Friday, February 18, 2022

Sinä ja minä olemme syyllisiä

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! (Jes. 5:20)

Eikö olekin hurskas huudahdus suurelta Jumalan profeetalta? Oli tultu aikaan, jossa jumalaton maailma oli muuttanut valkeuden pimeydeksi ja toisinpäin. Kansan keskuuteen oli tullut suunnaton pimeys, joka kalvoi profeetta Jesajaa. Hän huusi 5. luvussa ainakin kuusi kertaa voi-huutoja kansan pimeyden tähden. Hän näki oikein. Hän tunsi totuuden. Ja siksi hän toi julki sydämensä tuskan.

Kirkkaus

Kun tulemme viimein 6. lukuun, jokin muuttuu radikaalisti Jesajan näkökyvyssä. Hän pääsee Jumalan kirkkauden läsnäoloon. Hän saa uutta silmävoidetta Jumalan läsnäolossa, ja silloin alkaa tapahtua jotain mullistavaa.

Nyt tuo profeetta näkee oman sydämensä tilan ja huutaa: "Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet!" Uskon, että Jesaja ymmärsi, että hän on ainut kanava maan päällä, jota pitkin Jumala voi vuodattaa Elämänsä synteihinsä kuolleisiin ihmisiin. Hänen huutelunsa jumalattoman maailman puolesta eivät auttaneet mitään, jos Hän itse ei kykenisi olemaan synteihinsä kuolleen kansa valona. 

Tuossa hetkessä Jesaja sai Jumalalta näyn omasta syntisyydestään. Hän sai myös uuden puhdistavan kosketuksen Jumalan alttarilta, ja tuon kosketuksen seurauksena hän sai lähteä tuore kutsu, voitelu ja valtuutus mukanaan jumalattoman kansan keskelle. Hän lähti liikkeelle Herran käsien alta. Ja silloin alkoi tapahtua.

Vakava sanoma meille

Koskaan aikaisemmin Herran kansa ei ole kuluttanut voi-huutoja niin paljoa Suomen jumalattomuuden puolesta kuin se tänään sitä tekee. Me näemme ennen näkemätöntä jumalattomuutta hallituksissa ja valtakunnansyyttäjässä. 

Totuus on kuitenkin se, että haukumme täysin väärää puuta. He ovat kuolleita. He ovat sokeita. He ovat kuuroja. On täydellisen ymmärtämätöntä vaatia elämää kuolleelta. On sulaa typeryyttä vaatia sokealta näkökykyä. On väärin odottaa kuurolta kuulemista. Mutta näin me teemme. Me odotamme kuolleilta elämää, sokeilta näkemistä ja kuuroilta kuulemista. Ja samaan aikaan emme ymmärrä, että me olemme ainut kanava maan päällä, jota pitkin Jumalan antama Elämä voi virrata hengellisesti kuolleisiin ihmisiin.

Sanon sinulle nyt suoraan. Lopeta jumalattoman pääministerin moittiminen! Hän on hengellisesti sokea. Ei hän näe. Lopeta hengellisesti kuolleen valtakunnansyyttäjän moittiminen! Hän on kuollut. Mitä kuolleelta voi vaatia? Lopeta hengellisesti kuuroille sateenkaariliikkeen edustajille huutelu. He ovat kuuroja.

Sinä

Te olette maan suola... (Matt. 5:13)

Siinä on vastuumme. Vastuu ei ole jumalattomalla hallituksella. Vastuu on meillä. Me olemme maan suola. Ja kuitenkin siirrämme jatkuvasti vastuuta meiltä pois jumalattomien harteille.

Mädännäisyydessä on usein kyse siitä, että seurakunta on menettänyt suolansa. Kuivuudessa on usein kyse siitä, että seurakunnan kanavat ovat tukkeutuneet. Ne eivät kykene toimimaan Elävän Veden virtojen välittäjänä kadotetulle maailmalle. Maailman kylmyydessä on usein kyse siitä, että seurakunta on menettänyt tulensa ja voitelunsa, jotka lämmittävät ja valaisevat kylmää ja pimeää maailmaa. 

