jeesus sanoo heistä:
”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (Matt. 21:43)
Jumalan suunnitelma ja valtakunta siirtyi heiltä pois ja annettiin toisille. Kaikki vain siksi, etteivät he olleet kykeneviä reagoimaan ja näkemään Jumalan antamaa uutta siunauksen aikaa, jota Hän oli antamassa kansalleen. He olivat kiinni omassa uskonnollisuudessaan ja tavoissaan, eivätkä niiden alta kyenneet kuulemaan Jumalan ääntä. He olivat tehneet tikkataulun reunuksesta napakympin. Täysin toisarvoiset asiat olivat siirtyneet keskiöön. Näin kaikista tärkein oli siirtynyt syrjään. 
Aikamme fariseukset
Pelkään pahoin, että aikamme fariseuksia ovat vapaiden suuntien ylikireiksi tulleet harhaoppien metsästäjät, jotka eivät kykene havaitsemaan Jumalan alkamaa työtä. He ovat nostaneet keskiöön perinteiden liiallisen arvostuksen,  vanhoillisuuden ihannoinnin ja 1950-luvun kristillisyyden tavoittelun. He ovat kanonisoineet herätysliikkeiden menneisyyden ja odottavat tältä ajalta ja Jumalaltakin samaa. Kuitenkin on niin, että Jumala on 2020-luvun Jumala yhtälailla kuin 1950-luvun Jumala. Jumala työssä keskiössä on aina Sana ja tuoreus. Pyhä Henki tuo tuoreuden ilmapiirin, jossa on helppo hengittää. 
Pelkään pahoin, että monet vilpittömät herätysliikkeiden miehet ja naiset ovat tulleet kyvyttömiksi muuttumaan niin kuin Jumala tahtoisi. He ovat kiinni perinnekristillisyydessä ja odottavat Jumalaltakin sitä. He luulevat perinteitään Jumalan sanaksi, vaikka ne ovat vain herätysliikkeen omia perinteitä. Jumala ei kuitenkaan ole perinteissä kiinni vaan Hän luo uutta, ei kuitenkaan ohi Raamatun ilmoituksen. Hänen virtansa on tänään vettä täynnä. Olkaamme valveilla, ettei Jumalan valtakuntaa otettaisi meiltä pois isien perinnäissääntöjen vuoksi. Entä, jos Jumala haluaakin antaa herätyksen toisella tavalla kuin viimeksi? Jos emme ole valmiit siihen, Hän etsii toisen kanavan tarkoitusperilleen ja me joudumme sivuun perinteittemme kanssa. Me voimme erehtyä luulemaan perinteitämme Jumalan sanaksi. Niin tapahtui fariseusten ja kirjanoppineidenkin kohdalla.
Efesolaiset
Löydät heidät Ilmestyskirjan 2:1-6.

Heidän tilansa on hyvin vaikeasti havaittavissa ulkoapäin. Tarvitaan suuresti nöyryyttä ja Jumalan armoa, että uskova voi nähdä ja myöntää olevansa heidän asemassaan. Ja silti heidän tilansa vaanii jokaisen vilpittömän ja innokkaan uskovan ovella jatkuvasti. 
He olivat oikeaoppisia. Ei vain omasta mielestään vaan Jeesuksen mielestä. Heillä oli Sanan selkäranka ja aistit kirkkaat erottamaan oikeat ja väärät opettajat toisistaan. Heillä oli Jeesuksen mukaan tekoja ja paljon kärsivällistä vaivannäköä. He olivat periksiantamattomia eivätkä olleet edes väsyneitä vastustukseen. He olivat saaneet kärsiä paljon Jeesuksen nimen tähden. Heillä oli siis oikeanlaista marttyyrien henkeä. He eivät voineet sietää pahuutta. Synti ei saanut rehottaa heidän keskellään. Kaikki oli ulospäin mitä mallikelpoisinta, mutta se ei riittänyt. Jeesus näki syvemmälle. Jeesus näki motiiveihin ja sydämen ajatuksiin asti.
Jeesukselle tärkeintä oli omistaa ensirakkauden palo Häntä kohtaan. Jeesus ikävöi sitä rakkautta, joka tuolla seurakunnalla oli Häntä kohtaan aluksi. Se oli kadotettu. Oli menetetty se Marian osa Jeesuksen jalkojen juuressa ja sen Johanneksen osa, jossa nojataan levollisesti Jeesuksen rintaa vasten. Heistä oli tullut hengellisiä monitoimikoneita, jotka tekivät pelkästään oikeita asioita, mutta väärästä vaikuttimesta. Ensirakkaus Kristukseen ei ollut enää se voimanlähde heidän toimintaansa vaan tekemisestä oli tullut tärkein.
Ilman tuota ensirakkauden syvyyttä, joka heillä oli ennen ollut, kaikki heidän toimintaansa olisi vain kulkusen kilinää ja vasken helinää. Jos tuo ensirakkaus puuttuisi, ”en olisi mitään” sanoi kerran Paavali. Vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi tulessa ja kaiken omaisuuteni köyhille, mutta ilman tuota ensirakkauden syvyyttä se ei olisi mitään. (1. Kor. 13. luku)
Nyt Jeesus sanoo, että tästä on tehtävä parannus. Ja jos parannusta ei tapahdu, seurakunnan lampunjalka siirtyisi paikaltaan. Ja siirtäjänä olisi Jumalan Poika itse. Tuolloin lamppu kyllä olisi olemassa, mutta se menettäisi kyvyn antaa valoa huoneessa oleville. Öljy ei virtaisi tuohon lamppuun, ja siitä tulisi vain koriste-esine museokäyttöön. Sitä voisi katsella, mutta se ei enää palaisi. Sellainen lamppu on hyödytön ja käyttökelvoton.
Me
Olemme usein niin oikeaoppisia ja monitoimisia, että se kaikki suorastaan tihkuu sormenpäistä. Meidän hengellisissä toiminnoissa palava sielumme kaipaa raittiutta ja totuutta tämän uuspakanallisen Suomen sekä harhaoppisen kristillisyyden keskelle. Mutta se ei riitä. Ihmisille se voi riittää, mutta ei Jeesukselle. Kysynkin sinulta, onko sinulla olemassa hiljainen kahdenkeskinen yhteys Herrasi kanssa, jossa rakkautesi Häneen tyydyttää sydämesi syvimmän kaipauksen? Vai saako sydämesi syvimmän tyydytyksen hengellisestä työstä tai oikeassa olemisesta? Kumpi tällä hetkellä tuottaa sinulle syvempää iloa: kahdenkeskinen hetki Jeesuksen kanssa vai hengellinen työ ja oikeaoppisuus? En nyt tarkoita teoriassa tätä vaan saako se täyttymyksen käytännössä?
Kyseessä ei ole pikkujuttu vaan elämän ja kuoleman kysymys. Pelkästään synti ei vaani ovellamme vaan usein hyvät asiat. Siis hyvät asiat koituvat meille kiroukseksi, jos ne syrjäyttävät parhaan. Tänään on hyvä hetkeksi pysähtyä ja tarkata omaa elämää. Palaako sydän Hänelle elävänä? Onko yhteys todellista vai tekemiseen perustuvaa uskonnollista oikeaoppista sielullista kiivailua? Kiivailu ei ole samaa kuin palava rakkaus. Ne voivat olla jopa toistensa vastakohtia niin kuin Saulus tarsolaisella oli. 
Lopuksi
Merkillepantavaa on, että Jumala ei enää koskaan siirtänyt soihtua takaisin Eelin suvulle. Fariseukset ja kirjanoppineet eivät saaneet menetettyä Jumalan valtakuntaa takaisin. Ja Efeso ei ilmeisesti koskaan tehnyt parannusta. Se on ollut jos vuosisatoja täysin rauniokaupunkina. 
Katso herätysliikkeitä. Niillä on jokaisella ollut kulta-aikansa, mutta hukatun etsikkoaikansa jälkeen vain aniharvat, jos hekään, ovat päässeet alkupäivien elävään tilaan takaisin. Jumala on jättänyt heidät kirkkokuntana olemaan ja toteuttamaan omia juttujaan kaikessa rauhassa, mutta ilman Jumalaa ja Hänen siunauksiaan.
Haluaisin kirjoittaa tämän kaikella vakavuudella. On mahdollista, että Suomessa monilla herätysliikkeillä ja kirkkokunnilla on juuri nyt tämä etsikkoaika käynnissä. On tullut toinen sukupolvi, joka on ottanut vallan. He eivät tunne Herraa, vaikka he tuntevat teologian ja systeemit. Ei ole tapahtunut aitoa parannusta eikä uudestisyntymää. Ja siksi lampunjalka on siirtymässä syrjään.
On ehkä myös se vanhoillisten joukko, joka on menettänyt perinteittensä vuoksi kyvyn reagoidan Jumalan antamaan uuteen aikaan, joka on tulossa. Oma kyynisyys on kasvanut suuremmaksi kuin Jumalan heille tarkoitettu suunnitelma. Perinteiden alta ei enää nähdä Jumalan tahtoa. Ehkä pelätään väärää ja harhaa, ja sen pelon vuoksi kätketään omat talentit maahan ja kaivaudutaan oman hengellisen asemasodan bunkkereihin.
Ja meidän kaikkien vaarana on eksyä efesolaisuuteen. Toimintakeskeisyyteen, jossa menetetään ensirakkaus Jeesukseen. On helppo liennyttää omaan haalistunutta sydäntä kaikilla teoilla ja hengellisellä tarkkanäköisyydellä. Ne eivät kuitenkaan ikinä korvaa tärkeintä: palavaa ensirakkautta Jeesuksen kanssa. Mikään ei ole vaikeampaa omalle uskonnolliselle ylepydelle kuin myöntää, että minä olen menettänyt ensirakkauden kaikista ulkoisista kultauksista huolimatta. Mutta vain siitä lähtee todellinen muutos ja uudistuminen, johon Jumala tulee vastaamaan.
Valvokaamme, ettemme hukatun etsikkoajan vuoksi joutuisi hengelliseen perikatoon. Jeesus sanoi kerran omalle kansalleen:
Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut. (Luuk. 19:43-44)

lauantai 25. tammikuuta 2020

Alkuperäinen synti

Mikä yhteys on Luciferilla, Aadamilla, Eevalla ja Kainilla? He lankesivat kaikki samaan syntiin. Merkkillepantavaa on, että tuo sama synti edelleen saa aikaan ehkä eniten harmia ja tuhoa Jumalan seurakunnassa. Sitä syntiä on välillä hyvin vaikea huomata omasta itsestä. Siksi me teemme viisaasti, jos aika ajoin pysähdymme tarkkaamaan motiivejamme ja vaikuttimiamme.

