Sunday, January 3, 2021

Siionin syöpä

Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat. (Ilm. 2:14)

Ongelmat eivät korjaannu vaikenemalla niistä. Jeesus näki Pergamonin seurakunnassa olevan vakavan harhan, johon täytyi puuttua. Synti piti mainita nimeltä, se piti tunnistaa ja sen jälkeen tuhota parannuksenteon ja verenpeson kautta. 

Kyseisessä seurakunnassa jäytävä hengellinen syöpä oli Bileamin oppi, joka teki kuolettavaa tuhoa seurakunnan ytimessä. Siihen oli puututtava ajoissa. Jeesuksen piti mainita tuo yksittäinen synti nimeltä. Jumalan taivaasta siihen syntiin katsottiin tulisilmin. Se piti tuhota ennen kuin se tuhoaisi seurakunnan.

Pelkään pahoin, että tänään, lopun aikana, tuo Bileamin oppi on vielä suurempi vaiettu mätäpaise Suomen Siionissa kuin kukaan edes osaa aavistaa. Siitä ei juurikaan puhuta. Siitä ei saarnata eikä varoteta julkisesti. Siksi rukoukseni on, että Jumalan sana saisi puhkaista tuon mätäpaiseen, ja parantaa sen ennen kuin on liian myöhäistä.

Bileamin eksytys

Juudankirje, 2. Pietarin kirje ja Ilmestyskirja mainitsevat tuon tapahtuman, joka sai alkunsa 4. Mooseksen kirjasta. Israelin kansa oli lähtenyt liikkeelle matkaan karitsan veren kautta. Viholliskansat eivät voineet kestää tuon kansan edessä, koska Herra oli sen kanssa. Israel voitti jokaisen vihollisen, joka sen eteen tuli.

Kun Mooabin kuningas, Baalak, kuuli siitä, että Israelin kansa on lähestymässä hänen maitaan, hän hätääntyi. Tuo kansa oli tuhottava keinolla millä hyvänsä. Niinpä Mooab laittoi kaikkensa peliin. Hän kutsui Midianin maasta Bileamin, tietäjän, joka näki Korkeimman näkyjä. Baalak tarjosi Bileamille suuren summan, jos tämä kiroaisi Israelin. He nousivat yhdessä vuoren päälle ja katselivat laaksoon leiriytyneen Jumalan kansan mahtavuutta. Silloin Bileam totesi Baalakille, että tuota kansaa ei voi kirota. Se on Herran kansa, ja Herran siunaus lepää sen yllä. Sitä on mahdoton kirota, koska Jumala on sen keskellä. Mikään kirous ei tehoa siihen.

Baalak pettyi. Mutta Bileam oli kuitenkin kiero mies. Hän antoi tiskin alta erään petollisen ohjeen Baalakille. Hän opetti Baalakia virittämään ansan Israelin miehille. Niin. Nimenomaan miehille. Kaikista voimakkaimmille ja väkevimmille miehille. Bileam kehotti Baalakia lähettämään haureellisia naisia Israelin leiriin Silloin Jumalan siunaus väistyisi itsestään kansan yltä pois, ja tuomio astuisi siunauksen tilalle.

Baalak teki niin kuin Bileam opetti. Näin Jumalan kansan nuoret miehet eksytettiin lihallisella Bileamin eksytyksellä pois Jumalan tahdosta. He lankesivat haureuteen vieraan kansan naisten kanssa. Näin Jumalan siunaus väistyi kansan yltä ja siitä tuli heikko, koska Herran siunaus väistyi sen yltä.

Pastoreiden eksytys

heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä... He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä... ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa." (2. Piet. 2:14,15,19,22)

Nyt pyydän sinua keskittymään ja hiljentymään sydämesi hetkeksi. Pysähdytään tähän hetkeen ja kuunnellaan, mitä Jumalan sana sanoo. Bileamin eksytys vaikutti edelleen Uuden Testamentin aikana ja tänään se vaikuttaa ehkä voimakkaammiin kuin milloinkaan. 

Pietari kirjoittaa profetaalisessa Hengessä, että tuon eksytyksen vallassa olevien silmät ovat täynnä haureutta. Ei ole siis kyse välttämättä fyysisestä, bordelleissa tapahtuvasta, haureudesta. On kyse silmän synnistä, joka saastuttaa ja valtaa miehen sydämen.

