torstai 14. marraskuuta 2019

Kiivas rakkaus

Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. (Laulujen laulu 8:6)

Kyseinen raamatunkohta kantaa kliseen varjoa sanomansa yllä. Sen arvo näyttää madaltuneen pinnalliseksi korulauseeksi, joka luetaan hääparille heidän vihkimisseremoniassa. Kuitenkin jakeen sanoma sisältää äärettömän syvän totuuden, joka Pyhän Hengen avaamana saa meidät tuntemaan syvemmin Jumalan koko täyteyttä.

Kiivas rakkaus

Rakkauden kiivaus tulee voimakkaimmin esille tilanteessa, jossa rakkain on suuressa vaarassa. Rakkaus saa meidät toimimaan kiivasti rakkaimpamme hyväksi, vaikka hän ei ymmärtäisi tarkoitusperiämme.

Itselläni on useita kertoja elämäni aikana ollut tilanteita, jossa minun on täytynyt viedä lapsi lääkäriin, vaikka tämä on kapinoinut sitä vastaan. Minun on täytynyt pitää voimalla kiinni rimpuilevaa lasta, jotta lääkäri saisi tutkittua lapsen. Minun on täytynyt käyttää voimaani ja viisauttani, jotta saisin sairaan, vastahakoisen, lapseni ottamaan elintärkeän lääkkeen vastaan. Aina ei suostuttelu ole auttanut. Silloin lapsen suu on saatava auki, jotta sairaus ei etenisi hengenvaaralliseksi.

Joskus on täytynyt ottaa huutava lapsi syliin, ja pidettävä hänet paikallaan, jotta terveydenhoitaja saisi annettua rokotuksen tappavaa tautia vastaan. Lapsi ei ole ymmärtänyt isän toimintaa. Hän on rimpuillut ja huutanut. Hän on saattanut sanoa kovia sanoja isää vastaan. Mutta isän rakkaus on kiivas lasta kohtaan. Lapsen rimpuilut eivät estä isää toimimasta lapsen parhaaksi, vaikka lapsi ei sitä sillä hetkellä ymmärtäisi. 

Rakkaus ei tarkoita sitä, että isä tekee kaiken niin kuin lapsi haluaa. Rakkaus on sitä, että isä tahtoo pelastaa lapsen pahalta. Rakkauden voima ilmenee silloin siinä, että isä toimii lapsen tahtoa vastaan, vaikka lapsi on eri mieltä ja kapinoi isää kohtaan. Isä ei luovuta, koska hänen rakkautensa on niin suuri lasta kohtaan. Kiivas rakkaus ei luovuta. Ei edes silloin, kun rakkauden kohde ei ymmärrä omasta parastaan, ja saattaa jopa kirota isäänsä vastaan. Rakkaus toimii aina rakkauden kohteen edun mukaisesti, vaikka kukaan ei ymmärtäisi sitä. Mikään ei ole kyllin suuri hinta maksettavaksi, jos rakastaa tarpeeksi.

Mitä ajattelisit isästä, joka ei antaisi lapselle antibioottia angiinaan tai veisi jalkaa kipsattavaksi, kun se on murtunut? Jättäisikö rakastava isä antamatta lapselle rokotteen tappavaa virusta vastaan, jos se on välttämätöntä? Sellaisen isän rakkaus ei ole todellista tai tarpeeksi syvää.

Isä pelastaa synnistä

hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä (Matt. 1:21)

Jumala käyttää valtavasti aikaa ja voimaa ihmisen pelastamiseksi synnistä. Ihminen ei näe synnin vakavuutta ja tuhoisuutta niin kuin nähdä tulisi. Niin kuin pieni lapsi vähättelee lääkärin apua silloin, kun se ei tunnu kivalta, luonnollinen ihminenkin vähättelee synnin vakavuutta, koska hän ei ymmärrä eikä näe sitä. On helpompi elää synnistä. On hauskempaa saada siitä lyhytaikaista nautintoa. On helpompi luottaa uskontoon tai oppiin kuin kääntyä pois synnistä. 

Luonnollinen ihminen valitsee mieluummin molemmat:  synnin ja Jeesuksen. Mutta se yhtälö on mahdoton. Synti on tappava tauti, joka on käsiteltävä juuria myöten. Se on syöpä, joka vaatii Taivaallisen kirurgin viillon ja operaation. Se on mätäpaise, joka saa aikaan kuolettavan myrkytystilan hetkenä minä hyvänsä ellei sitä aukaista ja paranneta Jeesuksen verellä. 

