Wednesday, December 16, 2020

Oman tiensä vanki

Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. (Hepr. 10:36)

Murtumaton mies

Löydät hänet 1. Kuningasten kirjan luvuista 16-22. Hän on mies, jota Jumala veti parannukseen ehkä voimakkaammin kuin ketään muuta Raamatun miestä. Hän sai kunnian kuunnella useaan otteeseen profeetta Elian sanomia. Hän oli näkemässä taivaan sulkeutuvan ja avautuvan Jumalan Sanojen voimasta. Hänen silmänsä näkivät, miten Jumalan tuli lankesi alas taivaasta Karmel-vuoren laella. Mutta hänen sydämensä paatui, vaikka Herra lähetti uskollisesti profeetta Elian kerta toisensa jälkeen julistamaan parannusta Israelin kuninkaan valtaistuinsaliin. 

Hänen nimensä on Ahab, Israelin kuningas, joka ei koskaan murtunut Jumalan Sanojen edessä.

Armollinen Jumala

Omien laskujeni mukaan Ahabin luokse tuli Jumalan profeetta kuusi kertaa, kunnes Ahabin sydämessä jokin värähti. Hän pukeutui säkkiin ja katui Jumalansa edessä. Ja Jumala kuuli häntä. Jumala peruutti sen tuomion, jonka piti kohdata Ahabia.

Tässä vaiheessa Israelia oli hieman siistitty. Ahab ja koko kansa oli nähnyt Jumalan käden voiman, ja  baalin profeetat oli hävitetty kansasta. Oli nähty kiistattomia ihmeitä Jumalan käden voimasta. Kansa oli pelastunut yli-luonnollisella tavalla vihollisen kädestä. Kukaan ei voinut enää epäillä, onko Israelin Jumala voimallinen ja todellinen. Jumala oli ilmestynyt ja näyttänyt itsensä ja voimansa. Tuo sukupolvi tiesi, kuka on Elävä Israelin Jumala.

Oman tahdon mies

Tulemme nyt Ahabin kannalta kohtalokkaaseen lukuun (1.Kun.22.). Vaikka Ahabilla oli tieto Jumalan voimasta, hän eli oman tahtonsa mukaan. Hän oli päättänyt, että omat suunnitelmat viedään läpi hinnalla millä hyvänsä. 

Ahab tahtoi tehdä oman sotaretkensä Gileadin Raamotiin, joka alunperin kuului Israelille. Se oli hänen oman sydämensä näky. Se oli hänen missionsa. Hän tahtoi tehdä tuon retken ja käydä tuon sodan. Liittolaiseksi pyydettiin lankomiestä Juudan kuningas Joosafatia. 

Joosafat tuli epäilevälle mielelle. Hän ehdotti, että kysytään kuitenkin asiaan Herran mielipidettä. Ahab oli samaa mieltä. Hän oli valinnut itselleen noin 400 Herran profeettaa. Nuo miehet oli tarkasti valikoituja miehiä, jotka puhuivat Ahabille kivoja asioita. Ahab oli valinnut heidät itsensä ympärille myötäilemään hänen sydämensä näkyjä. Noiden neljänsadan profeetan joukosta oli karsittu jokainen sellainen neuvoa antava veli pois, joka ei ollut samaa mieltä Ahabin kanssa. Ahab järjesti itse itselleen sellaiset neuvot ja profetiat, jotka varmasti olisivat linjassa hänen sydämensä päätösten kanssa. Soraäänet olivat vaiennettu. Ahabin ympärillä oli vain hänen omaa tahtoaan palveleva, tarkasti valittu profeetta-orkesteri, joka soitti harmoniassa sitä ääntä, mitä Ahab tahtoi kuulla.

