Thursday, August 19, 2021

Korvasyyhyn aikakausi. Nyt.

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3-4)

Oli tultu hetkeen, jolloin Paavalia odotti keisari Neron tuomioistuin. Pyövelin miekkaa oltiin pian teroittamassa ja mestauspölkky puhdistettaisiin pölyistä Paavalia varten. 

Juuri silloin Paavali koki sydämessään painavan kehoituksen kirjoittaa vielä kerran tulevalle sukupolvelle. Hän aivan kuin ojentaa viestikapulan tulevalle pastorisukupolvelle ja antaa viimeiset ohjeet nuorelle Timoteukselle - hänen työnsä jatkajalle.

Nyt ei ollu aika kirjottaa lämpimikseen joutavia vaan oli kerrottava tärkeimmät asiat. Aikaa ei olisi enää paljon jäljellä. Paavalin perintö nuorelle pastorille, Timoteukselle, oli jätettävä puhtaana ja muuttumattomana.

Aika tulee

Paavali näkee Pyhässä Hengessä tulevaisuuteen. Hän antaa profetaalisen varoituksen, millainen aika oli tulossa seurakunnan keskelle. Siihen oli varauduttava, koska tuleva valhe tulisi luikertelemaan valkeuden vaatteissa salaa ja turmiollisesti seurakunnan keskelle. Kyseessä olisi sisältäpäin tuleva hyökkäys totuutta vastaan. Timoteuksen tuli tuntea tämä asia edeltä. Vihollinen oli kuljettamassa kristikuntaan troijalaista hevosta, jonka sisältä tulisi syöksymään suuri eksytys yön hiljaisempana hetkenä.

Nyt Timoteusta kehotettiin valvomaan. Hän ei saisi olla unessa, vaikka muut nukkuisivat. Paavali uskoi paljon Timoteuksen varaan. Hän aivan kuin asetti Timoteuksen muurinaukkoon, ja kertoi toimintaohjeet tulevan hyökkäyksen varalle. Hyökkäyksen hetkellä Paavali ei ehkä enää olisi tässä maailmassa, mutta Paavalin kautta tullut perintö olisi edelleen olemassa. Nyt oli Timoteuksen sukupolven vuoro. Tästä eteenpäin Timoteus oli kristillisellä kentällä vailla Paavalin isällistä tukea. Oli aika lentää omilla siivillä.

Tässä meillä on paljon opittavaa. Mikään ei ole niin kriittinen vaihe herätysliikkeiden elinkaaressa kuin viestikapulan siirtäminen seuraavalle sukupolvelle. Epäonnistuminen voi maksaa tuhansien ihmisten sielut.

Eivät kärsi tervettä oppia

Tuon eksytyksen kärkenä olisi aikakausi, jolloin ihmiset eivät kärsi Raamatun tervettä oppia, joka tuomitsee ihmisen lihallisuuden. Ihmiset tulisivat ahdistumaan, kun puhutaan parannuksesta, vanhan ihmisen kuolemasta, ristinottamisesta ja itsensä kieltämisestä.

Ihmiset tulisivat rakastumaan uudenlaiseen humanistiseen lihaa hellivään julistukseen. Seurakuntiin tulisi sellainen valhe-evankeliumi, joka hyväksyy ihmisen aistillisuuden ja himot. Tuo valheellinen evankeliumi ei tuntisi mitään, mikä kuolettaa ihmisen minä-keskeisyyden. Päinvastoin tuo puolinainen evankeliumi antaisi ihmiselle luvan elää itselleen ja haluilleen. Armo tultaisiin vääristämään sellaiseksi valhe-armoksi, joka ei vapauta synnin orjaa vaan jättää hänet kadotettuun tilaansa. Ja nyt tälle synnin orjalle sanotaan, että ”Rauha, rauha ei mitään hätää.” Ihmisen synnin vamma parannettaisiin hyvin köykäisin ja valheellisin perustein niin kuin jo Jeremia aikanaan ennusti. (Jer. 6:14)

Monien seurakunnan alttareilta ei kuuluisi enää itkua synnin tähden eikä nähtäisi kivisydämien murtumista sisäiseen parannukseen ja mielenmuutokseen. Siellä ei olisi enää parannukseen johtavaa synnintuntoa. Sen sijaan seurakunnissa nähtäisiin väärän opetuksen kautta aikaansaatua valheellista rauhaa ja tyyneyttä. Ihmisiä kutsuttaisiin Jumalan valtakuntaan leveän portin kautta hyvin lavealle tielle. Heille kerrottaisiin, että tämä on se tie, joka vie taivaaseen. Ja kyseessä olisi yksi suurimmista petoksista, mitä koskaan kristikunnassa on ollut. Luotaisiin valheellinen evankeliumi, joka kadottaa eikä pelasta.

