Friday, November 11, 2016

Syntisten Vapahtaja

Joulun alla iso osa Suomea herkistyy Joulun viettoon. Seimenlapsi astuu muutamaksi viikoksi monien ihmisten sielunmaisemaan. Jeesus on osa länsimaista kulttuuriperintöä, joka kirkkovuoden aikana eri juhlapyhissä putkahtaa ohimennen esiin.

Uskonnollisessa maailmassa Jeesus on taas henkivakuutus Taivasta varten. Jeesus antaa ilmaisen pakolaisviisumin helvetistä. Häneen kannattaa uskoa ainakin varmuuden vuoksi.

Mutta miksi Jeesus oikeasti tuli maan päälle?

Enkeli sanoi Joosefille ennen Jeesuksen syntymää: sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” (Matt.1:21) Jeesus saapui maailmaan vapahtamaan ensisijaisesti ihmiset heidän synneistänsä.

Synti on ihmisen ongelma numero yksi. Synti toi ihmissuvun ylle kirouksen. (Gal.3:10) Synti vetää ihmisen ylle Jumalan vihan ja tuomion. (Room.1:18) Helvetin tuomio ja ihmisen kaikki ongelmat ovat seurasta synnistä. Synti on kuin syöpä ja muut pahat asiat sen oireita. Siksi Jeesus tuli vapauttamaan kaikki maailman kansat heidän synneistään. Silloin monet muutkin ongelmat ratkeavat.

Me kuitenkin usein haluamme sellaisen Jeesuksen, joka veisi meidät vain taivaaseen ja pelastaisi helvetistä, mutta emme ole valmiit luopumaan synneistämme. Tällaisessa tilassa oleva ihminen ei voi kokea pelastusta. Saarnaajat usein markkinoivat Jeesusta siunausautomaattina ja keppihevosena, jonka avulla kaikki ongelmat ratkeavat. Mutta vaietessaan synnistä he sulkevat taivaanportit kuulijoilta.

Kaikkien aikojen voimakkain herätyssaarnaaja Johannes Kastaja sanoi Jeesuksesta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29) Johanneksen sanoma oli se, että Jeesus vapauttaa ihmiset synnin vallasta, kun he tekevät parannuksen. (Matt.3:2) Ihmisen ongelma ei ole ensisijaisesti helvetti vaan synti. Kun syntiongelma ratkeaa, tuomio ihmisen yltä väistyy ja taivaanportit aukeavat.

Kerran Jeesuksen luokse tuli rikas nuori uskonnollinen seurakuntahallituksen jäsen. (Luuk.18:18-27) Hän oli pyrkinyt parhaansa mukaan noudattamaan kymmentä käskyä lapsesta asti. Hän uskoi Jeesukseen ja Jumalan sanaan. Hänen elämänsä oli kaikin puolin esimerkillistä. Siitä huolimatta hänellä ei ollut pelastusvarmuutta. Siksi hän tulikin Jeesuksen luokse kysellen miten taivaaseen pääsee. Jeesus meni suoraan tuon miehen ongelmaan. Mies oli hurskaasta oikeaoppisesta ulkokuorestaan huolimatta synnin orja. Hän oli ahne ja itsekäs mies. Kun Jeesus kehotti tekemään parannusta tästä ongelmasta ja seuraamaan häntä, mies lähti murheellisena pois. Tuo nuori seurakunta-aktiivi ei ollut valmis tekemään parannusta ja antamaan Jeesuksen vapauttaa häntä omista helmasynneistään. Ainakaan tuolla kerralla tämä nuorimies ei kokenut Jeesuksen antamaa syntien anteeksiantamusta, koska ehto sille on parannuksen tekeminen. Jeesus ei vain anna syntejä anteeksi vaan hän vapauttaa synninorjuudesta. Jeesus sanoo: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” (Joh. 8:32-34) Ihminen voi uskoontulonsa jälkeen langeta syntiin, mutta hän ei enää ole synnin orja eikä voi elää synnissä. Yksi pelastuksen tunnusmerkeistä on, että ihminen ei ole synnin orja. Uskova ei voi koskaan elää synnissä.
                            
