Wednesday, December 16, 2020

Oman tiensä vanki

Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. (Hepr. 10:36)

Murtumaton mies

Löydät hänet 1. Kuningasten kirjan luvuista 16-22. Hän on mies, jota Jumala veti parannukseen ehkä voimakkaammin kuin ketään muuta Raamatun miestä. Hän sai kunnian kuunnella useaan otteeseen profeetta Elian sanomia. Hän oli näkemässä taivaan sulkeutuvan ja avautuvan Jumalan Sanojen voimasta. Hänen silmänsä näkivät, miten Jumalan tuli lankesi alas taivaasta Karmel-vuoren laella. Mutta hänen sydämensä paatui, vaikka Herra lähetti uskollisesti profeetta Elian kerta toisensa jälkeen julistamaan parannusta Israelin kuninkaan valtaistuinsaliin. 

Hänen nimensä on Ahab, Israelin kuningas, joka ei koskaan murtunut Jumalan Sanojen edessä.

Armollinen Jumala

Omien laskujeni mukaan Ahabin luokse tuli Jumalan profeetta kuusi kertaa, kunnes Ahabin sydämessä jokin värähti. Hän pukeutui säkkiin ja katui Jumalansa edessä. Ja Jumala kuuli häntä. Jumala peruutti sen tuomion, jonka piti kohdata Ahabia.

Tässä vaiheessa Israelia oli hieman siistitty. Ahab ja koko kansa oli nähnyt Jumalan käden voiman, ja  baalin profeetat oli hävitetty kansasta. Oli nähty kiistattomia ihmeitä Jumalan käden voimasta. Kansa oli pelastunut yli-luonnollisella tavalla vihollisen kädestä. Kukaan ei voinut enää epäillä, onko Israelin Jumala voimallinen ja todellinen. Jumala oli ilmestynyt ja näyttänyt itsensä ja voimansa. Tuo sukupolvi tiesi, kuka on Elävä Israelin Jumala.

Oman tahdon mies

Tulemme nyt Ahabin kannalta kohtalokkaaseen lukuun (1.Kun.22.). Vaikka Ahabilla oli tieto Jumalan voimasta, hän eli oman tahtonsa mukaan. Hän oli päättänyt, että omat suunnitelmat viedään läpi hinnalla millä hyvänsä. 

Ahab tahtoi tehdä oman sotaretkensä Gileadin Raamotiin, joka alunperin kuului Israelille. Se oli hänen oman sydämensä näky. Se oli hänen missionsa. Hän tahtoi tehdä tuon retken ja käydä tuon sodan. Liittolaiseksi pyydettiin lankomiestä Juudan kuningas Joosafatia. 

Joosafat tuli epäilevälle mielelle. Hän ehdotti, että kysytään kuitenkin asiaan Herran mielipidettä. Ahab oli samaa mieltä. Hän oli valinnut itselleen noin 400 Herran profeettaa. Nuo miehet oli tarkasti valikoituja miehiä, jotka puhuivat Ahabille kivoja asioita. Ahab oli valinnut heidät itsensä ympärille myötäilemään hänen sydämensä näkyjä. Noiden neljänsadan profeetan joukosta oli karsittu jokainen sellainen neuvoa antava veli pois, joka ei ollut samaa mieltä Ahabin kanssa. Ahab järjesti itse itselleen sellaiset neuvot ja profetiat, jotka varmasti olisivat linjassa hänen sydämensä päätösten kanssa. Soraäänet olivat vaiennettu. Ahabin ympärillä oli vain hänen omaa tahtoaan palveleva, tarkasti valittu profeetta-orkesteri, joka soitti harmoniassa sitä ääntä, mitä Ahab tahtoi kuulla.

Sydän ei ollut muuttunut

Pysähdytäänpä tähän hetkeksi. Tässä on vakava sanoma meille jokaiselle. Ahab oli päättänyt pitää oman tiensä ja linjansa, vaikka Jumala ilmoittaisi hänelle toisen tien. Hänen sydämensä ei ollut muuttunut eikä murtunut noiden seitsemän kerran aikana, jolloin Jumalan miehet olivat käyneet ilmoittamassa Ahabille Jumalan tahtoa. Miehen sydän oli kyllä ulkoisesti vakuuttunut Israelin Jumalan olemassaolosta sekä voimasta, mutta Ahab oli päättänyt tehdä oman tahtonsa. Jumalan tahtoa ei kannata kysyä, jos on jo valmiiksi päättänyt, mitä tietä aikoo kulkea. On Jumalan kiusaamista kysyä Hänen tahtoaan, jos ei aio tehdä sitä. On aivan turha etsiä sanaa Herralta, jos vasta sen kuultua aikoo tehdä päätöksen totellakko vai ei. Sydämessä on oltava vallitsevana ilmanalana halu tehdä Jumalan tahto, vaikka se maksaisi kaikki omat unelmat. Siihen ilmanalaan Jumala laskee oman siunauksensa ja johdatuksensa.

Oletusarvona Ahabin sydämessä oli omat näyt ja omat tiet, joihin etsittiin sitten neuvoa sellaisilta miehiltä, jotka puhuivat Ahabin korvasyyhyyn. Hän ei ollut valinnut ympärilleen ketään, joka oli eri mieltä hänen kanssaan. Ahab kutsui Eliaaa vihamiehekseen (1.Kun.21:20), vaikka tämä toi henkensä uhalla sellaisen sanoman taivaasta, joka olisi voinut muuttaa Ahabin ja koko Isrelin kansan kohtalon. 

Ja nyt tulee kohtalokas kahdeksas kerta. Jumala oli taivaasta punninnut Ahabia ja havainnut hänet perin köykäiseksi mieheksi. Hän on yrittänyt kaikella viisaudellaan ja voimallaan saada tuon miehen sydämen muuttumaan, mutta mikään ei ollut sitä muuttanut. Ei hyvä eikä paha. Etsikkoaika oli kestänyt pitkään, mutta nyt tuo aika oli loppumassa.

Ja nyt tapahtuu pahin mahdollinen. Jumala antaa periksi Ahabin tahdolle. Jumala hyväksyy sen, että Ahab on tiensä valinnut. Hän antaa Ahabin kulkea omia teitään, koska Ahab edelleen tahtoo sitä. Herra antaa Ahabin kuulla itsevalituilta neuvonantajilta valheellisen sanoman. Hän sallii Ahabin lähteä sille viimeiselle tielle, josta ei enää ollut paluuta. Ahabin annetaan tuhoutua sillä tiellä, jonka hänen sydämensä oli päättänyt valita. Linjat eivät muuttuneet. Suunnanmuutosta ei tapahtunut. Ja se koitui Ahabin tuhoksi.

Se kahdeksas kerta

Nyt Joosafat epäilee noita neljääsataa Israelin profeettaa, jotka myötäilevät ja mielistelevät Ahabin teitä ja ajatuksia. Siksi Joosafat kysyy Ahabilta:

Eikö täällä ole enää ketään muuta Herran profeettaa, jolta voisimme kysyä? (1.Kun. 22:7)

Ahab kertoo, että vielä on yksi mies, Miika Jimlan poika, mutta hän on karenssissa. Häntä ei ole otettu enää viimeaikoina neuvonantajien lukuun. Hänet on suljettu pois, koska hän ei koskaan neuvo eikä profetoi niitä asioita, joita Ahab haluaisi kuulla. Itse asiassa tuo Miika on yksi ainoita Jumalan ääniä Israelissa Ahabin ympärillä. Tai ainakin hän on ainut Elian ohella, joka on uskaltanut henkensä uhalla profetoida Jumalan sanoja Ahabille. Vaatii rohkeutta nousta kuninkaan näkyjä vastaan, koska kuninkaalla on valta siirtää rautaisella kädellä profeetta pois tieltään.

Joosafat pyytää kuitenkin Miikaa tulemaan paikalle, ja niin Miika tuodaan. Tuona kahdeksantena kertana Miika profetoi Ahabin kohtalon. Ja se oli viimeinen varoitus Ahabille. Mutta Ahabia ei kiinnosta tuo sanoma. Sehän oli vastoin sitä näkyä, mikä Ahabin sydämessä oli. Mies ei edelleenkään taivu eikä murru. Hän oli päättänyt tehdä omat valloitusretkensä ja pitää omat linjansa loppuun asti. Ja niin Ahab heittää Miika Jimlan pojan vankityrmään. Surullista. Mies, jolla olisi ollut viimeisen kerran viimeinen pelastava sanoma Ahabille, suljetaan pois. Ja näin Ahabin kohtalo sinetöityy.

Eikö ole pelottavaa, että omien näkyjensä vallassa oleva ihminen pitää Jumalan profeettaa vihollisenaan, vaikka profeetta on tullut auttamaan oikealle tielle lähimmäistään? Eikö olekin pelottavaa, että on olemassa Jumalan maailmoissa raja, jolloin Jumalan sallimus astuu voimaan? Kun taivas on riittävän kauan punninnut, varoittanut ja antanut aikaa suunnanmuutokselle, Jumalakin antaa periksi. Jumala sallii ihmisen astua valitsemalleen tuhon tielle, ja Hän antaa ihmisen kulkea sen loppuun. Jumala kyllä varoittaa, ohjaa ja muistuttaa, mutta oman sydämensä näkyjen vallassa oleva ihminen pitää toisinajattelijoita vihollisena, vaikka he saattavat olla Jumalan varoittavana äänenä hänen ympärillään.

Niin. Tiedäthän miten Ahabille kävi tuolla viimeisellä matkallaan? Hän kuoli juuri sen varoituksen sanan mukaisesti, jonka Miika Jimlan poika lausui.

Me

Minun on tänään myönnettävä sinulle, että minua vavisuttaa Ahabin elämä. Jumala ei todellakaan katso ihmiseen. Olipa kyseessä pastori, kirkkokunnan johtaja, evankelista tai tavallinen rivi-kristitty, Hän todella rakastaa ihmistä. Hän tekee valtavasti työtä hyväksemme, että kääntyisimme Hänen puoleensa ja murretulla sydämellä korjaisimme elämämme suunnan ajoissa.

Frank Mangs kertoi muistaakseni joskus kumisydämestä. Tiedätkö millainen se on? Kun Jumalan sanan moukari iskee siihen, se värähtää ja muuttaa hetkeksi muotoaan, mutta palaa aina entiseen muotoonsa takaisin. Sitä ei saa murtumaan. Kivisydänkin murtuu, mutta kumisydän ei.

