Kun Herra poistuu seurakunnasta

"Katso, minä seison ovella ja kolkutan.." (Ilm. 3:20)

Voit lukea heistä Ilm. 3:14-22 jakeista. He olivat täysin vakuuttuneita omasta hengellisestä ylivertaisuudestaan ja voimastaan. He edustivat omasta mielestään korkeinta mahdollista kristillisyyden tasoa, mitä täällä voi saavuttaa. He eivät tarvinneet omasta mielestään mitään. Olihan reilut 30 vuotta sitten perustettuun seurakuntaan saapunut Paavalilta ainakin kaksi kirjettä, puhumattakaan siitä herätyksestä, jonka heidän kaupunkinsa sai kokea Epafraan saavuttua kaupunkiin.

Heidän hengellinen näkökykynsä oli kliininen ja heidän puhtautensa täydellistä. Siis heidän omasta mielestään. He eivät edustaneet porttokirkkoa eikä harhaoppista kulttia vaan seurakunta-ajan ensimmäisiä pyhiä. Heidän kasteoppinsa ja teologinen perimänsä on apostolista Sanan mukaista oppia, ja heidän ulkonainen menestyksensäkin näytti todella siunatulta.

Mitään ei enää tarvittu. Kaikki oli ulkoisesti ja hengellisesti täydellisesti heidän omasta mielestään.

Hän on poistunut

Palataanpa hetkeksi tekstin alkuun. 

Jeesus oli poistunut seurakunnastaan eikä seurakunta tiennyt sitä. Ajattele! Seurakunta ylisti, saarnasi, kokoontui, rukoili ja teki kaikkea niin kuin ennenkin, mutta ilman Jeesusta. Jumala ei ollut missään toiminnassa enää mukana, vaikka seurakunta luuli niin. Jeesus oli poistunut, eivätkä he olleet huomanneet mitään muutosta.

Kaiken ilon, onnen ja tyytyväisyyden keskellä he eivät kuulleet oven takana olevaa koputusta - tuota hiljaista ääntä - jonka sanoma olisi murtanut jokaisen läsnäolijan sydämet. Tuo koputus nimittäin kertoi heille sen totuuden, että heidän näkökykynsä oli sokeutta, onnellisuus säälittävyyttä, elämä olikin kuolemaa ja vanhurskauden vaate olikin vain uskonnollista valhe-illuusiota. He elivät kaikista suurimmassa itsepetoksen ja kurjuuden tasossa, mitä maa voi päällään kantaa. He luulivat omistavansa Kristuksen ja kaikki siunaukset, vaikka Hän oli poistunut aikaa sitten heidän  keskeltään. 

Sokeus

He luulivat Jumalan läsnäoloksi sitä, mikä olikin vain sielullista ja uskonnollista valhetta. He olivat kadottaneet kyvyn tuntea Jeesus. Hän oli nimittäin poistunut ja toiminta jatkui yhtä mahtipontisena kuin ennenkin, kenenkään huomaamatta ilmapiirissä mitään muutosta.

He olivat ottaneet Jumalan asiat omiin käsiinsä ja luoneet niistä taitavasti kudotun uskonnollisen jumalanpalveluksen, jossa ihminen istui Kristuksen sijaan valtaistuimella. He olivat tehneet vallankumouksen ja syösseet tietämättään omilla näyillään ja unelmillaan Kristuksen pois hallitsijan paikalta. Uskonnollinen liha, oikeaan oppiin verhottuna, hallitsi tuota seurakuntaa. Ja kuitenkin Jeesus oli lähtenyt pois, eikä kukaan huomannut mitään. Voi mitä sokeutta!

Laodikea tarkoittaa suomennettuna kansanvaltaa eli demokratiaa. Siellä kansa otti ohjat käsiinsä, tekivät itsevalitun jumalanpalveluksen ja ajoivat valinnoillaan Jeesuksen ulos seurakunnastaan.

Kirje

Lähde kanssani hetkeksi pienelle ajatusmatkalle 1930 vuoden takaiseen Laodikeaan. 

Eräänä sunnuntaiaamuna pastori astelee saarnapöntön taakse mukanaan kirje. Hän avaa sen kuulijoiden edessä. Ihmiset ovat tulleet tyytyväisenä jälleen mahdollisesti "kohtaamaan Herraa". 

Tällä kertaa pastori mykistyy. Hän ei saa sanaa ulos suustaan. Hän alkaa vapista ja täristä eikä saa kauhusta kalvenneiden kasvojen takaa viestiä kuulijoilleen. Silloin eräs vanhimmistoveli juoksee paikalle, ottaa kirjeen pastorin kädestä ja lukee. Hän kuiskaa hiljaa: "Tämä viesti on Jeesukselta." Kuluu hetki. Hänen pupillinsa suurenevat ja hän huudahtaa tuskaisena: "Hän ei ole täällä! Hän on poistunut!"

Hämmennys valtaa seurakunnan. He eivät voi uskoa tätä todeksi. Hehän edustivat paavalilaista alkuseurakuntamallia. Heillä oli vielä vitriinissä kehystettynä kaksi Paavalilta tullutta uniikkia kirjettä. Heillä oli tarkasti muistissa reilu 30 vuoden takainen Epafraan kautta tullut väkevä herätyksen aika. Hänkö olisi lähtenyt pois? 