Nyt tämän synnin sanotaan koskevan erityisesti niitä, jotka lupaavat muille evankeliuimin vapautta. Se on siis pastoreiden, evankelistojen, vanhimmistoveljien ja sananjulistajien eksytys. Siis niiden, joiden pitäisi olla Jeesuksen veren evankeliumin julistajia. Niiden, joiden pitäisi olla Jumalan välikappaleina auttamassa ihmisiä vapauteen synnin kahleista. Nyt Bileamin eksytyksen mainitaan olevan juuri monien heidän ongelmansa.

Raamattu mainitsee, että he itse ovat turmeluksen orjia, vaikka lupaavat muille vapautta. He ovat tulleet Bileamin eksytyksen voittamiksi. He ovat tulleet haureuden synnin orjiksi, vaikka he eivät ole käyneet bordelleissa. "Heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä." Näin Sana ilmoittaa. Nämä entiset Jumalan palvelijat ovat tulleet kyltymättömiksi haureuden synnille. Heitä viedään kuin pässiä narussa. He eivät ole enää lankeilevia vaan synnin orjia.

Suomen Siion

Perkele on nähnyt Suomen Siionin voittosaaton vuosikymmenten ajalta. Herätysliikkeet ovat voittaneet vahvojen Jumalan miesten ja naisten kautta perkeleen omaisuutta Jumalan aittoihin. Katsele  nyt henkesi silmin, miten perkele on vihainen kuin Baalak siellä vuoren päällä Bileamin kanssa, kun he katsovat voittoisaa Jumalan kansaa. Perkele tahtoisi kirota Suomen Siionin, mutta hän ei pysty siihen. Tämä kansa on Jeesuksen veren turvissa oleva kansa, jonka keskellä Herra itse asuu ja vaikuttaa.

Koska perkele ei ole pystynyt kiroamaan Suomen Siionia, hän on punonut vuosituhansia vanhan eksytyksen modernimpaan muotoon. Hän näkee Jumalan palvelijoiden taskuissa olevat älypuhelimet ja työhuoneissa olevat läppärit. Niissä ovat tämän päivän bordellit. Niiden kautta jokainen Siionin Jumalan mies pääsee omaan yksityiseen bordelliinsa muutamassa sekunnissa, jos vain tahtoo.

En nyt osoita ketään sormella, mutta tutkimusten mukaan jopa 60-75 % kristityistä miehistä (alle 70 v.) katsoo ainakin silloin tällöin pornoa. Erästä pastoria kiellettiin puhumasta pornosta Jumalan palvelijoiden konferenssissa, koska niin monen tiedettiin olevan kiinni siinä. Keskustellessani kristittyjen kanssa, olen havainnut, että porno on ehkä suurin ongelma monen kristityn miehen elämässä. Ongelma ei ole uusi, mutta hyvin kärjistynyt ja laajentunut älyteknologian myötä.

Kysynkin sinulta: milloin olet viimeksi kuullut saarnatuolista noustavan tuota Bileamin eksytystä vastaan? Oletko aikoihin kuullut saarnaa, jossa käydään käsiksi pornon syntiin? Aikanaan David Wilkerson varoitti voimakkaasti kyseisestä synnistä, mutta tänään asiasta puhutaan mielestäni hyvin vähän. Varsinkin, kun ottaa huomioon ongelman laajuden ja syvyyden. En osaa sanoa, miksi siitä on tullu lähes tabu. Syitä voi vain arvailla, mutta pelkään niin monien Jumalan palvelijoiden olevan pornossa kiinni, että siitä on sen vuoksi vaikea itse puhua. Usein tabuissa piilee yhteisön suurin ongelma. Ja tällä yhteisöllä tarkoitan nyt koko Suomen kristikansaa enkä jotain tiettyä joukkoa.