Omien himojensa mukaan

Niin. Kärkenä tässä eksytyksessä on ihmisen himojen salliminen. Ihmiset väsyisivät tulevaisuudessa sellaiseen julistukseen, jossa ihmisen himoille julistetaan kuolemantuomio. Seuraavat raamatunkohdat olisivat vieraita tuona aikana:

älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte (1Piet. 1:14)

pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee (2. Piet. 1:14)

teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten (Kol. 4:22)

Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. (Room. 6:20)

Ihmiset tulisivat sulkemaan korvansa totuudelta, koska tarjolla olisi lihaa miellyttävä toisenlainen valhe-evankeliumi. Ihmiset etsisivät tulevaisuudessa sellaista sanomaa, joka antaisi heille luvan avoliittoihin, pornoon, epärehellisyyteen, maailman rakkauteen, itselleen elämiseen sekä jopa homoseksualisuuden hyväksymiseen luonnollisena asiana.

Nyt Paavali profetoi, että totuus korvattaisiin taruilla. Evankeliumi muunneltaisiin sellaiseen muotoon, että kyseessä olisi Jumalan kannalta katsoen ihmisten keksimä uskonnollinen taru ja petos. 

Ihmiset pyysivät aikanaan Aaronia tekemään kultaisen vasikan, sellaisen uuden jumala-kuvan, joka vastaisi ihmisten haluja. Ja Aaron myöntyi siihen. Kansa ei jaksanut odottaa Moosesta, ja siksi he lankesivat muuttamaan omaa jumalaansa toisenlaiseksi. Tuon jumalan edessä sai harjoittaa haureutta ja aistillisuutta.

Sama tapahtuisi nyt aikojen loppupuolella. Väsyessään valvomiseen ja Jeesuksen takaisintulon odottamiseen, ihmiset muokkaisivat evankeliumia sellaiseen muotoon, joka sopii heille paremmin. Ja he tulisivat löytämään uusia aaroneita, jotka puhuisivat juuri sitä, mikä heidän himoilleen ja haluilleen sopii.

Profetia on toteutunut

Näen valitettavasti tänään Suomessa profetian toteutuvan. Sanoma parannuksesta, mielenmuutoksesta on kadonnut. En näe synnintuntoa juuri missään. Aniharvat kokevat sellaista murhetta synnin tähden, joka saa aikaan sydämessä tapahtuvan murtumisen ja muutoksen. Jeesuksesta on tullut monille siunausautomaatti, jonka odotetaan siunaavan ihmisten lihalliset unelmat. Jumalan tahdon tekemisestä on siirrytty ihmisten unelmien hellimiseen.

Niin oli totuus kadonnut (Jes. 59:15) totesi kerran Jesaja. Niin on valitettavasti käynyt monissa seurakunnissa. Vaietaan totuudesta yhteisen sovun saamiseksi. Sopu on monille tärkeämpi kuin totuus. Maailmaa syleilevä rakkaus vesittää totuuden ja kristikunta on menossa kohti yhtä suurta kompromissia. Monet seurakunnat ovat aivan kuin kahden tuulen välissä. Pelätään, että talous ei kestä ja uhraajat loppuvat, jos julistus on liian totuudellista. Jumalan sanan totuudesta luovutaan joko vaikenemalla siitä tai vääristelemällä sitä ihmisten himojen mukaiseksi.

Ei kai vain kirkkokuntien johtajista ja pastoreista ole tulossa laskelmoivia Jumalan sanan kauppiaita, jotka puhuvat aina siitä, mikä milloinkin pitää kansan lompakot parhaiten auki? Lopetetaanko totuuden puhuminen siksi, ettei menetetä uhraajia? Aivan kuin Jumalan siunaus väistyisi totuuden puhumisen vuoksi! 