Sydän ei ollut muuttunut

Pysähdytäänpä tähän hetkeksi. Tässä on vakava sanoma meille jokaiselle. Ahab oli päättänyt pitää oman tiensä ja linjansa, vaikka Jumala ilmoittaisi hänelle toisen tien. Hänen sydämensä ei ollut muuttunut eikä murtunut noiden seitsemän kerran aikana, jolloin Jumalan miehet olivat käyneet ilmoittamassa Ahabille Jumalan tahtoa. Miehen sydän oli kyllä ulkoisesti vakuuttunut Israelin Jumalan olemassaolosta sekä voimasta, mutta Ahab oli päättänyt tehdä oman tahtonsa. Jumalan tahtoa ei kannata kysyä, jos on jo valmiiksi päättänyt, mitä tietä aikoo kulkea. On Jumalan kiusaamista kysyä Hänen tahtoaan, jos ei aio tehdä sitä. On aivan turha etsiä sanaa Herralta, jos vasta sen kuultua aikoo tehdä päätöksen totellakko vai ei. Sydämessä on oltava vallitsevana ilmanalana halu tehdä Jumalan tahto, vaikka se maksaisi kaikki omat unelmat. Siihen ilmanalaan Jumala laskee oman siunauksensa ja johdatuksensa.

Oletusarvona Ahabin sydämessä oli omat näyt ja omat tiet, joihin etsittiin sitten neuvoa sellaisilta miehiltä, jotka puhuivat Ahabin korvasyyhyyn. Hän ei ollut valinnut ympärilleen ketään, joka oli eri mieltä hänen kanssaan. Ahab kutsui Eliaaa vihamiehekseen (1.Kun.21:20), vaikka tämä toi henkensä uhalla sellaisen sanoman taivaasta, joka olisi voinut muuttaa Ahabin ja koko Isrelin kansan kohtalon. 

Ja nyt tulee kohtalokas kahdeksas kerta. Jumala oli taivaasta punninnut Ahabia ja havainnut hänet perin köykäiseksi mieheksi. Hän on yrittänyt kaikella viisaudellaan ja voimallaan saada tuon miehen sydämen muuttumaan, mutta mikään ei ollut sitä muuttanut. Ei hyvä eikä paha. Etsikkoaika oli kestänyt pitkään, mutta nyt tuo aika oli loppumassa.

Ja nyt tapahtuu pahin mahdollinen. Jumala antaa periksi Ahabin tahdolle. Jumala hyväksyy sen, että Ahab on tiensä valinnut. Hän antaa Ahabin kulkea omia teitään, koska Ahab edelleen tahtoo sitä. Herra antaa Ahabin kuulla itsevalituilta neuvonantajilta valheellisen sanoman. Hän sallii Ahabin lähteä sille viimeiselle tielle, josta ei enää ollut paluuta. Ahabin annetaan tuhoutua sillä tiellä, jonka hänen sydämensä oli päättänyt valita. Linjat eivät muuttuneet. Suunnanmuutosta ei tapahtunut. Ja se koitui Ahabin tuhoksi.

Se kahdeksas kerta

Nyt Joosafat epäilee noita neljääsataa Israelin profeettaa, jotka myötäilevät ja mielistelevät Ahabin teitä ja ajatuksia. Siksi Joosafat kysyy Ahabilta:

Eikö täällä ole enää ketään muuta Herran profeettaa, jolta voisimme kysyä? (1.Kun. 22:7)

Ahab kertoo, että vielä on yksi mies, Miika Jimlan poika, mutta hän on karenssissa. Häntä ei ole otettu enää viimeaikoina neuvonantajien lukuun. Hänet on suljettu pois, koska hän ei koskaan neuvo eikä profetoi niitä asioita, joita Ahab haluaisi kuulla. Itse asiassa tuo Miika on yksi ainoita Jumalan ääniä Israelissa Ahabin ympärillä. Tai ainakin hän on ainut Elian ohella, joka on uskaltanut henkensä uhalla profetoida Jumalan sanoja Ahabille. Vaatii rohkeutta nousta kuninkaan näkyjä vastaan, koska kuninkaalla on valta siirtää rautaisella kädellä profeetta pois tieltään.