Lucifer

Hän katsoi eräänä päivänä Jumalaan. Silloin hänen sydämestään nousi tarve saada olla asemaltaan Jumalan kaltainen. Hän tahtoi korottaa itsensä parempaan hengelliseen valta-asemaan. Se oli ensimmäinen synti. Ja näin synti syntyi.

Aadam ja Eeva

Langettuaan syntiin, Lucifer päätti laajentaa alaansa. Hän kylvi ensimmäisen avioparin sydämeen saman vallan halun siemenen, joka hänellä itsellään oli. Käärme sanoi:

sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan (1.Moos. 3:5)

Eevalla syntyi tarve tulla sellaiseksi kuin Jumala. Tulla tietämään asiat Jumalan tavalla. Sen hetkinen asema ei riittänyt vaan syntyi tarve saada se tieto, mikä Jumalalla oli. Tuli tarve saada parempi hengellinen asema ja olla hengellisen tiedon suhteen samalla tasolla Jumalan kanssa. Ja niin vallanhimo tuli liian raskaaksi ja toi synnin ihmissuvun keskelle.

Kain

Historian synti numero kolme, joka mainitaan Raamatussa. Aabelin hengellinen elämä ja näkökyky olivat syvempää kuin hänen veljellään Kainilla. Jumala katsoi Aabelin uhrilahjan puoleen mutta ei Kainin. Menemättä tarkemmin heidän uhrilahjojensa merkityksiin, Kainilla syntyi lopulta kateus Aabelia kohtaan. Kain olisi halunnut olla Aabelin asemassa Jumalan edessä. Kain ei voinut sietää sitä, että velipojan hengellinen asema oli Jumalan edessä otollisempi kuin hänellä. Ja niin Kain tappoi Aabelin.

Opetuslapset

Eivätkö he nahistelleet kerran siitä, kuka heistä oli suurin? Eikö sama synti ollut tilaisuuden tullen valmiina saamaan aikaan kuoleman myös heidän padassaan? Mikä sen ylevämpää kuin olla Jumalan Pojan suurin opetuslapsi. Olla hengellisin. Olla väkevin. Olla palavin. Olla ihailtavin. Olla suurin Jumalan silmissä. Eikö olekin viehättäviä ajatuksia? Niin. Emme ole lihaltamme yhtään Aatamia jalompia.

Diotrefes

Hän halusi olla seurakunnassa ensimmäinen. (3. Joh. 1:9) Olipa vallanhimo paisunut niin suureksi, ettei mies ottanut enää vastaan apostoli Johannesta. Ehkä mies pelkäsi, että Johannes astuisi hänen varpailleen siinä hengellisessä valtahierarkiassa, jonka Diotrefes oli kyynerpäillään saanut.

Ei turhaan Paavali varoita seurakuntia vastuunkantajien valinnasta:

Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. (1.Tim.3:6)

Tulla perkeleen tuomion alaiseksi. Perkele paisui kerran. Hän ei kestänyt hengellistä valtaa vaan halusi enemmän. Halusi olla kauniimpi, viisaampi ja väkevämpi. Vastakääntynyt on innokas ja palava. Hän tietää yleensä omasta mielestään enemmän kuin muut. On suuri virhe nostaa hänet liian suurelle jalustalle liian nopeasti. Hän paisuu ja voi joutua saman tuomion alaiseksi kuin perkele. Rakastakaamme nuoria uskovia niin.paljon, ettemme sammuta heidän intoaan, mutta älkäämme nostako heitä johtotehtäviin. Perkele ei kestänyt liian suurta valta-asemaa. Meistä kukaan ei ole kyllin vahva tässä asemassa.

Antikristus

Hän korottaa kerran itsensä yli kaiken palvottavan ja julistaa olevansa Jumala. (2. Tess. 2.) Eipä ole saatana lopunaikanakaan muuttunut miksikään. Edelleen on tarve saada olla kuin Jumala. Edelleen sama vallanhimo. Se ei ole vuosituhansien aikana väistynyt.

Me

Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Lucifer lankesi taivaassa. Aadam paratiisissa. Juudas Jeesuksen seurassa. Millä perusteella meidän lihamme olisi parempaa? 

Älkäämme siis ihmetelkö, miksi Jumala murtaa palvelijoitaan. Hän näyttää sillä tavalla, että ihminen ei omalla voimallaan voi mitään. Hän sallii palvelijansa kohdata mahdottomuuksia ja ahdistusta, jotta nämä mieskohtaisesti näkisivät, että kaikki hyvä tulee Jumalalta. On eri asia tietää se kuin tuntea se. Mitä suurempi tehtävä, sitä suurempi koulu. Jumala on aina koetellut palvelijansa ahjoissa ja vienyt heidät suurten koetusten ja kyynellaaksojen kautta lähteitten maahan. Ei ole muuta tietä kuin nisunjyän tie. Vain kuoleman tie johtaa ylösnousemuksen tielle.

Todellinen nöyryys ei pukeudu hurskauden kaapuun vaan tyytyy osaansa. Hän luottaa Jumalaan, että Jumala ajallaan korottaa ja nostaa siihen asemaan, johon Hän on tarkoittanut. Jumalan suunnitelma menee nöyrän ihmisisen elämässä läpi, vaikka vastassa olisi katolinen kirkko tai kommunistisen Kiinan valtakoneisto. Todellinen nöyryys luottaa Jumalaan. Sen ei tarvitse haaveilla eikä pelata ihmissuhdepeliä seurakunnassa saadakseen näkyvämmän roolin tai tehtävän. Nöyrtykäämme siis Jumalan väkevän käden alle, että Hän ajallaan korottaisi meidät siihen tehtävään ja asemaan, johon Hän on meidät tarkoittanut.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Hengellinen ilmastonmuutos

Seurakunnissamme ollaan huolissaan maailmassa tapahtuvasta ilmastonmuutoksesta. Minua huolestuttaa kuitenkin syvästi vuosikymmenien aikana tapahtunut ilmastonmuutos seurakunnissamme. Maailman ilmastonmuutos on jo Raamatussa edeltä nähty. Lopunaikana ihmiset läkähtyvät kuumuuteen. Se on Raamatussa edeltä mainittu. Seuraavassa aivan muutamia pintapuolisia ajatuksia seurakunnan ilmastonmuutoksesta.

Minua mietityttää se, että meidän kokouksissa niin valtavan vähän tapahtuu Jumalan yliluonnollista ilmestymistä. Jos me olemme rehellisiä, ja peilaamme kokouksiamme vain Raamatun ilmoitukseen, meiltä puuttuu hyvin paljon Jumalan voiman ja armolahjojen ilmentymistä kokouksissamme. 

Olkoon niin, että on olemassa paljon epätervettä ja sielullista jäljitelmää tällä alueella, mutta emme voi sen vuoksi ummistaa silmiämme siltä totuudelta, että Uuden Testamentin seurakunta eli jatkuvassa Jumalan Hengen yliluonnollisessa vaikutuksessa, jossa Jeesuksen lupauksen mukaisesti ihmeet ja merkit seurasivat niitä, jotka uskovat. Herra vahvisti alati Sanansa sitä seuraavien ihmeiden ja merkkien kautta. Ihmiset tulivat synnintuntoon, he uudestisyntyivät, täyttyivät Pyhällä Hengellä ja Jeesus paransi lupauksensa mukaan sairaita.

On kylläkin epätervettä seurata vain ihmeitä ja merkkejä. Jeesusta meidän tulee seurata. Mutta kysynkin: onko Raamatun valossa normaalia, että ihmeet ja merkit vain harvakseltaan, jos ollenkaan, seuraavat niitä, jotka uskovat? Onko normaalia, jos Herra ei vahvista meidän julistamaamme sanomaa ihmeiden ja merkkien kautta? Onko meillä silloin Herran sanaa, jos Herra ei vahvista sitä ihmeiden ja merkkien kautta? Pelastus on kyllä tärkein ihme. Tunnusteot eivät ole pyhyyttä tärkeämpi asia. Mutta ei kai vain ihmeistä ja merkeistä puhumisesta ole tullut seurakunkisaamme tabu eksytykseen joutumisen pelon vuoksi?