Näin kävi Ahabillekin. Ahab katui kuudennen kerran jälkeen, kun Jumalan profeetta kävi tuomassa vakavan sanoman taivaasta. Mutta lukiessamme Ahabin elämää eteenpäin, mikään ei murtunut lopullisesti. Kumisydän palasi entiseen asentoonsa. Sydämessä oli vallalla omat tiet, ajatukset ja linjaukset, joiden mukaan oli toimttava. Oli mielessä omat retket, joita vahvistamaan oli pyydetty suuri joukko samanmieleisiä niin sanottuja Herran profeettoja. Ja kun esiin nousi yksiksikin soraääni, Miika Jimalan poika, hänet suljettiin neuvonantajien ulkopuolelle. Oli pysyttävä kaikessa Ahabin linjoilla.

Kun Jumala näkee, että me emme suostu muuttamaan teitämme, Hän sallii meidän kulkea tiemme loppuun asti. Eilisen siunauksilla ei ole silloin merkitystä, jos tänään olemme poikenneet Jumalan tahdosta. Jos tänään emme tahdo muuttaa suuntaa, Jumalan varoituksista huolimatta, Hän sallii meidän tehdä oman tahtomme. Mutta silloin olemme itse vastuussa lopputuloksesta.

Älkäämme siis pelätkö niitä, jotka nuhtelevat meitä tai tuovat erilaisia näkemyksiä esiin. Älkäämme liian heppoisin perustein sulkeko heitä pois vaikutuspiiristämme. He voivat joskus olla juuri se Miika Jimlan pojan ääni, jonka tehtävänä on kääntää suuntamme oikeaan. Ihminen on tuskin millekkään asialle niin sokea kuin itselleen. Minä kiitän suuresti jokaisesta lahjomattomasta äänestä ympärilläni. Niitä on harvassa. 

Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset. (San. 27:6)

Kunpa Ahab olisi lukenut nämä sanat tarkemmin ja ymmärtänyt, että Elia ja Miika eivät olleet vihamiehiä vaan ystäviä! Niin juuri. Nuo 400 itsevalittua "joojoo-profeettaa" olivat todellisuudessa vihamiehiä, joiden myötäilyn vaikutus antoi vain lisää vauhtia Ahabille sillä tiellä, joka koitui hänen tuhokseen.

Lopuksi

Joskus on hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään: "Onko Herra tänään matkassa mukana?" Eilisen siunaukset ja voitot eivät hyödytä enää tänään mitään, jos Herra on tippunut matkasta pois. Jeesus oli Laodikean seurakunnankin ulkopuolla, vaikka seurakunta itse ei sitä tiennyt. Menneisyyden voittoihin tuijottaminen voi pahimmillaan sokaista silmämme tämän päivän harharetkien näkemiseltä. Jos tuijotamme vain siihen, miten eilen Herra oli vielä matkassa mukana, tämän päivän todellisuus on vaarassa hämärtyä.

Kaikki hengellisenä pitämä touhuilumme voi ollakin vain jalostettua uskonnollista lihaa, joka perustuu omiin sielumaailmamme näkyihin ja toiveisiimme. Ja jos emme ole valmiit päästämään niistä irti, Jumala voi sallia meidän tehdä suuret sakkokierrokset niillä uskonnollisilla taistelukentillä, joilla kalistelemme omia miekkojamme ja pullistelemme muille omaa mahtavuuttamme. 

Kaikki mahtipontisen näköiset missiot eivät ole Jumalan missioita. Kaikki auenneet hedelmällisen näköiset ovet eivät ole aina Jumalan avaamia ovia. Ja jos sydämestämme puuttuu se nöyryys, joka saa meidät tarpeen vaatiessa muuttamaan suuntaamme, Jumala voi sallia meidän joutua haaksirikkoon. Jumala kyllä varoittaa ja kutsuu tekemään suunnanmuutoksia. Mutta meidän uskonnollinen ylpeytemme mielummin sulkee korvamme niiltä sanansaattajilta, jotka puhuvat meidän omaa ylpeyttämme ja meidän omia teitämme vastaan. Älköön sydämemme koskaan olko niin ylpeä, että ylenkatsomme heti ystävän neuvon, jos se on ristiriidassa oman tahtomme kanssa. Hän voi olla meille Elian tai Miika Jimlan Pojan ääni.

Pelkään, että on olemassa kirkkokuntia ja herätysliikkeitä, joille on käynyt kuten Ahabille. On tietoisesti suljettu korvat profeettojen ääniltä ja valittu "joojoo-miehet" kumileimasimiksi nyökyttelemään oman sydämen näyille. Ja niin ollaan johdettu pahimmillaan kokonaiset herätysliikkeet karille. 

Siksi kuninkailla on järkyttävän suuri vastuu laumasta. Heidän laivansa karilleajon vaikutukset koskevat pahimmillaan tuhansia ihmisiä. Jumalan tahto ei koskaan ollut Israelin kansan kohdalla, että yksi kuningas johtaisi kansaa. Jumalan tahto on tänään, että on olemassa paikallisseurakunta, jota johtaa kollektiivisella päätöksenteolla vanhimmisto, joka etsii Herraa nöyrästi ollen tarpeen vaatiessa valmiina muuttamaan suuntaa, jos Herra niin puhuu. Ja kyllä Herra tahtonsa ilmoittaa varmasti niille, jotka ovat valmiita luopumaan kaikesta, joka ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Yksi kuningas voi johtaa laumaa pitkän aikaa hyvin. Mutta valitettavan usein Israelissa kävi niin, että elämänsä loppupuolella kuninkaan tullessa vanhaksi, hänen otteensa alkoi lipsumaan ja hän ajoi itsensä ja kansan karille. Herra armahtakoon meitä jokaista, ettei meille kävisi niin. Antakoon Hän meille nöyryyttä ja viisautta muuttaa suuntaamme omassa elämässämme ja hengellisessä vaikutusalassamme silloin, kun siihen on tarvetta. Olkoon meillä jatkuvasti murrettu sydän Hänen äänensä kuulemisessa ja tahtonsa tekemisessä. Maksakoon se sitten vaikka kaikki meidän maineemme, unelmamme tai haaveemme:

Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni.. (Ps. 40:9)

Wednesday, December 9, 2020

Salaliittoteorioiden eksyttämät

Sillä näin sanoi minulle Herra, kun hänen kätensä valtasi minut ja hän varoitti minua vaeltamasta tämän kansan tietä: "Älkää sanoko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi sanoo; älkää peljätkö, mitä se pelkää, älkääkä kauhistuko.(Jes. 8:11-12)"

Voisiko mikään Raamatunkohta sopia paremmin aikaamme kuin tämä? Lue se vielä kerran ajatuksella ja maistele jokaista sen kehotusta ja varotusta aikaamme silmällä pitäen.

Koronarokotteesta ja epidemiasta liikkuu Internetissä mitä villeimpiä videoita ja kirjoituksia. Eikä siinä mitään. Internet on vuosi vuodelta enemmän pullollaan mitä huimapäisempiä salaliittoteorioita.

Olen kuitenkin ollut järkyttynyt, miten syvästi ne uppoavat älykkäisiin ja Raamattua hyvin tunteviin uskoviin, jotka ovat vaeltaneet Herran kanssa jo pitkän aikaa. Ja juuri maailman salaliitoteoriat ovat asioita, joihin Raamattu varottaa sotkeutumasta. Niitä ei tule pelätä ja kauhistua. Ja niiden mukaan ei tule mennä saatikka sitten lietsoa niiden kautta pelkoa muihin uskoviin somen kautta. 

Ei ole usein aiheellista puuttua kaikkiin harhoihin ja ylilyönteihin, joita kristillisellä kentällä liikkuu. Silloinhan elämämme kuluisi pelkkään harhaoppien metsästämiseen. Jotkut ilmiöt ja teoriat ovat niin voimakkaasti Sanan vastaisia ja epäterveitä, että niihin on syytä puuttua. Varsinkin silloin, kun ne koskettavat seurakuntaamme. Pahimmillaan ne saattavat eksyttää ihmisen pois uskosta. Siksi Paavali varottaa Timoteusta:

Pysy erossa epäpyhistä ja tyhjistä puheista ja vastaväitteistä, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto saa aikaanSiihen tunnustautuen jotkut ovat eksyneet pois uskosta. (1. Tim. 6:20-21)

Niin. Tiedon nimellä kulkeva valhetieto. Voisiko salaliittoteorialla olla parempaa toista nimeä?

Pedonmerkki

Ensinnäkin korona-rokote ei ole pedonmerkki, koska sitä ei anneta kämmeneen eikä otsaan vaan useimmiten vasempaan tai oikeaan olkapäähän. Koronarokotetta ei koskaan anneta otsaan eikä oikeaan kämmeneen. 

Pedonmerkki ei siis ole rokotus vaan Antikristuksen kumartamiseen liitoksissa oleva merkki, joka annetaan oikeaan kämmeneen tai otsaan, ja siinä on numerokoodina "666". (Ilm. 13:16-18) 

Korona-rokote on siis Raamatun Sanan mukaisesti kaikkea muuta kuin pedonmerkki.

Salaliittoteoria

Koronavirus ei ole salaliitto vaan Jumalan sallimus. Me olemme rukoilleet vuosikymmeniä herätystä. Nyt Jumalan käsi painaa ihmiskunnan ylpeyttä tomuun ja pian valveilla olevat uskovat saavat olla Jumalan työtovereina niittämässä Taivaan aittoihin Jumalan kallista viljaa. 

Jumala on siunannut kansaamme viimeisen 75-vuoden aikana suunnattomalla tavalla. Tuon siunauksen aikana emme ole nöyrtyneet vaan paatuneet. Olemme hylänneet isiemme Jumalan ja Hänen Pyhän Sanansa. Jumala kuitenkin edelleen rakastaa Suomea ja koko maailmaa. Koska emme ole hyvänä aikana osanneet etsiä Jumalaa, nyt on tullut toisenlainen aika. Mutta se on tullut vain Jumalan sallimuksen kautta. Se ei ole tuomio vaan vitsa, joka ohjaa kansakuntia parannukseen. Se ei ole tuomion eikä vihan vitsa vaan rakastavan Jumalan vitsa, että me pelastuisimme helvetiltä. Nyt on vielä armon aika eikä vihan aika, ja kaikkia Jumalan rakkaus ja armo vetää sisälle pelastukseen. Vihan aika kyllä tulee, mutta se ei ole nyt. Tuomiokin tulee aikanaan, mutta ei sekään vielä. Nyt on armotalouskausi. Ja Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys odottaa, että kaikki tulisivat parannukseen. (2.Piet.3:9)

Tulevana aikana, jolloin hyvinvointia ajetaan alas, ihmiset alkavat etsimään Jumalaa. Niin se on aina ollut.

Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. (Ps. 107: 13)

Läpi Raamatun Jumala on käyttänyt ahdistuksen aikoja, ruttoa tai sotia, vitsanaan palauttaakseen kansakunnat takaisin yhteyteensä. Usein kansa on kääntynyt vaikeina aikoina Jumalan puoleen. Näin on käynyt läpi Raamatun sekä myös Suomen kansan kohdalla.

Korona ei ole salaliitto vaan tietyllä tavalla Jumalan vastaus seurakunnan rukouksiin. Emme ehkä olisi odottaneet tällaista vastausta, mutta voi olla, että tätä kansaa ei saada helpommalla polvilleen. Ja pelkäänpä, että tämäkään ei vielä riitä. Mutta kaiken takana on Jumalan rakkauden sallimus, joka kutsuu hyvällä ja pahalla ihmistä parannukseen ristin juurelle. Jumalan valtaistuimelta on annettu lupa tälle virukselle levitä ympäri maailman. Se ei ole Jumalalle hallitsematon tilanne. Ei mitenkään. Uskon, että tämän ajan kautta miljoonat kääntyvät Jumalan puoleen.

Raamatun lopullakin Jumala vielä ennen Jeesuksen takaisintuloa käyttää suuria vitsuksia kääntääkseen syntisen maailman parannukseen:

Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan. (Ilm. 9:20-21)

Jumala antoi heille mahdollisuuden parannukseen, mutta he eivät sitä tehneet. Jumalan tahto olisi toki, että uskoisimme Hänen Sanaansa hyvällä. Mutta me emme aina usko hyvällä. Silloin on vitsan aika. Mutta senkin tarkoitus on pelastaa kuolematon sielumme kadotukselta.

Ennalta nähty

Jeesus sanoo: "..tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin.." (Luuk. 21:11)

Näin siis täytyy tapahtua. Se on ennalta nähty. Monin paikoin tulee kulkutauteja ja sitä seuraa nälänhätää. Maailman talous tullaan ajamaan alas monissa maissa. Työttömyys ja köyhyys lisääntyvät ja niitä seuraa nälänhätä. Kaikkivaltias on sen millimetrin tarkasti jo edeltä nähnyt. Meidän salaliitto-videomme ja kiihkoilumme eivät auta asiaa piirunkaan vertaa suuntaan tai toiseen. Ne eivät jarruta eivätkä edesauta Jumalan suunnitelmia. Eikä meitä ole kutsuttu levittämään poliittissävytteisiä salaliittoteotrioita, jotka lietsovat pelkoa ja hämmennystä ympärilleen. Päinvastoin. Jumala kieltää pelkäämästä ja kauhistua sitä, mitä tämä maailma sanoo salaliitoksi. 

Tällä hetkellä monet uskovat jakavat paniikinomaisia päivityksiä täysin toisarvoisista asioista. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko koronaviruksen tehnyt ihminen vai luonto. Tuo virus ei olisi täällä, jos Jumala ei olisi antanut sille lupaa tulla. On mitä suurinta ajan tuhlausta pilata uskovien mainetta jakamalla käsi täristen pelkoa lietsovia salaliittovideoita. Meidän tehtävämme on nyt valmistautua siihen, että pian Jumalan laarit täyttyvät viljasta. On valmistauduttava siihen, että pian kauhun keskellä ja pimeydessä olevat ihmiset turvaavat Jumalan seurakuntaan viimeisenä oljenkortenaan. Silloin meidän kynttilämme on oltava näkyvillä sekä lamppumme palamassa. Meidän uskonelämämme julkisivu ei ratkaise mitään. Sisäisen Kristus-elämän syvyys ja todellisuus ratkaisee kaiken. Meidän tulisi olla maailman valo, sanoi Jeesus. Ja jos seurakunta ei ole valmiina silloin, kun Jumala lähettää maailman rääkkäämät ihmiset meidän luoksemme, miten kukaan voi pelastua?

Valmistaudu vaikeaan aikaan

Nyt on aika laskea kustannuksen uudelleen oikein. Nyt on aika rakentaa kalliolle. Pian myrsky tulee koettelamaan jokaisen viisaankin rakentajan perustuksen. Silloin on oltava rakennus kunnossa ja perusta kalliolla.

Ystäväni, nyt on aika etsiä Herraa. Antaisin sinulle radikaalin ohjeen: lopeta salaliittojen tutkiminen! Lopeta facebook-päivitykset, jotka lietsovat salaliittoja ja luovat kauhua sekä hämmennystä. Sulje sensijaan kaikki somen ovet pitkäksi aikaa, mene kammioosi ja ala etsimään Herraan niin kuin ei koskaan ennen. Rukoile, paastoa ja kaivaudu syvälle Sanaan. Älä jätä oman seurakuntasi yhteyttä vaan sen kaikesta vajavaisuudesta huolimatta ole lähellä omaa paikallisseurakuntaasi (valtiovallan ohjeiden puitteissa). Lopeta hallitsuksen parjaaminen ja päivitteleminen. Et saa sillä päivittelyllä mitään hyvää aikaan. Monet heistä ovat hengellisesti sokeita, kuolleita ja eksyneitä. Niin olimme kerran mekin, mutta Jumala teki meidät eläviksi ja avasi silmämme. Hän voi sen tehdä hallitukselle niin kuin Hän teki meillekin.

Herätys alkaa seurakunnasta. Herätys ei ole sama kuin kuviteltujen salaliittojen paljastamista maailmalle. Herätys on sitä, kun seurakunta löytää uudestaan tuoreen ja elävän yhteyden Jeesukseen kammioissaan sekä kokee tuoreen helluntain voitelun ja tuo sen tulen mukanaan omaan paikallisseurakuntaan. Sieltä tuli alkaa levitä maailmaan ja niin valo saa loistaa pimeyteen.

Varokaamme, ettei vain salaliitto-intoilussa olisi takana uskonnollinen ylpeys ja tarve olla jotain enemmän, mitä olemme. Salaliitot kutittavat omaa lihaamme juuri sieltä paikasta, joka nostaa nokkamme pystyyn ja saa meidät katsomaan muita alaspäin. Salaliittoteoriat paisuttavat meidät farisealaiseen ylpeyteen ja saa meidät katsomaan halveksuen ja voivotellen niitä publikaaneja, joilla ei ole sitä valoa kuin meillä. Mutta entä, jos se kuviteltu valo onkin pimeyttä? Kuinka suuri onkaan silloin pimeys? Hengellisen sokaistumisen ja harhaanmenon edellä käy lähes aina kaikkien syntien äiti: hengellinen ylpeys.

Lopuksi

Koko seurakunnan tulee nyt olla alamainen esivallalle esimerkkinä maailmalle. Meidän tulee noudattaa turvavälejä, kokoontumisrajotuksia, mahdollisia karanteeneja sekä muitakin hallintuksen asettamia määräyksiä. Sitä on terve oppi. Lueppa seuraava kohta tarkkaan:

Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. (Room. 13:2)

Salli minun sanoa rakkaudella sinulle, joka kapinoit korona-ajan rajoituksia vastaan, etkä noudata niitä: tee parannus. Miksi? Olet noussut Jumalan säätämystä vastaan. Kyseessä on kapina, joka versoaa ylpeydestä eikä Jumalan mielenmukaisesta nöyrästä sydämestä. Ja huomaa, että nämä kapinoitsijat eivät nouse Suomen hallitusta vastaan vaan Jumalan säätämystä vastaan. Ja se on vakava asia hengellisesti. Jumala ei sellaista siunaa. Rukoillessamme herätystä, meidän tulee elää lakien mukaisesti aivan kuin Jumala olisi ne säätänyt.

Elävä seurakunta on tunnettu aina siitä, että se on kaikessa alamainen esivallalle. Ainoana poikkeuksena on tilanne, jolloin esivalta käskee tehdä jotain asiaa Raamatun vastaisesti. Nyt on kuitenkin kyse heikompien suojelemisesta. Ja se jos mikä on Raamatun sanan mukaista. Voi meitä, jos aiheutamme uskonnollisella ylpeydellä ja toiminnallamme jonkun ihmisen  sairastumisen koronaan ja sitä kautta ennenaikaiseen kuolemaan. Rokotteet ja rajoitukset antavat ihmisille lisäaikaa tehdä parannuksen. Nyt me omalla lihallisella uskonnollisella kiihkollamme olemme johtamassa ihmisiä pahimmillaan ennen aikojaan kadotukseen. He voisivat muutoin saada rokotteen kautta muutaman vuoden lisäaikaa. Vai mitä luulet Jumalan ajattelevan siitä, jos Hänen omansa kapinoi esivaltaa vastaan, ja toiminnallaan saa kontolleen monien kuolemat? Ja vaikka emme aiheuttaisi kenenkään kuolemaa, meidän on käyttäydyttävä viisaasti ulkopuolella olevia kohtaan, ettei Jumalan nimi tulisi pilkatuksi meidän yltiöpäisyytemme vuoksi.

Voi olla ystäväni, että pian sataa kunnolla. Olemme sitä rukoilleet, mutta vastaus voi tulla nyt mustassa lahjapaketissa. Sisältö kuitenkin ratkaisee, jos se on sielujen pelastuminen, vaikka sitten suuren pandemian kautta. Rukouksiimme herätyksestä ollaan mahdollisesti vastaamassa suurella voimalla. Etsikäämme Herraa ja lopettakaamme typerät ja turhat valhetietojen levittelyt. Sellaiset turhuudet ovat elämämme päivien mitä suurinta väärinkäyttöä.