Olemme Suomen Siionissa vedenjakajalla. Uskon Lunastajan kulkevan nyt jokaisessa seurakunnassa tarkaten jokaisen sydäntä. Hän etsii ennen kaikkea sydämiä, jotka kaiken menettämisen uhalla pysyvät Hänen Sanansa totuudelle kuuliaisina. Hänen ristinsä työn kautta ihminen saa kaiken, mutta hän myös menettää kaiken. Niin. Hän menettää kaiken entisen, lihallisen ja väärän, mutta voittaa omakseen Kristuksen ja Hänen pyhyytensä. Jumala ei rakenna vanhan varaan mitään. Risti osoittaa ennen kaikkea sen, että MINUT on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, etten enää eläisi itselleni ja haluilleni. (Room. 6:6-14)

Herra etsii nyt niitä, jotka tahtovat erottua Golgatan työn kautta tästä maailmasta. (Gal. 1:4) Nii. Golgata julistaa meidän lihallisuudelle lopullista kuolemantuomiota. Me emme voi markkinoida Golgataa pelkkänä taivaspaikantuojana. Golgata pelastaa ihmisen ennen muuta häneltä itseltään julistamalla hänen lihallisuudelleen lopullisen kuoliniskun. Siis Kristuksen kuoleman oli minun lihani kuolema. Hänen kuolemaansa liittyminen on todellisen uskonelämän välttämätön elinehto. Meissä ei voi olla ylösnousemuselämää ilman Hänen kuolemaansa samaistumista. Mutta jos se toteutuu meidän elämissämme, saamme kokea näinä viimeisinä päivinä ennennäkemätöntä Jumalan voimaa, joka virtaa Vapahtajasta meihin ja pitää meidän lamppumme varmasti palamassa yön pimeimpänäkin hetkenä. Se on Hänen elämäänsä meissä, joiden oma elämä on Hänen kuolemansa valtaan luovutettu.

Aamen.

Saturday, August 14, 2021

Saastan tulvaportit ovat avautuneet

Heinäkuu 2021 oli mittaushistorian kuumin.

Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.(Jes. 24:5-6)

Eikö ole erikoista, että ilmaston lämpeneminen ja maan saastuminen on ennustettu jo 2700 v. sitten Raamatussa? Ja sille annettu syy on, että ihmiset ovat rikkoneet lait ja muuttaneet käskyt, jotka Jumala on antanut.

Uskon, että muuttaessaan avioliitto-käsitteen, tehdessään abortteja, eläessään avoliitoissa, katsellessaan pornoa ja siunaamalla sen, jonka Jumala kiroaa, ihminen on vetänyt maailman ylle yhä syvenevän kirouksen kehityksen. En usko sen olevan sattumaa, että korona tuli Suomeen pian sen jälkeen, kun avioliittolait muutettiin ja Päivi Räsäsen julkituomat Jumalan totuus teilattiin koko kansan edessä.

Korona ja ilmastojutut. Ne ovat vakava varoitus sille jumalattomuuden kehitykselle, jota ihminen harjoittaa. 

Miten maalle käy?

Jesaja jatkaa saman luvun lopussa:

Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu. Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse. (Jes. 24:19-20)

Niin. Milloin maa sitten tulee kuntoon? Olisiko seurakunnan aika alkaa panostamaan luonnonsuojeluun? Jumala ilmoittaa, että ihmisten rikkomukset ja synnit painavat maata niin syvästi, että maa ei tule tästä kehityksestä koskaan nousemaan. Tämä kaikki tulee päättymään siihen, että maa poltetaan tulella ja luodaan uusi taivas ja uusi maa. Siellä tulee asumaan vanhurskaus eikä mitään kirousta tule enää olemaan. Näin Ilmestyskirjan lopussa luvataan.

Meidän tulee nyt nostaa katseemme tulevaan. Älkäämme murehtiko tätä kaikkea. Nämä ovat synnytystuskia, jotka hetken kestävän kivun jälkeen tuovat esiin aivan uudenlaisen maailman ja todellisuuden niille, jotka seuraavat Jeesusta eivätkä anna maailman saastan eksyttää itseään.