Joosafat pyytää kuitenkin Miikaa tulemaan paikalle, ja niin Miika tuodaan. Tuona kahdeksantena kertana Miika profetoi Ahabin kohtalon. Ja se oli viimeinen varoitus Ahabille. Mutta Ahabia ei kiinnosta tuo sanoma. Sehän oli vastoin sitä näkyä, mikä Ahabin sydämessä oli. Mies ei edelleenkään taivu eikä murru. Hän oli päättänyt tehdä omat valloitusretkensä ja pitää omat linjansa loppuun asti. Ja niin Ahab heittää Miika Jimlan pojan vankityrmään. Surullista. Mies, jolla olisi ollut viimeisen kerran viimeinen pelastava sanoma Ahabille, suljetaan pois. Ja näin Ahabin kohtalo sinetöityy.

Eikö ole pelottavaa, että omien näkyjensä vallassa oleva ihminen pitää Jumalan profeettaa vihollisenaan, vaikka profeetta on tullut auttamaan oikealle tielle lähimmäistään? Eikö olekin pelottavaa, että on olemassa Jumalan maailmoissa raja, jolloin Jumalan sallimus astuu voimaan? Kun taivas on riittävän kauan punninnut, varoittanut ja antanut aikaa suunnanmuutokselle, Jumalakin antaa periksi. Jumala sallii ihmisen astua valitsemalleen tuhon tielle, ja Hän antaa ihmisen kulkea sen loppuun. Jumala kyllä varoittaa, ohjaa ja muistuttaa, mutta oman sydämensä näkyjen vallassa oleva ihminen pitää toisinajattelijoita vihollisena, vaikka he saattavat olla Jumalan varoittavana äänenä hänen ympärillään.

Niin. Tiedäthän miten Ahabille kävi tuolla viimeisellä matkallaan? Hän kuoli juuri sen varoituksen sanan mukaisesti, jonka Miika Jimlan poika lausui.

Me

Minun on tänään myönnettävä sinulle, että minua vavisuttaa Ahabin elämä. Jumala ei todellakaan katso ihmiseen. Olipa kyseessä pastori, kirkkokunnan johtaja, evankelista tai tavallinen rivi-kristitty, Hän todella rakastaa ihmistä. Hän tekee valtavasti työtä hyväksemme, että kääntyisimme Hänen puoleensa ja murretulla sydämellä korjaisimme elämämme suunnan ajoissa.

Frank Mangs kertoi muistaakseni joskus kumisydämestä. Tiedätkö millainen se on? Kun Jumalan sanan moukari iskee siihen, se värähtää ja muuttaa hetkeksi muotoaan, mutta palaa aina entiseen muotoonsa takaisin. Sitä ei saa murtumaan. Kivisydänkin murtuu, mutta kumisydän ei.

Näin kävi Ahabillekin. Ahab katui kuudennen kerran jälkeen, kun Jumalan profeetta kävi tuomassa vakavan sanoman taivaasta. Mutta lukiessamme Ahabin elämää eteenpäin, mikään ei murtunut lopullisesti. Kumisydän palasi entiseen asentoonsa. Sydämessä oli vallalla omat tiet, ajatukset ja linjaukset, joiden mukaan oli toimttava. Oli mielessä omat retket, joita vahvistamaan oli pyydetty suuri joukko samanmieleisiä niin sanottuja Herran profeettoja. Ja kun esiin nousi yksiksikin soraääni, Miika Jimalan poika, hänet suljettiin neuvonantajien ulkopuolelle. Oli pysyttävä kaikessa Ahabin linjoilla.

Kun Jumala näkee, että me emme suostu muuttamaan teitämme, Hän sallii meidän kulkea tiemme loppuun asti. Eilisen siunauksilla ei ole silloin merkitystä, jos tänään olemme poikenneet Jumalan tahdosta. Jos tänään emme tahdo muuttaa suuntaa, Jumalan varoituksista huolimatta, Hän sallii meidän tehdä oman tahtomme. Mutta silloin olemme itse vastuussa lopputuloksesta.

