Jumalan kansan etsikkoaika

Puhumme usein etsikkoajasta jumalattoman maailman kohdalla. Sillä tarkoitetaan aikaa, jolloin Herra erityisellä tavalla kutsuu jumalatonta ihmistä ratkaisemaan suhteensa Jumalan kanssa. Se on erityinen aika, jolloin vain voidaan tulla parannukseen ja iankaikkiseen elämään sisälle.

On kuitenkin erityisen huomion arvoinen asia, että Jumalan kansalla ja seurakunnilla on aika-ajoin omat etsikkoaikansa. Kun on kuljettu tahattomasti tai tahallaan oman tahdon teitä, Herra tahtoo palauttaa kansansa sisälle Hänen suunnitelmiinsa. Ihmisellä on taipumus ottaa aina ohjat ja valta omiin käsiinsä ja luottaa itseensä. Siksi on äärettömän vakava asia, hukata etsikkoaika ja kulkeutua Jumalan suunnitelman ohi. 

Eelin aika

Meille annetaan 1. Samuelin kirjan 2. ja 3. luvuissa vakava kuvaus Jumalan soihtua kantavan pappissuvun tilasta. Jumala oli uskonut pappi Eelin suvulle Jumalan valtakunnan palvelijan tehtävät. Vuosikaudet tuo suku oli polvesta polveen palvellut Herraa. Näin oli edelleenkin. Jumalan lamppu ei ollut vielä sammunut tuon suvun keskuudessa. Mutta kello tikitti ja aika oli käymässä vähiin.

Eeli oli epäonnistunut viestikapulan siirrossa seuraavalle sukupolvelle. Hänen omat poikansa, Hofni ja Piinehaas, eivät tunteneet Herraa eikä Herran pelko ollut heidän sydämissään. He olivat kelvottomia miehiä, jotka eivät koskaan olleet tehneet todellista sydämen parannusta. Heidän murtumaton sydämensä vaikutti sen, että synti rehotti jumalanpalveluselämän keskellä. Makeaa elämää ja nautintoja rakastava uusi sukupolvi oli hengellisen sokeutensa vuoksi sammuttamassa Jumalan lampun ikiajoiksi Eelin suvulta. Eelin silmiä oli alkanut hämärtämään. Hänen näkökykynsa oli iän myötä kaventunut eikä hän uskaltanut puuttua uuden sukupolven epäkohtiin. Hän pelkäsi poikiaan enemmän kuin Herraa. Ja sen vuoksi Herra siirsi Jumalan pappina olemisen pois Eelin suvulta toiselle.

Jumala kyllä antoi heidän toimia edelleen, mutta ilman Hänen kutsuaan ja valtuutustaan. Eikö ole karmivaa? Jumala sallii papeille toiminnan, mutta Hän itse ei ole enää heidän kanssaan. Hän antaa pappien tehdä omia toimituksiaan seurakunnassaan, mutta ilman Häntä. Tämä oli Eelin suvun lopputulos. 

Jumala antoi Eelin suvulle mahdollisuuden. Hän oli odottanut Eelin seuraavaa siirtoa. Mutta tuon ajan mentyä ohi, Jumala siirsi Eelin suvun syrjään suunnitelmistaan. Eelin suku ei kyennyt käyttämään etsikkoaikaansa oikein.

Aikamme Eelit

Meillä on oma kirkkohistoriamme, josta tulee ottaa oppia. Olemme nähneet herätyksiä, jotka tänä päivänä ovat kankeita kirkkokuntia muotomenoineen ja toimintoineen ilman todellista Jumalan elämää.

Seurakuntien, herätysliikkeiden ja kirkkokuntien kannalta on mitä tuhoisinta, jos se ei kykene synnyttämään seuraavaa sukupolvea, joka on aidosti uudestisyntynyt, Herransa sisäisesti tunteva, Jumalan lasten joukko. Pelkkä ulkoinen systeemien tunteminen ei riitä. Meidän on kyettävä synnyttämään tuleva sukupolvi, joka vaeltaa pyhyydessä ja puhtaudessa Jumalansa edessä. On löydettävä se sanoma, joka painaa uskovien kotienkin lapset polvilleen tekemään parannusta salasynneistään, ja näin rakastumaan Kristukseen henkilökohtaisesti. Heidät on saatava uudestisyntymään. Kirkkokunnan jäsenyys tai nuortenleirillä otettu kaste ei riitä. Jos aikamme Eelit pelkäävät lapsiaan enemmän kuin Jumalaa, he menettävät lapsiensa lisäksi myös sen tehtävän, johon Jumala kerran heidät asetti. Meidän on uskallettava julistaa parannusta, ristin ottamista, itselleen kuolemista ja syntiä vastaan edelleen. Emme saa pelätä lapsiamme enemmän kuin Jumalaa. Herätysliikkeen liike saattaa jatkua, mutta herätys voi loppua.

