torstai 6. helmikuuta 2020

Jumalan kansan etsikkoaika

Puhumme usein etsikkoajasta jumalattoman maailman kohdalla. Sillä tarkoitetaan aikaa, jolloin Herra erityisellä tavalla kutsuu jumalatonta ihmistä ratkaisemaan suhteensa Jumalan kanssa. Se on erityinen aika, jolloin vain voidaan tulla parannukseen ja iankaikkiseen elämään sisälle.

On kuitenkin erityisen huomion arvoinen asia, että Jumalan kansalla ja seurakunnilla on aika-ajoin omat etsikkoaikansa. Kun on kuljettu tahattomasti tai tahallaan oman tahdon teitä, Herra tahtoo palauttaa kansansa sisälle Hänen suunnitelmiinsa. Ihmisellä on taipumus ottaa aina ohjat ja valta omiin käsiinsä ja luottaa itseensä. Siksi on äärettömän vakava asia, hukata etsikkoaika ja kulkeutua Jumalan suunnitelman ohi. 
Eelin aika
Meille annetaan 1. Samuelin kirjan 2. ja 3. luvuissa vakava kuvaus Jumalan soihtua kantavan pappissuvun tilasta. Jumala oli uskonut pappi Eelin suvulle Jumalan valtakunnan palvelijan tehtävät. Vuosikaudet tuo suku oli polvesta polveen palvellut Herraa. Näin oli edelleenkin. Jumalan lamppu ei ollut vielä sammunut tuon suvun keskuudessa. Mutta kello tikitti ja aika oli käymässä vähiin.
Eeli oli epäonnistunut viestikapulan siirrossa seuraavalle sukupolvelle. Hänen omat poikansa, Hofni ja Piinehaas, eivät tunteneet Herraa eikä Herran pelko ollut heidän sydämissään. He olivat kelvottomia miehiä, jotka eivät koskaan olleet tehneet todellista sydämen parannusta. Heidän murtumaton sydämensä vaikutti sen, että synti rehotti jumalanpalveluselämän keskellä. Makeaa elämää ja nautintoja rakastava uusi sukupolvi oli hengellisen sokeutensa vuoksi sammuttamassa Jumalan lampun ikiajoiksi Eelin suvulta. Eelin silmiä oli alkanut hämärtämään. Hänen näkökykynsa oli iän myötä kaventunut eikä hän uskaltanut puuttua uuden sukupolven epäkohtiin. Hän pelkäsi poikiaan enemmän kuin Herraa. Ja sen vuoksi Herra siirsi Jumalan pappina olemisen pois Eelin suvulta toiselle.
Jumala kyllä antoi heidän toimia edelleen, mutta ilman Hänen kutsuaan ja valtuutustaan. Eikö ole karmivaa? Jumala sallii papeille toiminnan, mutta Hän itse ei ole enää heidän kanssaan. Hän antaa pappien tehdä omia toimituksiaan seurakunnassaan, mutta ilman Häntä. Tämä oli Eelin suvun lopputulos. 
Jumala antoi Eelin suvulle mahdollisuuden. Hän oli odottanut Eelin seuraavaa siirtoa. Mutta tuon ajan mentyä ohi, Jumala siirsi Eelin suvun syrjään suunnitelmistaan. Eelin suku ei kyennyt käyttämään etsikkoaikaansa oikein.
Aikamme Eelit
Meillä on oma kirkkohistoriamme, josta tulee ottaa oppia. Olemme nähneet herätyksiä, jotka tänä päivänä ovat kankeita kirkkokuntia muotomenoineen ja toimintoineen ilman todellista Jumalan elämää.
Seurakuntien, herätysliikkeiden ja kirkkokuntien kannalta on mitä tuhoisinta, jos se ei kykene synnyttämään seuraavaa sukupolvea, joka on aidosti uudestisyntynyt, Herransa sisäisesti tunteva, Jumalan lasten joukko. Pelkkä ulkoinen systeemien tunteminen ei riitä. Meidän on kyettävä synnyttämään tuleva sukupolvi, joka vaeltaa pyhyydessä ja puhtaudessa Jumalansa edessä. On löydettävä se sanoma, joka painaa uskovien kotienkin lapset polvilleen tekemään parannusta salasynneistään, ja näin rakastumaan Kristukseen henkilökohtaisesti. Heidät on saatava uudestisyntymään. Kirkkokunnan jäsenyys tai nuortenleirillä otettu kaste ei riitä. Jos aikamme Eelit pelkäävät lapsiaan enemmän kuin Jumalaa, he menettävät lapsiensa lisäksi myös sen tehtävän, johon Jumala kerran heidät asetti. Meidän on uskallettava julistaa parannusta, ristin ottamista, itselleen kuolemista ja syntiä vastaan edelleen. Emme saa pelätä lapsiamme enemmän kuin Jumalaa. Herätysliikkeen liike saattaa jatkua, mutta herätys voi loppua.
Fariseukset ja kirjanoppineet
”Mutta fariseukset ja kirjanoppineet hylkäsivät suunnitelman, joka Jumalalla oli heitä varten…” (Luuk. 7:30)