Älkäämme siis pelätkö niitä, jotka nuhtelevat meitä tai tuovat erilaisia näkemyksiä esiin. Älkäämme liian heppoisin perustein sulkeko heitä pois vaikutuspiiristämme. He voivat joskus olla juuri se Miika Jimlan pojan ääni, jonka tehtävänä on kääntää suuntamme oikeaan. Ihminen on tuskin millekkään asialle niin sokea kuin itselleen. Minä kiitän suuresti jokaisesta lahjomattomasta äänestä ympärilläni. Niitä on harvassa. 

Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset. (San. 27:6)

Kunpa Ahab olisi lukenut nämä sanat tarkemmin ja ymmärtänyt, että Elia ja Miika eivät olleet vihamiehiä vaan ystäviä! Niin juuri. Nuo 400 itsevalittua "joojoo-profeettaa" olivat todellisuudessa vihamiehiä, joiden myötäilyn vaikutus antoi vain lisää vauhtia Ahabille sillä tiellä, joka koitui hänen tuhokseen.

Lopuksi

Joskus on hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään: "Onko Herra tänään matkassa mukana?" Eilisen siunaukset ja voitot eivät hyödytä enää tänään mitään, jos Herra on tippunut matkasta pois. Jeesus oli Laodikean seurakunnankin ulkopuolla, vaikka seurakunta itse ei sitä tiennyt. Menneisyyden voittoihin tuijottaminen voi pahimmillaan sokaista silmämme tämän päivän harharetkien näkemiseltä. Jos tuijotamme vain siihen, miten eilen Herra oli vielä matkassa mukana, tämän päivän todellisuus on vaarassa hämärtyä.

Kaikki hengellisenä pitämä touhuilumme voi ollakin vain jalostettua uskonnollista lihaa, joka perustuu omiin sielumaailmamme näkyihin ja toiveisiimme. Ja jos emme ole valmiit päästämään niistä irti, Jumala voi sallia meidän tehdä suuret sakkokierrokset niillä uskonnollisilla taistelukentillä, joilla kalistelemme omia miekkojamme ja pullistelemme muille omaa mahtavuuttamme. 

Kaikki mahtipontisen näköiset missiot eivät ole Jumalan missioita. Kaikki auenneet hedelmällisen näköiset ovet eivät ole aina Jumalan avaamia ovia. Ja jos sydämestämme puuttuu se nöyryys, joka saa meidät tarpeen vaatiessa muuttamaan suuntaamme, Jumala voi sallia meidän joutua haaksirikkoon. Jumala kyllä varoittaa ja kutsuu tekemään suunnanmuutoksia. Mutta meidän uskonnollinen ylpeytemme mielummin sulkee korvamme niiltä sanansaattajilta, jotka puhuvat meidän omaa ylpeyttämme ja meidän omia teitämme vastaan. Älköön sydämemme koskaan olko niin ylpeä, että ylenkatsomme heti ystävän neuvon, jos se on ristiriidassa oman tahtomme kanssa. Hän voi olla meille Elian tai Miika Jimlan Pojan ääni.

Pelkään, että on olemassa kirkkokuntia ja herätysliikkeitä, joille on käynyt kuten Ahabille. On tietoisesti suljettu korvat profeettojen ääniltä ja valittu "joojoo-miehet" kumileimasimiksi nyökyttelemään oman sydämen näyille. Ja niin ollaan johdettu pahimmillaan kokonaiset herätysliikkeet karille. 