Olemme kadottaneet kyvyn palaa Jumalan tulta. Palamme kyllä teologialle, toiminnalle ja jopa vieraalle tulelle, mutta Jumalan tuli on sammunut seurakunnissa. Emme kykene edes synnyttää elämää seinien sisäpuolella! Miten voisimme muuttaa tämän maan?

Maassa vallitsee hätätila. Syy siihen on sen synnissä, mutta ainoa ratkaisun antaja on seurakunta. Jos se on menettänyt Elämän ja tulen, maailmalla ei ole toivoa. Eikö se murra sinua? Eikö se saa sinua huutamaan armoa Jumalasi edessä? Näetkö Paavalin tai Pietarin koskaan haukkuneen sen ajan keisarin epäjumalakulttia. Ei koskaan! He ymmärsivät, että Rooman antikristillistä epäjumalakulttia ei kaada politiikka tai mielenosoitukset. He eivät koskaan etsineet salaliittoja. Niitä kyllä varmasti sen ajan yhteiskunnassa oli, mutta niiden nuuskiminen oli täysin ajan hukkaa. Apostolit paloivat Jumalan tulta ja se kaatoi lopulta koko Rooman valtakunnan!

Oikea oppi ei korvaa menetettyä Jumalan kosketusta, joka sinulla kerran uskoontulessa oli. Seurakunnassa toimiminen ei korvaa sammunutta rukouselämää, joka sinulla kerran kammiossa Herrasi edessä oli. Sielullinen tekeminen ja touhuaminen saa aikaan ympärilläsi vain pölypilven, mutta älä erehdy luulemaan sitä Jumalan tuleksi. Jeesus kastaa Pyhässä Hengessä ja tulessa köyhiksi ja kuiviksi tulleet sielut, jotka janoavat oikeasti Häntä! 

Tee radikaali ratkaisu ja poistu somesta ja käytä se kaikki aika Herran etsimiseen vaikka metsässä tai autiolla seudulla. Siellä Johannes Kastaja, Elia ja Paavali löysi omaan elämäänsä Jumala kosketuksen. Kiitos Jumalalle, ettei silloin ollut somea! Mieti, jos Paavali olisi käyttänyt tuon ajan somessa vaahtoamiseen? Hän olisi voinut menettää kyvyn kantaa Jumalan Elämää eikä meillä silloin olisi olemassa hänen kirjeitään. 

Jano

Me olemme menettäneet janomme arvostelun ja toiminnan alttarille. Janoamme tietoa internetistä tämän maailman salaliitoista ja pimeyksistä. Sanon nyt sinulle suoraan totuuden Herrassa: Lopeta välittömästi sosiaalisessa mediassa huutaminen! Se ei ole Jumalan tulta. Se on sielullista tulta, joka vain kylmettää sinua entisestään. Oikeassa olemisesta esitelmöinti ei ole tulta. Se voi pahimmassa tapauksessa olla mitä suurinta ylpeyttä!

Tarvitsemme Jesajan kokemuksen. On päästävä Jumalan pyhyyden eteen kokemaan Hänen kosketuksensa. Se tarkoittaa vääjäämättä sitä, että Hänen on näytettävä, että minä olen syyllinen. Minulla on saastaiset huulet! Minä olen tuhjaajapoikana sosiaalisen median ja väärän arvostelemisen tunkioilla syyttämässä niitä, joiden syy tämä mädännäisyys ei ensisijaisesti ole. Se on minun syyni! Jos minun kynttiläni palaisi tänään, siitä voisi sytyttää vaikka 1000 000 uutta kynttilää. Jos Jumalan tahto tapahtuisi tänään minun elämässäni, se voisi tapahtua myös Suomen kansan kohdalla.