Jumala oli vihdoin antamassa ennenkuulumattoman siunauksen ajan kansansa keskuuteen. Oli eletty vuosisatoja syvässä hengellisessä kuivuudessa, jossa sortajan käsi oli painanut Jumalan kansaa alas. Oli odotettu Jumalan väliintuloa. Nyt oli koittanut aika, jolloin Jumala ilmestyisi.
Fariseukset ja kirjanoppineet kuitenkin odottivat toisenlaista siunauksen aikaa. Heidän raamatuntulkintansa mukaan, Jumala ei voinut toimia tällä tavalla. Nasaretista ei voinut tulla profeettaa saatikka sitten Messiasta. He olivat kykenemättömiä ottamaan vastaan Jumalan siunausta, koska heidän omat kanonisoidut perinnäissääntönsä olivat tehneet heidät jäykiksi ja kykenemättömiksi muuttumaan Jumalan tahdon mukaiseen suuntaan. He luulivat olevansa Jumalan totuuksien airuita kansan keskellä, mutta he eivät tienneet olevansa suurimpia Jumalan tahdon vastustajia. Jopa portot ja maanpetturit menisivät Jumalan valtakuntaan sisälle ennen heitä.
He olivat menettäneet täydellisesti hengellisen arviointikykynsä ja näkökykynsä. He tietämättään pitivät itseään Jumalaakin oikeaoppisempana. He olivat kyllä Jeesuksen seurassa, mutta vain löytääkseen Hänestä virheitä tai saadakseen Hänet sanoistaan kiinni. He vastustivat Jumalaa ja estivät kansankin menemästä pelastuksen ovesta sisään. 
He eivät olleet julkisyntisiä tai irstailijoita. He lukivat Raamattua, rukoilivat, paastosivat ja omistivat koko elämänsä ulkoisesti oman raamatuntulkintansa mukaiselle elämälle. Mutta silti he olivat kyykäärmeen sikiöitä Jumalan silmissä. Heillä oli oma etsikkoaikansa kääntyä, mutta he kulkivat tietämättään sokeina sen ohitse. Ja siksi Jeesus sanoo heistä:
”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (Matt. 21:43)
Jumalan suunnitelma ja valtakunta siirtyi heiltä pois ja annettiin toisille. Kaikki vain siksi, etteivät he olleet kykeneviä reagoimaan ja näkemään Jumalan antamaa uutta siunauksen aikaa, jota Hän oli antamassa kansalleen. He olivat kiinni omassa uskonnollisuudessaan ja tavoissaan, eivätkä niiden alta kyenneet kuulemaan Jumalan ääntä. He olivat tehneet tikkataulun reunuksesta napakympin. Täysin toisarvoiset asiat olivat siirtyneet keskiöön. Näin kaikista tärkein oli siirtynyt syrjään. 
Aikamme fariseukset
Pelkään pahoin, että aikamme fariseuksia ovat vapaiden suuntien ylikireiksi tulleet harhaoppien metsästäjät, jotka eivät kykene havaitsemaan Jumalan alkamaa työtä. He ovat nostaneet keskiöön perinteiden liiallisen arvostuksen,  vanhoillisuuden ihannoinnin ja 1950-luvun kristillisyyden tavoittelun. He ovat kanonisoineet herätysliikkeiden menneisyyden ja odottavat tältä ajalta ja Jumalaltakin samaa. Kuitenkin on niin, että Jumala on 2020-luvun Jumala yhtälailla kuin 1950-luvun Jumala. Jumala työssä keskiössä on aina Sana ja tuoreus. Pyhä Henki tuo tuoreuden ilmapiirin, jossa on helppo hengittää. 
Pelkään pahoin, että monet vilpittömät herätysliikkeiden miehet ja naiset ovat tulleet kyvyttömiksi muuttumaan niin kuin Jumala tahtoisi. He ovat kiinni perinnekristillisyydessä ja odottavat Jumalaltakin sitä. He luulevat perinteitään Jumalan sanaksi, vaikka ne ovat vain herätysliikkeen omia perinteitä. Jumala ei kuitenkaan ole perinteissä kiinni vaan Hän luo uutta, ei kuitenkaan ohi Raamatun ilmoituksen. Hänen virtansa on tänään vettä täynnä. Olkaamme valveilla, ettei Jumalan valtakuntaa otettaisi meiltä pois isien perinnäissääntöjen vuoksi. Entä, jos Jumala haluaakin antaa herätyksen toisella tavalla kuin viimeksi? Jos emme ole valmiit siihen, Hän etsii toisen kanavan tarkoitusperilleen ja me joudumme sivuun perinteittemme kanssa. Me voimme erehtyä luulemaan perinteitämme Jumalan sanaksi. Niin tapahtui fariseusten ja kirjanoppineidenkin kohdalla.
Efesolaiset
Löydät heidät Ilmestyskirjan 2:1-6.