Pako

Paetkaa haureutta. (1. Kor. 6:18)

Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta... (1. Tim. 6:11)

Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta... (2. Tim. 2:22)

Sama mies, joka niin ihanasti puhui armossa kasvamisesta, ylösnousemusvoiman vaikutuksista ja Jeesuksen veren voimasta, antaa seurakunnalle ja nuorelle pastori-Timoteukselle käskyn: Pakene haureutta! Oliko Paavali lakihenkinen antaessaan tuon käskyn? Ei. Se oli käytännön ohje laiskuuden sijaan. Jos talo on tulessa, meidän on paettava hätäuloskäynnistä. Palohälytin, pelastustie ja kyltit ovat hyödyttömiä, jos me emme lähde sohvalta liikkeelle. Jäämme liekkeihin ja palamme niihin, jos emme itse pakene ajoissa tulipaloa, vaikka turvallisuusohjeet olisivat ensiluokkaisia.

Eikö Jeesuksen veressä ja ylösnousemusvoimassa ole voima vapauttaa mies pornon kahleista? Siinä, missä Uuden Testamentin armo vapautti ihmisen synnin kahleista, monet ovat turvautuneet valhearmoon, joka jättää miehen pornon kahleisiin. Onko pornon voima suurempi kuin Jeesuksen voima? Missä on vika, kun vapautta ei aina tule? Vika on siinä, että emme pakene pornoa.

Annan sinulle muutaman esimerkin. 

Eräs suomalainen perheenisä tuli ensimmäistä kertaa elämässään synnintuntoon ja vapautui pornosta kertaheitolla. Hän oli aina ajatellut olleensa uskossa, vaikka olikin pornon orja. Nyt hän ymmärsi, että hänen on tehtävä rehellinen parannus ja pesäero tuosta synnistä. Hän kuuli ensimmäistä kertaa ihon alle menevän julistuksen parannuksesta ja murtui Herransa edessä. Hän ymmärsi, että pornon kanssa leikkimisen on loputtava tai muutoin hän totisesti tuhoutuu. Tuossa hetkessä, parannusta tehdessään, synnin kahleet kirposivat Jeesuksen verisessä haavoissa. Silloin tämä perheenisä sai ennenkokemattoman vapauden. Jälkeenpäin hän pohti, että uudestisyntyikö hän vasta silloin.

Eräs mies pakeni pornoa viemällä läppärin metsään ampuen haulikolla siihen. Hän oli siitä hetkestä vapaa.

Eräs mies vapautui pornosta, kun tyttöystävä kertoi jättävänsä tämän seuraavasta kerrasta.

Joku on vapautunut, kun on vaihtanut puhelinta ja sulkenut netin siitä.

Jeesus totisesti tulee mukaan vapauttajaksi, kun me olemme valmiit tekemään radikaaleja muutoksia ja parannuksen soveliaita hedelmiä. Ei ole kyse lakihenkisyydestä vaan sillanpääasemien polttamisesta ja takaporttien sulkemisesta. 

Lopuksi

Pelkään, että yksi syy Jumalan voiman puuttumiseen seurakunnissamme on se, että niin monet vastuunkantajat ovat jatkuvat ristiriidan vallassa pornon, Bileamin eksytyksen, kanssa. Heidän hengelliset ja henkiset voimavaransa kuluvat syyttävän omantunnon ja syyllisyyden alla. 

He turvaavat armoon, joka ei vapauta synnistä vaan ainoastaan peittää sen. Eräs mies kertoi minulle, että hänen ongelmansa pornon suhteen oli väärä armo, jonka turviin sai aina palata. Ja se antoi hänelle aivan kuin alitajuisesti luvan jatkaa synnissä. Se ei kuitenkaan ole Jumalan armo. Jumalan armo ei jätä ikinä ihmistä saastan valtaan ja synnin orjaksi. Lue Roomalaiskirjeen 6. luku tarkkaan. Synti ei voi hallita armon alla olevaa (6:14->). Jos mies on synnin kahleissa vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen, missä on vika? Ei ainakaan Jumalassa ja Jeesuksen voimassa.

Pelkään, että eräänä päivänä helvetissä on lukematon määrä sieluja, jotka luulivat olevansa vain heikkoja, mutta olivatkin synnin orjia ja voittamia. Synti totisesti kadottaa ihmisen. Raamatun kaksi viimeistä lukua vielä varottavat meitä siitä. Taivaaseen ei mene porteista sisälle koskaan mitään epäpyhää ja saastaista. 

