Tuesday, February 1, 2022

Haukotko henkeäsi Räsäsen vuoksi?

Jeesus sanoo: "..rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.." (Matt. 5:44)

Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on käynnissä ja Siionissa ollaan huolissaan. Miten käy sananvapauden? Miten käy Raamatun ja meidän uskomme?

Nurkkaan ajetut

Tilanne on sinänsä erikoinen, että uskovat haukkovat henkeään ja ääni täristen vetoavat ties mihinkin yhteiskunnalliseen instanssiin, että vapautemme säilyisi. Eikä siinä mitään. Emmehän me vainoja ehdoin tahdoin halua.

Itselleni välittyy tilanteesta se kuva, että Jumalasta on tehty säälittävän pienen ukon kaltainen puolustuskyvytön hahmo, jota me viimeisin voimin omalla voimallamme yritämme puolustaa. Kuva, joka tästä välittyy, on säälittävä ja epätoivoinen. Aivan kuin Jumala tarvitsisi meidät itseänsä puolustamaan! Aivan kuin Hän ei osaisi pitää kunniastaan huolta!

Haluaisin tuoda sinulle esiin muutaman todella tärkeän huomion vallitsevasta tilanteesta.

Kenellä on ongelma?

Ensinnäkin totuus on se, että Räsäsellä ei ole tällä hetkellä mitään hätää. Jumala on Hänen puolellaan. Jumala on nostanut Päivin Suomen kansan airueksi niin, ettei kerran Jumalan tuomioistuimen edessä kukaan suomalainen synninharjoittaja voi itseään puolustaa. Kukaan synninharjoittaja ei voi sanoa tämän jälkeen Jumalalle, ettei tiennyt. Nyt kaikki valtamediat huutavat suurella volyymillä Roomalaiskirjeen 1. lukua ja siinä olevaa Jumalan ilmoitusta.

Onko mikään mediamissio koskaan yltänyt Suomessa samaan? Yle ja iltapäivälehdet ovat jo vuosia soittaneet tietämättään Jumalan pyhää lakia ja Sanaa kadotetulle Suomen kansalle ilmaiseksi! Ja sanoma ei ole ympäripyöreä "Tule onnelliseksi!"- sanomaa vaan Jumalan ehtaa Pyhää Sanaa. Ja kaiken tämän kapellimestariksi Jumala on nostanut valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen. Hän on tietämättään nostettu sitä varten tuohon asemaan, että hänen jumalattoman tekonsa tähden Päivi Räsäsen pasuuna saisi soittaa koko kadotetulle Suomen kansalle Jumalan sanan totuutta. Toiviainen on tietämättään tehnyt evankeliumille suuren palveluksen. Jumala otti aikanaan Sanheribin, Nebukadnessarin ja Kooreksen käyttöönsä, vaikka he olivat jumalattomia miehiä. Ja näin on tänään Toiviaisen kohdalla. 

Raija toimii nyt kuin Haaman Esterin aikana. Haaman pystytti hirsipuuta Mordokaita varten, koska ei voinut sietää sitä, että Mordokai ei kumartanut Haamania ja totellut pakanoiden lakeja. Lopulta Jumala käänsi Mordokain kohtalon, ja Haaman itse roikkui Mordokaille pystyttämässä hirsipuussa. Haaman nosti kätensä Herran kansaa vastaan. Rukoilkaamme, että Jumala armahtaisi Raijaa. Hän on nostanut kätensä Päiviä vastaan ja on nostattamassa vainoa Jumalan sanan vapaata julistusta kohtaan. Rukoilkaa, ettei hänelle kävisi kuin Haamanille!

Totuus on, että Toiviaisella on kuitenkin suuri ongelma. Hän on nostanut kätensä Jumalan Pyhää Sanaa vastaan koko kansan edessä. Hän on nostanut Israelin Pyhän Jumalan Sanan syytteenalaiseksi koko kansan nähden. Hänellä on suuri ongelma - ei Päivillä! Jos Jumalan  armonaika ja pitkämielisyys loppuu, Toiviainen voi olla pian poissa. Ja me tiedämme, mikä on jumalattoman loppu. Sitä kukaan ei hänelle toivo. 

Jumala odottaa nyt. Hän rakastaa Toiviaista ja Hänen hyvyytensä vetää syyttäjää parannukseen. Niin. Ainakin vielä tällä hetkellä. Mutta kun etsikkoaika Raijalla päättyy, peli on pelattu. Mahtaako hän edes ymmärtää etsikkoaikansa ja tilansa vaarallisuutta? 

Onko kukaan Suomessa koskaan nostanut kättään ja sanojansa noin julkeasti Israelin Pyhää vastaan? Vain täydellinen ymmärtämättömyys ja pimeys uskaltavat moiseen. Ja vain Jumalan rakkaus ja pitkämielisyys kestävät tätä kaikkea. Yksi syy varmasti on se, että Suomi kuulee nyt Jumalan sanaa Raijan tietämättömyyden ja jumalattoman teon kautta.