Meillä on kylläkin tarkat ohjeet kokouksiemme kulkuun. Me tiedämme, mitä seuraavaksi tapahtuu. Seurakunnan kokous on paikoin kuin valmiiksi ohjelmoitu esitys, jossa mitään yllättävää ei pääse tapahtumaan. Se on niin valmiiksi suunniteltu. Tiedämme etukäteen jo kaiken, mitä tapahtuu. Toisin oli Apostolien teoissa, jossa milloin maa vavahteli, kuollut herätettiin kesken kokouksen tai yhtäkkiä kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä ja syntyi herätys. Oltiin riippuvaisia Jumalasta ja odotettiin, sydän kaipuuta täynnä, Häntä. Ja Hän vastasi.

Tänään kirkkokansa tulee tapansa mukaan paikalle, kuuntelee saarnan, laulaa laulun ja lähtee loppukahvien jälkeen. Ja usein täysin muuttumattomina. Jumalan voima ei taaskaan ilmentynyt. Eikä kukaan näytä olevan siitä edes huolissaan. Eihän mitään laajaa ja syvällistä Jumalan antamaa läpimurtoa ole tapahtunut vuosikymmeniin. Päällimäisenä uskovat muistavat viimeisimmät eksytykset ja pelko seuraavasta eksytyksestä valtaa kristikansan. Eikö enää uskalleta toivoa ja ojentautua aidon ja raittiin puoleen, ettei vain saataisi väärää? Kokouksissa valitettavasti monille riittää, että kaikilla oli mukavaa ja nähdään ystäviä. Pelkään, että siitä on tullut lähes normi, että Jumalan voima ei lyö läpi seurakunnissamme niin kuin Raamattu sen meille esittää. Emmekö enää tunne Jumalan voimaa, vaikka tunnemme Kirjoitukset? Olemme tyytyväisiä nykytilaan, koska olemme unohtaneet Jumalan yliluonnollisen maailman tai emme edes enää tiedä siitä todellisuudessa mitään. Puhumme yliluonnollisesta Jumalasta, mutta käytäntö osoittaa, että Jumalan voima ei ilmesty keskellämme niin kuin ennen.

Tiedän, että joku saattaa ajattella tässä välissä, että nyt se Timo on ottanut askeleen kohti eksyttävää ihmeiden ja merkkin etsintää, jota Amerikka on pullollaan. Ajatelkoon vain, mutta siitä ei ole kysymys. Lukekaamme Apostolien teot ja olkaamme rehellisiä itsellemme. On ihme, jos voimme sydän tyytyväisyyttä täynnä lukea Apostolien tekoja tänä päivänä samaan aikaan, kun seurakuntien sisäinen Elämän välityskyky on pahasti tukossa.

Lihotamme kylläkin oikeaoppisuudentuntoamme youtubessa kuunnellen eksytys-varotuksia. Sillä on oma paikkansa, mutta se ei ravitse. Se ei tuo Jumalan elämää keskuuteemme. Meillä on synnyttävä pyhä tyytymättömyys ja jano Jumalan puoleen.

No milloin Jumalan voima sitten ilmestyy keskellämme? En osaa vastata tähän. Mutta voi meitä, jos olemme tyytyväisiä tämän hetkiseen tilanteeseen. Voi meitä, jos emme osaa edes unelmoida paremmasta. Jumalan virta on vettä täynnä. Pelkään pahoin, että olemme turtuneita, paatuneita, tyytyväisiä hyvinvointiin ja pinnalliseen kristillisyyteen, josta suurelta osin puuttuu Kristuksen evankeliumin lupaama syvyys sekä kyky olla yliluonnolisen voiman kanavana pimeän maailmanajan keskellä. 

torstai 12. joulukuuta 2019

Miksi taivas pidättää sateensa?

Anna sade, Jumala. Sydän kaipaa, odottaa. Anna kaste Golgatan. Virvoittamaan kuiva maa.. Miksi taivas pidättää? Poutapilvet nyt vain nään. Kunpa sadepisat vuotais maahan, kostuttais.
Tätä laulua laulamme seurakunnissamme. Hilja Aaltosen runoon on helppo jokaisen kristityn yhtyä. Siinä runoilija kyselee kauniisti, miksi Jumala pidättää sateen kansaltaan.
Syy kuivuuteen
Jumalan kansalla oli aikanaan samalainen tila. Se oli joitain vuosia asunut Israelin maassa Baabelin pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Raamattu kertoo Jumalan kansasta seuraavaa:
Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.. Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkätähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. Sentähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa. (Haggai 1:6, 9, 10)
Jumala kertoo kansalleen totuuden. Syy kuivuuteen ja sateiden puutteeseen ei ollut Baabel eikä pakkosiirtolaisuudesta johtuneet traumat. Jumala ei puhunut sanaakaan Baabelin hengellisesti sokeista päättäjistä eikä vääränlaisista poliitikoista. Syynä ei myöskään ollut ympäröivien pakanakansojen jumalattomuus ja hirvittävät epäjumalanpalvelusmenot. Eikö ole erikoista, että Jumala ei vyöryttänyt mitään syytä Baabelin niskoille, vaikka Baabelin rautainen ies oli vuosikymmeniä painanut Israelia alas? Jumala ei syyttänyt ketään ulkopuolista jumalatonta tahoa siitä, että Jumalan kansalla ja Israelin maalla oli kuiva ja hedelmätön aika
Jumala sanoo kuivuuden syyksi yhden ainoan asian: Hänen temppelinsä on rauniona ja kansa elää siitä piittaamattomana. Lue Haggain kirjan 14 ensimmäistä jaetta niin huomaat, miten tämä asia tuli korjata. Sitten korjautuisi myös kaikki muu ahdinko, joka kalvoi maata.
Kansan henki herätetään
Tuohon aikaan Jumala herätti uskovia ihmisiä näkemään tämän ongelman:
Ja Herra herätti Juudan käskynhaltijan Serubbaabelin, Sealtielin pojan, hengen ja ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, hengen ja kansan koko jäännöksen hengen, ja he tulivat ja ryhtyivät rakentamaan Herran Sebaotin, heidän Jumalansa, temppeliä (Haggai 1:14)
Herra herätti Serubbaabelin hengen ja Joosuan hengen. Nuo miehet tulivat sisäisessä maailmassaan herätyksen tilaan. He eivät nyt syyttäneet kuivuudesta jumalattoman maailman syntielämää vaan näkivät nyt todellisen syyn maan rappiotilaan: Herran huone, Herran temppeli, on rauniona. Siinä on syy kaikkeen. Mitään hyvää ei tapahdu maassa ennen kuin temppeli on kunnostettu. Ja Raamattu kertoo, että pian koko Jumalan kansasta löytyi jäännös, jonka silmät avattiin näkemään todellinen syy kuivuuteen ja ahdinkoon. Heidän henki herätettiin unesta. Heidän hengellinen näkökykynsä kirkastui. Kaikki oli nyt selvää. Temppeli on korjattava ennen muuta.
He kuulivat oikein Herran sanan
Kaikki herääminen lähti liikkeelle siitä, että kansa kuuli oikein Herran sanat.
Niin Serubbaabel, Sealtielin poika, ja ylimmäinen pappi Joosua, Joosadakin poika, ja kansan koko jäännös kuuli Herran, Jumalansa ääntä ja profeetta Haggain sanoja, jota varten Herra, heidän Jumalansa, oli hänet lähettänytkin, ja kansa pelkäsi Herraa. (Haggai 1:13)
Pitkän kuivan jakson jälkeen Jumala vaikutti kansansa keskuudessa sen, että löytyi joukko ihmisiä, jotka kuulivat oikein Herran sanat. He ymmärsivät vastuunsa. He eivät enää syytelleet toisiaan eivätkä Baabelia. Tapahtui syvä sisäinen herääminen, jonka seurauksena koko kansan keskuuteen tuli Jumalan pelko. Herran sana tuli sellaisella voimalla, että se painoi miehet ja naiset polvilleen. Ei enää pelkästään kansan rappiotilan vuoksi eikä kuivuudenkaan vuoksi vaan oman sydämensä heräämisen vuoksi. Herran pelko valtasi heidät. Se pelko oli Baabelin vuosien aikana hiljaa kadonnut, mutta nyt se heräsi uudelleen. He ymmärsivät, että heillä on henkilökohtainen vastuu Jumalan edessä. Asia ei ollut enää vain koko kansan yhteinen ongelma vaan siitä tuli jokaisen Jumalan kansan jäsenen oma henkilökohtainen ongelma.
Suomen Siionin kuivuus
Tänään koen Jumalan puhuvan minulle Haggain päivistä Suomen kansan kohdalla. Me olemme pitkään eläneet kuivaa hengellistä ajanjaksoa, jolloin herätystä ei ole näkynyt. Samaan aikaan näemme Suomen kansan johtajissa ennennäkemätöntä jumalattomuutta. Elämme omassa ”Baabelissamme”, jossa jumalattomuus ja synti saa vapaasti rehottaa. Haukomme henkeämme ja ahdistuneena teemme some-päivityksiä, jossa päivittelemme maan rappiotilaa. Vyörytämme monien asioiden syyt hallituksen ja pääministerin harteille. He ovat mielestämme suuri Baabel ja Sodoma, jota on vastustettava. Luulemme, että syy on väärissä poliitikoissa ja heidän jumalattomuudessaan.
Syy ei kuitenkaan ole heissä. He ovat seurausta eräästä suuremmasta ongelmasta. Suomen mädännäisyys ei ole tauti vaan taudin oire. He ovat oire eräästä paljon vakavammasta ongelmasta. Niin kuin Haggain päivinäkään syy kuivuuteen ja rappiotilaan ei ollut Baabelissa, niin se ei ole tänäänkään. Syy on siinä, että Jumalan huone, temppeli, me, olemme raunioituneet. Meissä, Uuden liiton temppeleissä, on paljon sellaista, mitä ei meihin kuulu. Me olemme olleet jo vuosia raunioina, ja siksi kansan tila on se, mikä se on.
Me olemme menettäneet suolamme, jonka seurauksena maa haisee mädältä. Sanot ehkä, että ”Enhän minä vaan tuo harhaoppinen kirkkokunta tuossa vieressä on syyllinen.” Nyt ei ole kyse harhaoppisesta kirkkokunnasta siinä vieressä vaan sinusta ja minusta. Olemme henkilökohtaisesti yksilöinä Jumalan temppeleitä.
Jumala ei Haggain päivinä tarvinnut muuta kuin yhden ainoan miehen, Serubbabelin, heräämisen. Se riitti, että yksi ihminen heräsi ensin. Pian heräsi toinen, Joosua. Ja hetken kuluttua iso osa kansaa oli herännyt. He eivät heränneet päivittelemään Baabelin irstautta vaan Jumalan temppelin tilaa. Nähtiin se, että temppeli on rauniona, siksi kuivuus kalvoi maata.
Sinä ja minä emme ehkä elä synnissä, mutta elämämme ja ajankäyttömme kuluu joutavassa. Ensirakkautemme ei pala Kristusta kohtaan niin kuin tulisi. Efeson seurakunnan lailla olemme kyllä valveutuneet oikeaoppisina ja ahkerina seurakunta-aktiiveina, mutta touhumme ja toimintamme eivät enää nouse syvästä Kristus-elämästä ja rakkaudesta Häneen. Meistä on tullut seurakunnan monitoimikoneita, jotka juoksemme kukin oman huoneenne hyväksi (Haggai 1:9), niin kuin Haggain päivinä tehtiin. Olemme menettäneet aidon Kristus-elämän tuoreuden rukouskammioissamme. Emme oikeasti enää tunne häntä niin kuin Hän tahtoisi. Tunnemme kyllä seurakuntamme toiminnat ja elämme niissä, mutta Kristuksesta on tullut meille vieras. Elämme uskonelämäämme, vailla syvää rakkautta Kristukseen. Ja ilman sitä kaikki hyväkin toimintamme on kulkusen kilinää ja vasken helinää.
Parannus
Kaikki muutos alkaa siitä, että kuulemme Herran sanat itsellemme ja näemme oman tilamme. Meidän on ymmärrettävä henkilökohtainen vastuumme Jumalan edessä. Yksi ainut mies tai nainen riittää Jumalalle. Yksi kynttilä sytyttää tuhat kynttilää.
Pelkään, että me olemme tänään vain murheissamme Suomen kansan rappiotilasta, mutta emme näe syytä siihen. Ja jos emme näe syytä siihen, emme voi koskaan tehdä aitoa parannusta. On katkeraa omalle farisealaiselle ja oikeaoppiselle lihalle tunnustaa: "Minä olen menettänyt ensirakkauteni Kristusta kohtaan. Olen kuluttanut aikani joutavaan some-elämään ja viihteeseen. Olen käyttänyt aikani väärin."