Fariseukset ja kirjanoppineet

”Mutta fariseukset ja kirjanoppineet hylkäsivät suunnitelman, joka Jumalalla oli heitä varten…” (Luuk. 7:30)

Jumala oli vihdoin antamassa ennenkuulumattoman siunauksen ajan kansansa keskuuteen. Oli eletty vuosisatoja syvässä hengellisessä kuivuudessa, jossa sortajan käsi oli painanut Jumalan kansaa alas. Oli odotettu Jumalan väliintuloa. Nyt oli koittanut aika, jolloin Jumala ilmestyisi.

Fariseukset ja kirjanoppineet kuitenkin odottivat toisenlaista siunauksen aikaa. Heidän raamatuntulkintansa mukaan, Jumala ei voinut toimia tällä tavalla. Nasaretista ei voinut tulla profeettaa saatikka sitten Messiasta. He olivat kykenemättömiä ottamaan vastaan Jumalan siunausta, koska heidän omat kanonisoidut perinnäissääntönsä olivat tehneet heidät jäykiksi ja kykenemättömiksi muuttumaan Jumalan tahdon mukaiseen suuntaan. He luulivat olevansa Jumalan totuuksien airuita kansan keskellä, mutta he eivät tienneet olevansa suurimpia Jumalan tahdon vastustajia. Jopa portot ja maanpetturit menisivät Jumalan valtakuntaan sisälle ennen heitä.

He olivat menettäneet täydellisesti hengellisen arviointikykynsä ja näkökykynsä. He tietämättään pitivät itseään Jumalaakin oikeaoppisempana. He olivat kyllä Jeesuksen seurassa, mutta vain löytääkseen Hänestä virheitä tai saadakseen Hänet sanoistaan kiinni. He vastustivat Jumalaa ja estivät kansankin menemästä pelastuksen ovesta sisään. 

He eivät olleet julkisyntisiä tai irstailijoita. He lukivat Raamattua, rukoilivat, paastosivat ja omistivat koko elämänsä ulkoisesti oman raamatuntulkintansa mukaiselle elämälle. Mutta silti he olivat kyykäärmeen sikiöitä Jumalan silmissä. Heillä oli oma etsikkoaikansa kääntyä, mutta he kulkivat tietämättään sokeina sen ohitse. Ja siksi Jeesus sanoo heistä:

”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (Matt. 21:43)

Jumalan suunnitelma ja valtakunta siirtyi heiltä pois ja annettiin toisille. Kaikki vain siksi, etteivät he olleet kykeneviä reagoimaan ja näkemään Jumalan antamaa uutta siunauksen aikaa, jota Hän oli antamassa kansalleen. He olivat kiinni omassa uskonnollisuudessaan ja tavoissaan, eivätkä niiden alta kyenneet kuulemaan Jumalan ääntä. He olivat tehneet tikkataulun reunuksesta napakympin. Täysin toisarvoiset asiat olivat siirtyneet keskiöön. Näin kaikista tärkein oli siirtynyt syrjään. 

Aikamme fariseukset

Pelkään pahoin, että aikamme fariseuksia ovat ylikireiksi tulleet harhaoppien metsästäjät sekä sellaiset vikoilijat, jotka eivät kykene havaitsemaan Jumalan alkamaa työtä ajassamme. Sen sijaan he ovat nostaneet keskiöön perinteiden liiallisen arvostuksen,  vanhoillisuuden ihannoinnin ja 1950-luvun kristillisyyden tavoittelun. He ovat kanonisoineet herätysliikkeiden menneisyyden ja odottavat tältä ajalta ja Jumalaltakin samaa. Pahimmassa tapauksessa he näkevät vääräksi sellaisen työn, joka toimii herätyksen airuena nykyajassamme. Kuitenkin on niin, että Jumala on 2020-luvun Jumala yhtälailla kuin 1950-luvun Jumala. Jumala työssä keskiössä on aina Sana ja tuoreus. Pyhä Henki tuo tuoreuden ilmapiirin, jossa on helppo hengittää. 