Heidän tilansa on hyvin vaikeasti havaittavissa ulkoapäin. Tarvitaan suuresti nöyryyttä ja Jumalan armoa, että uskova voi nähdä ja myöntää olevansa heidän asemassaan. Ja silti heidän tilansa vaanii jokaisen vilpittömän ja innokkaan uskovan ovella jatkuvasti. 
He olivat oikeaoppisia. Ei vain omasta mielestään vaan Jeesuksen mielestä. Heillä oli Sanan selkäranka ja aistit kirkkaat erottamaan oikeat ja väärät opettajat toisistaan. Heillä oli Jeesuksen mukaan tekoja ja paljon kärsivällistä vaivannäköä. He olivat periksiantamattomia eivätkä olleet edes väsyneitä vastustukseen. He olivat saaneet kärsiä paljon Jeesuksen nimen tähden. Heillä oli siis oikeanlaista marttyyrien henkeä. He eivät voineet sietää pahuutta. Synti ei saanut rehottaa heidän keskellään. Kaikki oli ulospäin mitä mallikelpoisinta, mutta se ei riittänyt. Jeesus näki syvemmälle. Jeesus näki motiiveihin ja sydämen ajatuksiin asti.
Jeesukselle tärkeintä oli omistaa ensirakkauden palo Häntä kohtaan. Jeesus ikävöi sitä rakkautta, joka tuolla seurakunnalla oli Häntä kohtaan aluksi. Se oli kadotettu. Oli menetetty se Marian osa Jeesuksen jalkojen juuressa ja sen Johanneksen osa, jossa nojataan levollisesti Jeesuksen rintaa vasten. Heistä oli tullut hengellisiä monitoimikoneita, jotka tekivät pelkästään oikeita asioita, mutta väärästä vaikuttimesta. Ensirakkaus Kristukseen ei ollut enää se voimanlähde heidän toimintaansa vaan tekemisestä oli tullut tärkein.
Ilman tuota ensirakkauden syvyyttä, joka heillä oli ennen ollut, kaikki heidän toimintaansa olisi vain kulkusen kilinää ja vasken helinää. Jos tuo ensirakkaus puuttuisi, ”en olisi mitään” sanoi kerran Paavali. Vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi tulessa ja kaiken omaisuuteni köyhille, mutta ilman tuota ensirakkauden syvyyttä se ei olisi mitään. (1. Kor. 13. luku)
Nyt Jeesus sanoo, että tästä on tehtävä parannus. Ja jos parannusta ei tapahdu, seurakunnan lampunjalka siirtyisi paikaltaan. Ja siirtäjänä olisi Jumalan Poika itse. Tuolloin lamppu kyllä olisi olemassa, mutta se menettäisi kyvyn antaa valoa huoneessa oleville. Öljy ei virtaisi tuohon lamppuun, ja siitä tulisi vain koriste-esine museokäyttöön. Sitä voisi katsella, mutta se ei enää palaisi. Sellainen lamppu on hyödytön ja käyttökelvoton.
Me
Olemme usein niin oikeaoppisia ja monitoimisia, että se kaikki suorastaan tihkuu sormenpäistä. Meidän hengellisissä toiminnoissa palava sielumme kaipaa raittiutta ja totuutta tämän uuspakanallisen Suomen sekä harhaoppisen kristillisyyden keskelle. Mutta se ei riitä. Ihmisille se voi riittää, mutta ei Jeesukselle. Kysynkin sinulta, onko sinulla olemassa hiljainen kahdenkeskinen yhteys Herrasi kanssa, jossa rakkautesi Häneen tyydyttää sydämesi syvimmän kaipauksen? Vai saako sydämesi syvimmän tyydytyksen hengellisestä työstä tai oikeassa olemisesta? Kumpi tällä hetkellä tuottaa sinulle syvempää iloa: kahdenkeskinen hetki Jeesuksen kanssa vai hengellinen työ ja oikeaoppisuus? En nyt tarkoita teoriassa tätä vaan saako se täyttymyksen käytännössä?
