Siionin kriisi

Aikamme yksi suurimmista tragedioista on se, että seurakunta on menettänyt kykynsä vaikuttaa maailmaan niin, että maailma muuttuu Jumalan voiman kautta.

On käynyt toisinpäin. Maailma on vaikuttanut ja vaikuttaa seurakuntaan. Seurakunta on alkanut muuttumaan maailman arvojen mukaiseksi. Lampunjalat ovat siirtyneet ja kirkkaus poistumassa. Emmekä edes näe sitä. Olemme jopa tyytyväisiä monin paikoin Siionin tilaan. Laodikealainen tyytyväisyys ja sokeus on valtaamassa Siionia. Kristus saattaa seistä monien seurakuntien ulkopuolella, eikä seurakunta tiedä sitä.

Niiden Jumalan ihmisten, joille on uskottu Jumalan sana, täytyy nyt laskea kustannuksensa uudelleen. Tulevaisuudessa totuuden puhuminen maksaa paljon. Se maksaa maineen, inhimillisen turvallisuuden ja koko elämän. Näin ei Suomessa ole modernina aikana koskaan ollut.

Mutta jos emme julistajina ole tähän valmiit, siis kadottamaan omaa elämäämme, emme voi koskaan odottaa herätystä. Pelkäämme ihmisiä ja heidän mielipiteitään enemmän kuin Jumalaa. Myymme sanomamme terävimmän kärjen ihmispelon tähden pois. Haluamme säilyttää elämämme ja oman mukavuusvyöhykkeemme. Ja siksi kadotamme sielut. Siksi Jumalan voima ei pääse murtautumaan, koska me olemme pelkureita ja sovinnaisia kompromissiuskovia, jotka eivät pahoita kenenkään mieltä. Osaamme puhua niin, ettemme joudu vainottaviksi.

Jumalalle on aina riittänyt yksi mies. Ei ole koskaan tarvittu enempää. Ei Raamatussa eikä herätyshistoriassa. Nyt on kysymys siitä, löytääkö Hän tuon miehen Suomen Siionista.

Suurin vääryys

Jos helvetti on olemassa ja jos se sellainen kuin Raamattu siitä opettaa, on mitä suurin vääryys, että voimme elää uskovina niin kuin elämme. 

Olemme sadistista suurimpia, kun emme tee kaikkeamme estääksemme ihmisiä menemästä sinne.

Olemme seurakuntana kollektiivisesti osallisena suurimpaan heitteellejättöön ja petokseen, mitä maailma tuntee, jos emme anna itsestämme kaikkea, jotta pelastaisimme edes muutamia.

Helvettiin joutumiseen jälkeen en voi kuvitella mitään kauheampaa asiaa kuin olla pelastettuna ihmisenä tekemättä kaikkea voitavaamme, ettei yksikään joutuisi sinne.

Herra pelasti meidät itselleen. Emme ole enää itsemme omia. Mutta pelastettuina olemme ottaneet elämämme uudestaan itsellemme ja teemme sillä, mitä itse haluamme, aivan kuin Herralla ei olisi elämäämme mitään omistusoikeutta.

Hän pelasti meidät, jotta Hän voisi meidän kauttamme ilmaista pelastuksen tien maailmalle. 

"Kuka menee Meidän puolestamme?!!!" (Jes. 6.luku) huusi Herra jo Vanhassa Testamentissa. Nuo sanat kaikuvat helvetin kuilun partaalla tänään suuremmin kuin koskaan. Jos me emme mene, kukaan muu ei tule menemään. Hän on jo tehnyt kaikkensa maailman edestä. Nyt on meidän vastuu kuolla itsellemme, kadottaa oma elämämme ja mennä. Mennä, ettei yksikään hukkuisi.

Jos voimme olla menemättä, olemme osallisina mitä suurimpaan majesteettirikokseen ihmisyyttä vastaan. Olemme silloin sokeimpia ja eksyneimpiä kaikista. 

Herra maalatkoon ikuisuuden tulikirjaimin sydämiemme tauluun. Herra armahtakoon, ettei yhdenkään verta vaadittaisi minun käsistäni laiskuuteni vuoksi.

Seurakunnan hätätila on suuri. On etsittävä Herraa ja paastottava, että heräisimme näkemään oman paatumuksemme. On löydettävä uudestaan Jeesus ja Hänen tiensä. Vain Hänen johdossaan me voimme tässä onnistua.