Siksi kuninkailla on järkyttävän suuri vastuu laumasta. Heidän laivansa karilleajon vaikutukset koskevat pahimmillaan tuhansia ihmisiä. Jumalan tahto ei koskaan ollut Israelin kansan kohdalla, että yksi kuningas johtaisi kansaa. Jumalan tahto on tänään, että on olemassa paikallisseurakunta, jota johtaa kollektiivisella päätöksenteolla vanhimmisto, joka etsii Herraa nöyrästi ollen tarpeen vaatiessa valmiina muuttamaan suuntaa, jos Herra niin puhuu. Ja kyllä Herra tahtonsa ilmoittaa varmasti niille, jotka ovat valmiita luopumaan kaikesta, joka ei ole Jumalan tahdon mukaista.

Yksi kuningas voi johtaa laumaa pitkän aikaa hyvin. Mutta valitettavan usein Israelissa kävi niin, että elämänsä loppupuolella kuninkaan tullessa vanhaksi, hänen otteensa alkoi lipsumaan ja hän ajoi itsensä ja kansan karille. Herra armahtakoon meitä jokaista, ettei meille kävisi niin. Antakoon Hän meille nöyryyttä ja viisautta muuttaa suuntaamme omassa elämässämme ja hengellisessä vaikutusalassamme silloin, kun siihen on tarvetta. Olkoon meillä jatkuvasti murrettu sydän Hänen äänensä kuulemisessa ja tahtonsa tekemisessä. Maksakoon se sitten vaikka kaikki meidän maineemme, unelmamme tai haaveemme:

Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni.. (Ps. 40:9)

Wednesday, December 9, 2020

Salaliittoteorioiden eksyttämät

Sillä näin sanoi minulle Herra, kun hänen kätensä valtasi minut ja hän varoitti minua vaeltamasta tämän kansan tietä: "Älkää sanoko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi sanoo; älkää peljätkö, mitä se pelkää, älkääkä kauhistuko.(Jes. 8:11-12)"

Voisiko mikään Raamatunkohta sopia paremmin aikaamme kuin tämä? Lue se vielä kerran ajatuksella ja maistele jokaista sen kehotusta ja varotusta aikaamme silmällä pitäen.

Koronarokotteesta ja epidemiasta liikkuu Internetissä mitä villeimpiä videoita ja kirjoituksia. Eikä siinä mitään. Internet on vuosi vuodelta enemmän pullollaan mitä huimapäisempiä salaliittoteorioita.

Olen kuitenkin ollut järkyttynyt, miten syvästi ne uppoavat älykkäisiin ja Raamattua hyvin tunteviin uskoviin, jotka ovat vaeltaneet Herran kanssa jo pitkän aikaa. Ja juuri maailman salaliitoteoriat ovat asioita, joihin Raamattu varottaa sotkeutumasta. Niitä ei tule pelätä ja kauhistua. Ja niiden mukaan ei tule mennä saatikka sitten lietsoa niiden kautta pelkoa muihin uskoviin somen kautta. 

Ei ole usein aiheellista puuttua kaikkiin harhoihin ja ylilyönteihin, joita kristillisellä kentällä liikkuu. Silloinhan elämämme kuluisi pelkkään harhaoppien metsästämiseen. Jotkut ilmiöt ja teoriat ovat niin voimakkaasti Sanan vastaisia ja epäterveitä, että niihin on syytä puuttua. Varsinkin silloin, kun ne koskettavat seurakuntaamme. Pahimmillaan ne saattavat eksyttää ihmisen pois uskosta. Siksi Paavali varottaa Timoteusta:

Pysy erossa epäpyhistä ja tyhjistä puheista ja vastaväitteistä, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto saa aikaanSiihen tunnustautuen jotkut ovat eksyneet pois uskosta. (1. Tim. 6:20-21)

Niin. Tiedon nimellä kulkeva valhetieto. Voisiko salaliittoteorialla olla parempaa toista nimeä?

Pedonmerkki

Ensinnäkin korona-rokote ei ole pedonmerkki, koska sitä ei anneta kämmeneen eikä otsaan vaan useimmiten vasempaan tai oikeaan olkapäähän. Koronarokotetta ei koskaan anneta otsaan eikä oikeaan kämmeneen. 