Kyseessä ei ole pikkujuttu vaan elämän ja kuoleman kysymys. Pelkästään synti ei vaani ovellamme vaan usein hyvät asiat. Siis hyvät asiat koituvat meille kiroukseksi, jos ne syrjäyttävät parhaan. Tänään on hyvä hetkeksi pysähtyä ja tarkata omaa elämää. Palaako sydän Hänelle elävänä? Onko yhteys todellista vai tekemiseen perustuvaa uskonnollista oikeaoppista sielullista kiivailua? Kiivailu ei ole samaa kuin palava rakkaus. Ne voivat olla jopa toistensa vastakohtia niin kuin Saulus tarsolaisella oli. 
Lopuksi
Merkillepantavaa on, että Jumala ei enää koskaan siirtänyt soihtua takaisin Eelin suvulle. Fariseukset ja kirjanoppineet eivät saaneet menetettyä Jumalan valtakuntaa takaisin. Ja Efeso ei ilmeisesti koskaan tehnyt parannusta. Se on ollut jos vuosisatoja täysin rauniokaupunkina. 
Katso herätysliikkeitä. Niillä on jokaisella ollut kulta-aikansa, mutta hukatun etsikkoaikansa jälkeen vain aniharvat, jos hekään, ovat päässeet alkupäivien elävään tilaan takaisin. Jumala on jättänyt heidät kirkkokuntana olemaan ja toteuttamaan omia juttujaan kaikessa rauhassa, mutta ilman Jumalaa ja Hänen siunauksiaan.
Haluaisin kirjoittaa tämän kaikella vakavuudella. On mahdollista, että Suomessa monilla herätysliikkeillä ja kirkkokunnilla on juuri nyt tämä etsikkoaika käynnissä. On tullut toinen sukupolvi, joka on ottanut vallan. He eivät tunne Herraa, vaikka he tuntevat teologian ja systeemit. Ei ole tapahtunut aitoa parannusta eikä uudestisyntymää. Ja siksi lampunjalka on siirtymässä syrjään.
On ehkä myös se vanhoillisten joukko, joka on menettänyt perinteittensä vuoksi kyvyn reagoidan Jumalan antamaan uuteen aikaan, joka on tulossa. Oma kyynisyys on kasvanut suuremmaksi kuin Jumalan heille tarkoitettu suunnitelma. Perinteiden alta ei enää nähdä Jumalan tahtoa. Ehkä pelätään väärää ja harhaa, ja sen pelon vuoksi kätketään omat talentit maahan ja kaivaudutaan oman hengellisen asemasodan bunkkereihin.
Ja meidän kaikkien vaarana on eksyä efesolaisuuteen. Toimintakeskeisyyteen, jossa menetetään ensirakkaus Jeesukseen. On helppo liennyttää omaan haalistunutta sydäntä kaikilla teoilla ja hengellisellä tarkkanäköisyydellä. Ne eivät kuitenkaan ikinä korvaa tärkeintä: palavaa ensirakkautta Jeesuksen kanssa. Mikään ei ole vaikeampaa omalle uskonnolliselle ylepydelle kuin myöntää, että minä olen menettänyt ensirakkauden kaikista ulkoisista kultauksista huolimatta. Mutta vain siitä lähtee todellinen muutos ja uudistuminen, johon Jumala tulee vastaamaan.
Valvokaamme, ettemme hukatun etsikkoajan vuoksi joutuisi hengelliseen perikatoon. Jeesus sanoi kerran omalle kansalleen:
Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut. (Luuk. 19:43-44)

