Kun valo onkin pimeyttä

Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä... (Luuk. 6:7)

Ja hänen sieltä lähtiessään kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat kovasti ahdistamaan häntä ja urkkimaan häneltä moninaisia, väijyen, miten saisivat hänet hänen sanoistaan ansaan. (Luuk. 11:53-54)

Nämä Jumalan Sanan "erikoisosaajat" pyrkivät kokouksiin kuulemaan Jeesuksen sanoja. He pyrkivät Jeesuksen lähelle ja istuivat usein niissä kokouksissa, joissa Jeesus opetti. Mutta heidän motiivinsa kuunnella saarnoja oli toisnlainen kuin muilla. He olivat kuulolla löytääkseen jonkun väärän sanan, jonka he voisivat tulkita oman mielivaltansa mukaan harhaopiksi. 

He olivat seurakunnan kokouksissa istuvia tuomareita, jotka eivät kuunnelleet aralla tunnolla Jumalan sanaa. Heidän sydämensä oli oman erinomaisuuden ja itserakkauden kovettama. He näkivät harhaa ja saatanan toimintaa siellä, missä itse Jumala toimi ennennäkemättömällä voimalla. Eivätkä he ainoastaan etsineet vikoja Jeesuksen toiminnasta vaan he vastustivat kaikin voimin Jeesusta. He tekivät kaikkensa, ettei Jumalan kansa menisi Jeesuksen luokse kuuntelemaan Häntä.

On surullista, että juuri fariseukset odottivat Messiasta. He odottivat tulevaa herätyksen ja vapautuksen aikaa, jonka Raamattu oli luvannut. Ja juuri he eivät tunteneet Messiasta. Messiaan toiminta ei ollut sellaista kuin heidän raamatuntulkintansa. He olivat omasta mielestään Raamatun erikoisosaajia ja Jumalan kansan loistavimpia lamppuja, vaikka he olivat todellisuudessa syvällä hengellisissä pimeydessä.

Kirkkain valo

He olivat omasta mielestään Siionin kirkkain valo. He olivat aidosti onnellisia siitä, etteivät olleet niin kuin muut. He säälivät ja surivat niitä, jotka eivät ymmärtäneet Raamatun oppia niin tarkasti kuin he näkivät.

He rukoilivat paljon. Ja rukouksissaan he kiittivät Jumalaa siitä, että he olivat opiltaan ja elämältään monta porrasta muita ylempänä. Heidän oppinsa kliinisyys oli todella kirjaimellista. He eivät hyväksyneet missään kohtaa Raamatunvastaisuutta. Tärkeintä oli toimia juuri niin kuin Jumalan sana sanoo. 

He rakastivat sydämestään etummaisia sijoja. Heidän oli pakko olla johtajia, koska omasta mielestään he tunsivat seurakuntaelämän nyanssit ja toimintatavat kaikista parhaiten. Kyllähän he osasivat näytellä nöyrää, mutta sydämessään he olivat hengellisen ylpeyden täydellisesti sokeuttamia ihmisraukkoja.

Ja tekiväthän he työtä. Voi miten paljon he kiersivät maita ja mantuja saadakseen yhden seuraajan itselleen. Ja tehdessään hänestä oman opetuslapsen, he tekivät tietämättään tuosta raukasta kaksinverroin pahemman helvetinlapsen kuin he itse olivat.

Heidän sokeutensa vuoksi koko Siionilta ja seurakunnalta meni etsikkoaika ohi. He eivät sallineet lampaiden mennä pelastuksen portista sisälle. He repivät Jumalan lammastarhaa. He olivat susia lammastenvaatteissa, jotka raatelivat seurakunnan pieniä karitsoja. Eivätkä he edes tienneet vastustavansa Jumalaa. Ei. Vaan he aidosti luulivat olevansa Jumalan kansan suurimpia totuuden airuita.

Eräs heistä sanoi: "Mutta tuo kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu." (Joh. 7:49) Niin. Vain fariseusten tulkinta oli oikea. Ja kaikki ne olivat kirottuja, jotka eivät näheet Raamattua niin kuin he. Heillä oli oikeus omasta mielestään sivaltaa viimeinen tuomio ja kirota jokainen, joka poikkesi näkemykseltään heidän opistaan. Surullisinta oli, että todellisuudessa he itse olivat kaikista eksyneimpiä ihmisiä.

Armo ja rakkaus

Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden.. (Luuk. 11:42)

Heille Jumalan rakkaus, laupeus ja armo olivat täysin vieraita käsitteitä. He eivät ymmärtäneet niitä. He menivät kylmä laki ja armoton totuus edellä. He luulivat Jumalan palveluksen perustuvan omavoimaiseen itsensä paranteluun ja kliiniseen oikean opin jalostamiseen. He eivät tunteneet sitä totuutta, että kaikki Jumalan palveleminen perustuu rakkauteen, jonka Jumala ensin ihmisessä vaikuttaa Häntä itseään kohtaan.