Minun on nähtävä ja koettava tämä henkilökohtaisesti. Ja minun on hyväksyttävä, että minä olen sammuneena kristittynä osa-syyllinen Suomen tilaan! Jumala tarvitsi Jesajan, Jeremian, Hesekielin, Johannes Kastajan, Elian ja Apostolien aikana vain yhden miehen. Ja se riitti. Yksi palava kristitty saa aikaan enemmän kuin 1000 000 sammunutta.

Eikö tämän totuuden pitäisi murtaa meidät! Se on minusta kiinni. Eikö sen pitäisi saada aikaan minussa janoa Hänen puoleensa? Eikö sen pitäisi saada aikaan minut murheeliseksi, että elämäni valuu sielullisen pölypilven ja suu vaahdossa huutelun vuoksi hukkaan. Siirrän vastuuta niille, joiden vastuulla ei ole todellisuudessa mitään. Vastuu on minun. Hän pelasti minut kerran, että Hän saisi minussa ilmaista Poikansa.

Pallo on sinulla

Tiedät mitä tehdä. Sinulla on vain nämä muutamat hetket elämässäsi aikaa löytää Herran kosketus. Jesaja ymmärsi sen ja siksi hän meni temppeliin etsimään Herraa 6. luvun alussa. Ja Herra kohtasi Jesajan ja muutti hänet.

Pian seisot Kristuksen tuomioistuimen edessä. Et saa siellä ainuttakaan lisäkrediittiä sillä, että haukuit ja arvostelit niin ansiokkaasti somessa tai kaveriporukassa sokeaa, kuollutta ja kuuroa hallitusta. Sinulta kysytään sitä, miten käytit ne talentit ja sen ajan, joka sinulle annettiin Jumalan kädestä.

Hän odottaa, että sinun kanavasi puhdistettaisiin kaikesta liasta, jotta Elävä Vesi voisi virrata kauttasi. Hän odottaa, että saisi murtaa sinut ja kastaa sinut vielä kerran Pyhällä Hengellä ja tulella. Ethän tyydy vähempään, sillä pian seisot Hänen tuomioistuimensa edessä!

Wednesday, February 9, 2022

Valhe-evankeliumin uhrit

Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman. Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! (2Kor. 7:10.11)

Siinä se on. Lue tuo Raamatunkohta nyt ainakin kolme kertaa ja pureskele sitä koko henkesi ja sielusi voimin. On täysin varma asia, että noiden jakeiden keskeltä löytyy ratkaisu aikamme mädäntyneeseen ja voimattomaan kristillisyyteen.

Jumalan mielen mukainen murhe. Siitä kaikki lähtee. Sitä seuraa Raamatun mukainen parannus. Ja tuota Raamatun mukaista parannusta seuraa pelastus. Ja tuota pelastusta seuraa synnin paheksuminen. Ja tuota synnin paheksumista seuraa terve Jumalan pelko. Ja tuota tervettä Jumalan pelkoa seuraa ikävöiminen Jumalan puoleen. Ja ikävöimisestä seuraa terve kiivaus Jumalan asioiden puolesta. Niin siinä luki.

Kaiken lähtökohtana on siis Jumalan mielen mukainnen murhe oman synnin tähden. Ilman sitä, sinulla ei ole mitään pelastukseen liittyvää. Ei parannusta eikä pelastusta. Eikä varsinkaan raamatullista uskoa.

Sairas kristillisyys

Annanpa sinulle muutaman esimerkin.

Meillä on ainakin kaksi voimakkaasti Jeesuksen sovitustyöstä puhuva piispaa, jotka ovat valmiit vihkimäät homoseksuaalit avioon. Samalla he puhuvat Jeesuksesta ja kehottavat koko seurakuntaa turvaamaan Häneen.