Pedonmerkki ei siis ole rokotus vaan Antikristuksen kumartamiseen liitoksissa oleva merkki, joka annetaan oikeaan kämmeneen tai otsaan, ja siinä on numerokoodina "666". (Ilm. 13:16-18) 

Korona-rokote on siis Raamatun Sanan mukaisesti kaikkea muuta kuin pedonmerkki.

Salaliittoteoria

Koronavirus ei ole salaliitto vaan Jumalan sallimus. Me olemme rukoilleet vuosikymmeniä herätystä. Nyt Jumalan käsi painaa ihmiskunnan ylpeyttä tomuun ja pian valveilla olevat uskovat saavat olla Jumalan työtovereina niittämässä Taivaan aittoihin Jumalan kallista viljaa. 

Jumala on siunannut kansaamme viimeisen 75-vuoden aikana suunnattomalla tavalla. Tuon siunauksen aikana emme ole nöyrtyneet vaan paatuneet. Olemme hylänneet isiemme Jumalan ja Hänen Pyhän Sanansa. Jumala kuitenkin edelleen rakastaa Suomea ja koko maailmaa. Koska emme ole hyvänä aikana osanneet etsiä Jumalaa, nyt on tullut toisenlainen aika. Mutta se on tullut vain Jumalan sallimuksen kautta. Se ei ole tuomio vaan vitsa, joka ohjaa kansakuntia parannukseen. Se ei ole tuomion eikä vihan vitsa vaan rakastavan Jumalan vitsa, että me pelastuisimme helvetiltä. Nyt on vielä armon aika eikä vihan aika, ja kaikkia Jumalan rakkaus ja armo vetää sisälle pelastukseen. Vihan aika kyllä tulee, mutta se ei ole nyt. Tuomiokin tulee aikanaan, mutta ei sekään vielä. Nyt on armotalouskausi. Ja Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys odottaa, että kaikki tulisivat parannukseen. (2.Piet.3:9)

Tulevana aikana, jolloin hyvinvointia ajetaan alas, ihmiset alkavat etsimään Jumalaa. Niin se on aina ollut.

Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. (Ps. 107: 13)

Läpi Raamatun Jumala on käyttänyt ahdistuksen aikoja, ruttoa tai sotia, vitsanaan palauttaakseen kansakunnat takaisin yhteyteensä. Usein kansa on kääntynyt vaikeina aikoina Jumalan puoleen. Näin on käynyt läpi Raamatun sekä myös Suomen kansan kohdalla.

Korona ei ole salaliitto vaan tietyllä tavalla Jumalan vastaus seurakunnan rukouksiin. Emme ehkä olisi odottaneet tällaista vastausta, mutta voi olla, että tätä kansaa ei saada helpommalla polvilleen. Ja pelkäänpä, että tämäkään ei vielä riitä. Mutta kaiken takana on Jumalan rakkauden sallimus, joka kutsuu hyvällä ja pahalla ihmistä parannukseen ristin juurelle. Jumalan valtaistuimelta on annettu lupa tälle virukselle levitä ympäri maailman. Se ei ole Jumalalle hallitsematon tilanne. Ei mitenkään. Uskon, että tämän ajan kautta miljoonat kääntyvät Jumalan puoleen.

Raamatun lopullakin Jumala vielä ennen Jeesuksen takaisintuloa käyttää suuria vitsuksia kääntääkseen syntisen maailman parannukseen:

Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan. (Ilm. 9:20-21)

Jumala antoi heille mahdollisuuden parannukseen, mutta he eivät sitä tehneet. Jumalan tahto olisi toki, että uskoisimme Hänen Sanaansa hyvällä. Mutta me emme aina usko hyvällä. Silloin on vitsan aika. Mutta senkin tarkoitus on pelastaa kuolematon sielumme kadotukselta.