Heille armo oli täysin utopiaa. Heille se oli miltei kirosana, koska he pelksivät sen vievän kansan harhaan ja laittomuuteen. Eivätkä he tunteeneet Raamatun ihaninta totuutta siitä, että Jumalan armo on ainut voima maailmankaikkeudessa, joka voi vapauttaa ihmisen synnin kirouksen alta. Jumala oli heille vain vaatija ja tuomari, eikä Isä ja Vapahtaja.

Heille Jumalan palvelus oli omavoimaista tekohin perustuvaa kylmää oppikiivailua, jonka hedelmänä oli katkera kiivaus ja riitaisuus. Heidän lähellään Jumalan valtakunnan asiat muuttuivat riidoiksi, väittelyiksi ja kiivailuiksi. Ja jos joku nousi seurakunnassa heitä näkyvämmälle paikalle, he tulivat kateelliseksi ja yrittivät kampittaa lähimmäisen puhumalla pahaa tuosta Jumalan palvelijasta. 

Paras tapa mustamaalata Jumalan palvelija, oli etsiä hänestä jokin sana, joka voitiin ymmärtää valheellisesti tarkoituksella väärin. Näin saatiin luotua hyvä syy ristiinnaulita väärin perustein tarpeen vaatiessa vaikkapa Jumalan Poika ristille.

Fariseukset tänään

Ei ole valitettavasti mitään uutta auringon alla tänäänkään, mitä farisealaisuuteen liittyy. 

Meidän joukossamme on edelleen niitä ihmisiä, jotka ovat oman erinomaisuutensa ja tarkkanäköisyytensä paisuttamia. He ovat kokouksissamme ottaneet itselleen yleisen tuomarin, poliisin tai syyttäjän roolin, ja he näkevät milloin mitäkin harhaoppia niissäkin paikoissa, joissa sitä ei ole. 

Jos heidän näkemyksensä ja egonsa eivät saa seurakunnissa tarpeeksi suurta näkyvyyttä ja äänialaa, he perustavat salaa opposition, puolueen, eriseuran ja jopa lahkomaisen kuppikunnan, jonne erityisesti nuoret ja kokemattomat lampaat ovat vaarassa joutua. He osaavat manipuloinnin sekä rakkautta jäljittelevän käyttäytymisen, jonka takana on vain halu eristää Jumalan laumaa:

Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. (Gal. 4:17)

Heillä on siis valtavasti intoa seurakuntalaisten hyväksi, mutta takana on petollinen ajatus käyttää hyväuskoisia lampaita oman edun ja aseman pönkittämiseen. He haluavat eristää Jumalan seurakunnasta lampaat oman oppinsa valtaan ja lopuksi tehdä heistä omia opetuslapsiaan.

Heillä on toki oma oppi, joka löyhästi perustuu Raamattuun, aivan kuin fariseuksilla, mutta ylpeytensä vuoksi he ovat sokeita eivätkä näe totuutta. Ja teitämättään he hajottavat Jumalan työtä, vaikka luulevat edistävänsä sitä.

Riivaajien viisaus

Lueppa hyvin tarkkaan seuraavat jakeet:

Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.(Jaak. 3:14-17)

Ihminen voi olla seurakunnassa oikean opin airueena esiintyvä kiivailija. Mutta jos hänellä on katkera kiivaisuus ja riitaisuus, hän ei ole Jumalan asialla. Jos hänen toimintansa saa epäjärjestystä, hän on hajottajan asialla, eikä Jumalan asialla. Jumala ei eristä pois seurakunnasta eikä saa aikaan riitaa ja hajaannusta.

Seurakunnasta eristäminen, epäjärjestyksen ja eriseurojen tuottaminen on lihan teko (Gal. 5:19-21), eivätkä sellaisen harjoittajat Raamatun mukaan peri Jumalan valtakuntaa. 

Kokoukset vain pahentavat

"... kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi." (1.Kor.11:17)

On ihan oikeasti mahdollista, että yhteiset kokoukset tekevät kuulijoiden tilan pahemmaksi eikä paremmaksi. On mahdollista, että tänä Youtube-saarna ja some-kulttuuri- aikana voidaan valita saarnatuotanto vain palvelemaan omaa lihallista mieltä. 

Saarnoja on mahdollista valita sen mukaan, mikä pönkittää ihmisen uskonnollisen lihan farisealaista mielenlaatua. Tämä on korvasyyhyyn saarnaamisen toinen äärilaita. Valitaan sellainen puhuja, jonka sanat kutittavat oman uskonnollisen lihan korvasyyhyä mahdollisimma syvältä. Tämän seuraus on väittömästi se, että saarnat paisuttavat eivätkä murra ihmistä. Saarnat tekevät ihmsiestä joka kerta vain asteen verran ylpeämmän fariseuksen. Tällainen saarnojen kuuntelukulttuuri tekee ihmisestä vakuuttunemman omasta erinomaisuudestaan, ja siksi ne ylpistävät ihmistä.