Meillä on vapaiden suuntien seurakuntia eksyttänyt homo-sananjulistaja, joka juuri puhui Kristuksen täytetystä työstä kristillisellä radiokanavalla. Hän turvaa siihen. Ja puhuu kauniin kuuloisesti Jumalan armosta ja rakkaudesta. Nyt hän on kirjoittanut kirjan ystäviensä kanssa, jonka tarkoitus jalkauttaa homoseksualisuus normaalina asiana Suomen Siioniin.

Yksi Suomen suosituimmista Raamatun opettajista sanoi tekevänsä tietoisesti vastoin Jumalan sanaa, kun hän meni uudelleen naimisiin. Hän vetosi armoon. Nyt hän opettaa kaikille tuosta niin suuresta armosta, joka on tarjolla jokaiselle.

Nuoremme elävät avosuhteissa, ovat kiinni pornossa ja maailmallisissa himoissa, ja he turvaavat ja uskovat kaikin voimin Jeesukseen. Mutta kuitenkin, ylistyskuplan ja hypetys-illuusion puhejettua, he ihmettelevät varovaisesti kysellen: "Onko tämä aitoa? Olenko oskossa? Onko tässä kaikki? Miksi minulla ei ole rauhaa, kun yksinäisyys koittaa? En ole vapaa synneistäni."

Ja nyt sunnuntaista toiseen pastorimme puhuvat näille ihmisille armosta, uskon vanhurskaudesta ja Jumalan rakkaudesta, joka saa rikkinäisen eheäksi. He painavat laastaria syvästi tulehtuneen haavan päälle, jota ei ole koskaan hoidettu ja puhdistettu synnintuntoa seuranneen parannuksen ja Jeesuksen verenpeson kautta. He antavat puudutuspiikin omalletunnolle, jota vaivaa tappava synnin syöpä. Heidän armonsa ei vapauta seurakuntalaisiamme synnistä vaan parantaa kepeästi synnin vamman sanomalla "Rauha, rauha, vaikka rauhaa ei ole." Mikä petos! Mikä sokeus! Mikä vääryys! Pelkään, että tuhansien lampaiden veri vaaditaan kerran Kristuksen tuomioistuimen edessä näiden puoskareiden käsistä. 

Murhe synnin tähden

Muistatko, mikä murhe Daavidille tuli synnin tähden, kun Jumala painoi profeetta Naatanin kautta sormensa Daavidin syntiin?

Muistatko Jumalan profeetta Jesajan, joka luuli jo hukkuvansa omien saastaisten huuliensa vuoksi? Muistatko hänen murheensa ja hätänsä oman syntinsä vuoksi?

Muistatko, miten Pietari itki katkerasti kiellettyään Jeesuksen?

Tai muistatko ne 3000 juutalaista miestä, jotka helluntaipäivänä huusivat "Mitä meidän pitää tekemän, että pelastuisimme?" 

Niin. Murhe synnin tähden saa aikaan parannuksen. Toisin sanoen ilman murhetta synnin tähden sinulle ei voi olla parannusta. Ja ilman parannusta sinulla ei voi olla pelastusta. 

Miksi valtavat joukot seurakuntalaista vaihtavat puolisojaan tietoisesti, vaikka he tietävät sen olevan syntiä? Heillä on omatunto, joka on puudutettu ja petetty irstaan armon puudutsaineella. Heillä on armo, joka antaa kaiken kuitenkin anteeksi. Siksi he uskoltavat tehdä vastoin sanaa. Kunpa he tietäisivät, että se ei ole Jumalan armoa! Armon edellytys on parannus ja sitä seuraavat soveliaat teot ja hedelmät. (Luuk. 24:47, Apt. 26:20)

Tahdon kysyä sinulta nyt vakavan kysymyksen. Oletko koskaan elämässäsi ollut syvästi murheellinen oman syntisi tähden? En tarkoita nyt morkkista vaan sellaista murhetta, jota seuraa muutos sisimmässä ja elämässä. Onko murhe synnin tähden ajanut sinut parannukseen? Ja onko tuo parannus ajanut sinut pelastukseen? Pyhän Hengen vaikuttama murhe synnin tähden saa aikaa muutoksen. Sielullinen morkkis ei saa aikaan muutosta sisimmässä eikä teoissa. Morkkista seuraa lankeemus toisensa jälkeen. Se ei ole sama kuin Pyhän Hengen vaikuttama syvä murhe omasta synnistä.