Laastarit ja puudutuspiikit eivät auta syöpiin eikä mätäpaiseisiin. Uskonnolliset puudutuspiikit ja pinnalliset opinkappaleiden laastarit eivät paranna tappavaa tautia. Itsetekoinen, synnin salliva, raamatuntulkinta vie kipulääkkeen tavoin hetkellisesti kivun, mutta ei paranna sairautta. 

Luonnollinen ihminen tahtoo sellaisen hoidon syntiin, joka vain huumaa ja vie kivun. Luonnollinen ihminen haluaa sellaisen lääkärin luokse, joka ei tuota kipua eikä viillä veitsellä. Luonnollisesti kukaan meistä ei tahdo kuulla, että me olemme syvästi syntisiä ja meidän on tehtävä parannus ja tultava Parantajan luokse. Ei. Me haluaisimme kuulla olevamme terveitä. Me haluaisimme kuulla, että kaikki on hyvin. Aikamme suurin harha on uskonto, joka ei pelasta synnistä. Se keinuttaa huumaavan musiikkinsa tahdissa sairaansa saattohoidon tavoin ikiuneen. Mitä lähempänä loppu on, sitä kovempaa opiaattia tarvitaan. 

Luonnolinen minämme haluaa kuulla loppuun saakka lääkäriltä, että kaikki on hyvin, vaikka mikään ei ole hyvin. Se haluaa sellaisen evankeliumin ja pastorin, joka uskottelee morfiinin huuman riittävän. Se vihaa sellaista vanhurskasta Kristuksen evankeliumia, joka valaisee röntegen-säteen tavoin ihmisen sisuksia myöten. Eikä vain läpivalaise vaan antaa totuudellisen diagnoosin: synti on sairautesi. Synti ongelmasi. Ja siihen tarvitaan kokonaisvaltainen leikkaushoito, jossa synnit käsitellään parannuksen avulla Jeesuksen veren alla. Voi, miten välttelemme tuota tuota totuuden vapaaksi tekevää viiltävää hoitomuotoa!. Vaikka mikään muu ei tee meitä niin vapaiksi, eläviksi ja terveiksi kuin tämä Taivaallisen lääkärin diagnoosi ja operaatio. Hän tahtoisi tehdä sen, koska Hän tietää totuuden meistä: olemme kuoleman sairaita uskoimme sen tai emme. Totuus ei kysy mielipidettämme. Totuus ei muutu, vaikka koko maailma olisi sitä vastaan. Meidän on muututtava, jos haluamme muutokseen, elämään, iloon ja vapauteen.


Jumala rakkaus on kuitenkin kiivas meitä kohtaan. Jumalan rakkauden hehku on tuima kuin tuonela. Se vihaa rakkaassaan olevaa syntiä. Eikö nimenomaan Jumalan ääretön rakkaus saa Hänet vihaamaan syntiä, joka pesii meissä? Aivan kuin isä vihaa lapsessaan olevaa syöpää, Jumalakin vihaa lapsessaan olevaa syntiä. Jumala tietää paremmin kuin kukaan, miten synti vie ihmisen perikatoon ja tuhoaa ihmisen. Siksi Jumala saattaa sallia hyvin kivuliaita kokemuksia elämiimme ennen kuin nöyrrymme. Jumala näkee kaiken nykyisen ja tulevaisen toisin kuin me. Hänen rakkautensa hehku ei sammu meitä kohtaan, vaikka me kaikki kääntäisimme Hänelle selkämme. Hän tekee silti työtänsä. Hän yrittää edelleen kaikin voimin saada meitä näkemään oman tilamme ja kääntymään parannuksessa Jeesuksen - Parantajan - puoleen.

Iankaikkinen rakkaus

Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. (Jer. 31:3)

Meidän silmämme näkee vain tämän ajan. Ne eivät näe iankaikkisuuteen. Katseemme ei kanna näkymättömyyteen ja tulevaisuuteen. Isämme näkee sinne. Hän tietää, mitä pian on tuleva. Hän vetää meitä puoleensa armosta. Mutta tuo "armosta" Hänen luokseen vetäminen saattaa sisältää paljon meidän tahtomme vastaisia asioita. Jumala voi joutua viemään meidät syvyyden kuilun partaalle, jotta ymmärtäisimme, että on tehtävät parannus. Hän saattaa sallia asioita elämäämme, joita me vähiten toivoisimme. Vain siksi, koska Hän näkee, että vähempi ei riitä meidän kovan sydämemme kääntymiselle Hänen puoleensa. 