Thursday, November 5, 2020

Kun valo onkin pimeyttä

Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä... (Luuk. 6:7)

Ja hänen sieltä lähtiessään kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat kovasti ahdistamaan häntä ja urkkimaan häneltä moninaisia, väijyen, miten saisivat hänet hänen sanoistaan ansaan. (Luuk. 11:53-54)

Nämä Jumalan Sanan "erikoisosaajat" pyrkivät kokouksiin kuulemaan Jeesuksen sanoja. He pyrkivät Jeesuksen lähelle ja istuivat usein niissä kokouksissa, joissa Jeesus opetti. Mutta heidän motiivinsa kuunnella saarnoja oli toisnlainen kuin muilla. He olivat kuulolla löytääkseen jonkun väärän sanan, jonka he voisivat tulkita oman mielivaltansa mukaan harhaopiksi. 

He olivat seurakunnan kokouksissa istuvia tuomareita, jotka eivät kuunnelleet aralla tunnolla Jumalan sanaa. Heidän sydämensä oli oman erinomaisuuden ja itserakkauden kovettama. He näkivät harhaa ja saatanan toimintaa siellä, missä itse Jumala toimi ennennäkemättömällä voimalla. Eivätkä he ainoastaan etsineet vikoja Jeesuksen toiminnasta vaan he vastustivat kaikin voimin Jeesusta. He tekivät kaikkensa, ettei Jumalan kansa menisi Jeesuksen luokse kuuntelemaan Häntä.

On surullista, että juuri fariseukset odottivat Messiasta. He odottivat tulevaa herätyksen ja vapautuksen aikaa, jonka Raamattu oli luvannut. Ja juuri he eivät tunteneet Messiasta. Messiaan toiminta ei ollut sellaista kuin heidän raamatuntulkintansa. He olivat omasta mielestään Raamatun erikoisosaajia ja Jumalan kansan loistavimpia lamppuja, vaikka he olivat todellisuudessa syvällä hengellisissä pimeydessä.

Kirkkain valo

He olivat omasta mielestään Siionin kirkkain valo. He olivat aidosti onnellisia siitä, etteivät olleet niin kuin muut. He säälivät ja surivat niitä, jotka eivät ymmärtäneet Raamatun oppia niin tarkasti kuin he näkivät.

He rukoilivat paljon. Ja rukouksissaan he kiittivät Jumalaa siitä, että he olivat opiltaan ja elämältään monta porrasta muita ylempänä. Heidän oppinsa kliinisyys oli todella kirjaimellista. He eivät hyväksyneet missään kohtaa Raamatunvastaisuutta. Tärkeintä oli toimia juuri niin kuin Jumalan sana sanoo. 

He rakastivat sydämestään etummaisia sijoja. Heidän oli pakko olla johtajia, koska omasta mielestään he tunsivat seurakuntaelämän nyanssit ja toimintatavat kaikista parhaiten. Kyllähän he osasivat näytellä nöyrää, mutta sydämessään he olivat hengellisen ylpeyden täydellisesti sokeuttamia ihmisraukkoja.

Ja tekiväthän he työtä. Voi miten paljon he kiersivät maita ja mantuja saadakseen yhden seuraajan itselleen. Ja tehdessään hänestä oman opetuslapsen, he tekivät tietämättään tuosta raukasta kaksinverroin pahemman helvetinlapsen kuin he itse olivat.

Heidän sokeutensa vuoksi koko Siionilta ja seurakunnalta meni etsikkoaika ohi. He eivät sallineet lampaiden mennä pelastuksen portista sisälle. He repivät Jumalan lammastarhaa. He olivat susia lammastenvaatteissa, jotka raatelivat seurakunnan pieniä karitsoja. Eivätkä he edes tienneet vastustavansa Jumalaa. Ei. Vaan he aidosti luulivat olevansa Jumalan kansan suurimpia totuuden airuita.

Eräs heistä sanoi: "Mutta tuo kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu." (Joh. 7:49) Niin. Vain fariseusten tulkinta oli oikea. Ja kaikki ne olivat kirottuja, jotka eivät näheet Raamattua niin kuin he. Heillä oli oikeus omasta mielestään sivaltaa viimeinen tuomio ja kirota jokainen, joka poikkesi näkemykseltään heidän opistaan. Surullisinta oli, että todellisuudessa he itse olivat kaikista eksyneimpiä ihmisiä.

Armo ja rakkaus

Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden.. (Luuk. 11:42)

Heille Jumalan rakkaus, laupeus ja armo olivat täysin vieraita käsitteitä. He eivät ymmärtäneet niitä. He menivät kylmä laki ja armoton totuus edellä. He luulivat Jumalan palveluksen perustuvan omavoimaiseen itsensä paranteluun ja kliiniseen oikean opin jalostamiseen. He eivät tunteneet sitä totuutta, että kaikki Jumalan palveleminen perustuu rakkauteen, jonka Jumala ensin ihmisessä vaikuttaa Häntä itseään kohtaan.

Heille armo oli täysin utopiaa. Heille se oli miltei kirosana, koska he pelksivät sen vievän kansan harhaan ja laittomuuteen. Eivätkä he tunteeneet Raamatun ihaninta totuutta siitä, että Jumalan armo on ainut voima maailmankaikkeudessa, joka voi vapauttaa ihmisen synnin kirouksen alta. Jumala oli heille vain vaatija ja tuomari, eikä Isä ja Vapahtaja.

Heille Jumalan palvelus oli omavoimaista tekohin perustuvaa kylmää oppikiivailua, jonka hedelmänä oli katkera kiivaus ja riitaisuus. Heidän lähellään Jumalan valtakunnan asiat muuttuivat riidoiksi, väittelyiksi ja kiivailuiksi. Ja jos joku nousi seurakunnassa heitä näkyvämmälle paikalle, he tulivat kateelliseksi ja yrittivät kampittaa lähimmäisen puhumalla pahaa tuosta Jumalan palvelijasta. 

Paras tapa mustamaalata Jumalan palvelija, oli etsiä hänestä jokin sana, joka voitiin ymmärtää valheellisesti tarkoituksella väärin. Näin saatiin luotua hyvä syy ristiinnaulita väärin perustein tarpeen vaatiessa vaikkapa Jumalan Poika ristille.

Fariseukset tänään

Ei ole valitettavasti mitään uutta auringon alla tänäänkään, mitä farisealaisuuteen liittyy. 

Meidän joukossamme on edelleen niitä ihmisiä, jotka ovat oman erinomaisuutensa ja tarkkanäköisyytensä paisuttamia. He ovat kokouksissamme ottaneet itselleen yleisen tuomarin, poliisin tai syyttäjän roolin, ja he näkevät milloin mitäkin harhaoppia niissäkin paikoissa, joissa sitä ei ole. 

Jos heidän näkemyksensä ja egonsa eivät saa seurakunnissa tarpeeksi suurta näkyvyyttä ja äänialaa, he perustavat salaa opposition, puolueen, eriseuran ja jopa lahkomaisen kuppikunnan, jonne erityisesti nuoret ja kokemattomat lampaat ovat vaarassa joutua. He osaavat manipuloinnin sekä rakkautta jäljittelevän käyttäytymisen, jonka takana on vain halu eristää Jumalan laumaa:

Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)

Heillä on siis valtavasti intoa seurakuntalaisten hyväksi, mutta takana on petollinen ajatus käyttää hyväuskoisia lampaita oman edun ja aseman pönkittämiseen. He haluavat eristää Jumalan seurakunnasta lampaat oman oppinsa valtaan ja lopuksi tehdä heistä omia opetuslapsiaan.

Heillä on toki oma oppi, joka löyhästi perustuu Raamattuun, aivan kuin fariseuksilla, mutta ylpeytensä vuoksi he ovat sokeita eivätkä näe totuutta. Ja teitämättään he hajottavat Jumalan työtä, vaikka luulevat edistävänsä sitä.

Riivaajien viisaus

Lueppa hyvin tarkkaan seuraavat jakeet:

Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisauttaSillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.(Jaak. 3:14-17)

Ihminen voi olla seurakunnassa oikean opin airueena esiintyvä kiivailija. Mutta jos hänellä on katkera kiivaisuus ja riitaisuus, hän ei ole Jumalan asialla. Jos hänen toimintansa saa epäjärjestystä, hän on hajottajan asialla, eikä Jumalan asialla. Jumala ei eristä pois seurakunnasta eikä saa aikaan riitaa ja hajaannusta.

Seurakunnasta eristäminen, epäjärjestyksen ja eriseurojen tuottaminen on lihan teko (Gal. 5:19-21), eivätkä sellaisen harjoittajat Raamatun mukaan peri Jumalan valtakuntaa. 

Kokoukset vain pahentavat

"... kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi." (1.Kor.11:17)

On ihan oikeasti mahdollista, että yhteiset kokoukset tekevät kuulijoiden tilan pahemmaksi eikä paremmaksi. On mahdollista, että tänä Youtube-saarna ja some-kulttuuri- aikana voidaan valita saarnatuotanto vain palvelemaan omaa lihallista mieltä. 

Saarnoja on mahdollista valita sen mukaan, mikä pönkittää ihmisen uskonnollisen lihan farisealaista mielenlaatua. Tämä on korvasyyhyyn saarnaamisen toinen äärilaita. Valitaan sellainen puhuja, jonka sanat kutittavat oman uskonnollisen lihan korvasyyhyä mahdollisimma syvältä. Tämän seuraus on väittömästi se, että saarnat paisuttavat eivätkä murra ihmistä. Saarnat tekevät ihmsiestä joka kerta vain asteen verran ylpeämmän fariseuksen. Tällainen saarnojen kuuntelukulttuuri tekee ihmisestä vakuuttunemman omasta erinomaisuudestaan, ja siksi ne ylpistävät ihmistä.

Kun saarnat valitaan vaistonvaraisesti vahvistamaan ihmisen omaa lihallista oikeassaolemisen tarvetta, niistä tulee voimanlähde yhä suuremmalle harhaanmenolle. Alamäki vain jyrkkenee, koska Jumala on ylpeitä vastaan. Vain nöyrille Hän antaa armon. Jumala sallii joskus ihmisen ylpeydessään mennä harhaan. Uskonnollinen ja farisealainen liha menee varmuudella harhaan, vaikka kuinka olisi varma omasta erinomaisuudestaan. Ja vaikka kuinka näkisi harhaopit ja oikeat opit omasta mielestään tarkasti, hengellinen ylpeys tulee lopulta kaatamaan väistämättä jokaisen uhrinsa. Ja kaatakoon vain! Hyvä on havaita oma ylpeys ajassa eikä ikuisuudessa.