Vai esiteltiinkö sinulle ohituskaista pelastuksen tielle? Menitkö suoraan pelastukseen ilman murhetta synnin tähden ja ilman parannusta? Sanottiinko sinulle "Ota vain Jeesus vastaan!" tai "Toista perässäni tämä rukous!" Monet tekevät nuo äskenmainitut  "toimitukset" ilman murhetta, synnintunota ja parannusta. Se on silloin suurta petosta. Aivan samanlainen petos kuin luterilaisen kirkon "kasteen armo" tai katolisen kirkon "seitsemän sakramenttia". Vapaissa suunnissa petos on vain hieman ulkoapäin kullatumpi opillisesti asteen verran jalostetumpi mutta sitäkin petollisempi.

Voit tehdä nopean diagnoosin itsestäsi. Oletko kiinni synneissäsi? Tiedätkö jo huomenna tekeväsi syntiä, koska et ole vapaa siitä? Eräs nuorimies sanoi minulle vapauduttuaan kertaheitolla pornosta, että hänen ongelmansa oli armo, joka piti hänet kiinni pornossa. Se oli taustalla alitajuisena lupana tehdä syntiä. Tänään tuo mies on Jumalan armosta vapaa, kun Herra päästi miehen irti valheellisesta armosta.

Valhe-usko

Koko kristikunta on täynnä uskoa Jeesukseen. Kuitenkin tuntuu siltä, että aniharva tietää, että pelastukseen tullaan parannuksen kautta. Joskus ihmiset ahdistuvat parannussaarnoista. Mutta uskon sen johtuvat siitä, että he eivät ole kokeneet syvää murhetta oman syntinsä vuoksi. Nimenomaan murhe synnin vuoksi ajaa parannukseen ja parannus pelastukseen.

Syvä murhe synnin tähden laittaa ihmisen pakenemaan himoja ja haluja. Syvä murhe ja Jumalan pelko saavat ihmisen polttamaan sillat syntielämään. Jeesus sanoi niin radikaalisti, että leikkaa kätesi irti ja revi silmäsi pois, jos ne ovat esteenä taivaaseenpääsylle. "Pakene nuoruuden himoja", sanoi Paavali. Kuoleta ne Hengellä niin saat elää! Kiitos Jumalalle siitä, että meillä on Jumalan Henki ja Jeesuksen risti, joka antaa voiman uuteen elämään. Ei tarvitse repiä jäseniä irti, koska koko ihminen on viety ristille.

Parannuksen soveliaat teot, joista Johannes Kastaja ja Paavali puhuivat, on unohdettu. Ne eivät ole lain tekoja vaan luonnollinen seuraus murheesta synnin tähden. Jos sinulla on murhe synnin tähden ja Jumalan pelko, et juokse lähellekään riettauden lätäkköä. Annan esimerkin.

Jos ongelmasi kesällä on naisten himoiten katselu, älä mene uimarannalle kiusaamaan itseäsi keskellä päivää. Jos ongelmasi on porno, katkaise nettiyhteytesi. Jos ongelmasi on väärät kaverisuhteet, vaihda puhelinnumerosi. Jos olet eronnut puolisostasi, et voi mennä naimisiin uudestaan, jos pelkäät Jumalaa. Kysymys on siis liikkeelle lähdöstä, jonka murhe ja pelko aikaansaavat.  Esimerkkejä voisi löytää tuhansia.

Kun palohälytin soi, lähdet sohvalta liikkeelle tarkistamaan tilanteen. Olisi suuri valhe ottaa palohälyttimestä patterit pois. Se kyllä sammuttaa ilkeän hälyttimen äänen, mutta voi saada aikaa kuoleman talon asukkaille. 