Reaktioita

Miten tuon kirjeen sanomaan mahdettiin reagoioda? Sanoiko joku kirjettä vääräksi profetiaksi? Oliko jonkun mielestä se lakihenkistä tai liian tuomitsevaa? Ehkä osa suuttui siihen, miten kukaan kehtasi puuttua heidän kalliisiin uskonnollisiin perinteisiinsä, jotka isät olivat heille jättäneet. Ja ehkä jonkun mielestä kirjeestä puuttui armo ja rakkaus. 

Mutta entä ne, jotka uskoivat kirjeen olevan totta? Heidän täytyi reväistä rikki sydämensä. Heidän täytyi langeta polvilleen ja syvällä tavalla tehdä radikaali parannus. Heidän täytyi ahkeroida katumuksessa ja analysoitava elämäänsä, missä oli menty vikaan. Ja ennen kaikkea heidän täytyi kauhistua sitä, että kaikki seurakunnan toiminta tapahtui ilman Jeesusta eivätkä he olleet tienneet sitä. Jeesus oli pois, ja he olivat olleet onnellisia ja tyytyväisiä tilaansa siitä huolimatta. Mikä sokeus ja petos!

Seurakunnan vanhimmiston täytyi tehdä toiminnan  täydellinen alasajo. Kaikki toiminta oli lakkautettava välittömästi. Oli hiljennyttävä tuon hiljaisen oven koputuksen edessä. "Herra tule takaisin! Teemme mitä tahansa, että saamme sinut jälleen valtaistuimelle! Herra kaada kaikki unelmamme ja omat visiomme! Emme halua niitä vaan vain Sinun tahtosi, sillä ilman Sinua meillä ei ole mitään! Ilman sinua on vain kuolemaa ja uskonnollista itsepetosta."

Lopputulos

Tilanne jäi auki. Jeesus sanoi sanottavansa eikä seurakunnan reaktioita ole tallennettuna meille. Voimme vain arvailla, mitä kaikkea kirjeen lukemisesta seurasi. Voimme kuitenkin samaistua tuohon tilanteeseen ja kuvitella sen omalle kohdallemme. 

Vai onko Laodikean tapaus kaukaa haettu historiallinen ainutkertanen tapaus? Ei varmasti! Millä perusteella Laodikean paavalilaiselle pohjalle perustettu seurakunta olisi huonompi kuin keskiverto suomalainen lopunajan vapaakristillisyyttä edustava seurakunta? Millä perusteella Jeesus on meidän seurakunnissamme sisällä, jos Hän ei ollut Laodikeassakaan?

Meidän aikanamme, jolloin parannussaarnat mielletään lakihenkisyydeksi, itsensä kieltäminen hengelliseksi väkivallaksi, Jumalan pelosta hädin tuskin puhutaan ja Jumalan tahto on vaihtunut lihallisiksi unelmiksi, ei liene väärin kysyä, kuinka monen seurakunnan ovella Hän tänään kolkuttaa. On täysin mahdollista, että Hän ei ole monessakaan seurakunnassa enää, vaikka he ylistävät Häntä joka viikko. 

Kauanko Jeesus suostuu tekemään yhteistyötä pornon kanssa flirttailevien veljien ja vaimoa vaihtavien Herran palvelijoiden kanssa? Suostuuko Hän meidän aikanamme alistumaan meidän visioihimme ja näkyihin sekä unelmiimme? Ei totisesti! Seurakunnan elämässä voi olla vain yksi agenda, joka toimii, ja se on Jumalan tahto. Kaikki muu on kuolemaa.

Me kyllä rukoilemme ja paastoamme, mutta liian usein odotamme Hänen toimivan meidän asettamillamme ehdoilla ja olettamuksilla. Ja silloin Hän ei ole enää Herra vaan palvelija. Kuinka kauan ajattelet Hänen viihtyvän silloin keskellämme? Hänkö olisi herätysliikkeiden ja kirkkokuntien keppihevonen! Pois se. Onko sitten ihme, jos Hän astuu kynnyksen yli oven ulkopuolelle?

Sanot, ettei Hän jätä milloinkaan omiaan. Ei Hän jätäkään, mutta me ajamme Hänet tietämättämme ulos, jos emme valvo. Ei Hän väkisin tahtoansa tyrkytä meille, jos me emme ole halukkaita sitä tekemään. Ihmislihalle on luonnollista eksyä ja mennä harhaan, jos uskova ei valvo. Laodikean esimerkki on luonnollinen seuraus seurakunnalle, joka tuudittautuu menneisiin siunauksiin, ja unohtaa tänään valvoa omaa tilaansa. 

Katso herätysliikkeiden ja kirkkokuntien historiaa niin ymmärrät, miten Hän ei ole enää niissä niin kuin ennen. Siksi on aika pysähtyä ja hiljentyä. Joskus tuo hiljainen koputuksen ääni saattaa kuulua sinun kotiovellasi, vaikka luulet Hänen olevan matkassa mukana. Niin oli silloin ja niin on nyt, jos kadotamme Hänet ja Hänen tahtonsa seurakunnissamme.