Oi miten helppoa on peittää oikean opin ja oikeassa olemisen kaavun alle Kristus-elämän syvyyden puuttuminen. Ja miten mahdotonta onkaan herätä, ellei Jumala herätä. ”Herra herätti Serubbaabelin, Sealtielin pojan, hengen..” Niin. Herra herätti! Miten Hän saisi minut hereille tänään? Ja miten Hän saisi sinut hereille? Miten Hän saisi murrettua veltostuneen ja vääränlaisessa omahyväisyydessä marinoidun henkemme?

Tarvitsemme Jesajan kirja 6. luvun ilmestystä itsestämme. Jesaja oli 5. luvussa juuri surkutellut jumalattoman maailman syntielämää. Hän oli käyttänyt voi-huutoja tänne ja tuonne. Hän voivotteli kaikkea. Ympärillä oli valtava määrä syntiä ja saastaa.

Mutta nyt 6. luvussa Jesaja, päästyään Kristuksen valkeuteen, huutaa: "Voi MINUA!" Tarvitsemme juuri tällaista murtumista ja heräämistä! Herääminen ei ole sitä, että nähdään Baabelin syntielämä vaan oman sydämen tila. Herätyksessä Jumalan Henki ja Sana aivan kuin kuorivat sydämiämme koristavat uskonnollisuuden ja oikean opin kaavut. Kristuksen valon alla oman sydän petollisuus paljastuu, ja kohdataan uudestaan Jumalan armo ja Jeesuksen veren ansio tulee paljon syvemmäksi ja tuoreemmaksi kuin sen siihen asti oli ollut. Kun uskova saa tämän uuden kosketuksen henkeensä, voidaan puhu heräämisestä.

Päivittelijät
Olen viimeisien vuosien aikana jutellut monien uskovien kanssa kansamme tilasta ja Hengen sateiden puuttumisesta. Syiksi on esitetty harhaoppeja, jumalatonta hallitusta, vääränlaista kirkkopolitiikkaa, nuorisokulttuurin tuloa seurakuntiin ja amerikkalaisia virtauksia. En muista kuulleeni koskaan kenenkään sanoneen:
”Minä olen syyllinen! Herra on herättänyt minut ja näyttänyt, että Kristus-suhteeni ei ole sellainen kuin sen pitäisi olla. Herra on herättänyt minun henkeni näkemään oman temppelini raunio-tilan. Se on painanut minut polvilleni. Olen viime aikoina vain kaivannut saada uuden kosketuksen henkeeni Herralta! Tahdon ahkeroida ja tehdä parannusta. Tahdon rakastaa syvemmin Häntä. Tahdon löytää Hänet uudestaan! Ja sen heräämisen seurauksena rakastan ja nautin vain olla Hänen lähellään. Mikään muu ei tänään riitä!”
Ymmärrämme, että tästä on kyse. Herra tahtoo uudistaa minut. Ei vain seurakuntaa vaan MINUT! Jumala armahtakoon sitä uskovaa, joka ei mielestään uudistumista tarvitse!

Kuka herää ensimmäisenä?
Tahdon tänään todeta ystäväni, että Suomen rappiotila johtuu nukkuvasta seurakunnasta, jonka yksilöuskovien temppelit ovat raunioina. Niissä on paljon iljetystä ja väärää tai sitten ne yksinkertaisesti ovat vain raunioina. Miten Kristus voi toimia tämän maan hyväksi, jos Hänen ruumiinsa on rampa jaloistaan ja käsistään? Pelkään pahoin, että lampunjalat ovat siirtymässä kirkkokunnilta ja herätysliikkeiltä. Voi olla, että Jumalan valtakunta on siirtymässä monilta viinitarhan vartijoilta pois. Jeesuksen aikana se annettiin toisille, jotka tekevät oikeaa hedelmää. Herätysliikkeen liike kyllä saattaa jatkua, mutta herätys loppuu, jos Jeesus siirtää lampunjalkansa pois paikaltaan.
Teemme oikein, kun rukoilemme Suomen puolesta. Mutta mitään ei tapahdu ennen kuin löytyy se jäännös-joukko Jumalan kansasta, joka kuulee oikein Herran sanat, herää hengessään näkemään oman sydämensä tilan ja kokee Jumalan väkevän käden alla sisäisen kutsun ja kehotuksen lähteä oikeanlainen Herran pelko sydämessä laittamaan oma temppeli kuntoon. Se tarkoittaa rakkaussuhteen täydellistä uudistumista Kristuksen kasvojen edessä. Ja tuosta uudistuneesta rakkaussuhteesta alkaa kummuta uutta elämää, jonka ylle Jumala tulee vuodattamaan sateensa. Silloin maa tulee hedelmälliseksi jälleen. Muista, että Jumala ei tarvitse kuin yhden uskovan, joka aidosti herää. Löytääkö Hän sitä Suomesta?



tiistai 3. joulukuuta 2019

Kadonnut Jeesus

On kohtalokasta luulla Jeesuksesta sitä, mitä hän ei ole.

Kadonnut Jeesus

He luulivat hänen olevan matkaseurueessa.. (Luuk. 2:44)

Jeesus ei ole aina meidän matkassamme mukana, vaikka me luulemme Hänen olevan. Meidän toimintamme voi olla sielullista touhua, vailla Jeesusta. Jeesus ei siunaa meidän omia unelmiamme. Hänen siunauksensa lepää sen työn yllä, jossa Hänen antama taivaallinen näky toteutuu. Hän ei ole meidän seuraajamme vaan meidän tulee olla Hänen seuraajiaan.

Eilisen Jeesus

... minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä.. (Matt. 28:5-6)

Hän ei ole aina siellä, mistä Häntä etsimme. Hän saattoi olla siellä eilen, mutta tänään Hän on jo muualla. Me saatamme elää eilisen siunauksissa ja muistoissa, ja samalla kuitenkin kadottaen sen suunnitelman, joka Hänellä on tänään meitä varten. Hän ei ole kanonisoitu menneisyyden uskonnollinen traditio vaan elävä Jumalan Poika. Hän ei kutsunut meitä elämään menneisyyden muistoissa vaan seuraamaan tänään Häntä. Hänen virtansa on vettä täynnä tänään. Hän ei ole jäänyt eiliseen.