Armon julistus ilman parannusta ja murhetta synnin tähden on kuin palohälytin ilman pattereita. Se ei häiritse mutta voi lopuksi tappaa. 

Aikanaan itsekin ihmettelin, miksi uskoni ei toimi. Minulle puhuttiin Joh. 3:16-uskosta ja siihen luottamisesta. Mutta olin kiinni vääryyden siteissä ja rakastin maailmaa. En ollut kadottanut elämääni eikä minulla ollut aitoa murhetta syntini vuoksi. En kylläkään halunnut helvettiin, mutta kukaan ei koskaan esitellyt minulle ongelmaani sillä tavalla, että olisin ymmärtänyt tilani ja saanut siihen ratkaisun. 

Olen usein ollut jopa ärsyyntynyt, miksi helluntaiherätys ei koskaan esitellyt nuorten kokouksissa minulle parannuksen tietä. Puhuttiin uskosta, ylistyksestä, armosta, rakkaudesta, Jeesuksesta, oli leirejä, festareita, hengailua ja vaikka mitä, mutta en muista koskaan tulleeni otetuksi kiinni synneistäni. Ei puhuttu parannuksesta ja synnin vakavuudesta! Ei tiestä uudestisntymiseen! 

Nauroin vain synneilleni yhdessä muiden seurakuntanuorien kanssa. Ei ollut murhetta synnin vuoksi. Oli remakkaa iloa ja vähättelyä. Kunnes aikanaan Jumala armossaan käsitteli minut. Ja suuri murhe, epätoivo ja pelko valtasi sisimpäni oman syntini vuoksi. Silloin tuli tarve parannukselle. Ja parannusta seurasi ennenkokematon rauha ja armontunto sielussani.

Miksei kukaan kertonut minulle totuutta? Miksi he piilottelivat lääkettä, vaikka minussa oli tappava sairaus? Siksi minä en voi olla tänään asiasta hiljaa. En halua pitää pelastuksen tietä piilossa. Suomessa menee 57 000 ihmistä ikuisuuteen vuodessa. Ja suurin osa heistä kuolee synneissään.

Sinä

Niin. Ole nyt sinäkin rehellinen. Oletko kulkenut Jumalan mielen mukaisen murheen tien? Murhe, parannus ja pelastus. Siinä oli Uuden Testamentin järjestys. Se on järjestys, jota seuraa elävä usko. Se on järjestys, jota seuraavat armo ja rauha. Et löydä muuta järjestystä. Kaikki muu järjestys on petosta, valhe-evankeliumia, humanistista irstasta armoa, joka tarjoaa puudutetta lääkkeen sijaan. 

Jumalasta syntynyt usko voittaa synnin, maailman ja himot. (1Joh.5:4) Kuitenkin asia on valitettavasti toisin päin monissa seurakunnissa tänään. Seurakunnat ovat valitettavan pullollaan uskoa, joka häviää himoille ja synnille ja maailmalle. Se ei ole silloin Jumalasta syntynyttä uskoa vaan uskonnolista ja sielullista kuollutta uskoa.

Tarkoituksenani on nostaa sinut petoksen ja puudutteen suosta, ja tarjota sinulle totuutta ja lääkettä, jotka parantavat sinut synnin vammasta. Jumalan mielen mukaisesta murheesta se kaikki lähtee. Ja sitä seuraa parannus ja parannuksen soveliaat teot. Tehköön Jeesus sinut murheelliseksi syntisi vuoksi! Se on pelastuksen aakkoston ensimmäinen kohta. Siitä lähtee kaikki. Ilman sitä, et löydä taivastietä. Herra antakoon sen sinulle nyt.

Tuesday, February 1, 2022

Haukotko henkeäsi Räsäsen vuoksi?

Jeesus sanoo: "..rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.." (Matt. 5:44)

Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on käynnissä ja Siionissa ollaan huolissaan. Miten käy sananvapauden? Miten käy Raamatun ja meidän uskomme?

