Tuesday, December 6, 2016

Linnan juhlat

Kattelin hetken linnanjuhlia, kun tuli tietokoneesta.

Siellä oli paljon ansioituneita ihmisiä. Linnan Herra oli kutsunut jokaisen jostain ansiosta. Harvat ja valitut Suomen kansasta olivat niin ansioituneita, että pääsivät tuohon joukkoon.

Tervetuliaistoivotuksissa selostajien päähuomio näytti olevan kutsuvieraiden puvuissa. Vieraat olivat itse teettäneet pukunsa. Useat olivat itse maksaneet suuria summia puvuistaan, jotka olivat teetetty maan parhailla ompelijoilla ja suunnittelijoilla.

Näin meillä maan päällä. Näin meillä Suomessa.

Itse olen saanut myös kutsun suuren Kuninkaan suurimpiin juhliin. Sain kutsun sulasta armosta. Minulla ei ollut antaa Suurelle Kuninkaalle mitään ansioita. Kuningas ei edes hyväksynyt ansioita. Ne olivat Hänen edessä roskaa ja saastaa.

Kuningas teettätti minulle myös puvun. Tuo puku on kalleinta pellavaa ja hohtavinta kangasta, mitä tunnetaan. Kuningas ei suvainnut minun parsia edes millimetriä omaa kudontaa tuohon pukuun. Hän teki sen itse. Jos olisin  itse paikkaillut pukua omilla teoillani, en olisi kelvannut juhliin.

Kuningas maksoi puvun hyvin kalliilla hinnalla. Hän maksoi sen oman Poikansa verellä ja uhrikuolemalla Golgatan ristillä. Kuninkaan juhliin pääsee vain tuo ihmeellinen lahjavanhurskauden puku päällä, jonka Kuningas tahtoo lahjoittaa jokaiselle katuvalle syntiselle ilmaiseksi.

Sain ilmaisen kutsun vailla mitään omaa ansiota. Sain ilmaisen kallisarvoisimman puvun lahjana, kun tein parannuksen synneistäni ja annoin elämäni Jeesukselle.

Pian Kuningas saapuu. Hänen askeleensa kuuluvat jo. Minun ei tarvitse tilata taksia juhliin. Kuningas itse noutaa minut. Hän tempaa minut silmän räpäyksessä halki avaruuden omaan juhlasaliin. Siellä Hän itse toivottaa minut tervetulleeksi. Pieni hetki vielä, ja olen suurissa juhlissa, jotka eivät lopu koskaan.

Oletko sinä tulossa myös noihin juhliin?


Ilmestyskirja 19:9 FB38

Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat".


Ilmestyskirja 22:14-15 FB38

Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

4 comments:

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.