Poistunut Jeesus

Katso, minä seison ovella ja kolkutan... (Ilm. 3:20)

Hän ei ole aina mukana seurakuntamme kokouksissa, vaikka luulemme Hänen olevan. Hän saattoi olla siellä vielä hetki sitten, mutta ei enää tänään. Joskus on hyvä pysähtyä ja kysyä: Milloin viimeeksi Jeesus ilmestyi kokouksessa seurakunnalleen? Hän on saattanut olla kätkettynä ulko-oven takana jo pitkään. Ja jos Hän ei ole kokouksessa mukana, ei ihme, ettei Hän ilmesty omilleen, Seurakunta voi pitää vireää toimintaa yllä, mutta ilman Jeesusta. Seurakunta voi viihtyä ja pitää hauskaa, mutta ilman Jeesusta. Jos näin oli alkuseurakunnassa, kuinka paljon ennemmin se vaara on lopun ajan seurakunnalla?

Jeesus - ainut toivomme

Valvokaamme, ettei meidän havaittaisi nukkuvan. Jeesus ei ole jokaisessa uskonnollisessa matkassa mukana. Hän ei ole aina siellä, missä Hän eilen niin väkevästi oli. Ja valitettavasti Hän ei ole enää kaikkien seurakuntien sisäpuolella, vaikka ihmiset niin luulevat.

Elämässämme ja toiminnassamme ei ole mitään niin tärkeää kuin seurata aidosti Jeesusta. Olla paikallaan, kun Hän on paikallaan, ja liikkua, kun Hän liikkuu. Jos toimintamme on Hänen toimintaansa, kannamme paljon todellista hedelmää. Jos toimintamme on omaa toimtaamme, jäämme vaille todellista hedelmää, vaikka ulkoisesti kaikki näyttäisikin kauniilta.

torstai 14. marraskuuta 2019

Kiivas rakkaus

Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. (Laulujen laulu 8:6)

Kyseinen raamatunkohta kantaa kliseen varjoa sanomansa yllä. Sen arvo näyttää madaltuneen pinnalliseksi korulauseeksi, joka luetaan hääparille heidän vihkimisseremoniassa. Kuitenkin jakeen sanoma sisältää äärettömän syvän totuuden, joka Pyhän Hengen avaamana saa meidät tuntemaan syvemmin Jumalan koko täyteyttä.

Kiivas rakkaus

Rakkauden kiivaus tulee voimakkaimmin esille tilanteessa, jossa rakkain on suuressa vaarassa. Rakkaus saa meidät toimimaan kiivasti rakkaimpamme hyväksi, vaikka hän ei ymmärtäisi tarkoitusperiämme.

Itselläni on useita kertoja elämäni aikana ollut tilanteita, jossa minun on täytynyt viedä lapsi lääkäriin, vaikka tämä on kapinoinut sitä vastaan. Minun on täytynyt pitää voimalla kiinni rimpuilevaa lasta, jotta lääkäri saisi tutkittua lapsen. Minun on täytynyt käyttää voimaani ja viisauttani, jotta saisin sairaan, vastahakoisen, lapseni ottamaan elintärkeän lääkkeen vastaan. Aina ei suostuttelu ole auttanut. Silloin lapsen suu on saatava auki, jotta sairaus ei etenisi hengenvaaralliseksi.

Joskus on täytynyt ottaa huutava lapsi syliin, ja pidettävä hänet paikallaan, jotta terveydenhoitaja saisi annettua rokotuksen tappavaa tautia vastaan. Lapsi ei ole ymmärtänyt isän toimintaa. Hän on rimpuillut ja huutanut. Hän on saattanut sanoa kovia sanoja isää vastaan. Mutta isän rakkaus on kiivas lasta kohtaan. Lapsen rimpuilut eivät estä isää toimimasta lapsen parhaaksi, vaikka lapsi ei sitä sillä hetkellä ymmärtäisi. 

Rakkaus ei tarkoita sitä, että isä tekee kaiken niin kuin lapsi haluaa. Rakkaus on sitä, että isä tahtoo pelastaa lapsen pahalta. Rakkauden voima ilmenee silloin siinä, että isä toimii lapsen tahtoa vastaan, vaikka lapsi on eri mieltä ja kapinoi isää kohtaan. Isä ei luovuta, koska hänen rakkautensa on niin suuri lasta kohtaan. Kiivas rakkaus ei luovuta. Ei edes silloin, kun rakkauden kohde ei ymmärrä omasta parastaan, ja saattaa jopa kirota isäänsä vastaan. Rakkaus toimii aina rakkauden kohteen edun mukaisesti, vaikka kukaan ei ymmärtäisi sitä. Mikään ei ole kyllin suuri hinta maksettavaksi, jos rakastaa tarpeeksi.

Mitä ajattelisit isästä, joka ei antaisi lapselle antibioottia angiinaan tai veisi jalkaa kipsattavaksi, kun se on murtunut? Jättäisikö rakastava isä antamatta lapselle rokotteen tappavaa virusta vastaan, jos se on välttämätöntä? Sellaisen isän rakkaus ei ole todellista tai tarpeeksi syvää.

Isä pelastaa synnistä

hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä (Matt. 1:21)

Jumala käyttää valtavasti aikaa ja voimaa ihmisen pelastamiseksi synnistä. Ihminen ei näe synnin vakavuutta ja tuhoisuutta niin kuin nähdä tulisi. Niin kuin pieni lapsi vähättelee lääkärin apua silloin, kun se ei tunnu kivalta, luonnollinen ihminenkin vähättelee synnin vakavuutta, koska hän ei ymmärrä eikä näe sitä. On helpompi elää synnistä. On hauskempaa saada siitä lyhytaikaista nautintoa. On helpompi luottaa uskontoon tai oppiin kuin kääntyä pois synnistä. 

Luonnollinen ihminen valitsee mieluummin molemmat:  synnin ja Jeesuksen. Mutta se yhtälö on mahdoton. Synti on tappava tauti, joka on käsiteltävä juuria myöten. Se on syöpä, joka vaatii Taivaallisen kirurgin viillon ja operaation. Se on mätäpaise, joka saa aikaan kuolettavan myrkytystilan hetkenä minä hyvänsä ellei sitä aukaista ja paranneta Jeesuksen verellä. 

Laastarit ja puudutuspiikit eivät auta syöpiin eikä mätäpaiseisiin. Uskonnolliset puudutuspiikit ja pinnalliset opinkappaleiden laastarit eivät paranna tappavaa tautia. Itsetekoinen, synnin salliva, raamatuntulkinta vie kipulääkkeen tavoin hetkellisesti kivun, mutta ei paranna sairautta. 

Luonnollinen ihminen tahtoo sellaisen hoidon syntiin, joka vain huumaa ja vie kivun. Luonnollinen ihminen haluaa sellaisen lääkärin luokse, joka ei tuota kipua eikä viillä veitsellä. Luonnollisesti kukaan meistä ei tahdo kuulla, että me olemme syvästi syntisiä ja meidän on tehtävä parannus ja tultava Parantajan luokse. Ei. Me haluaisimme kuulla olevamme terveitä. Me haluaisimme kuulla, että kaikki on hyvin. Aikamme suurin harha on uskonto, joka ei pelasta synnistä. Se keinuttaa huumaavan musiikkinsa tahdissa sairaansa saattohoidon tavoin ikiuneen. Mitä lähempänä loppu on, sitä kovempaa opiaattia tarvitaan. 

Luonnolinen minämme haluaa kuulla loppuun saakka lääkäriltä, että kaikki on hyvin, vaikka mikään ei ole hyvin. Se haluaa sellaisen evankeliumin ja pastorin, joka uskottelee morfiinin huuman riittävän. Se vihaa sellaista vanhurskasta Kristuksen evankeliumia, joka valaisee röntegen-säteen tavoin ihmisen sisuksia myöten. Eikä vain läpivalaise vaan antaa totuudellisen diagnoosin: synti on sairautesi. Synti ongelmasi. Ja siihen tarvitaan kokonaisvaltainen leikkaushoito, jossa synnit käsitellään parannuksen avulla Jeesuksen veren alla. Voi, miten välttelemme tuota tuota totuuden vapaaksi tekevää viiltävää hoitomuotoa!. Vaikka mikään muu ei tee meitä niin vapaiksi, eläviksi ja terveiksi kuin tämä Taivaallisen lääkärin diagnoosi ja operaatio. Hän tahtoisi tehdä sen, koska Hän tietää totuuden meistä: olemme kuoleman sairaita uskoimme sen tai emme. Totuus ei kysy mielipidettämme. Totuus ei muutu, vaikka koko maailma olisi sitä vastaan. Meidän on muututtava, jos haluamme muutokseen, elämään, iloon ja vapauteen.