lauantai 25. tammikuuta 2020

Alkuperäinen synti

Mikä yhteys on Luciferilla, Aadamilla, Eevalla ja Kainilla? He lankesivat kaikki samaan syntiin. Merkkillepantavaa on, että tuo sama synti edelleen saa aikaan ehkä eniten harmia ja tuhoa Jumalan seurakunnassa. Sitä syntiä on välillä hyvin vaikea huomata omasta itsestä. Siksi me teemme viisaasti, jos aika ajoin pysähdymme tarkkaamaan motiivejamme ja vaikuttimiamme.

Lucifer

Hän katsoi eräänä päivänä Jumalaan. Silloin hänen sydämestään nousi tarve saada olla asemaltaan Jumalan kaltainen. Hän tahtoi korottaa itsensä parempaan hengelliseen valta-asemaan. Se oli ensimmäinen synti. Ja näin synti syntyi.

Aadam ja Eeva

Langettuaan syntiin, Lucifer päätti laajentaa alaansa. Hän kylvi ensimmäisen avioparin sydämeen saman vallan halun siemenen, joka hänellä itsellään oli. Käärme sanoi:

sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan (1.Moos. 3:5)

Eevalla syntyi tarve tulla sellaiseksi kuin Jumala. Tulla tietämään asiat Jumalan tavalla. Sen hetkinen asema ei riittänyt vaan syntyi tarve saada se tieto, mikä Jumalalla oli. Tuli tarve saada parempi hengellinen asema ja olla hengellisen tiedon suhteen samalla tasolla Jumalan kanssa. Ja niin vallanhimo tuli liian raskaaksi ja toi synnin ihmissuvun keskelle.

Kain

Historian synti numero kolme, joka mainitaan Raamatussa. Aabelin hengellinen elämä ja näkökyky olivat syvempää kuin hänen veljellään Kainilla. Jumala katsoi Aabelin uhrilahjan puoleen mutta ei Kainin. Menemättä tarkemmin heidän uhrilahjojensa merkityksiin, Kainilla syntyi lopulta kateus Aabelia kohtaan. Kain olisi halunnut olla Aabelin asemassa Jumalan edessä. Kain ei voinut sietää sitä, että velipojan hengellinen asema oli Jumalan edessä otollisempi kuin hänellä. Ja niin Kain tappoi Aabelin.

Opetuslapset

Eivätkö he nahistelleet kerran siitä, kuka heistä oli suurin? Eikö sama synti ollut tilaisuuden tullen valmiina saamaan aikaan kuoleman myös heidän padassaan? Mikä sen ylevämpää kuin olla Jumalan Pojan suurin opetuslapsi. Olla hengellisin. Olla väkevin. Olla palavin. Olla ihailtavin. Olla suurin Jumalan silmissä. Eikö olekin viehättäviä ajatuksia? Niin. Emme ole lihaltamme yhtään Aatamia jalompia.

Diotrefes

Hän halusi olla seurakunnassa ensimmäinen. (3. Joh. 1:9) Olipa vallanhimo paisunut niin suureksi, ettei mies ottanut enää vastaan apostoli Johannesta. Ehkä mies pelkäsi, että Johannes astuisi hänen varpailleen siinä hengellisessä valtahierarkiassa, jonka Diotrefes oli kyynerpäillään saanut.

Ei turhaan Paavali varoita seurakuntia vastuunkantajien valinnasta:

Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. (1.Tim.3:6)

Tulla perkeleen tuomion alaiseksi. Perkele paisui kerran. Hän ei kestänyt hengellistä valtaa vaan halusi enemmän. Halusi olla kauniimpi, viisaampi ja väkevämpi. Vastakääntynyt on innokas ja palava. Hän tietää yleensä omasta mielestään enemmän kuin muut. On suuri virhe nostaa hänet liian suurelle jalustalle liian nopeasti. Hän paisuu ja voi joutua saman tuomion alaiseksi kuin perkele. Rakastakaamme nuoria uskovia niin.paljon, ettemme sammuta heidän intoaan, mutta älkäämme nostako heitä johtotehtäviin. Perkele ei kestänyt liian suurta valta-asemaa. Meistä kukaan ei ole kyllin vahva tässä asemassa.