Parannus

Jeesus kehotti kavahtamaan fariseusten hapatusta ja oppia. Siis sitä mielenlaatua ja henkeä, joka tietämättään vastustaa Jumalaa, vaikka luulekin palvansa Häntä. Huoruudesta ja juoppoudesta on helppo tehdä parannus, koska nämä synnit ovat näkyviä. Mutta miten tehdä parannus farisealaisesta hapatteesta ja hengestä? Sitä nimittäin ei näe. Fariseus nimittäisn saattaa nähdä muut ihmiset fariseuksena ja itsensä heidän uhrinaan.

Jumala otti kerran erään Saulus Tarsolaisen fariseuksen kiinni. Hänellä ei ollut ulkosia syntejä. Päivävastoin. Hän oli tehnyt parannuksen kaikista ulkoisista paheistaan. Hän tahtoi kirjaimellisesti noudattaa Jumalan sanaa. Hän oli tuon ajan "palava nuori Sanan mies" niin kuin joku saattaisi häntä kutsua.

Hän vastusti kaikkea väärää, joka nostettiin hänen raamatuntulkintansa rinnalle. Hän puuskui vihaa, kiivautta ja katkeraa vihaa niitä kohtaa, jotka eivät nähneet Raamattua niin kuin hän näki.

Saulus ei koskaan olisi voinut tehdä parannusta, ellei Jumala olisi armossaan pysäyttänyt häntä voimakkaalla tavalla. Jumala avasi Sauluksen sisäiset silmät näkemään, että koko hänen elämänsä oli pelkkää Jumalan vastustamista, vaikka Saulus luuli palvelevansa Jumalaa. Siksi Saulus, myöhemmin Paavali, toteaa:

Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan.. (Apt. 26:9)

Hän tosiaan myöhemmin sanoi luulleensa. Se valo, mikä Sauluksessa oli, oli pimeyttä. Suurin pimeys ei ole huoruutta, huumeita tai tappamista. Suurin pimeys on luulla palvelevansa Jumalaa, vaikka todellisuudessa vastustaa Häntä.

Ainoastaan Jumalan armo voi pysäyttää fariseuksen. Ainoastaan Jumalan käsittämätön rakkaus eksyksissä olevaa kiivailijaa kohtaan voi tuoda hänet oikealle tielle.

Mutta voi miten katkeraa on, kun fariseuksen silmät viimein avautuvat. Saulus ei juonut eikä syönyt useaan päivään ja lopulta meni vuosiksi Arabiaan rauhoittumaan. Oli löydettävä armon perusta entisen ylpeyden tilalle. Oli vakuututtava, että on olemassa vielä armo, joka riittää häntäkin kohtaan. Ja kyllä se riittää, kun ihminen nöyrtyy ja tunnustaa syntinsä ja pimeytensä.

Lopuksi

Hedelmistään puu tunnetaan sanoo Jeesus. Fariseuksen hedelmät ovat: kiivaus, riitaisuus, eriseurat, riidat, kovuus, ylpeys, ensimmäisten sijoijen etsiminen, vikoilu, nuorien lampaiden eristäminen pois seurakunnasta, ulkokultainen lipevä rakkaus, saarnojen kuuntelu valikoidusti oman erinomaisuuden pönkittämiseksi, vakuuttuneisuus muiden harhasta ja omasta erinomaisuudesta.

Näitä voisi luetella vaikka millä mitalla. Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkata rehellisesti omaa hedelmää.Vaatii äärimmäistä nöyryyttä ja armoa saada myöntää olevansa hengelliseen pimeyteen joutunut fariseus. Vain Jumalan käsittämätön armo voi saada hänet parannukseen.

Entinen fariseus sanoi kerran näin:

".. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi." (1.Tim. 1:13-16)

Monday, October 19, 2020

Sinua ei ole hyljätty

Joskus uskovainen ihminen voi langeta todella syvästi ja perusteellisesti. Kun ihminen antaa lihan mielelle vallan, ei ole mitään rajaa sillä saastan määrällä, mikä uskovankin elämään voi tulvia.

Tämän kysymyksen edessä olen ollut viime kuukausina ahtaalla: Mikä on se lohdun sana äärimmäisen rumasti ja syvästi langenneelle ihmiselle? Kun tällainen tuhlaajapoika tai tyttö tulee kotiin, hänen on joskus hyvin vaikeaa uskoa itselleen armoa. Olen sen itse nähnyt ja kuullut. En voi kertoa yksityiskohtia enempää, mutta uskon sen joukon olevan liian  suuri, jotka eivät uskalla enää lähestyä Jumalaa saatikka seurakunnan ovia. Maine on mennyt ja puhtaus kadotettu. Kymmenien yritysten jälkeen ei ole enää kyetty nousta. Ei ole uskoa eikä voimaa. Ja jos seurakunta muistuttaa menestyvien liikemiesten kerhoa tai trendikästä muotiklubia, ei ole ihme, että masentuneella ja perinpohjin epäonnistuneella ihmisellä jää helposti seurakunnan ovi avaamatta.

On myös sellaista opetusta, jossa armonlähde nostetaan niin korkealle, ettei uupunut sielu sinne jaksa yltää. Jos julistetaan pelkkää parannusta, ihminen jää omien voimiensa varaan yksin seisomaan syntitaakkojensa kanssa. Tarvitaan evankeliumi ja Jeesus, syntisten ystävä, joka nostaa uupuneen syntisen lähteelle juomaan.

On monia, jotka tahtovat tehdä parannuksen. Heidän sydämensä on murtunut, he tahtovat hylätä syntinsä ja he tahtovat koko sydämestään muutosta elämäänsä. Mutta ei ole ketään, joka taluttaisi lähteelle. ja oma sydän syyttää alati: ”Et kelpaa Jumalalle enää. Olet liian kaukana. Etsikkoaikasi on ohi. Olet tehnyt anteeksiantamattoman synnin. Ei ole toivoa.” Jos tällaiselle ihmiselle huutaa parannusta, ei se auta mitään. Parannus ei yksistään riitä. Vaikka kuinka tekisi parannusta, ilman Jeesusta ja Golgatan armoa, ihminen jää syntitaakkojensa alle.

Saastainen samarialainen

Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa.  hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille." Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut." (Luuk. 17:11-19)

Hän tiesi oman saastaisuutensa. Hän oli aikanaan jättänyt kotinsa, seurakuntansa ja perheensä vain siksi, koska hän oli tullut liian saastaiseksi elääkseen seurakunnan tai Jumalan kansa yhteydessä. Ja tuomitsihan Jumalan sana hänet hyvin selvästi. Jos kuka tahansa lähestyi häntä, hänen oli heti huudettava ”Saastainen, saastainen!”

Hän eli kaukana Jumalan kansasta vailla toivoa. Hän olivat kuolemaantuomittu, jota sen ajan juutalaiset papit eikä rabbit voineet opetuksillaan auttaa. Hän ei saanut lähestyä temppeliä eikä seurakuntaa; hän oli hylätty joka taholta. Hänen henkensä, sielunsa ja ruumiinsa olivat sairaat. Eikö edes Jumalakaan enää voisi häntä auttaa? Tuomitsihan Mooseksen laki hänet viettämään hylättynä lopun elämänsä, ellei jostain käsittämättömästä syystä tapahdu ihmettä. Tämä saastaisuus on niin syvää ja parantumatonta, että siitä ei yleisesti ottaen kukaan tule terveeksi.

Jeesus

Nyt hän näkee Jeesuksen. Hän ei uskaltanut edes lähestyä häntä. Hän ajatteli, että hänellä ei ole enää siihen oikeutta. Hän pelkäsi lähestyä Vapahtajaansa. Kun ei kerran seurakunta eikä Jumalan kansakaan hyväksy niin ehkä ei Jeesuskaan enää hyväksi. Uskonnollinen maailma ja Mooseksen laki oli tehnyt täysin selväksi, ettei paluuta seurakuntaan olisi noin saastaisena. Ehkä Jeesuskaan ei enää ottaisi luokseen näin saastaista.

Kuitenkin tämä hyljätty samarialainen tietää, että siinä kulkee nyt hänen ainut toivonsa. Joku oli kertonut ihmeellisestä Parantajasta, jolla on valtuudet päästää saastainen siteistään, häpeästään ja tehdä hänet puhtaaksi.

En tiedä kuinka paljon tuo saastainen samarialainen uskoi puhdistuvansa, mutta hän huusi avuksi Herran Jeesuksen nimeä. Sydän ei uskaltanut tulla lähelle, mutta huutaa se uskalsi. Niin kuin hukkuva tarttuu viimeisillä voimillaan pelastusrenkaaseen, niin tämäkin saastaansa hukkuva ihminen tarttui kiinni Jeesukseen niillä uskon ja voiman rippeillä, jotka hänellä oli jäljellä. Ehkä hän muisti lapsuudesta tutun Jooelin kirjan lupauksen: ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”

Nyt tulee ilmi Jeesuksen sanojen valtava voima. Jeesus sanoi hänelle yhden lauseen ja se riitti. Mutta spitaalisten oli uskottava se. Oli lähdettävä liikkeelle Jeesuksen sanojen mukaisesti. Oli otettava uskon askel Jumalan sanan varassa. Oli uskottava, että armo on todellakin niin suurta ja ihana. Armo alkaa siitä, kun ansioita ei enää ole. Vaikka saasta tuntui ja näkyi edelleen olemuksessa, oli astuttava Jeesuksen sanojen mukaista tietä eteenpäin. Hän tahtoi uskoa tuohon armoon, jonka Jeesus sanoillaan lupasi.

Ja pikkuhiljaa alkoi tapahtua, kun samarialainen uskoi Jeesuksen sanan todeksi. Hän puhdistui. Ei sitä heti huomannut, mutta yhtäkkiä askeleita ottaessaan hän havaitsi, että saasta ja lika olivat pois. Ja niin huomasivat hänen ystävänsäkin. Mutta samarialainen ei jatkanut enää matkaansa papiston suurennuslasien alle. Olihan hänellä vääräoppisen leima otsassaan. Hän ei ymmärtänyt teologisesti kaikkia niin kuin oikeaoppinen papisto ymmärsi. Ei hän halunnut mennä sinne asti. Hänhän oli puhdas ilman pappien katseitakin. Hän ei tarvinnut heiltä todistusta puhdistautumisestaan, koska Jeesuksen todistus ja sanat riittivät vakuudeksi. Ja niin hän kääntyi ja meni Jeesuksen luokse.

