Seurakunta vedenjakajalla

Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat... Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa. (Apt. 5:11,13)

Tässä meille esitellään seurakunnan tehdasasetus: Jumalan pyhyyden ja pelon vaikutus seurakunnan keskellä.

Jumalan kirkkaus ja pyhyys olivat nimittäin palanneet Siioniin. Oli eletty vuosisatoja paikallaan polkevan uskonnollisen valtavirran laineilla, josta todellinen Elämä oli puuttunut. Nyt Jumala oli muuttanut kaiken kertaheitolla helluntaipäivänä. Pelkureista ja kieltäjistä oli tullut hetkessä kuolemaa uhmaavia veritodistajia, joiden elämää leimasi oman elämän kadottaminen ja sen asettaminen elävänä uhrina Jumalan uhrialttarille. Ja nyt näiden tyhjien astioiden ylle Jumalan taivas laski Kirkkautensa.

Herkkupalat

Me olemme valitettavan usein valtavan lihallisia ja länsimaisessa drive in-kristillisyydessä marinoituja helppoheikkejä, jotka poimimme Apostolien teoista herkkupalat ja markkinoimme niitä katteettomin perustein.

Apostolien salaisuus oli Jumalan Hengen voimassa, joka antoi opetuslapsille voiman puhua niin, että he joutuvat vainottaviksi. He puhuivat jokaisen saarnansa tietoisena siitä, että pyöveli voi koputtaa milloin vain olalle. Ja siitä huolimatta heidän sanomansa ei laimentunut! He juoksivat vankilasta vapauduttaan suoraan jatkamaan julkista julistustehtävää vielä suuremmalla rohkeudella kuin aikaisemmin. Sitä sai aikaan Jumalan Hengen voima. 

Jumala ei tehnyt heistä viihdyttäjiä, elämäntapakoutseja, tsemppareita tai pellejä vaan parannuussarnaajia, joiden sanoma viilsi ja raastoi kuulijoiden sydämiä. Heidän kokouksissaan kiristeltiin hampaita ja tultiin raivon valtaan. Mutta siellä vapauduttiin syntitaakoista ja koettiin todellinen uudestisyntymä.

Ei ihme, että perkele vihasi heitä. Ei ihme, että riivaajat pelkäsivät heidän saarnojaan. He eivät olleet Jumalan valtakunnan puolustusvoimat vaan hyökkäysvoimat, jotka ryöstivät saalista perkeleeltä. Heidän jälkenään syntyi itselleen, maailmalle ja synnille kuollut Jumalan seurakunta, jonka sisälle ei synnillä ollut jalansijaa. Sellainen seurakunta ei pidä sisällään hengailevia käännynnäisiä, joita salasynnit hallitsevat. Mistä tiedän tämän?

Synti paljastuu heti

Palataanpa tuohon Raamatunpaikkaan, josta lähdimme. Kaksi ihmistä oli tuomassa valheen, tekopyhyyden ja ahneuden sisälle Jumalan kirkkautta ja pyhyyttä täynnä olevaan seurakuntaan. Heillä molemmilla oli oma pieni salasynti, jota kenekään ei pitänyt tietää. 

Saatana oli pettänyt Ananiaan ja Safiran, ja nyt he olivat kuljettamassa troijalaisina hevosina syntiä tuohon seurakuntaan. Voi heitä! He eivät yrittäneet pettää ihmisiä eivätkä pastoreita vaan Jumalan Henkeä. Jumala itse toimi portinvartijana tuossa seurakunnassa. Ja tuloksen tiedämme. He menettivät hetkessä henkensä.

Tuloksena oli se, että seurakunnasta ei tullut matalankynnyksen seurakuntaa, jossa pastorit esittivät sirkustemppuja saadakseen ulkopuolisia tilaisuuteen. Ei totisesti! Suuri pelko valtasi kaikki. Ja tuo Jumalan pelko sai jokaisen jäsenen painautumaan yhä voimakkaammin kiinni totuuteen ja valvovaan mielenlaatuun. 