Nurkkaan ajetut

Tilanne on sinänsä erikoinen, että uskovat haukkovat henkeään ja ääni täristen vetoavat ties mihinkin yhteiskunnalliseen instanssiin, että vapautemme säilyisi. Eikä siinä mitään. Emmehän me vainoja ehdoin tahdoin halua.

Itselleni välittyy tilanteesta se kuva, että Jumalasta on tehty säälittävän pienen ukon kaltainen puolustuskyvytön hahmo, jota me viimeisin voimin omalla voimallamme yritämme puolustaa. Kuva, joka tästä välittyy, on säälittävä ja epätoivoinen. Aivan kuin Jumala tarvitsisi meidät itseänsä puolustamaan! Aivan kuin Hän ei osaisi pitää kunniastaan huolta!

Haluaisin tuoda sinulle esiin muutaman todella tärkeän huomion vallitsevasta tilanteesta.

Kenellä on ongelma?

Ensinnäkin totuus on se, että Räsäsellä ei ole tällä hetkellä mitään hätää. Jumala on Hänen puolellaan. Jumala on nostanut Päivin Suomen kansan airueksi niin, ettei kerran Jumalan tuomioistuimen edessä kukaan suomalainen synninharjoittaja voi itseään puolustaa. Kukaan synninharjoittaja ei voi sanoa tämän jälkeen Jumalalle, ettei tiennyt. Nyt kaikki valtamediat huutavat suurella volyymillä Roomalaiskirjeen 1. lukua ja siinä olevaa Jumalan ilmoitusta.

Onko mikään mediamissio koskaan yltänyt Suomessa samaan? Yle ja iltapäivälehdet ovat jo vuosia soittaneet tietämättään Jumalan pyhää lakia ja Sanaa kadotetulle Suomen kansalle ilmaiseksi! Ja sanoma ei ole ympäripyöreä "Tule onnelliseksi!"- sanomaa vaan Jumalan ehtaa Pyhää Sanaa. Ja kaiken tämän kapellimestariksi Jumala on nostanut valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen. Hän on tietämättään nostettu sitä varten tuohon asemaan, että hänen jumalattoman tekonsa tähden Päivi Räsäsen pasuuna saisi soittaa koko kadotetulle Suomen kansalle Jumalan sanan totuutta. Toiviainen on tietämättään tehnyt evankeliumille suuren palveluksen. Jumala otti aikanaan Sanheribin, Nebukadnessarin ja Kooreksen käyttöönsä, vaikka he olivat jumalattomia miehiä. Ja näin on tänään Toiviaisen kohdalla. 

Raija toimii nyt kuin Haaman Esterin aikana. Haaman pystytti hirsipuuta Mordokaita varten, koska ei voinut sietää sitä, että Mordokai ei kumartanut Haamania ja totellut pakanoiden lakeja. Lopulta Jumala käänsi Mordokain kohtalon, ja Haaman itse roikkui Mordokaille pystyttämässä hirsipuussa. Haaman nosti kätensä Herran kansaa vastaan. Rukoilkaamme, että Jumala armahtaisi Raijaa. Hän on nostanut kätensä Päiviä vastaan ja on nostattamassa vainoa Jumalan sanan vapaata julistusta kohtaan. Rukoilkaa, ettei hänelle kävisi kuin Haamanille!

Totuus on, että Toiviaisella on kuitenkin suuri ongelma. Hän on nostanut kätensä Jumalan Pyhää Sanaa vastaan koko kansan edessä. Hän on nostanut Israelin Pyhän Jumalan Sanan syytteenalaiseksi koko kansan nähden. Hänellä on suuri ongelma - ei Päivillä! Jos Jumalan  armonaika ja pitkämielisyys loppuu, Toiviainen voi olla pian poissa. Ja me tiedämme, mikä on jumalattoman loppu. Sitä kukaan ei hänelle toivo. 