Saastan tulvaportit ovat auenneet

Viimeisinä vuosina ihmiset ovat himoissaan avanneet sellaiset saastan tulvaportit, että seurakunta tulee joutumaan todella koville. Tuo eksytyksen tulva tulee syöksymään jokaista kirkkokuntaa ja herätysliikettä vastaan. Ja valitettavasti tulee tapahtumaan kaikkien aikojen suurin luopumus kristikunnassa. (2. Tess. 2.) 

Nuo laittomuuden tulvat ja virrat tulevat syöksymään jokaisen meidän elämäämme vasten. Eivät ne syöksy jumalattomia vastaan. He ovat virran mukana kulkevia hengellisesti kuolleita ihmisiä, jotka eivät näe tilaansa. Vain ne uskovat kestävät, jotka ovat kaivaneet perustuksensa syvään Kalliolle. Muut kokevat uskonelämässään suuren sortumisen. (Luuk. 6:46-49) He tulevat antamaan periksi sille paineelle ja eksytykselle, jonka tämä maailmasta syöksyvä saastan tulva tuo tullessaan. Ne, jotka pitäytyvät Sanaan, joutuvat vainottaviksi ja jopa surmattavaksi Jumalan sanan tähden, ei välttämättä Jeesuksen nimen tähden. (Ilm. 20:4, Mark. 4:17) Mutta heidän perustuksensa tulee kestämään kaiken tämän. Mikään Tuonelan kohdusta syöksyvä virta ei voita Kristus-kalliolle perustettua rakennusta. (Matt. 16:18)

Uusi Jeesus

Viimeisinä päivinä julistetaan väärää Jeesusta ja Kristusta, joka ei ole Raamatun Jeesus. Tuo uusi Jeesus tulee olemaan humanistinen Jeesus, joka hyväksyy ihmisen lihallisuuden ja aistillisuuden. Valhe-Jeesus ei vapauta synnistä vaan jättää ihmisen himojensa ja halujensa valtaan antaen siunauksen sille kaikelle. Ja tuo väärä Jeesus tullaan ottamaan avosylin vastaan, koska se miellyttää ihmisen lihaa. 

Tuo valhe-Jeesus tulee hyväksymään myös homouden ja lesbouden. Tämä kaikki tulee tapahtumaan rakkauden nimissä ja Raamattuun pitäytyvät tullaan leimaamaan kovasydämisiksi ja lakihenkisiksi. Tämä tulee jakamaan monet herätysliikkeet.

Todellinen Jeesus Kristus vapauttaa synnistä jokaisen, joka hyväksyy Hänet sellaisena kuin Hän on. Hän vei lihamme ristille ja pyytää näinä viimeisinä päivinä meitä kuolemaan itsellemme ja ottamaan vastaan Hänen elämänsä. Hän ei hyväksy minä-keskeistä elämää vaan julistaa, että se on luovutettava kuolemalle, jotta Hänen elämänsä pääsisi vaikuttamaan meissä pyhyyttä ja vanhurskautta. 

Hän ei ole ainoastaan vanhurskauttaja ja sovittaja vaan myös Lunastaja. Hän lunastaa synnin orjan vapauteen pois synnin hallintavallasta. Häntä ei aistillinen ja moderni uskonnollinen maailma tule hyväksymään. He kehottavat ihmistä toteuttamaan itseään, kun taas Jeesus Kristus kehottaa kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan itseään. Tämä vastakkainasettelu tulee korostumaan tulevina aikoina yhä syvemmin kristikunnassa. Vain ahdas portti ja kaita tie vievät perille. Niiden tärkeys tulee olemaan tulevina aikoina elämän ja kuoleman kysymys, kun joudumme ahtaalle Jumalan sanan tähden.

Nostakaa siis päämme ja rohkaiskaa mielemme. Vapautuksemme päivä on lähellä, ehkä jopa oven edessä. Jeesus Kristus tulee aivan pian pelastukseksi niille, joiden rakennus on Hänen ,ja Hänen Sanansa, varaan rakennettu. Valvokaamme ja olkaamme joka hetki valmiit, ettei rietasten eksytys saa meitä pois ainoalta oikealta perustaltamme.  (2. Piet. 3:17)