Hän uhrasi kerran oman rakkautensa Golgatalla. Hän itse antoi oman Poikansa kuolemaan, jotta me tulisimme parannetuiiksi Hänen verensä ja elämänsä kautta. Lääke on olemassa kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Se on hankittu Golgatan viiden haavan kautta, ja se odottaa saadakseen parantaa meidät. Tiedä, että Jumala tekee lähes kaikkensa pelastaakseen meidät. Miksi lähes kaikkensa? On yksi asia, jota Hän ei myy tai uhraa vuoksemme. Hän ei koskaan luovu vanhurskaudestaan. Hän ei katso syntiä läpi sormien. Synti johtaa kuolemaan iankaikkisuudessa ellei sitä paranneta juuria myöten Jeesuksen veren pesolla. Siksi Jumala taivuttelee tänään sydämiämme aitoon mielenmuutokseen ja syvään sydämen katumukseen pois synnistä. Hän tahtoo, että lopetamme leikkimisen ja välinpitämättömän käytöksen synnin kanssa Hän odottaa, että käännymme parannuksessa Hänen puoleen, joka pelastaa synnistä. Jeesus vapauttaa synnistä. Onko Hän todella saanut tehdä sen sinun kohdallasi?

maanantai 11. marraskuuta 2019

Jumalan kuva

Puhessamme synnistä ja parannuksesta, meidän on pidettävä kirkkaana mielessä, että ihminen on Jumalan kuva. Saatana vihaa tuota kuvaa ja haluaa rikkoa sen. Jotta ymmärtäisimme synnin vakavuuden pohjaan asti, meidän on nähtävä synti tuhovoimana, joka rikkoo ja särkee Jumalan kuvaa. 

Jumalan taideteos

Ihminen on Jumalalle äärettömän arvokas taideteos. Eikä vain taideteos vaan Hänen oma elävä muotokuvansa, ainutlaatuinen yksilö, jonka Hän loi kirkastamaan niitä ominaisuuksia, joita Hänessä on. Puhtaus, totuus, vanhurskaus, pyhyys ja rakkaus ovat ominaisuuksia, jotka luotiin ihmiseen. Ne kuuluvat häneen, koska ne ovat Jumalan ominaisuuksia.

Synti - tuhovoima

Synti tekee puhtaasta saastaisen. Vanhurskaasta syyllisen. Totuudellisesta valheellisen. Pyhästä epäpyhän. Se muuttaa rakkauden vihaksi. Synti rikkoo kaiken Jumalan luomat kauniit alkuperäiset värit, jotka Hän ihmiseen loi. Synti saa ihmisen heijastamaan ympärilleen saatanan ominaisuuksia. Saatana ottaa synnin kautta Jumalan kuvan, alkaa tuhoamaan sitä, ja ottaa sen aseekseen tuhotakseen muita. Saatana tuhoaa avioliitot muuttamalla ne avosuhteiksi. Hän rikkoo seksuaalisuuden pornon kautta ja vääristää aviosuhteet sekä sukupuoliset rajat. Katso ympärillesi, miten syvästi tämän maailman ruhtinas raiskaa Jumalan kuvaa. Saatana vihaa yli kaiken Jumalaa ja Jumalan kuvaa. Hän tahtoo rikkoa sen perinpohjin ja täydellisesti synnin avulla.

Jeesus

Jeesus on Jumalan kuva. Häntä synti ei ole särkenyt. Hänessä ihminen korjataan uudeksi ihmiseksi, uudeksi luomukseksi ja eheäksi. Jeesuksessa vanha nollataan ja Jumalan ominaisuudet palaavat uuden syntymän kautta ihmiseen. Ei ihmisen omasta voimasta vaan Jeesuksen veren ja ylösnousemuksen voimasta. Ei ole niin rikkinäistä, etteikö Jeesus voisi luoda Hänestä uutta ja eheää. Hänellä on valta ja voima luoda suurimmastakin syntisestä uusi luomus, Jumalan lapsi ja vanhurskauden palvelija.

Parannus on sitä, että ymmärrämme oman alkuperämme ja sen, että synti on elämässmme suuri tuhovoima. Se on kuin hurrikaani, joka jättää jälkeensä pelkkää tuhoa ja kuolemaa. Kun tämän ymmärrämme, ei ole vaikeaa vihata syntiä. Ei ole vaikeaa silloin haluta eroon synnistä hinnalla millä hyvänsä.