Ennalta nähty

Jeesus sanoo: "..tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin.." (Luuk. 21:11)

Näin siis täytyy tapahtua. Se on ennalta nähty. Monin paikoin tulee kulkutauteja ja sitä seuraa nälänhätää. Maailman talous tullaan ajamaan alas monissa maissa. Työttömyys ja köyhyys lisääntyvät ja niitä seuraa nälänhätä. Kaikkivaltias on sen millimetrin tarkasti jo edeltä nähnyt. Meidän salaliitto-videomme ja kiihkoilumme eivät auta asiaa piirunkaan vertaa suuntaan tai toiseen. Ne eivät jarruta eivätkä edesauta Jumalan suunnitelmia. Eikä meitä ole kutsuttu levittämään poliittissävytteisiä salaliittoteotrioita, jotka lietsovat pelkoa ja hämmennystä ympärilleen. Päinvastoin. Jumala kieltää pelkäämästä ja kauhistua sitä, mitä tämä maailma sanoo salaliitoksi. 

Tällä hetkellä monet uskovat jakavat paniikinomaisia päivityksiä täysin toisarvoisista asioista. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko koronaviruksen tehnyt ihminen vai luonto. Tuo virus ei olisi täällä, jos Jumala ei olisi antanut sille lupaa tulla. On mitä suurinta ajan tuhlausta pilata uskovien mainetta jakamalla käsi täristen pelkoa lietsovia salaliittovideoita. Meidän tehtävämme on nyt valmistautua siihen, että pian Jumalan laarit täyttyvät viljasta. On valmistauduttava siihen, että pian kauhun keskellä ja pimeydessä olevat ihmiset turvaavat Jumalan seurakuntaan viimeisenä oljenkortenaan. Silloin meidän kynttilämme on oltava näkyvillä sekä lamppumme palamassa. Meidän uskonelämämme julkisivu ei ratkaise mitään. Sisäisen Kristus-elämän syvyys ja todellisuus ratkaisee kaiken. Meidän tulisi olla maailman valo, sanoi Jeesus. Ja jos seurakunta ei ole valmiina silloin, kun Jumala lähettää maailman rääkkäämät ihmiset meidän luoksemme, miten kukaan voi pelastua?

Valmistaudu vaikeaan aikaan

Nyt on aika laskea kustannuksen uudelleen oikein. Nyt on aika rakentaa kalliolle. Pian myrsky tulee koettelamaan jokaisen viisaankin rakentajan perustuksen. Silloin on oltava rakennus kunnossa ja perusta kalliolla.

Ystäväni, nyt on aika etsiä Herraa. Antaisin sinulle radikaalin ohjeen: lopeta salaliittojen tutkiminen! Lopeta facebook-päivitykset, jotka lietsovat salaliittoja ja luovat kauhua sekä hämmennystä. Sulje sensijaan kaikki somen ovet pitkäksi aikaa, mene kammioosi ja ala etsimään Herraan niin kuin ei koskaan ennen. Rukoile, paastoa ja kaivaudu syvälle Sanaan. Älä jätä oman seurakuntasi yhteyttä vaan sen kaikesta vajavaisuudesta huolimatta ole lähellä omaa paikallisseurakuntaasi (valtiovallan ohjeiden puitteissa). Lopeta hallitsuksen parjaaminen ja päivitteleminen. Et saa sillä päivittelyllä mitään hyvää aikaan. Monet heistä ovat hengellisesti sokeita, kuolleita ja eksyneitä. Niin olimme kerran mekin, mutta Jumala teki meidät eläviksi ja avasi silmämme. Hän voi sen tehdä hallitukselle niin kuin Hän teki meillekin.

Herätys alkaa seurakunnasta. Herätys ei ole sama kuin kuviteltujen salaliittojen paljastamista maailmalle. Herätys on sitä, kun seurakunta löytää uudestaan tuoreen ja elävän yhteyden Jeesukseen kammioissaan sekä kokee tuoreen helluntain voitelun ja tuo sen tulen mukanaan omaan paikallisseurakuntaan. Sieltä tuli alkaa levitä maailmaan ja niin valo saa loistaa pimeyteen.