Antikristus

Hän korottaa kerran itsensä yli kaiken palvottavan ja julistaa olevansa Jumala. (2. Tess. 2.) Eipä ole saatana lopunaikanakaan muuttunut miksikään. Edelleen on tarve saada olla kuin Jumala. Edelleen sama vallanhimo. Se ei ole vuosituhansien aikana väistynyt.

Me

Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Lucifer lankesi taivaassa. Aadam paratiisissa. Juudas Jeesuksen seurassa. Millä perusteella meidän lihamme olisi parempaa? 

Älkäämme siis ihmetelkö, miksi Jumala murtaa palvelijoitaan. Hän näyttää sillä tavalla, että ihminen ei omalla voimallaan voi mitään. Hän sallii palvelijansa kohdata mahdottomuuksia ja ahdistusta, jotta nämä mieskohtaisesti näkisivät, että kaikki hyvä tulee Jumalalta. On eri asia tietää se kuin tuntea se. Mitä suurempi tehtävä, sitä suurempi koulu. Jumala on aina koetellut palvelijansa ahjoissa ja vienyt heidät suurten koetusten ja kyynellaaksojen kautta lähteitten maahan. Ei ole muuta tietä kuin nisunjyän tie. Vain kuoleman tie johtaa ylösnousemuksen tielle.

Todellinen nöyryys ei pukeudu hurskauden kaapuun vaan tyytyy osaansa. Hän luottaa Jumalaan, että Jumala ajallaan korottaa ja nostaa siihen asemaan, johon Hän on tarkoittanut. Jumalan suunnitelma menee nöyrän ihmisisen elämässä läpi, vaikka vastassa olisi katolinen kirkko tai kommunistisen Kiinan valtakoneisto. Todellinen nöyryys luottaa Jumalaan. Sen ei tarvitse haaveilla eikä pelata ihmissuhdepeliä seurakunnassa saadakseen näkyvämmän roolin tai tehtävän. Nöyrtykäämme siis Jumalan väkevän käden alle, että Hän ajallaan korottaisi meidät siihen tehtävään ja asemaan, johon Hän on meidät tarkoittanut.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Hengellinen ilmastonmuutos

Seurakunnissamme ollaan huolissaan maailmassa tapahtuvasta ilmastonmuutoksesta. Minua huolestuttaa kuitenkin syvästi vuosikymmenien aikana tapahtunut ilmastonmuutos seurakunnissamme. Maailman ilmastonmuutos on jo Raamatussa edeltä nähty. Lopunaikana ihmiset läkähtyvät kuumuuteen. Se on Raamatussa edeltä mainittu. Seuraavassa aivan muutamia pintapuolisia ajatuksia seurakunnan ilmastonmuutoksesta.

Minua mietityttää se, että meidän kokouksissa niin valtavan vähän tapahtuu Jumalan yliluonnollista ilmestymistä. Jos me olemme rehellisiä, ja peilaamme kokouksiamme vain Raamatun ilmoitukseen, meiltä puuttuu hyvin paljon Jumalan voiman ja armolahjojen ilmentymistä kokouksissamme. 

Olkoon niin, että on olemassa paljon epätervettä ja sielullista jäljitelmää tällä alueella, mutta emme voi sen vuoksi ummistaa silmiämme siltä totuudelta, että Uuden Testamentin seurakunta eli jatkuvassa Jumalan Hengen yliluonnollisessa vaikutuksessa, jossa Jeesuksen lupauksen mukaisesti ihmeet ja merkit seurasivat niitä, jotka uskovat. Herra vahvisti alati Sanansa sitä seuraavien ihmeiden ja merkkien kautta. Ihmiset tulivat synnintuntoon, he uudestisyntyivät, täyttyivät Pyhällä Hengellä ja Jeesus paransi lupauksensa mukaan sairaita.