Rukoilemme herätystä, mutta ensin Jeesuksen pitää puhdistaa Herran temppeli kaikesta väärästä. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, ensimmäisenä piti temppelistä ajaa ulos kaikki sinne kuulumaton. Vasta sen jälkeen astui esiin Golgata, Ylösnousemus ja helluntai. Me rukoilemme herätystä. Se on oikein. Mutta Jeesus tahtoisi puhdistaa ensin seurakuntansa. Ja silloin Hänen on puututtava siinä olevaan syntiin. Vasta silloin, kun Elävän Veden virtojen kanavat on puhdistettu auki, virrat voivat virrata temppelistä ulos maailmaan päin.

Synnin orjan todellinen muutos lähtee siitä, että hän kauhistuu omaa tilaansa, tulee polttavaan synnintuntoon ja murtuu Jeesuksensa edessä. Synnintunto ei ole sama asia kuin lankeemuksen jälkeinen morkkis tai syyllisyys. Morkkis ajaa jälkien peittelyn tielle niin kuin Daavid teki. Synnintunto ajaa ihmisen sellaiseen parannukseen, jossa paetaan syntiä kaikella voimalla, kunnes vaara on ohi ja sydän kaukana siitä, mikä tuhoaa ja kadottaa sielun. Jeesus taisteli himoistamme ja synneistämme täyden voiton Golgatalla. Kaikki voima tulee Häneltä. Älä siis ajattele Jeesusta vain Vapahtajana, joka vapauttaa helvetistä. Hän on Vapahtaja, joka vapauttaa synnistä. Niin Raamattu lupaa. (Matt. 1:21) Mutta voima pyhään elämään on luvattu sille, joka lopettaa leikkimisen ja pakenee sitä, mikä pitää häntä vallassaan. Sitä kutsutaan Raamatussa parannukseksi.

Pyydän sinua olemaan rehellinen itsellesi. Oletko kyseisen synnin suhteen orja vai vapaa? Oletko viime aikoina alkanut flirttailemaan haureellisten kuvien ja videoiden kanssa Internetissä? Ole rehellinen itsellesi ja tee ajoissa kertakaikkisen mielenmuutos eli parannus, jos siihen on tarvetta. Siitä voi riippua elämäsi, seurakuntasi ja jopa Siionin tulevaisuus. Ja mikä vakavinta, siitä voi riippua koko iankaikkisuuskohtalosi. Ei ole mitään kauheampaa kuin kerran herätä helvetissä huomaten, että olikin synnin orja, vaikka  luulikin olevansa vain heikko. Onko Jeesus siis vapauttanut sinut synneistäsi? Siitä on kyse. On hyvä joskus pysähtyä ja unohtaa eilisen voitot ja siunaukset. Aika ajoin on kysyttävä itseltään: olenko tänään vielä sisällä Jeesuksen antamassa vapaudessa synnin kahleista. Sitä on valvominen lopun aikana.

Pakene siis haureutta Jeesuksen syliin. Hän on Vapahtajasi. Hän voi ja tahtoo katkoa kaikki kahleesi. Hänen on valta, voima ja kunnia! Aamen.

5 comments:

  1. Tämä teksti on Jumalasta. Siunausta Timo ja ole rohkea jatkossakin puhumaan mitä koet Jumalan sydämeltä.

    ReplyDelete
  2. Sydän iloitsee totuuden äänestä.

    ReplyDelete
  3. Tuohon listaan voisi vielä liittää rahan himo ja yltäkylläinen elämä mutta samaa nuo kaikki toisaalta mutta samoin kuin Israelin kansa kyllästy syömään mannaa erämaassa paetessaan Eqyptistä ja halusi palata takaisin niin samoin nykyisin monet seurakunnan johtohenkilöt, papit yms haluavat syödä yltäkylläisesti eikä tyydy siihen mitä Herra antaa ja tarjoo.

    ReplyDelete
  4. Ei Jeesuksen seuraaminen ole helppoa joka muuta väittää, valehtelee. Tai kenen Jeesuksen seuraajan, apostolin tai kenen vaan elämä Uuden Testamentin sivuilla oli helppoa..

    ReplyDelete
  5. Väkisin tulee mieleen tästä korona -kriisistä Israelin pako Eqyptistä ja mitä Israelin kansa silloin teki..

    ReplyDelete

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.