Merkillistä kuitenkin oli, että vain juuri tämä, niin monin tavoin puutteellinen samarialainen, päätyi Jeesuksen luokse toisin kuin ne muut yhdeksän. Siellä hän pääsisi armollisen ja anteeksiantavan katseen alle. Siellä ei tarvitsisi pelätä menneisyyttä. Sieltä alkaisi uusi tulevaisuus. Ja niin samarialainen löysi armon Jeesuksen jalkojen juuressa ja sai kuulla ihanat armonsanat: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut."

Heitä on liian paljon

Heitä on aivan liian paljon Suomessakin, jotka eräänä päivänä jäivät pois keskuudestamme. He eivät täyttäneet sitä mittaa, jota seurakunta ja ystävät vaativat. Ja niin he jäivät pois. Tuli lankeemus. Tuli toinen lankeemus. Ja loppujen lopuksi maailma ja synti ottivat vallan.

Tänään he istuvat elämänsä tuhkakasan päällä toivoen kuolemaa itselleen. Mutta he eivät uskolla avata iäisyyden ovea itse, koska tietävät, että Jumala on ja kuoleman jälkeen tulee tuomio. Heidän elämänsä on helvettiä jo nyt, eikä ikuisuus lupaa parempaa.

Raamatun Jumala on heille suuri ja pelottava tuomion Jumala. Heille maalattiin kerran Jeesus mustilla väreillä. Nyt he lukevat Raamatusta sen, minkä vihollinen tahtoo heidän valheellisesti uskoa: ”Ei ole toivoa. Olet tehnyt anteeksiantamattoman synnin. Kuole pois. Sinulle ei ole oikeutta lähestyä enää Jeesusta. Hänen verensä ei enää riitä.” Sitä virttä perkele on opettanut näille raukoille jo vuosia. Ja se on opittu liian hyvin. Eikä sitä ole vain opittu vaan se on uskottu ja valheesta on tullut kuin myrkky sielulle. He eivät uskalla enää avata Raamattua eikä lähestyä Jumalaa. He uskovat, että kaikki on menetetty.

Jokainen

Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Apt. 2:21)

Tämä on Uuden ja Vanhan Testamentin lupaus, johon jokainen hukkuva saa tarttua. Niin kuin tuo saastainen samarialainen pelastui Huutamalla avuksi Herran Jeesuksen nimeä, niin pelastut sinäkin. Jokainen, joka huutaa Jeesusta avuksi elämänsä raunioille, pelastuu. Jokainen tarkoittaa jokaista. Kukaan ei ole suljettu tuon sanan ulkopuolelle. Tuo jokainen tarkoittaa syviten ja sairaimminkin langennutta. Kunhan vain hän sydämestään huutaa avuksi Herran Jeesuksen nimeä, hän pelastuu. Ei siinä määritellä, millainen tausta on tai mitä on tullut tehtyä. Lupaus koskee jokaista. Toissijaisia ovat pappien, kirkkokuntien, herätysliikkeiden ja eri lahkojen teologiset linjavedot. Oikea oppi verjellee, mutta Jeesus pelastaa jokaisen, joka sydämestään huutaa Häntä avuksi.

Tutki Jeesuksen elämää. Jokainen, joka huusi avuksi Hänen nimeä, sai avun. Aivan jokainen. Ne, jotka eivät tahtoneet huutaa Häntä avuksi, eivät pelastuneet. Mutta jokainen, joka huusi, pelastui.

Niin kuin tuo samarialainen uskoi Herran sanan, niin sinäkin saat uskoa. Hän ei heitä ketään pois, joka lähestyy Häntä. (Joh. 6:37) Ei ketään! Vaikka sinulta tuntuisi toiselta, usko Jeesusta enemmän kuin sydäntäsi, perkelettä tai uskonnollista maailmaa. Jeesuksen Sanat ratkaisevat kohtalosi, ei mikään muu taho.

Ja kun alat uskoa Raamatun lupauksen todeksi, huomaat jo matkalla, että valo alkaa lisääntyä. Saasta alkaa poistua ja toivo palaa elämääsi. Jeesus on sinut pelastanut. Kun huusit Häntä avuksi, lähestyit Häntä ja uskoit Hänen sanansa, olit siitä hetkestä lähtien puhdas.

Se on jo Jumalan työtä, että tahdot huutaa Häntä avuksi. Jumala ei ole sinua hylännyt. Kukaan ei huuda Häntä avuksi, ellei Hän itse ole jo vaikuttanut sitä. Se on Isä, joka nytkin vaikuttaa sydämessäsi kaipuun puhtauteen. Ei se ole perkele tai lihasi vaan Isäsi. Ja silloin sinun ei tarvitse kuin vastata tuohon kutsuun ja lähteä liikkeelle. Huuda avuksi Jeesusta niin pelastut.

Kaikesta synnistä

Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:7)

Kun tulet Jeesuksen valoon, Hänen verensä puhdistaa kaikesta synnistä. Siinä on sinulle Hänen teologiansa, jonka saat uskoa saastasi päälle.

Sinä kyllä tiedät varsin hyvin saastasi, tahdot hylätä sen ja tahdot muutosta, mutta sinulla ei ole ollut uskoa tarttua armoon. Ehkä joku on nostanut armon kynnyksen niin korkeaksi, että uupunut sielusi ei ole jaksanut nousta sen yli. Mutta kuule nyt, miten Jumalan Poika tänään tahtoo laskea armon kynnyksen sinun eteesi yhden huudon päähän! Jokainen, joka huutaa avuksi Herran Jeesuksen nimeä, pelastuu. Hän ei heitä ikinä yhtään luotansa pois. Niin ei ole koskaan tapahtunut. Hänen verensä puhdistaa saastaisen lunta valkeammaksi. Kaikesta synnistä – Hän lupaa. Tartu Hänen sanoihinsa ja usko ne. Silloin löydät takaisin kotiin ja sielusi saa rauhan.

Friday, April 24, 2020

Viesti helvetin esikartanosta

Minulla on sydäntämurtava viesti sinulle. Viesti on eräältä lähimmäiseltämme, jonka viimeisen toiveen välittäjänä tahdon toimia. Viesti on sinulle. Viesti on välitetty syvimmän sieluntuskan ja epätoivoisimman rukouksen kautta sinulle. Tuskaa, joka lähimmäisemme viestin takana on, ei voi kukaan meistä ymmärtää.

Lähimmäisemme ei pääse kuitenkaan itse kertomaan tätä viestiä sinulle. Hän on nimittäin helvetin esikartanossa odottamassa tuomiopäivää. Helvetin esikartanosta ei normaalisti tule viestejä. Tämä on kuitenkin ainut ajanrajan varmuudella lävistänyt aito viesti. Siksi ottakaamme se varteen mitä suurimmalla vakavuudella.

Onnellinen mies

Viestin toimeksiantaja, muuan mies, oli aikanaan onnellinen ja iloinen mies. Häntä oli siunattu taloudellisella menestyksellä. Hänellä oli aikanaan kaikki hyvin. Mitään ei puuttunut.

Hän oli syntynyt viiden veljensä kanssa sukuun, jossa oli ihmiskunnan historian vanhurskaimpia ja hurskaimpia uskonsankareita. Uskonasiat olivat hyvin tuttuja hänelle nuoruudesta asti. Heillä oli Raamattu ja sen pelastussanoma tunnettiin. Sanoma parannuksen välttämättömyydestä syntien anteeksisaamiseksi oli enemmän kuin tuttu totuus. Tiedettin, että Herra ottaa vastaan syntisiä, kunhan he ensin kääntyvät pois synneistään palaavat Herran luokse.

Venäläinen ruletti

Ystävävämme kuitenkin eli elämänvirran menestyksen aallonharjalla. Hänen elämänsä oli niin täynnä iloa, menestystä ja onnea, että sanoma parannuksesta ja Herran armosta jäi taka-alalle. Kuitenkin hänellä veljiensä kanssa oli jatkuvasti tiedossa, että tämä elämä loppuu joskus ja ikuisuus voi alkaa milloin vain. He tiedostivat sen asian, että parannus on tehtävä ajoissa. Mutta elämänvirran huuma voitti ja sokaisi ystävämme ajantajun. Parannus siirtyi aina tuonnemmas. Etsikkoaikoja tuli ja meni, mutta elämä jatkui täynnä iloa ja loistoa. 

Eräänä päivänä tapahtui jotain karmeaa. Ystävämme viisi veljeä saivat sydäntä murtavan suru-uutisen. Heidän rakas kuudes veljensä oli yllättäen kuollut. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, aivan kuin veitsellä leikaten, kuudennen veljen elämänlanka oli katkennut. Viesti mursi tuon suvun. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Rakas veli oli poissa. Lopullisesti.

Ikuisuus alkaa

Ystävämme heräsi tuonelassa suurissa tuskissa. Hän anoi armoa, mutta liian myöhään. Hän tiesi heti, mitä oli tapahtunut. Hän oli leikkinyt Jumalan kutsun kanssa. Hän oli siirtänyt parannusta liian kauan ja mennyt etsikkoaikansa ohi. Jumala oli antanut armonajan hänelle, mutta hän oli pitänyt sen halpana. Ja nyt kaikki oli ohi. Enää ei olisi koskaan mahdollisuutta kokea armoa. Enää ei koskaan voisi tehdä parannusta.

Hänen simiensä ohi vilisee tuonelassa hänen perhekuntansa kuin kuvanauhalta: "Ovatko hekin pian täällä?", hän ajattelee. Hän nimittäin tiesi, että nämä sietämättömät tuskat noissa helvetin esikartanon liekeissä olivat odottamassa hänen jumalattomia veljiään, elleivät he tekisi ajoissa parannusta.

Viimeinen toive

Ystävämme esittää viimeisen rukouksen, johon Jumala suuressa armossaan vastaa suurella voimalla. Mies pyytää, että joku kuolleista herätettynä menisi kertomaan hänen rakkaille viidelle veljelleen, että on tehtävä ajoissa parannus, ettei joutuisi nohin liekkeihin, joissa heidän veljensä nyt kitui. 