Jumala rakkaus on kuitenkin kiivas meitä kohtaan. Jumalan rakkauden hehku on tuima kuin tuonela. Se vihaa rakkaassaan olevaa syntiä. Eikö nimenomaan Jumalan ääretön rakkaus saa Hänet vihaamaan syntiä, joka pesii meissä? Aivan kuin isä vihaa lapsessaan olevaa syöpää, Jumalakin vihaa lapsessaan olevaa syntiä. Jumala tietää paremmin kuin kukaan, miten synti vie ihmisen perikatoon ja tuhoaa ihmisen. Siksi Jumala saattaa sallia hyvin kivuliaita kokemuksia elämiimme ennen kuin nöyrrymme. Jumala näkee kaiken nykyisen ja tulevaisen toisin kuin me. Hänen rakkautensa hehku ei sammu meitä kohtaan, vaikka me kaikki kääntäisimme Hänelle selkämme. Hän tekee silti työtänsä. Hän yrittää edelleen kaikin voimin saada meitä näkemään oman tilamme ja kääntymään parannuksessa Jeesuksen - Parantajan - puoleen.

Iankaikkinen rakkaus

Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. (Jer. 31:3)

Meidän silmämme näkee vain tämän ajan. Ne eivät näe iankaikkisuuteen. Katseemme ei kanna näkymättömyyteen ja tulevaisuuteen. Isämme näkee sinne. Hän tietää, mitä pian on tuleva. Hän vetää meitä puoleensa armosta. Mutta tuo "armosta" Hänen luokseen vetäminen saattaa sisältää paljon meidän tahtomme vastaisia asioita. Jumala voi joutua viemään meidät syvyyden kuilun partaalle, jotta ymmärtäisimme, että on tehtävät parannus. Hän saattaa sallia asioita elämäämme, joita me vähiten toivoisimme. Vain siksi, koska Hän näkee, että vähempi ei riitä meidän kovan sydämemme kääntymiselle Hänen puoleensa. 

Hän uhrasi kerran oman rakkautensa Golgatalla. Hän itse antoi oman Poikansa kuolemaan, jotta me tulisimme parannetuiiksi Hänen verensä ja elämänsä kautta. Lääke on olemassa kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Se on hankittu Golgatan viiden haavan kautta, ja se odottaa saadakseen parantaa meidät. Tiedä, että Jumala tekee lähes kaikkensa pelastaakseen meidät. Miksi lähes kaikkensa? On yksi asia, jota Hän ei myy tai uhraa vuoksemme. Hän ei koskaan luovu vanhurskaudestaan. Hän ei katso syntiä läpi sormien. Synti johtaa kuolemaan iankaikkisuudessa ellei sitä paranneta juuria myöten Jeesuksen veren pesolla. Siksi Jumala taivuttelee tänään sydämiämme aitoon mielenmuutokseen ja syvään sydämen katumukseen pois synnistä. Hän tahtoo, että lopetamme leikkimisen ja välinpitämättömän käytöksen synnin kanssa Hän odottaa, että käännymme parannuksessa Hänen puoleen, joka pelastaa synnistä. Jeesus vapauttaa synnistä. Onko Hän todella saanut tehdä sen sinun kohdallasi?

maanantai 11. marraskuuta 2019

Jumalan kuva

Puhessamme synnistä ja parannuksesta, meidän on pidettävä kirkkaana mielessä, että ihminen on Jumalan kuva. Saatana vihaa tuota kuvaa ja haluaa rikkoa sen. Jotta ymmärtäisimme synnin vakavuuden pohjaan asti, meidän on nähtävä synti tuhovoimana, joka rikkoo ja särkee Jumalan kuvaa. 

Jumalan taideteos

Ihminen on Jumalalle äärettömän arvokas taideteos. Eikä vain taideteos vaan Hänen oma elävä muotokuvansa, ainutlaatuinen yksilö, jonka Hän loi kirkastamaan niitä ominaisuuksia, joita Hänessä on. Puhtaus, totuus, vanhurskaus, pyhyys ja rakkaus ovat ominaisuuksia, jotka luotiin ihmiseen. Ne kuuluvat häneen, koska ne ovat Jumalan ominaisuuksia.

Synti - tuhovoima

Synti tekee puhtaasta saastaisen. Vanhurskaasta syyllisen. Totuudellisesta valheellisen. Pyhästä epäpyhän. Se muuttaa rakkauden vihaksi. Synti rikkoo kaiken Jumalan luomat kauniit alkuperäiset värit, jotka Hän ihmiseen loi. Synti saa ihmisen heijastamaan ympärilleen saatanan ominaisuuksia. Saatana ottaa synnin kautta Jumalan kuvan, alkaa tuhoamaan sitä, ja ottaa sen aseekseen tuhotakseen muita. Saatana tuhoaa avioliitot muuttamalla ne avosuhteiksi. Hän rikkoo seksuaalisuuden pornon kautta ja vääristää aviosuhteet sekä sukupuoliset rajat. Katso ympärillesi, miten syvästi tämän maailman ruhtinas raiskaa Jumalan kuvaa. Saatana vihaa yli kaiken Jumalaa ja Jumalan kuvaa. Hän tahtoo rikkoa sen perinpohjin ja täydellisesti synnin avulla.

Jeesus

Jeesus on Jumalan kuva. Häntä synti ei ole särkenyt. Hänessä ihminen korjataan uudeksi ihmiseksi, uudeksi luomukseksi ja eheäksi. Jeesuksessa vanha nollataan ja Jumalan ominaisuudet palaavat uuden syntymän kautta ihmiseen. Ei ihmisen omasta voimasta vaan Jeesuksen veren ja ylösnousemuksen voimasta. Ei ole niin rikkinäistä, etteikö Jeesus voisi luoda Hänestä uutta ja eheää. Hänellä on valta ja voima luoda suurimmastakin syntisestä uusi luomus, Jumalan lapsi ja vanhurskauden palvelija.

Parannus on sitä, että ymmärrämme oman alkuperämme ja sen, että synti on elämässmme suuri tuhovoima. Se on kuin hurrikaani, joka jättää jälkeensä pelkkää tuhoa ja kuolemaa. Kun tämän ymmärrämme, ei ole vaikeaa vihata syntiä. Ei ole vaikeaa silloin haluta eroon synnistä hinnalla millä hyvänsä.

Parannus - avain muutokseen

Jumala ei voi muuttaa meitä eheäksi, jos tahdomme pysyä synnissä. Jos rakastamme ja vaalimme sitä, pysymme alati itsetuhoisassa olotilassa, joka särkee meitä uudestaan ja uudestaan. Ei ole mitään järkeä luoda uutta elämää meihin, jos heti särjemme sen uudestaan. Siksi synnissä elävä nimikristitty pettää itseään surullisella tavalla. Hänen armonsa ei luo uutta ja vapauta synnnistä, vaan saallii sen jättäen ihmisen vanhaksi luomukseksi uskotellen kuitenkin kaiken olevan hyvin. Ja kuitenkaan mikään ei ole hyvin. Mikään ei ole muuttunut. Halpa armo on antanut ihmiselle vain valheen kautta luvan pysytellä synnin tuhovoiman alla. Jumalan todellinen armo vapauttaa synnin tuhovoimalta ja tekee ihmisestä uuden luomuksen, Jumalan lapsen.

Totuus tekee vapaaksi

Meidän täytyy kohdata totuus tullaksemme eheiksi. Jumala tahtoo korjata rikkimennen kuvansa. Hän rakastaa sitä. Se on Hänelle mittaamattoman kallis. Hän antoi kaikkensa, jotta Hän saisi tehtyä uudeksi tuon meissä särkyneen oman kuvansa.

Meidän on riisuttava uskonnolliset naamarimme ja myönnettävä, että tarvitsemme parannusta. Vähempi kuin uudestisyntymä ei riitä korjaukseen. On luovuttava valheellisesta halvasta armosta, joka ei luo uutta vaan antaa vanhan säilyä ennallaan uskotellen kaiken olevan hyvin. Jumalan armo vapauttaa synnin kahleista. Se muuttaa orjan lapseksi. Korjaa särkyneen ja vie ihmisen sille paikalle mille Jumala on sen luonut: kirkastamaan Jumalan ominaisuuksia tälle maailmalle. 

Oletko koskaan tehnyt parannusta? Uudestisynnyitkö aidosti, kun mielestäsi tulit uskoon? Hallitseeko ja orjuuttaako synti tänään sinua? Jumala tahtoo, että nöyrryt ja annat Hänen korjata sinut. Ethän anna synnin kokonaan kadottaa sinua? Tee rehellinen parannus ja tuo kaikki sirpaleet Jeesuksen luokse. Hän tahtoo tehdä sinusta uuden ja eheän rikkimenneen tilalle. Kuitenkin on todella vaikeaa tässä uskonnollisen maailman sekamelkassa nähdä oma tila ja myöntää se, että luotankin väärään armoon. Ja tuo väärä armo ei ole tehnyt koskaan minusta uutta luomusta enkä todellisuudessa ole koskaan syntynyt uudesti ylhäältä. Se, jos mikä, vaatii äärimmäistä nöyryyttä myöntää tämä totuus itselleen. Ja kuitenkin mikään ei ole niin ihanaa kuin kokea totuuden tekevän sielu vapaaksi. Herra antakoon tuon nöyrtymisen armon kaikille, jotka sitä todella tarvitsevat. Kateuteen asti Hän halajaa tuota henkeä, jonka Hän on meihin laittanut.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Jumalan ääni