Parannus - avain muutokseen

Jumala ei voi muuttaa meitä eheäksi, jos tahdomme pysyä synnissä. Jos rakastamme ja vaalimme sitä, pysymme alati itsetuhoisassa olotilassa, joka särkee meitä uudestaan ja uudestaan. Ei ole mitään järkeä luoda uutta elämää meihin, jos heti särjemme sen uudestaan. Siksi synnissä elävä nimikristitty pettää itseään surullisella tavalla. Hänen armonsa ei luo uutta ja vapauta synnnistä, vaan saallii sen jättäen ihmisen vanhaksi luomukseksi uskotellen kuitenkin kaiken olevan hyvin. Ja kuitenkaan mikään ei ole hyvin. Mikään ei ole muuttunut. Halpa armo on antanut ihmiselle vain valheen kautta luvan pysytellä synnin tuhovoiman alla. Jumalan todellinen armo vapauttaa synnin tuhovoimalta ja tekee ihmisestä uuden luomuksen, Jumalan lapsen.

Totuus tekee vapaaksi

Meidän täytyy kohdata totuus tullaksemme eheiksi. Jumala tahtoo korjata rikkimennen kuvansa. Hän rakastaa sitä. Se on Hänelle mittaamattoman kallis. Hän antoi kaikkensa, jotta Hän saisi tehtyä uudeksi tuon meissä särkyneen oman kuvansa.

Meidän on riisuttava uskonnolliset naamarimme ja myönnettävä, että tarvitsemme parannusta. Vähempi kuin uudestisyntymä ei riitä korjaukseen. On luovuttava valheellisesta halvasta armosta, joka ei luo uutta vaan antaa vanhan säilyä ennallaan uskotellen kaiken olevan hyvin. Jumalan armo vapauttaa synnin kahleista. Se muuttaa orjan lapseksi. Korjaa särkyneen ja vie ihmisen sille paikalle mille Jumala on sen luonut: kirkastamaan Jumalan ominaisuuksia tälle maailmalle. 

Oletko koskaan tehnyt parannusta? Uudestisynnyitkö aidosti, kun mielestäsi tulit uskoon? Hallitseeko ja orjuuttaako synti tänään sinua? Jumala tahtoo, että nöyrryt ja annat Hänen korjata sinut. Ethän anna synnin kokonaan kadottaa sinua? Tee rehellinen parannus ja tuo kaikki sirpaleet Jeesuksen luokse. Hän tahtoo tehdä sinusta uuden ja eheän rikkimenneen tilalle. Kuitenkin on todella vaikeaa tässä uskonnollisen maailman sekamelkassa nähdä oma tila ja myöntää se, että luotankin väärään armoon. Ja tuo väärä armo ei ole tehnyt koskaan minusta uutta luomusta enkä todellisuudessa ole koskaan syntynyt uudesti ylhäältä. Se, jos mikä, vaatii äärimmäistä nöyryyttä myöntää tämä totuus itselleen. Ja kuitenkin mikään ei ole niin ihanaa kuin kokea totuuden tekevän sielu vapaaksi. Herra antakoon tuon nöyrtymisen armon kaikille, jotka sitä todella tarvitsevat. Kateuteen asti Hän halajaa tuota henkeä, jonka Hän on meihin laittanut.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Jumalan ääni