Jostain ihmeellisestä syystä Jumala vastasi tähän rukoukseen parhaalla mahdollisella tavalla. Hän ei lähettänyt kuollutta ihmistä välittämään tätä viestiä vaan oman Poikansa. Jeesus tuli ja kertoi meille tämän miehen elämän ja ikuisuuden suuren tragedian. Hän kertoi Luukkaan evankeliumin 16. luvussa koko stoorin. Hän kertoi miehen tuonelan liekeissä lausutut sanat ja tuskaiset avunpyynnöt. Miehen pyyntöön vastattiin syvemmin kuin hän koskaan osasi edes toivoa. Jeesus ei välittänyt hänen tuskaista viimeistä toivettaan ainoastaan viidelle veljelle vaan koko ihmiskunnalle.

Sanoman ydin

Tämä mies on ihan oikeasti elänyt joskus. Jeesus nimittäi aloitti tuon miehen elämänstoorin sanoilla:  "Oli rikas mies..." (Luuk. 16:19) Hän siis oli kerran täällä maan päällä.

Mutta nyt hän on ollut jo ainakin 2000 vuotta helvetin esikartanossa odottamassa tuomiopäivää. Kovia sanoja? Niin on, mutta Jeesus kertoi ne meille varotuksena. Ja tuo rikas mies itse pyysi, että joku varottaisi, ettei kukaan joutuisi noihin liekkeihin. Kyse ei ole väliaikaisesta rangaistuksesta vaan iankaikkisesta rangaistuksesta. Näin Raamattu sanoo.

Meitä on varotettu nyt, mitä suurimmalla voimalla. Jumalan Poika itse on välittänyt meille kadotetun miehen viimeisen pyynnön: Kertokaa eläville, että helvetti on totta ja taivas on totta! Tämä totuus ei muutu valheeksi, vaikka et uskoisi tänään sitä. Totuus ei muutu sinun eikä minun mielipiteiden mukaan. Totuus on totuus, vaikka kukaan ei sitä uskoisi. Helvetti ja taivas on totta. Yhtä todellisia kuin elämämme täällä maan päällä. 

Nyt tuon viestin sanoma on saavuttanut sinut. Kadotettu mies tuonelassa antoi kerran pyynnön ja tuo viesti on nyt tullut sinulle. Hänen rukoukseensa on vastattu. 

Mikä neuvoksi?

Luukkaan evankeliumin 15. luku antaa yksinkertaisen vastauksen. Jeesus sanoo nämä sanat:

"Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse." (Luuk. 15:7)

Kun luet miehen tragediaa, huomaat hänen pyytävän tuonelassa, että joku kertoisi hänen veljilleen, että heidän on tehtävä parannus. Niin, ei Jumalaan uskominen ja Raamatun arvostaminen riitä vaan on tehtävä nimenomaan parannus - siis hylättävä synti ja maailmallisuus. 

Jeesus etsii nyt sinua. Hän tahtoo, että tulet parannukseen. Olet ehkä uskonnollinen uskovan kodin lapsi, mutta tahdot toteuttaa lihasi himoja säilyttäen kuitenkin uskonnolliset kulissit. Sinulta puuttuu parannus, koska synti on liian kivaa. Haluat molemmat: maailman ja taivaan. Se ei ole mahdollista. Et voi palvella kahta herraa. 

Tiedätkö, että Jeesus on maksanut ristillä täyden hinnan synneistäsi? Hän antaa voiman muutokseen. Sinun valintasi on, tahdotko luopua syntielämästäsi ja antautua Jeesuksen pelastettavaksi. Ilman parannusta Jeesus ei hyödytä sinua millään tavalla. (Apt. 3:19)

Parannus on pelastuksen ensiaskel, joka siis tunnetaan helvetin esikartanossa. Jokainen siellä kituva kadotettu sielu tekisi parannuksen, jos vielä saisi elämänsä takaisin. Ethän sinä enää siirrä parannustasi tuonnemaksi?

Monday, March 30, 2020

Sanoma syksyltä 2014

Mieleeni muistui äskettäin näky, jonka näin syksypuolella vuonna 2014.

Olin poikani huoneessa rukoilemassa. Tuohon aikaan tapanani oli hiljentyä poikani nukuttamisen yhteydessä ja rukoilla Herraa siinä pimeässä huoneessa. 

Eräänä iltana rukoillessani silmieni eteen tuli välähdyksenomaisesti näky. Se oli hyvin selvä enkä koskaan ollut nähnyt mitään vastaavaa. Tämä sama näky toistui kahtena iltana peräkkäin, jos oikein muistan. Näky ei ollut pitkäkestoinen mutta sillä tavalla selkeä, että näen sen edelleen silmieni edessä, jos tahdon.

Tässä näky:

Oli Lounas-Suomen kartta. Tarkkoja maakunta rajoja en osaa sanoa mutta sisämaahan päin se ulottui jonkin matkaa. Kartta oli melko pimeäsävytteinen mutta siellä täällä paloi pieniä liekkejä. Aivan kuin kynttilänliekkejä tai tulitikun tulen tapaisia pieniä liekkejä. Ne olivat paikkakuntien kohdilla kartassa aivan kuin kartassa olevat "pallot", mutta nyt ne oli korvattu liekeillä. Liekkien määrää en osaa sanoa mutta varmasti toistakymmentä niitä oli reilusti. Tiesin, että yksi liekki kuvaa yhtä kaupunkia tai kuntaa tai asuinaluetta Lounais-Suomessa.

Siihen näky päättyi.

Omaa pohdintaa

Aluksi ajattelin jonkin aikaa, että tämä näky koskee minua, mutta nyt olen ajatellut, että ehkä se tarkoittaa laajempaa kokonaisuutta. Ehkä Jumala on pimeän ajan koittaessa sytyttämässä uskovia ympäri Lounais-Suomen.

Itse ajattelen, että kaikki alkaa kammioista Herran edestä - yksinäisyydestä ja Jeesuksen uudelleen löytämisestä. Kun moni herää rukoilemaan, tulet yhdistyvät ja Herra pääsee puhaltamaan tultaan pimeän ajan keskelle. Ehkä kaikki alkaa rukousherätyksenä hyvin pienestä. Voi olla, että tuleva herätys on hyvin erilainen kuin olemme ajatelleet. Voi olla, että kaikki suunnitelmamme menee kerralla uusiksi. Näemme vain Jumalan käden toimivan, eikä yhdelläkään ihmisellä ole muuta osaa siinä muuta kuin armahdetun syntisen ja ansiottoman palvelijan osa. Voi myös olla, että seurakuntien toiminta palaa jossain vaiheessa sinne, mistä se alunperin lähti - koteihin.

Koettele näky Herrasi edessä ja pidä se, minkä koet oikeaksi ja hyväksi

Monday, March 16, 2020

Seurakunta ilman Jeesusta

Jeesus Kristus sanoo Laodikea seurakunnalle seuraavaa:

Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. (Ilm. 3:15-17)

On aluksi hyvä muistaa tuosta seurakunnasta muutama asia. Kyseessä ei ollut porttokirkko eikä epäterve äärikarismaattinen seurakunta. Kyseistä seurakuntaa ei nuhdella harhaopeista eikä ulkoisista tekosynneistä niin kuin Tyatiran ja Pergamonin seurakuntia. Kyseessä on alkuseurakunnan ajan paikalliseurakunta, jolle ylösnoussut Jeesus Kristus antaa kirjeen. On myös hyvä muistaa, että muutama vuosikymmen aikaisemmin apostoli Paavali oli kirjoittanut heille ainakin kaksi kirjettä. Seurakunnan perusta oli aikanaan siis valettu lujalle pohjalle. Oli oikea veren evankeliumia, oikeaoppinen ja karismaattisuus.

Saavutettu uskon taso

Seurakunta oli hyvin tyytyväinen itseensä. Oli saavutettu sellainen uskon ja apostolisen opin taso, että voitiin koko seurakuntana huokaista ”emme tarvitse enää mitään”. Oli varjeltu usko harhaopeilta – niistä Jeesus ei seurakuntaa nuhdellut. Oli pysytty erossa julkisesta syntielämästä – sellaisesta ei kehotettu tekemään parannusta. Oli kasvettu apostolisen opetuksen alaisuudessa. Epafras oli neuvonut tarkasti heille apostolisen oikean opin tien, jota Paavali vielä täydensi ja vahvisti kahdella henkilökohtaisella kirjeellään. Kaikki oli ulospäin heidän mielestään niin hyvin kuin vain voi olla. Oltiin rikkaita eikä tarvittu enää mitään. Oli saavutettu omasta mielestä sellainen uskon taso, että tyytyväisenä voitiin nostaa leuka pystyyn ja huokaista helpotuksesta – mitään ei enää tarvita.

Kadonnut Jeesus

Kuitenkin tuon kaiken tyytyväisyyden keskellä oli unohtunut yksi asia – Jeesus Kristus itse. Eikä Hän ollut vain unohtunut vaan Hän oli lähtenyt pois seurakuntansa keskeltä. Hän ei ollut enää seurakuntansa seinien sisäpuolella. Hän oli ulkona. Ja nyt hän koputti seurakuntansa oveen pyytäen lupaa päästä sisälle. Tuo koputus merkitsi sitä, että Hän ei ollut enää missään Laodikean seurakunnan toiminnassa mukana. Seurakunta piti toimintaansa ehkä opillisesti hyvinkin täydellisenä, mutta Jeesus ei ollut enää siinä mukana.

Seurakunta ei kuitenkaan huomannut, että Jeesus ei ollut enää sen sisällä. Ajattele! Seurakunta toimi, saarnasi, lauloi, ylisti, kokoontui ja piti hauskaa keskenään, mutta Jeesus on ajat sitten lähtenyt seurakunnan keskeltä. Ja seurakunta ei edes tietänyt sitä. Seurakunta ei ollut edes havainnut sitä, että Jeesus oli poistunut. He kyllä olivat innokkaita toimissaan ja rikkaita omasta mielestään kaikessa, mutta ilman Kristusta.