Minä olen huutavan ääni.. (Joh. 1:23)
Johannes Kastaja oli Jumalan ääni. Hän oli saanut erämaan yksinäisyydessä sanoman Jumalalta. Sen hän julisti ihmisille. Hänen sanomansa vaikutus oli valtava. Se kokosi ilmeisesti satojatuhansia ihmisiä ympäri Juudeaa. Ihmiset maistoivat tuon sanoman syvyyden. He tunsivat, että tuon äänen takana oli Israelin Pyhä. Heidän henkensä sai Jumalan Hengen hiljaisen todistuksen siitä, että tämä mies on Jumalan lähettämä. Johannes ei ollut kaiku. Hän ei toistanut toisilta kuultua sanomaa. Hän oli itse Jumalan ääni. 
Kaikuprofeetat
Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa. (Jer. 23:30)
On siis olemassa julistajia, jotka ovat liikkeellä Jumalan äänenä. He ovat saaneet sanan Herralta, ja Herra vahvistaa sanansa kuulijoiden sydämissä.
Sitten on olemassa julistajia, jotka ovat liikkeellä lainasanan kanssa. He ovat saaneet sanoman ihmisiltä. He toistavat sanomaa aivan niin kuin kaiku toistaa varsinaista ääntä. Kaiku on vaimeampi ja epäselvempi kuin itse ääni. Kaiku on lähtöisin aina elottomasta materiaalista, joka vain heijastaa siihen osuvan äänen.
Ei ole väärin rakentua hyvien julistajien sanomasta. On enemmän kuin suotavaa kuunnella hyvää sananjulistusta. Se pitää meidät oikealla tiellä. Mutta nyt puhun siitä, että varsinainen huutavan ääni on eri asia kuin äänen kaiku. Suomen Siion tarvitsee juuri nyt enemmän kuin koskaan huutavan ääntä tässä hengelliseksi erämaaksi tulleella kentällä. Sellaista ääntä, joka on lähtöisin Jumalan huulilta. Ääntä, joka on kuin kuluttava tuli tai vasara, joka murtaa kallion. Ei ole kyse äänen kovuudesta vaan laadusta. Kenen huulilta sanoma on lähtenyt: ihmisten vai Jumalan huulilta.
Herran neuvottelut
Mutta kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?" (Jer: 23:18)
Tässä on tie menestyneeseen julistustyöhön. Se on yksinkertainen ja vanha tie. Julistajan tulee tuntea lähettäjänsä ääni. Eikä vain Hänen äänensä vaan Hänet. Tieto ei riitä. Oppi ei riitä. On tunnettava Hänet. Apostoleistakin sanottiin, että heidät havaittiin niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa. Me taistelemme ja sodimme oppisotia tänään. Luulemme, että on väkevää olla oikeaoppinen. Nyt on kuitenkin kyse paljon suuremmasta. Oikea oppi varjelee meitä, mutta se yksistään ei vielä saa aikaan elämää. On kyse siitä, että löytyy miehiä ja naisia, jotka tuntevat aidosti Jumalansa ja kuulevat aidosti Hänen äänensä. Ja sen, minkä he tuntevat ja kuulevat, sen he julistavat katoilta ja toreilta ihmisille.
Voit olla varma, että tällaisen julistajan matkassa on voitelu ja Herran siunaus. Tällaiset julistajat saavat aikaan todellista hedelmää. Heistä Herra on sanonut:
sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani. He kääntyvät sinun tykösi.. (Jer. 15:19)
Huomaatko, miten he ovat ensinnäkin seisseet Jumalansa edessä? He ovat saaneet arvokkaan ja jalon sanoman Jumalan huulilta. Ja nyt Herra sanoo, että he saavat olla MINUN SUUNANI. Herra sitoutuu näihin julistajiin. He toimivat Jumalan huulina. Elottomasta pasuunasta tulee elävän Jumalan suu, johon Jumala itse puhaltaa Henkensä. Syntyy sanoma, joka muuttaa ihmiskohtaloita ja kansojen kohtaloita. Ja lopputulos on: ”he kääntyvät sinun tykösi”. Jumala pitää huolen, että kansa kääntyy. Jumala pitää huolen hedelmästä.
Ei ole kyse ihmisviisaudesta tai teologiasta. On kyse siitä, että itsessään mitätön ihminen saa olla Jumalan suuna ja äänenä, kun hän on ensin ollut Herransa edessä, oppinut tuntemaan Hänet ja kuulemaan Hänen äänensä.
Tuli
minä teen sanani sinun suussasi tuleksi ja tämän kansan polttopuiksi.. (Jer. 5:14)
Katso vielä lopuksi, mikä lupaus Herralta! Kun Jumalan kutsuma julistaja seisoo Herran neuvottelussa, oppii tuntemaan Herransa ja kuulee Hänen sanansa, Herra antaa tulensa palvelijansa työhön. Meillä on paljon puhetta tulesta, mutta kuinka paljon näyttöä sen hedelmästä? Mutta nyt Herra lupaa, että Hän pitää huolen sanastaan, jonka Hän itse on laittanut palvelijansa suuhun. Ja hän tekee sanansa tuleksi. Sellaiseksi, joka uppoaa kuulijoihin kuin tuli kuiviin polttopuihin. Ei väliä, vaikka kuulijakunta olisi täynnä elottomia ja kuivia puita. Jumalan tuli sytyttää heidät. Mutta, jos taivas ei tee sanomaamme tuleksi, kuivat puut eivät syty. On eri asia puhua oikeaoppisesti tulesta ja sen vaikutuksesta kuin sytyttää kuulijat. On eri asia tietää tulesta kuin palaa Jumalan tulta, sitä tulta, jolla Jeesus kastaa palvelijansa.
Tässä on ongelman ydin. Sytyttääkö sanomamme kuulijat? En nyt puhu sielullisesta hurmiosta, kättentaputuksista tai liikutuksista. Puhun elävän Jumalan Hengen sytyttämästä tulesta, joka saa aikaan synnintuntoa ja Jeesuksen eläväksi tulemista kuulijoiden sydämissä. Siellä, missä Jumala laskee tulensa julistajan sanomaan, syntiset itkevät syntejään ja Jeesuksen veren voima puhdistaa kaikesta synnistä. Silloin syntyy aito ylitsevuotava ilo ja kiitos Jumalan puoleen.
Tässä on jokaisen Herran palvelijaksi itseään kutsuvan tarkattava elämäänsä. On heittäydyttävä Herran eteen ja katseltava Häntä. Ei meidän tarvitse puristaa itsestämme mitään. Me emme voi tuottaa sanomaa itsestään. Emme saa keinotekoisesti aikaa Jumalan ääntä. Meidän on viivyttävä Hänen edessään. Katseltava Häntä. Meidän on jopa vaiettava omista rukousaiheistamme ja vain katseltava Hänen kauneuttaan. On saatava sydän hiljaiseksi kiireestä. Unohdettava aika. Opittava olemaan Jeesuksen kanssa. Ei vain siksi, että saisi sanoman vaan siksi, että Hän on meille niin rakas. On löydettävä Marian osa, se lepo ja asema Hänen jalkojensa juuressa, joka sytyttää sydämissämme ensirakkauden palon niin ihmeellistä Vapahtajaamme kohtaan. Ja suuri silloin, kun myrskyt, levottomuus ja kiire ovat laantuneet sydämissämme, Jumala lähettää hiljaisen tuulenhyminän kuiskauksen, jossa Hän puhuu palvelijalleen salattuja asioita.
Aamen.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Onko sinulla juurta?

mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois. (Mark. 4:17)

Uskon elämässä ei ratkaise sen koko tai näkö vaan syvyys.

Tärkein tapahtuu pimeässä. Kaukana ihmisten katseilta. Siellä ratkaistaan puun hedelmällisyys ja myrskyjen kestokyky.

Siellä tapahtuu se kipeä murtuminen, jossa siemen kuolee ja sen kova kuori murtuu. Se on välttämätön edellytys uuden elämän synnylle. Siellä yksinäisyydessä, elämän vesien lähteellä, ratkaistaan koko uskonelämän tulevaisuus: kestääkö usko vai ei.

Minua pelottaa aikamme äärimmilleen tuunattu pintaliitokrostillisyys, jossa kaikki ulkoinen ja näkyvä saa liian suuren arvon. Mitä tapahtuu, kun tulee ahdistus ja vaikeat ajat? Onko juurta ja syvyyttä pahanpäivän varalle? Niille päiville, jolloin rajumyrsky tarttuu riepotellakseen puuta tai kuuma kuivuus koittaa. Ovatko silloin juuret tarpeeksi syvällä pitämässä puuta pystyssä? Ovatko ne uppoutuneet tarpeeksi syvälle Kristuksen elämään ja Sanaan, josta elävä vesi alati virtaa puuhun satoi tai paistoi. Liian monet ovat kaatuneet rajumyrskyn alla. Liian monet ovat kuolleet auringon paahteeseen. Oli kokoa ja näköä, mutta juuri puuttui. Oli korkeutta, mutta ei todellista syvyyttä. Näkyvä merkitsi enemmän kuin näkymätön. Siksi he eivät kestäneet.

Älkäämme siis antako näkyvän päivänpaisteen pettää itseämme. Tarvitsemme ennen muuta näinä aikoina yksinäisyyttä Jeesuksen kanssa. Sitä salattua pimeässä olemista, jossa juuremme saa kasvaa syvästi häneen, joka antaa hedelmän ja kasvun ajallaan.