Jumala odottaa nyt. Hän rakastaa Toiviaista ja Hänen hyvyytensä vetää syyttäjää parannukseen. Niin. Ainakin vielä tällä hetkellä. Mutta kun etsikkoaika Raijalla päättyy, peli on pelattu. Mahtaako hän edes ymmärtää etsikkoaikansa ja tilansa vaarallisuutta? 

Onko kukaan Suomessa koskaan nostanut kättään ja sanojansa noin julkeasti Israelin Pyhää vastaan? Vain täydellinen ymmärtämättömyys ja pimeys uskaltavat moiseen. Ja vain Jumalan rakkaus ja pitkämielisyys kestävät tätä kaikkea. Yksi syy varmasti on se, että Suomi kuulee nyt Jumalan sanaa Raijan tietämättömyyden ja jumalattoman teon kautta.

Päivi siis tarvitsee rukouksia, että hän jaksaisi. Mutta Toiviainen se tässä on todella suuressa liemessä. Rukoilkaa hänen puolestaan! Hänellä on hirvittävä tilanne! Miksei kukaan ole hänestä huolissaan? Haukomme henkeämme itsemme ja Päivin puolesta. Mikä hätä meillä muka on, jos Jumala on meidän puolellamme? Raijalla tässä se ongelma on. Kenelläkään ei voisi olla missään vaarallisempaa tilannetta, mitä Raijalla nyt on. Eikä raukka edes ymmärrä sitä.

Seurakunnan perustila

Me rukoilemme herätystä. Olemmeko niin naiiveja, että luulemme herätyksen tulevan ihanina kultahippuina taivaasta. Ei. Se tulee vainojen ja kyynellaakson kautta. Ja se on nyt alkamassa. Seurakunnan tehdasasetus Apostolien teoissa oli vainottu tila. Ja me haluamme sieltä kaikki ihmeet mutta emme vainoa. Luulemme, että herätys ja vainot eivät tulevaisuuden Suomessa kuulu yhteen. Tämä kansa ei ole mennyt hyvinvoinnin kautta polvilleen. Nyt on vitsan aika. Mutta sekin on rakastavan Jumalan vitsa, ettei Suomi palaisi kerran helvetin tulessa.

Alkuseurakunnan pyhät olivat jatkuvasti oikeudessa. He olivat alati kuninkaiden edessä, ruoskittavana sekä kivisateessa. Ja nyt meillä sitten on illuusio suuresta herätyksestä ilman oikeussaleja ja vainoa. Katso Kiinaa ja Lähi-idän maiden herätyksiä! Missä suhteessa me olemme poikkeuksia, jos rukoilemme herätystä. Herätys tuo inhimillisesti ongelmia. Me vaan emme haluaisi sellaista herätystä, joka lyö matalaksi pilvilinnamme ja mukavuusvyöhykkeemme.

Toki meillä on yhteiskunnallinen mukavuus-evankeliumi olemassa jo. Synnistä vaikeneva, parannukseton ja kaitaa tietä vieroksuva kristillisyys saavat Suomessa jo nyt maailman ihailun, koska se ei tuomitse ihmisen lihallisuutta. Humanistinen evankeliumi sanoo "toteuta itseäsi". Sitä maailma rakastaa. Jeesus taas sanoo "kiellä itsesi". Sitä maailma vihaa. Ja se varmasti tuo vainon, jos sitä väärentämättömänä julistamme. Emme ole Opettajaamme suurempia. Jos he vainosivat Häntä, he vainoavat meitä. 

Mutta voitelussa julistettuun Jumalan sanaan Jumalan Henki tulee yhtymään. Sen sanoman ylle tulee Hengen vaikuttama pyhyys ja synnintunto kuulijoiden sydämiin, joka tulee ajamaan heidät Jeesuksen ristin veren vihmottavaksi todelliseen vapauteen synnistä ja maailman himoista.