Varokaamme, ettei vain salaliitto-intoilussa olisi takana uskonnollinen ylpeys ja tarve olla jotain enemmän, mitä olemme. Salaliitot kutittavat omaa lihaamme juuri sieltä paikasta, joka nostaa nokkamme pystyyn ja saa meidät katsomaan muita alaspäin. Salaliittoteoriat paisuttavat meidät farisealaiseen ylpeyteen ja saa meidät katsomaan halveksuen ja voivotellen niitä publikaaneja, joilla ei ole sitä valoa kuin meillä. Mutta entä, jos se kuviteltu valo onkin pimeyttä? Kuinka suuri onkaan silloin pimeys? Hengellisen sokaistumisen ja harhaanmenon edellä käy lähes aina kaikkien syntien äiti: hengellinen ylpeys.

Lopuksi

Koko seurakunnan tulee nyt olla alamainen esivallalle esimerkkinä maailmalle. Meidän tulee noudattaa turvavälejä, kokoontumisrajotuksia, mahdollisia karanteeneja sekä muitakin hallintuksen asettamia määräyksiä. Sitä on terve oppi. Lueppa seuraava kohta tarkkaan:

Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. (Room. 13:2)

Salli minun sanoa rakkaudella sinulle, joka kapinoit korona-ajan rajoituksia vastaan, etkä noudata niitä: tee parannus. Miksi? Olet noussut Jumalan säätämystä vastaan. Kyseessä on kapina, joka versoaa ylpeydestä eikä Jumalan mielenmukaisesta nöyrästä sydämestä. Ja huomaa, että nämä kapinoitsijat eivät nouse Suomen hallitusta vastaan vaan Jumalan säätämystä vastaan. Ja se on vakava asia hengellisesti. Jumala ei sellaista siunaa. Rukoillessamme herätystä, meidän tulee elää lakien mukaisesti aivan kuin Jumala olisi ne säätänyt.

Elävä seurakunta on tunnettu aina siitä, että se on kaikessa alamainen esivallalle. Ainoana poikkeuksena on tilanne, jolloin esivalta käskee tehdä jotain asiaa Raamatun vastaisesti. Nyt on kuitenkin kyse heikompien suojelemisesta. Ja se jos mikä on Raamatun sanan mukaista. Voi meitä, jos aiheutamme uskonnollisella ylpeydellä ja toiminnallamme jonkun ihmisen  sairastumisen koronaan ja sitä kautta ennenaikaiseen kuolemaan. Rokotteet ja rajoitukset antavat ihmisille lisäaikaa tehdä parannuksen. Nyt me omalla lihallisella uskonnollisella kiihkollamme olemme johtamassa ihmisiä pahimmillaan ennen aikojaan kadotukseen. He voisivat muutoin saada rokotteen kautta muutaman vuoden lisäaikaa. Vai mitä luulet Jumalan ajattelevan siitä, jos Hänen omansa kapinoi esivaltaa vastaan, ja toiminnallaan saa kontolleen monien kuolemat? Ja vaikka emme aiheuttaisi kenenkään kuolemaa, meidän on käyttäydyttävä viisaasti ulkopuolella olevia kohtaan, ettei Jumalan nimi tulisi pilkatuksi meidän yltiöpäisyytemme vuoksi.

Voi olla ystäväni, että pian sataa kunnolla. Olemme sitä rukoilleet, mutta vastaus voi tulla nyt mustassa lahjapaketissa. Sisältö kuitenkin ratkaisee, jos se on sielujen pelastuminen, vaikka sitten suuren pandemian kautta. Rukouksiimme herätyksestä ollaan mahdollisesti vastaamassa suurella voimalla. Etsikäämme Herraa ja lopettakaamme typerät ja turhat valhetietojen levittelyt. Sellaiset turhuudet ovat elämämme päivien mitä suurinta väärinkäyttöä.