Salattu kahdenkeskinen aika Kristuksen kanssa ratkaisee kaiken. Älä pelkää, jos Hän murtaa sinua. Älä pelkää, jos joudut pimeään ja yksinäisyyteen. Niin täytyy tapahtua, jotta juuresi saisi kurottautua syvemmälle Häneen. Nisunjyvän kuoleman tie on ainut voittoisan uskonelämän tie.

torstai 17. lokakuuta 2019

Murtuneet

Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän.. (Hepr. 3:12)  

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. (Ps. 51:19)

Jumalan sana on elävä ja voimallinen. Se murtaa kallion. Se murtaa kivisydämet. Se luo uutta ja saa aikaan Jumalan elämää epäonnistuneessa, langenneessa ja kaikkensa menettäneessä ihmisessä.   

Jumalan edessä ihminen ei voi olla otollisempi kuin murtuneena ja särjetyllä sydämellä. Raamattu on täynnä suuria armonlupauksia kaikkensa menettäneelle ja särjetylle ihmissydämelle. Itse asiassa Jumalalle kelpaava uhri on nöyrä ja särjetty sydän. Hän pelastaa murretulla mielellä olevat armoa anovat ihmiset. Ei ole rajoja niille siunauksille, mitä Jumala voi tehdä murretun ja särjetyn ihmisen elämässä.

Kaikkia murretaan

Kaikki Raamatun suuret uskon sankarit murrettiin ennen kuin Jumala alkoi käyttämään ihmistä. On melkein sääntönä Raamatussa, että aina uuden siunauksen tai palvelutehtävän edessä Jumala tyhjentää palvelijansa. Jumala murtaa heitä ennennäkemättömällä tavalla. Jopa niin suuresti, että olosuhteiden puolesta kaikki inhimillinen toivo näyttää kadonneen. Tutki vaikka Aabrahamia, Moosesta, Eliaa, Daavidia, Danielia, Jesajaa, Jeremiaa, Pietaria, Paavalia ja muita Jumalan ihmisiä. Voi miten heidät murrettiin! Voi miten suuria ahdistuksia heille sallittiin siunausten edellä! Ja voi, miten kaikki näytti olevan jo lopussa ennen kuin Jumala antoi siunuksensa vuotaa.   

Jumalan täytyy näyttää palvelijoilleen, kuka Hän on ja mikä on ihminen. Ihmisen on nähtävä syvälle sydämeen saakka, miten heikko hän on ilman Jumalaa. Mikään ei ole nöyryyttävämpää kuin nähdä oma täydellinen mitättömyys ja sydämen petollisuus. Se, miten kaikki lahjamme ja taidollisuutemmekin ilman Jumalaa muuttuu ylpeydeksi käsissämme ellei Jumala ota niitä työpöydälleen ja murra itsekästä ja ylpeyteen taipuvaista sydäntämme. Meidät on murrettava, jotta varjeltuisimme siltä, mitä Luciferille tapahtui taivaassa ja Juudakselle Jeesuksen seurassa. Murtumisen tie varjelee meidät pahasta. Se on armoa. Se on outoon pukuun puettua suurta lahjaa, josta Paavali oli oppinut jopa kerskaamaan. Se on heikkoutta, joka saa meidät kiinnittymään syvemmin Jeesukseen. Luonnostamme kiinnittyisimme kaikkeen muuhun näkyvään ensin, emmekä näkymättömiin Jumalan lupauksiin. Ja silloin uskomme ei pääsisi koskaan kasvamaan, jos olemme kiinni näkyvän maailman turvaverkoissa emmekä iankikkisen Jumalan ikuisissa lupauksissa.

Me otamme luonnostamme kunnian itsellemme saadessamme olla Jumalan käytössä.  Siksi Jumala antaa meidän nähdä perinpohjin, miten tomua me olemme. Ja kuinka ainoastaan Jumalan armo on se voima, joka voi valjastaa meidät käyttökelpoisiksi. Me tarvitsemme tätä nöyryyden koulua enemmän kuin inhimillisiä lahjoja tai tietoa. Puolella järjellä varustettu murrettu ja nöyrä sydän on parempi kuin täydellä järjellä kulkeva murtumaton kristitty. Tämä vie aikaa, mutta Suuren Savenvalajan käsissä meidän heikkoutemme muuttuu Jumalan voimaksi. Yksi murrettu ja heikko Herran käsissä oleva elämä voi kantaa hedelmää tuhansien vuosien päähän ollen siunaukseksi miljoonille ihmisille. Tämän todistaa Paavalin elämä. 

Älä siis pelkää, kun sinua murretaan. Älä menetä toivoasi, kun näet oman voimasi ja sydämesi raadollisuuden. Niin täytyykin olla. Sitä ei opita teologisessa koulussa vaan Jumalan koulussa.   

Kumisydän

Pahinta ei kuitenkaan ole, jos ihmissydän on kiveä. Kyllä Jumala saa sen murtumaan. Pahinta on, jos sydän on kumia. Sydän kyllä muuttaa hetkeksi muotoaan, kun Sanan vasara iskee siihen, mutta se palaa aina entiselleen. Sellainen sydän liikuttuu, itkee ja hetkellisesti näyttää murtuvan. Mutta kun aikaa kuluu, se palaa entiseen muotoonsa. Se ei muutu uudeksi eikä murru. Jotain liikahtaa. Jotain värähtää. Mutta hetken kuluttua sydän on samanlainen kuin ennenkin. Murtunut ei koskaan palaa ennalleen. Entiseen ei ole paluuta, kun kivi murtuu. On vain uusi tulevaisuus, jonka suuri Mestari tahtoo antaa murretulle ja nöyrälle sydämelle.  Varokaamme, ettei sydämemme ole paha, paatunut, sielullinen, kumisydän, joka ei murru eikä muutu.

Jumala armahtakoon, että meidän sydämemme saisi aidosti murtua ja muuttua, kun Herra niin tahtoo. Murtumisesaa ei ole pelättävää, vaikka se hetkellisesti sattuu. Aito murtuminen totuuden edessä on portti uusiin siunauksiin. Herra ei koskaan tee meistä suuria ja vahvoja. Hän tekee meistä pieniä ja heikkoja. Niin heikkoja, että emme uskalla enää luottaa itseemme emmekä lahjoihimme. Ainut toivomme on Jeesuksessa. Olkoot kaikki lähteemme Hänessä.

Siunauksin tie

Vain murtumisen tie on siunauksen tie. Vain omasta voimasta ja luuloista tyhjennetyn astian Jumala voi täyttää omalla voimallaan. Tätä emme itse saa aikaan. Se tapahtuu Jumalan palvelijoille silloin, kun Jumala niin hyväksi näkee. Älä siis pakene juuri silloin kuin sinua murretaan kipeimmin. Jumala on aina vienyt suurten siunausten edellä palvelijansa yksinäisyyteen nöyryyden siunattuun kouluun.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Sanoma 23.5.2019

Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat harjoittavat edelleen jumalattomuutta, eikä yksikään jumalaton käsitä tätä. Mutta viisaat sen käsittävät. (Dan. 12:10)

Hänellä on kädessään viskain, ja hän puhdistaa puimatantereensa. (Matt. 3:12)

Jos kuljet tulen läpi, et kärvenny eikä liekki sinua polta. (Jes. 43:2)

Rukouksessa saatu sanoma 23.5.2019

Olin päivällä lyhyessä rukoushetkessä auton ratissa. Toin Herran eteen määrättyjä seurakuntia ja pyysin Jumalalta apua niille. Seurakunnat olivat vapaiden suuntien seurakuntia.

Yhtäkkiä koin, miten sisäiseen maailmaani tuli sanoma ja määrätynlainen välähdys tilanteesta, joka tulee tapahtumaan Suomen Siionissa.

Seurakunnat kaikki tullaan viemään tuleen, koetuksen ahjoon. Jokainen seurakunnan jäsen joutuu sinne. Tuo ahjo polttaa ja kuluttaa seurakuntia niin, että suuri joukko jää pois, eikä kestä tuossa ahjossa. He ikään kuin jäävät tuleen eivätkä tule sieltä voittajina ulos.

Jäljellejääneiden joukosta tuli se sana mieleeni, että "tämä on jäännös." Tulen läpi selvinneitä oli vähän. Monet eivät kestäneet koetusta.

Itselleni tuli Jumalan pelko tämän jälkeen. Anoin armoa itselleni, että minä, joka muille saarnaan, en joutuisi hylätyksi. Niin että Jumala armahtaisi minua, että kestäisin tuon tulen läpi voittajana.

En osaa sanoa, mitä kaikkea tämä sanoma käytännössä tarkoittaa, enkä lähde sitä selittämään. Tiedän vain, että nyt on aika tehdä parannus. Nyt on aika laskea kustannukset oikein ja alkaa rakentaa kalliolle. Nyt on aika lopettaa puolivillaisuus ja maailman kanssa veljeilevä kompromissikristillisyys. On löydettävä Jeesus uudestaan rukouskammioissa ja Raamatun sanan kautta henkilökohtaisesti. On tehtävä parannus salasynneistä, niistä pienistä ketuista, jotka hyvinvoinnin ja aistillisen viihdemaailman kautta liian monia kristittyjä hallitsee. On aika syvästi perustaa koko elämä vain Jeesuksen Kristuksen ja Hänen Sanansa varaan. Voi koittaa pian aika, jolloin kaikki elämämme tukipilarit sekä inhimilliset avut otetaan pois. Kun tulvat tulevat, uskon elämämme perustus tulee olla kunnossa.

Me rukoilemme herätystä. Olemmeko valmiit maksamaan siitä sen hinnan, mitä Apostolien teoissa siitä maksettiin?

Koettele tämä kaikki Jumalasi edessä ja pidä se mikä hyvää on.