Ulkopuoliset ihmiset näkivät, että tuolla vaikuttaa itse Jumala. Ja se herätti kunnioitusta ja pelkoa. Ja ainutkaan ihminen ei ilman parannusta, itselleen kuolemista ja uudestisyntymä uskaltanut liittyä heihin. 

Tänään maailma nauraa meidän selkärangattomuudellemme, pelkuruudellemme ja kompromisseillemme. Alkuseurakunnassa maailmassa heräsi Jumalan pelko seurakunnan pyhyyden  ja arvovallan edessä. Jumalan pyhyyden läsnäolo herätti kunnioitusta heissä.

Me

Rukoilemme herätystä. Pyydämme Jumalalta lauluissa pyhyyttä ja Jumalan läsnäolon laskeutumista seurakunnan ylle. Ymmärrämmekö me oikeasti mitä se tarkoittaa? Olemmeko niin valheellisen irstaan armon sokaisemia, että kuvittelemme Jumalan muuttuneen suopeammaksi synnin suhteen kuin Ananiaan ja Safiran kohdalla oli?

Mitä luulet tapahtuvan keskiverto seurakunnassa tänään, jos Jumala laskisi tuon Apostolien tekojen kirkkauden sinne? Vastaa hiljaa mielessäsi. Mitä tapahtuisi vaimonvaihtajille, tekopyhille, pornon kanssa flirttaileville pastoreille, epärehellisille autokauppiaille, ahneille, maailmaa rakastaville ja harhaoppeja vaaliville seurakuntalaisille?

En halua mässäillä nyt vakavalla asialla lihallisesti vaan esitän tämän asian meille kaikille mitä suurimmalla vakavuudella. Olemmeko valmiita herätykseen? Jumalan tuomio alkaa meistä, jotka sanomme näkevämme ja omistavan valon ja elämän. Meiltä hän odottaa pyhyyttä ja vanhurskautta, koska Hän itse on pyhä ja vanhurskas. 

Ei kai vaan ole niin, että Hän ei voi laskea tuota pyhyyden kirkkautta keskellemme, koska emme kestäisi sen edessä? Ja kuitenkin mitä kauhein asia on se, että niin monissa seurakunnissa sen jäsenet johtajista lähtien voivat elää synnissä ja vaalia sitä. Ja mitään ei tapahdu! Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Apostolien tekojen pyhyys ja kirkkaus  ovat poistuneet seurakunnasta! Ja me emme edes huomaa sitä halvan armon ja humanistisen valhe-rakkautemme alta, joiden kautta olemme luoneet itsellemme oman jumala-kuvan kultaiseksi vasikaksemme.

Ja kuitenkin. Jos meillä ei ole pyhyyttä ja kirkkautta Siionissa, meillä ei ole mitään. Ei ole kyse vain jostain ylemmän kristillisyyden tasosta vaan ainoasta todellisesta mallista, jonka Raamattu meille seurakunnasta esittää.

Uhri

Me olemme tämän sanoman edessä kaikista vakavimman kysymyksen äärellä. Kyse ei ole vaihtoehdosta vaan kyse on elämästä ja kuolemasta. 

Nyt on aika tehdä raamatullinen parannus. Ei sellaista kompromissi-parannusta, joka meille sopii. On aika tehdä ajankäytössä ja aivan kaikessa korjaus Jumalan sanan viitoittamalle tielle. Mitään herätystä ei tapahdu ennen kuin me teemme parannuksen ja asetamme elämämme, maineemme ja kaikkemme, perheestä lähtien, uhrialttarille. Ja tuon uhrin päälle tulee lankeamaan Jumalan tuli. Tai sitten herätys tulee, mutta se koituu meille tuomioksi.

Alttari on sitä varten, että siinä kuollaan. Herra etsii niitä, jotka löytävät tämän kristillisen elämän perusjalan uudestaan - kuolla itselleen ja tälle maailmalle. Sillä niin kauan, kun me epäonnistumme tässä asiassa, me epäonnistumme seurakuntana kaikessa.