Päivi siis tarvitsee rukouksia, että hän jaksaisi. Mutta Toiviainen se tässä on todella suuressa liemessä. Rukoilkaa hänen puolestaan! Hänellä on hirvittävä tilanne! Miksei kukaan ole hänestä huolissaan? Haukomme henkeämme itsemme ja Päivin puolesta. Mikä hätä meillä muka on, jos Jumala on meidän puolellamme? Raijalla tässä se ongelma on. Kenelläkään ei voisi olla missään vaarallisempaa tilannetta, mitä Raijalla nyt on. Eikä raukka edes ymmärrä sitä.

Seurakunnan perustila

Me rukoilemme herätystä. Olemmeko niin naiiveja, että luulemme herätyksen tulevan ihanina kultahippuina taivaasta. Ei. Se tulee vainojen ja kyynellaakson kautta. Ja se on nyt alkamassa. Seurakunnan tehdasasetus Apostolien teoissa oli vainottu tila. Ja me haluamme sieltä kaikki ihmeet mutta emme vainoa. Luulemme, että herätys ja vainot eivät tulevaisuuden Suomessa kuulu yhteen. Tämä kansa ei ole mennyt hyvinvoinnin kautta polvilleen. Nyt on vitsan aika. Mutta sekin on rakastavan Jumalan vitsa, ettei Suomi palaisi kerran helvetin tulessa.

Alkuseurakunnan pyhät olivat jatkuvasti oikeudessa. He olivat alati kuninkaiden edessä, ruoskittavana sekä kivisateessa. Ja nyt meillä sitten on illuusio suuresta herätyksestä ilman oikeussaleja ja vainoa. Katso Kiinaa ja Lähi-idän maiden herätyksiä! Missä suhteessa me olemme poikkeuksia, jos rukoilemme herätystä. Herätys tuo inhimillisesti ongelmia. Me vaan emme haluaisi sellaista herätystä, joka lyö matalaksi pilvilinnamme ja mukavuusvyöhykkeemme.

Toki meillä on yhteiskunnallinen mukavuus-evankeliumi olemassa jo. Synnistä vaikeneva, parannukseton ja kaitaa tietä vieroksuva kristillisyys saavat Suomessa jo nyt maailman ihailun, koska se ei tuomitse ihmisen lihallisuutta. Humanistinen evankeliumi sanoo "toteuta itseäsi". Sitä maailma rakastaa. Jeesus taas sanoo "kiellä itsesi". Sitä maailma vihaa. Ja se varmasti tuo vainon, jos sitä väärentämättömänä julistamme. Emme ole Opettajaamme suurempia. Jos he vainosivat Häntä, he vainoavat meitä. 

Mutta voitelussa julistettuun Jumalan sanaan Jumalan Henki tulee yhtymään. Sen sanoman ylle tulee Hengen vaikuttama pyhyys ja synnintunto kuulijoiden sydämiin, joka tulee ajamaan heidät Jeesuksen ristin veren vihmottavaksi todelliseen vapauteen synnistä ja maailman himoista.

2 comments:

  1. Kiitos hienosta kirjoituksesta..Noh Toiviaisella on puolustus sillä kaiketi hän tekee tuon kaiken tietämättään ja hän ei tunne Israelin Pyhää. Pahimmassa liemessä ovat nämä papit ja piispat , jotka ovat olleet hiljaa..Noh mielestäni Räsäsen puolustus olisi pitänyt unohtaa ne syytteet ja vastaaminen niihin maallisin argumentein vaan Räsäsen olisi pitänyt julistaa jokainen minuutti evankeliumia jonka olisi puhunut..Tuomio olisi tullut tai ei, jos ei Räsänen saa tuomiota niin joku muu myöhemmin..noh vain mielipide

    ReplyDelete
  2. Luin toista blogi-tekstiä ja siellä oli pätkä Joh 17:sta joka koko luku on nyt hyvää luettavaa. En tiedä onko monet ahdistuksissa,sielussa vapisee ja pelko valtaa mielen. Maailma tosiaan voi olla toisenlainen puolen vuoden päästä kuin se on nyt. Mutta tämä on ihmeellinen kohta Joh 7:22 "ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille". Tuota on vaikea ymmärtää ja sisäistää ennenkuin sen on kokenut joten rukoilkaamme ja anokaamme että Herra Jeesus Kristus antaisi tuon kirkkauden ja ns. kirkastaisi monet. Mutta pitää lähestyä Herraa vajavaisena , pitää nöyrtyä Herran edessä, pitää olla valmis kantamaan ristiä ja seuraamaan Jesusta Krsitusta, näin olen ymmärtänyt. En ole teologi enkä evankelista tai Raamatun opettaja.

    ReplyDelete

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.