Minä olen huutavan ääni.. (Joh. 1:23)
Johannes Kastaja oli Jumalan ääni. Hän oli saanut erämaan yksinäisyydessä sanoman Jumalalta. Sen hän julisti ihmisille. Hänen sanomansa vaikutus oli valtava. Se kokosi ilmeisesti satojatuhansia ihmisiä ympäri Juudeaa. Ihmiset maistoivat tuon sanoman syvyyden. He tunsivat, että tuon äänen takana oli Israelin Pyhä. Heidän henkensä sai Jumalan Hengen hiljaisen todistuksen siitä, että tämä mies on Jumalan lähettämä. Johannes ei ollut kaiku. Hän ei toistanut toisilta kuultua sanomaa. Hän oli itse Jumalan ääni. 
Kaikuprofeetat
Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa. (Jer. 23:30)
On siis olemassa julistajia, jotka ovat liikkeellä Jumalan äänenä. He ovat saaneet sanan Herralta, ja Herra vahvistaa sanansa kuulijoiden sydämissä.
Sitten on olemassa julistajia, jotka ovat liikkeellä lainasanan kanssa. He ovat saaneet sanoman ihmisiltä. He toistavat sanomaa aivan niin kuin kaiku toistaa varsinaista ääntä. Kaiku on vaimeampi ja epäselvempi kuin itse ääni. Kaiku on lähtöisin aina elottomasta materiaalista, joka vain heijastaa siihen osuvan äänen.
Ei ole väärin rakentua hyvien julistajien sanomasta. On enemmän kuin suotavaa kuunnella hyvää sananjulistusta. Se pitää meidät oikealla tiellä. Mutta nyt puhun siitä, että varsinainen huutavan ääni on eri asia kuin äänen kaiku. Suomen Siion tarvitsee juuri nyt enemmän kuin koskaan huutavan ääntä tässä hengelliseksi erämaaksi tulleella kentällä. Sellaista ääntä, joka on lähtöisin Jumalan huulilta. Ääntä, joka on kuin kuluttava tuli tai vasara, joka murtaa kallion. Ei ole kyse äänen kovuudesta vaan laadusta. Kenen huulilta sanoma on lähtenyt: ihmisten vai Jumalan huulilta.
Herran neuvottelut
Mutta kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?" (Jer: 23:18)
Tässä on tie menestyneeseen julistustyöhön. Se on yksinkertainen ja vanha tie. Julistajan tulee tuntea lähettäjänsä ääni. Eikä vain Hänen äänensä vaan Hänet. Tieto ei riitä. Oppi ei riitä. On tunnettava Hänet. Apostoleistakin sanottiin, että heidät havaittiin niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa. Me taistelemme ja sodimme oppisotia tänään. Luulemme, että on väkevää olla oikeaoppinen. Nyt on kuitenkin kyse paljon suuremmasta. Oikea oppi varjelee meitä, mutta se yksistään ei vielä saa aikaan elämää. On kyse siitä, että löytyy miehiä ja naisia, jotka tuntevat aidosti Jumalansa ja kuulevat aidosti Hänen äänensä. Ja sen, minkä he tuntevat ja kuulevat, sen he julistavat katoilta ja toreilta ihmisille.
Voit olla varma, että tällaisen julistajan matkassa on voitelu ja Herran siunaus. Tällaiset julistajat saavat aikaan todellista hedelmää. Heistä Herra on sanonut:
sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani. He kääntyvät sinun tykösi.. (Jer. 15:19)
Huomaatko, miten he ovat ensinnäkin seisseet Jumalansa edessä? He ovat saaneet arvokkaan ja jalon sanoman Jumalan huulilta. Ja nyt Herra sanoo, että he saavat olla MINUN SUUNANI. Herra sitoutuu näihin julistajiin. He toimivat Jumalan huulina. Elottomasta pasuunasta tulee elävän Jumalan suu, johon Jumala itse puhaltaa Henkensä. Syntyy sanoma, joka muuttaa ihmiskohtaloita ja kansojen kohtaloita. Ja lopputulos on: ”he kääntyvät sinun tykösi”. Jumala pitää huolen, että kansa kääntyy. Jumala pitää huolen hedelmästä.
Ei ole kyse ihmisviisaudesta tai teologiasta. On kyse siitä, että itsessään mitätön ihminen saa olla Jumalan suuna ja äänenä, kun hän on ensin ollut Herransa edessä, oppinut tuntemaan Hänet ja kuulemaan Hänen äänensä.
Tuli
minä teen sanani sinun suussasi tuleksi ja tämän kansan polttopuiksi.. (Jer. 5:14)
Katso vielä lopuksi, mikä lupaus Herralta! Kun Jumalan kutsuma julistaja seisoo Herran neuvottelussa, oppii tuntemaan Herransa ja kuulee Hänen sanansa, Herra antaa tulensa palvelijansa työhön. Meillä on paljon puhetta tulesta, mutta kuinka paljon näyttöä sen hedelmästä? Mutta nyt Herra lupaa, että Hän pitää huolen sanastaan, jonka Hän itse on laittanut palvelijansa suuhun. Ja hän tekee sanansa tuleksi. Sellaiseksi, joka uppoaa kuulijoihin kuin tuli kuiviin polttopuihin. Ei väliä, vaikka kuulijakunta olisi täynnä elottomia ja kuivia puita. Jumalan tuli sytyttää heidät. Mutta, jos taivas ei tee sanomaamme tuleksi, kuivat puut eivät syty. On eri asia puhua oikeaoppisesti tulesta ja sen vaikutuksesta kuin sytyttää kuulijat. On eri asia tietää tulesta kuin palaa Jumalan tulta, sitä tulta, jolla Jeesus kastaa palvelijansa.
Tässä on ongelman ydin. Sytyttääkö sanomamme kuulijat? En nyt puhu sielullisesta hurmiosta, kättentaputuksista tai liikutuksista. Puhun elävän Jumalan Hengen sytyttämästä tulesta, joka saa aikaan synnintuntoa ja Jeesuksen eläväksi tulemista kuulijoiden sydämissä. Siellä, missä Jumala laskee tulensa julistajan sanomaan, syntiset itkevät syntejään ja Jeesuksen veren voima puhdistaa kaikesta synnistä. Silloin syntyy aito ylitsevuotava ilo ja kiitos Jumalan puoleen.
Tässä on jokaisen Herran palvelijaksi itseään kutsuvan tarkattava elämäänsä. On heittäydyttävä Herran eteen ja katseltava Häntä. Ei meidän tarvitse puristaa itsestämme mitään. Me emme voi tuottaa sanomaa itsestään. Emme saa keinotekoisesti aikaa Jumalan ääntä. Meidän on viivyttävä Hänen edessään. Katseltava Häntä. Meidän on jopa vaiettava omista rukousaiheistamme ja vain katseltava Hänen kauneuttaan. On saatava sydän hiljaiseksi kiireestä. Unohdettava aika. Opittava olemaan Jeesuksen kanssa. Ei vain siksi, että saisi sanoman vaan siksi, että Hän on meille niin rakas. On löydettävä Marian osa, se lepo ja asema Hänen jalkojensa juuressa, joka sytyttää sydämissämme ensirakkauden palon niin ihmeellistä Vapahtajaamme kohtaan. Ja suuri silloin, kun myrskyt, levottomuus ja kiire ovat laantuneet sydämissämme, Jumala lähettää hiljaisen tuulenhyminän kuiskauksen, jossa Hän puhuu palvelijalleen salattuja asioita.
Aamen.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Onko sinulla juurta?

mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois. (Mark. 4:17)

Uskon elämässä ei ratkaise sen koko tai näkö vaan syvyys.

Tärkein tapahtuu pimeässä. Kaukana ihmisten katseilta. Siellä ratkaistaan puun hedelmällisyys ja myrskyjen kestokyky.

Siellä tapahtuu se kipeä murtuminen, jossa siemen kuolee ja sen kova kuori murtuu. Se on välttämätön edellytys uuden elämän synnylle. Siellä yksinäisyydessä, elämän vesien lähteellä, ratkaistaan koko uskonelämän tulevaisuus: kestääkö usko vai ei.

Minua pelottaa aikamme äärimmilleen tuunattu pintaliitokrostillisyys, jossa kaikki ulkoinen ja näkyvä saa liian suuren arvon. Mitä tapahtuu, kun tulee ahdistus ja vaikeat ajat? Onko juurta ja syvyyttä pahanpäivän varalle? Niille päiville, jolloin rajumyrsky tarttuu riepotellakseen puuta tai kuuma kuivuus koittaa. Ovatko silloin juuret tarpeeksi syvällä pitämässä puuta pystyssä? Ovatko ne uppoutuneet tarpeeksi syvälle Kristuksen elämään ja Sanaan, josta elävä vesi alati virtaa puuhun satoi tai paistoi. Liian monet ovat kaatuneet rajumyrskyn alla. Liian monet ovat kuolleet auringon paahteeseen. Oli kokoa ja näköä, mutta juuri puuttui. Oli korkeutta, mutta ei todellista syvyyttä. Näkyvä merkitsi enemmän kuin näkymätön. Siksi he eivät kestäneet.

Älkäämme siis antako näkyvän päivänpaisteen pettää itseämme. Tarvitsemme ennen muuta näinä aikoina yksinäisyyttä Jeesuksen kanssa. Sitä salattua pimeässä olemista, jossa juuremme saa kasvaa syvästi häneen, joka antaa hedelmän ja kasvun ajallaan.

Salattu kahdenkeskinen aika Kristuksen kanssa ratkaisee kaiken. Älä pelkää, jos Hän murtaa sinua. Älä pelkää, jos joudut pimeään ja yksinäisyyteen. Niin täytyy tapahtua, jotta juuresi saisi kurottautua syvemmälle Häneen. Nisunjyvän kuoleman tie on ainut voittoisan uskonelämän tie.