Haluan kysyä sinulta lukijani: milloin Jeesus vapautti sinut synneistäsi? Uskot ehkä hänen olevan se, miksi Raamattu hänet esittää. Hyvä niin. Se ei kuitenkaan pelasta sinua, jos hän ei ole saanut vapauttaa sinua synneistäsi. Olet ehkä kuullut saarnaajien puhuvan Jeesuksesta yhtä ja toista mukavaa. Uskot sen ja Jeesus on sinulle tärkeä henkilö. Olet ehkä tahtonut jollain tavalla ottaa hänet vastaan ja rukoillut arasti jonkinlaisen rukouksenkin. Mutta oletko tehnyt rehellisen mielenmuutoksen liittyen syntiin? Et ehkä ole murhaaja tai huumediileri, mutta elätkö silti itsellesi? Elätkö oman tahtosi mukaan?  Itselleen eläminen on ensimmäisen käskyn rikkomista ja useimpien uskonnollisten ja hyvien ihmisten suurin kadotukseen johtava synti. Eletään nätisti ja kauniisti itselleen niin kuin itse halutaan eikä Jumalalle. Jeesus voi ja haluaa vapauttaa sinut synneistäsi, kunhan sinä olet omalta puoleltasi valmis tekemään mielenmuutoksen eli parannuksen. On kysymys siitä, että tahdot luopua kaikesta väärästä ja seurata Jeesusta. Vähempi ei. Jeesuksen mukaan riitä, vaikka olisit toista mieltä. (Luuk. 14:33)

Jeesus saapui ensimmäisen kerran sovittamaan ihmiskunnan synnit. Hän, ainoana synnittömänä ihmisenä, maksoi Golgatan ristillä synneistäsi valtavan hinnan omalla verellään ja kuolemallaan. Hän tuli kirotuksi, kantoi synnin tuomion ja kohtasi Jumalan vihan, jotta sinä saisit olla vapaa synnin seurauksista. Hän nousi ylös ja tänään hän elää.

Hyvin pian hän saapuu toisen kerran. Hän ei tule enää häväistäväksi synnin tähden vaan hän tulee Kuninkaana. Raamattu sanoo: ”.. hän ilmestyy toisen kerran, ei enää synnin tähden vaan pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.” (Hepr. 9:27) Ystäväni, sinä itse tiedät, oletko tehnyt raamatullisen parannuksen. Sinä itse tiedät, onko Jeesus vapauttanut sinut synneistäsi. Sinä itse tiedät, onko Jeesuksen paluu sinulle ihana unelmien täyttymys vai ahdistava ajatus. Tiedät myös sen, onko sydämessäsi tätä kirjoitusta lukiessasi rauha ja turvallisuus Jumalan edessä. Jos ei ole, sinun on syytä pysähtyä ja käsitellä syntisi Jeesuksen edessä. Saat uskalluksella ja turvallisella mielellä lähestyä syntisten Vapahtajaa. (Hepr.4:16) Hän ei ole tullut tuomitsemaan sinua vaan pelastamaan sinut synneistäsi. (Joh.3:17-18) Tiedä, että tänään sinulla on täydellinen tilaisuus tehdä parannus ja pyytää Jeesusta vapauttamaan sinut omista synneistäsi. Silloin saat kokea omalla kohdallasi todeksi ihanat Jeesuksen sanat: ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." (Matt. 9:2)

                             

1 comment:

  1. Aika hyvin sanottu Timo, EU maissa hallitsee nyt aika pitkälle ns tyytyväisyyden henki! Jopa seurakunnassa valitettavasti, eletään niin "ettei vaan perkele häirinny" rukoillaan...mut ei liian kovin ja pitkä...vain tietyssä paikassa ja tietyllä tavalla. Puhutaan Jeesuksesta... Mut ei Raamatun Jeesuksesta vaan tietyistä Jeesuksesta Ja tietyissä tilaisuuksissa... Joten ei ole ihme että monet eivät edes tiedä "olenko minä tosiaan pelastunut?" jopa hirvitä se ajatus että "mitä jos en olekaan ?" ja nyt yhtäkkiä mun täytyykin vaihtaa mun elämän ja omaksua itselleni TODELLINEN KRISTUS eikä se Kristuksen minkä olen "itselleni luonut" tai toiset ovat minulle "luoneet" kauniilla puheillan. Sellainen Kristus minkä "nielee" mun lihallinen elämän tyyliin KOSKA en halua vanha sen...
    Pitäisin aika tärkeänä sen että ihmisille tuotaisiin esille sen TODELLINEN JA LAIMENTAMATON Evankeliumin! Miten tullaan uskoon ja mitä se vaati? Miksi ja missä? Minkälainen elämä PITÄÄ olla, selvästi näkyvissä, pelastetun JOKAPÄIVÄ elämä... Monille nämä asiat ovat erittäin epäselvää, ja ne ovat eläneet näin niin pitkä että ne eivät edes muuta tietä, ja kun ne ketkä PITÄISI naissä asioissa puuttuu, EIVÄT ne niin tekee,joten niin tässä on "oma soppa" valmis keitetty ja ihmetellään että miksi ei ole

    ReplyDelete

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.