On kylläkin epätervettä seurata vain ihmeitä ja merkkejä. Jeesusta meidän tulee seurata. Mutta kysynkin: onko Raamatun valossa normaalia, että ihmeet ja merkit vain harvakseltaan, jos ollenkaan, seuraavat niitä, jotka uskovat? Onko normaalia, jos Herra ei vahvista meidän julistamaamme sanomaa ihmeiden ja merkkien kautta? Onko meillä silloin Herran sanaa, jos Herra ei vahvista sitä ihmeiden ja merkkien kautta? Pelastus on kyllä tärkein ihme. Tunnusteot eivät ole pyhyyttä tärkeämpi asia. Mutta ei kai vain ihmeistä ja merkeistä puhumisesta ole tullut seurakunkisaamme tabu eksytykseen joutumisen pelon vuoksi?

Meillä on kylläkin tarkat ohjeet kokouksiemme kulkuun. Me tiedämme, mitä seuraavaksi tapahtuu. Seurakunnan kokous on paikoin kuin valmiiksi ohjelmoitu esitys, jossa mitään yllättävää ei pääse tapahtumaan. Se on niin valmiiksi suunniteltu. Tiedämme etukäteen jo kaiken, mitä tapahtuu. Toisin oli Apostolien teoissa, jossa milloin maa vavahteli, kuollut herätettiin kesken kokouksen tai yhtäkkiä kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä ja syntyi herätys. Oltiin riippuvaisia Jumalasta ja odotettiin, sydän kaipuuta täynnä, Häntä. Ja Hän vastasi.

Tänään kirkkokansa tulee tapansa mukaan paikalle, kuuntelee saarnan, laulaa laulun ja lähtee loppukahvien jälkeen. Ja usein täysin muuttumattomina. Jumalan voima ei taaskaan ilmentynyt. Eikä kukaan näytä olevan siitä edes huolissaan. Eihän mitään laajaa ja syvällistä Jumalan antamaa läpimurtoa ole tapahtunut vuosikymmeniin. Päällimäisenä uskovat muistavat viimeisimmät eksytykset ja pelko seuraavasta eksytyksestä valtaa kristikansan. Eikö enää uskalleta toivoa ja ojentautua aidon ja raittiin puoleen, ettei vain saataisi väärää? Kokouksissa valitettavasti monille riittää, että kaikilla oli mukavaa ja nähdään ystäviä. Pelkään, että siitä on tullut lähes normi, että Jumalan voima ei lyö läpi seurakunnissamme niin kuin Raamattu sen meille esittää. Emmekö enää tunne Jumalan voimaa, vaikka tunnemme Kirjoitukset? Olemme tyytyväisiä nykytilaan, koska olemme unohtaneet Jumalan yliluonnollisen maailman tai emme edes enää tiedä siitä todellisuudessa mitään. Puhumme yliluonnollisesta Jumalasta, mutta käytäntö osoittaa, että Jumalan voima ei ilmesty keskellämme niin kuin ennen.

Tiedän, että joku saattaa ajattella tässä välissä, että nyt se Timo on ottanut askeleen kohti eksyttävää ihmeiden ja merkkin etsintää, jota Amerikka on pullollaan. Ajatelkoon vain, mutta siitä ei ole kysymys. Lukekaamme Apostolien teot ja olkaamme rehellisiä itsellemme. On ihme, jos voimme sydän tyytyväisyyttä täynnä lukea Apostolien tekoja tänä päivänä samaan aikaan, kun seurakuntien sisäinen Elämän välityskyky on pahasti tukossa.

Lihotamme kylläkin oikeaoppisuudentuntoamme youtubessa kuunnellen eksytys-varotuksia. Sillä on oma paikkansa, mutta se ei ravitse. Se ei tuo Jumalan elämää keskuuteemme. Meillä on synnyttävä pyhä tyytymättömyys ja jano Jumalan puoleen.

No milloin Jumalan voima sitten ilmestyy keskellämme? En osaa vastata tähän. Mutta voi meitä, jos olemme tyytyväisiä tämän hetkiseen tilanteeseen. Voi meitä, jos emme osaa edes unelmoida paremmasta. Jumalan virta on vettä täynnä. Pelkään pahoin, että olemme turtuneita, paatuneita, tyytyväisiä hyvinvointiin ja pinnalliseen kristillisyyteen, josta suurelta osin puuttuu Kristuksen evankeliumin lupaama syvyys sekä kyky olla yliluonnolisen voiman kanavana pimeän maailmanajan keskellä.