Voiko suurempaa pimeyttä enää olla! Pitää yllä kristillistä toimintaa, joka on kuorrutettu kaikella oikeaoppisella kermalla ja herkuilla, mutta ilman Kristusta. Ja kuitenkin jatkuvasti luulla, että Kristus on kaikessa mukana. Luulla olevansa palava ja esimerkillinen vauhdikas kristillinen seurakunta kaikella voimalla ja dynamiikalla varustettuina, mutta kuitenkin ilman Kristusta.

Kadonnut jano

Mistä ns. laodikealaisuuden sitten tunnistaa? Ei ole varmasti yksiselitteistä helppoa vastausta. Vain Jeesus näkee sydämiin. Seurakunta itse ei edes nähnyt omaa tilansa. Voimme kuitenkin nähdä erään tärkeän asian puuttumisen.

Jeesus sanoi kerran:

Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. (Matt. 5:6)

Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. (Joh. 7:37)

Laodikean seurakunta oli menettänyt hengellisen janonsa Jeesuksen puoleen. He eivät enää kaivanneet Häntä. Sydämen kaipuu Jeesuksen puoleen oli tyystin kadonnut, ja sen oli korvannut tyytyväisyys kaikesta ulkoisesta. Vaikka ulkoisesti kaikki näytti olevan kohdillaan, sisäisesti hengellinen ylpeys oli syövän tavoin nakertanut suhdetta Kristukseen pala palalta etäisemmäksi. Lampunjalka oli siirtynyt paikaltaan, koska ei oltu kyetty uudistumaan ensirakkaudessa Jeesusta kohtaan. Oli menetetty aito ja elävä suhde Jeesukseen. Oli kadotettu murtunut mieli ja syvä tarve päästä jatkuvasti päivittäin lähemmäksi Jeesusta. Sydämessä ei rakastettu enää Häntä vaan seurakunnan toimintaa ja julkisivua. Oli intokasta toimintaa ja ehkä puhdasoppista kiivailuakin, mutta rakkaus Kristukseen oli kadonnut. Oli unohdettu, että Hänen tulee olla kaikessa ensimmäinen.

Jeesus ei suostu kovin pitkää aikaa seuraamaan sivusta seurakunnan toimintaa. Hän ei suostu olemaan ihmisjärjen johtaman uskonnollisen seurakuntakoneiston mukana kovin kauaa. Hetken Hän saattaa seurata surullisena vieressä niin kuin Efesossa (Ilm. 2:1-6) oli tapahtunut. Kuitenkin Hän poistuu näyttämöltä, jos ei seurakunta määrätyssä ajassa onnistu uudistumaan rakkaussuhteessaan Hänen kanssaan.

Seurakuntasirkus kylläkin saattaa jatkua ihmisjohtoisen uskonnollisen toiminnan kautta pitkäänkin, mutta ilman Jeesusta. Seurakunta voi saada tuotettua itselleen lisää jäseniä – käännynnäisiä – mutta ei uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Seurakunta voi olla hyvin taidokkaasti ja viisaasti hoidettu organisaatio, jossa kaikki toimii menestyvän yrityksen lailla hienosti, mutta Hengen hedelmää se ei pysty enää tuottamaan. Kaikesta tulee oikeannäköiseksi jalostettua uskonnollista harhaa, joka pettää ja sokeuttaa ihmiset luulemaan, että kyseessä on Jeesus, vaikka Hän seisoo seurakunnan ulkopuolella.

Seurakunta voi lihan käsivarrella luoda uskonnollisen illuusio-Jeesuksen, joka kuitenkin on vain valhetta ja harhaa. Seurakunta voi mahtipontisella show:lla uskotella kaikille, että Jeesus on täällä, vaikka Hän ei ole. Tästä kaikesta Paavali Korinttilaisia varoitti (2. Kor. 10-11).

Luvattu maa ilman Herraa

Löydät 2. Mooseksen kirjan 33. ja 34. luvuista karmean kuvan siitä, mitä tapahtuu, kun seurakunta kadottaa Herran kaiken touhun keskellä.

Herra ilmoittaa, että Hänen kansansa tulee saamaan luvatun maan. Hän itse lähettäisi enkelinsä johtamaan kansan luvattuun maahan. Hän pitäisi huolen, että tuon maan ulkoiset siunaukset tulisivat kansan osaksi niin kuin Hän oli kanta-isille luvannut. Kaiken tämän Herran antaisi Israelilaisille, mutta yksi heiltä tulisi puuttumaan. Herra sanoi: minä en itse vaella sinun kanssasi (2. Moos. 33:3)

Ajattele, että Herra sanoo antavansa kaikkien lupausten täyttyä luvatun maan kohdalla. Hän antaisi heille enkelin johdattajaksi sekä omaksi sen maan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa, mutta Herra itse ei enää olisi kansan keskellä.

Eikö ole järkyttävää ajatella, että saisimme siunaukset ja ulkoisesti ihanan elämän, mutta kadottaisimme itse Herran.

Kansan keskeltä löytyi kuitenkin yksi mies, Mooses, joka oli Jumalan ystävä. Hänellä oli niin läheinen suhde Herran kanssa, että hän keskusteli alati Jumalan kasvojen edessä niin kuin mies miehen kanssa. Ja tämän yhden miehen rukousten ja anomisten vuoksi Herra säästi kansansa ja tuli kansansa mukaan.

Herra etsii yhtä

Palaamme lopuksi vielä Laodikean seurakunnan aikaan. Jeesus sanoo sille tutut sanat, jotka ymmärrämme usein väärin:

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. (Ilm. 3:20)

Noissa sanoissa kuuluu rakastavan Paimenen ääni. Hän kaipaa seurakuntaansa. Eikä vain seurakuntaansa vaan Hän kaipaa yhtä ihmistä, jonka kanssa Hän voisi muodostaa uudestaan sen suhteen, joka heillä kerran oli. Hän kyselee oven ulkopuolella ”jos joku kuulee minun ääneni”. Tuo ”joku” viittaa yhteen seurakunnan jäseneen, olipa hän kuka tahansa. Jeesus kaipaa saada uuden yhteyden edes yhteen vähäisimpään jäseneen tuossa seurakunnassa.

Järkyttävintä on, että Jeesus sanoo oksentavansa tuon seurakunnan suustansa ulos sen hengellisen tilan vuoksi. Tuo ”kristillisyys”, mitä seurakunta edustaa, oksettaa Jeesusta. Se kuvottaa Häntä. Miksi? Koska juuri kaikki sen toiminta ja omahyväinen kovuus ajoi Hänet kerran seurakunnan ulkopuolelle. Seurakunnalle olisi parasta lakkauttaa kaikki toiminta, ja hiljentää sydämensä niin, että se kuulisi Herran äänen.

Mutta tuon äänen kuuleminen tulisi järkyttämään seurakuntaa. Sen kuuleminen merkitsisi sen ymmärtämistä, että Hän ei ole enää keskellämme. Hän on kadonnut. Ja nyt Hän kaipaa päästä uudestaan seurakuntansa lähelle – ei toimintaan – vaan kahdenkeskiseen rauhalliseen ateriayhteyteen jokaisen yksilön kanssa henkilökohtaisella tavalla.

Meidän ylepytemme

On mahdollista, että monien seurakuntiemme keskellä on tänään laodikealainen tila. Jeesus seisoo ulkopuolella ja kaipaa sydämestään päästä seurakuntansa valtiaaksi. En tiedä kuuliko Laodikea koskaan Jeesuksen koputusta. Meille ei kerrota saiko se murtuneen sydämen ja janonsa takaisin. Sen vain tiedän, että vaatii äärimmäisen paljon nöyryyttä myöntää olevansa tuossa penseyden tilassa. On helppo vedota kaiken ulkoisen nojalla olevansa palava, vaikka on penseä. Ja penseä juuri siksi, että on menetetty syvin yhteys Jeesuksen kanssa. On kadotettu Hänet omahyväisyyden ja hengellisen ylpeyden vuoksi. On helppo havaita haureus ja juoppous synneiksi, mutta hengellinen ylpeys, tuo alkuperäinen Lusiferin synti, on mitä vaikeinta havaita. Ja vielä vaikeampaa on nöyrtyä ja myöntää se.

Kylmennyt uskova juoksee maailman riennoissa. On ymmärrettävä, että se on eri asia kuin penseä. Penseä uskova on tullut sisäisesti kovaksi ja kadottanut särkyneen herkän tunnon Herransa edessä. Hän on ylpistynyt ja kuvittelee, että uskonnolliset kulissit riittävät. Penseä ei enää omista kahdenkeskistä yhteyttä Jeesukseen vaan on tyytyväinen itseensä ja rakastaa omaa ulkokullattua tilaansa. Ja hän on sokea. Hän itse luulee kulisseja todellisuudeksi, vaikka ne ovat vain kulisseja. Hän luulee kissankultaansa aidoksi, vaikka se on valhetta. Hän luulee omaa hengellistä elämäänsä todelliseksi, vaikka se on mitä suurinta teatteria. Ja penseä ei näe eikä tiedä tätä kaikkea, koska hän on oman hengellisen ylpeytensä sokaisema.

Meidän on tarkattava elämäämme aika ajoin. Siksi kysynkin tänään: onko sydämesi vallannut salaa ylpeys omasta opillisesta hengellisestä erinomaisuudestasi? Oletko mielestäsi Suomen Siionin kirkasnäköisimpään kastiin kuuluva yksilö, joka kiittää Herraa siitä, ettei ole niin kuin nuo opillisesti heikkonäköisemmät? Siinä on Laodikean tunnusmerkki numero yksi: varmuus omasta erinomaisuudesta sekä kadotettu arkuus ja herkkyys Herran edessä. On kadotettu tämä tila:

minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä (Jes. 66:2)

Me emme tarvitse seurakunnassamme mitään muuta kuin Jeesuksen valtaistuimella. Mutta jos valtaistuimella on joku tai mikä muu tahansa, Jeesus on todennäköisesti jo oven ulkopuolella. Näinä viimeisinä aikana yhdelläkään seurakunnalle ei ole sellaiseen varaa.

Herra antakoon meille sen armon, että saisimme aikaa hiljentyä sekä kuulla Herran hiljaisen ja rakastavan koputuksensa äänen tämän vauhtikristillisyyden keskellä. Ja Herra antakoon meille aitoa nöyryyttä tunnustaa penseytemme ja tehdä siitä parannusta, sillä Hän on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Muistakaamme siis näinä vaikeina aikoina tämä kehotuksen sana:

Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. (Ilm. 3:21)