Kun saarnat valitaan vaistonvaraisesti vahvistamaan ihmisen omaa lihallista oikeassaolemisen tarvetta, niistä tulee voimanlähde yhä suuremmalle harhaanmenolle. Alamäki vain jyrkkenee, koska Jumala on ylpeitä vastaan. Vain nöyrille Hän antaa armon. Jumala sallii joskus ihmisen ylpeydessään mennä harhaan. Uskonnollinen ja farisealainen liha menee varmuudella harhaan, vaikka kuinka olisi varma omasta erinomaisuudestaan. Ja vaikka kuinka näkisi harhaopit ja oikeat opit omasta mielestään tarkasti, hengellinen ylpeys tulee lopulta kaatamaan väistämättä jokaisen uhrinsa. Ja kaatakoon vain! Hyvä on havaita oma ylpeys ajassa eikä ikuisuudessa.

Parannus

Jeesus kehotti kavahtamaan fariseusten hapatusta ja oppia. Siis sitä mielenlaatua ja henkeä, joka tietämättään vastustaa Jumalaa, vaikka luulekin palvansa Häntä. Huoruudesta ja juoppoudesta on helppo tehdä parannus, koska nämä synnit ovat näkyviä. Mutta miten tehdä parannus farisealaisesta hapatteesta ja hengestä? Sitä nimittäin ei näe. Fariseus nimittäisn saattaa nähdä muut ihmiset fariseuksena ja itsensä heidän uhrinaan.

Jumala otti kerran erään Saulus Tarsolaisen fariseuksen kiinni. Hänellä ei ollut ulkosia syntejä. Päivävastoin. Hän oli tehnyt parannuksen kaikista ulkoisista paheistaan. Hän tahtoi kirjaimellisesti noudattaa Jumalan sanaa. Hän oli tuon ajan "palava nuori Sanan mies" niin kuin joku saattaisi häntä kutsua.

Hän vastusti kaikkea väärää, joka nostettiin hänen raamatuntulkintansa rinnalle. Hän puuskui vihaa, kiivautta ja katkeraa vihaa niitä kohtaa, jotka eivät nähneet Raamattua niin kuin hän näki.

Saulus ei koskaan olisi voinut tehdä parannusta, ellei Jumala olisi armossaan pysäyttänyt häntä voimakkaalla tavalla. Jumala avasi Sauluksen sisäiset silmät näkemään, että koko hänen elämänsä oli pelkkää Jumalan vastustamista, vaikka Saulus luuli palvelevansa Jumalaa. Siksi Saulus, myöhemmin Paavali, toteaa:

Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan.. (Apt. 26:9)

Hän tosiaan myöhemmin sanoi luulleensa. Se valo, mikä Sauluksessa oli, oli pimeyttä. Suurin pimeys ei ole huoruutta, huumeita tai tappamista. Suurin pimeys on luulla palvelevansa Jumalaa, vaikka todellisuudessa vastustaa Häntä.

Ainoastaan Jumalan armo voi pysäyttää fariseuksen. Ainoastaan Jumalan käsittämätön rakkaus eksyksissä olevaa kiivailijaa kohtaan voi tuoda hänet oikealle tielle.

Mutta voi miten katkeraa on, kun fariseuksen silmät viimein avautuvat. Saulus ei juonut eikä syönyt useaan päivään ja lopulta meni vuosiksi Arabiaan rauhoittumaan. Oli löydettävä armon perusta entisen ylpeyden tilalle. Oli vakuututtava, että on olemassa vielä armo, joka riittää häntäkin kohtaan. Ja kyllä se riittää, kun ihminen nöyrtyy ja tunnustaa syntinsä ja pimeytensä.

Lopuksi

Hedelmistään puu tunnetaan sanoo Jeesus. Fariseuksen hedelmät ovat: kiivaus, riitaisuus, eriseurat, riidat, kovuus, ylpeys, ensimmäisten sijoijen etsiminen, vikoilu, nuorien lampaiden eristäminen pois seurakunnasta, ulkokultainen lipevä rakkaus, saarnojen kuuntelu valikoidusti oman erinomaisuuden pönkittämiseksi, vakuuttuneisuus muiden harhasta ja omasta erinomaisuudesta.

Näitä voisi luetella vaikka millä mitalla. Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkata rehellisesti omaa hedelmää.Vaatii äärimmäistä nöyryyttä ja armoa saada myöntää olevansa hengelliseen pimeyteen joutunut fariseus. Vain Jumalan käsittämätön armo voi saada hänet parannukseen.

Entinen fariseus sanoi kerran näin:

".. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi." (1.Tim. 1:13-16)