Pelkään pahoin, että monet vilpittömät herätysliikkeiden miehet ja naiset ovat tulleet kyvyttömiksi muuttumaan niin kuin Jumala tahtoisi. He ovat kiinni perinnekristillisyydessä ja odottavat Jumalaltakin sitä. He luulevat perinteitään Jumalan sanaksi, vaikka ne ovat vain herätysliikkeen omia perinteitä. Jumala ei kuitenkaan ole perinteissä kiinni vaan Hän luo uutta, ei kuitenkaan ohi Raamatun ilmoituksen. Hänen virtansa on tänään vettä täynnä. Olkaamme valveilla, ettei Jumalan valtakuntaa otettaisi meiltä pois isien perinnäissääntöjen vuoksi. Entä, jos Jumala haluaakin antaa herätyksen toisella tavalla kuin viimeksi? Jos emme ole valmiit siihen, Hän etsii toisen kanavan tarkoitusperilleen ja me joudumme sivuun perinteittemme kanssa. Me voimme erehtyä luulemaan perinteitämme Jumalan sanaksi. Niin tapahtui fariseusten ja kirjanoppineidenkin kohdalla.

Efesolaiset

Löydät heidät Ilmestyskirjan 2:1-6.

Heidän tilansa on hyvin vaikeasti havaittavissa ulkoapäin. Tarvitaan suuresti nöyryyttä ja Jumalan armoa, että uskova voi nähdä ja myöntää olevansa heidän asemassaan. Ja silti heidän tilansa vaanii jokaisen vilpittömän ja innokkaan uskovan ovella. 

He olivat oikeaoppisia. Ei vain omasta mielestään vaan Jeesuksen mielestä. Heillä oli Sanan selkäranka ja aistit kirkkaat erottamaan oikeat ja väärät opettajat toisistaan. Heillä oli Jeesuksen mukaan tekoja ja paljon kärsivällistä vaivannäköä. He olivat periksiantamattomia eivätkä olleet edes väsyneitä vastustukseen. He olivat saaneet kärsiä paljon Jeesuksen nimen tähden. Heillä oli siis oikeanlaista marttyyrien henkeä. He eivät voineet sietää pahuutta. Synti ei saanut rehottaa heidän keskellään. Kaikki oli ulospäin mitä mallikelpoisinta, mutta se ei riittänyt. Jeesus näki syvemmälle. Jeesus näki motiiveihin ja sydämen ajatuksiin asti.

Jeesukselle tärkeintä oli omistaa ensirakkauden palo Häntä kohtaan. Jeesus ikävöi sitä rakkautta, joka tuolla seurakunnalla oli Häntä kohtaan aluksi. Se oli kadotettu. Oli menetetty se Marian osa Jeesuksen jalkojen juuressa ja sen Johanneksen osa, jossa nojataan levollisesti Jeesuksen rintaa vasten. Heistä oli tullut hengellisiä monitoimikoneita, jotka tekivät pelkästään oikeita asioita, mutta väärästä vaikuttimesta. Ensirakkaus Kristukseen ei ollut enää se voimanlähde heidän toimintaansa vaan tekemisestä oli tullut tärkein.

Ilman tuota ensirakkauden syvyyttä, joka heillä oli ennen ollut, kaikki heidän toimintaansa olisi vain kulkusen kilinää ja vasken helinää. Jos tuo ensirakkaus puuttuisi, ”en olisi mitään” sanoi kerran Paavali. Vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi tulessa ja kaiken omaisuuteni köyhille, mutta ilman tuota ensirakkauden syvyyttä se ei olisi mitään. (1. Kor. 13. luku)

Nyt Jeesus sanoo, että tästä on tehtävä parannus. Ja jos parannusta ei tapahdu, seurakunnan lampunjalka siirtyisi paikaltaan. Ja siirtäjänä olisi Jumalan Poika itse. Tuolloin lamppu kyllä olisi olemassa, mutta se menettäisi kyvyn antaa valoa huoneessa oleville. Öljy ei virtaisi tuohon lamppuun, ja siitä tulisi vain koriste-esine museokäyttöön. Sitä voisi katsella, mutta se ei enää palaisi. Sellainen lamppu on hyödytön ja käyttökelvoton.

Me

Olemme usein niin oikeaoppisia ja monitoimisia, että se kaikki suorastaan tihkuu sormenpäistä. Meidän hengellisissä toiminnoissa palava sielumme kaipaa raittiutta ja totuutta tämän uuspakanallisen Suomen sekä harhaoppisen kristillisyyden keskelle. Mutta se ei riitä. Ihmisille se voi riittää, mutta ei Jeesukselle. Kysynkin sinulta, onko sinulla olemassa hiljainen kahdenkeskinen yhteys Herrasi kanssa, jossa rakkautesi Häneen tyydyttää sydämesi syvimmän kaipauksen? Vai saako sydämesi syvimmän tyydytyksen hengellisestä työstä tai oikeassa olemisesta? Kumpi tällä hetkellä tuottaa sinulle syvempää iloa: kahdenkeskinen hetki Jeesuksen kanssa vai hengellinen työ ja oikeaoppisuus? En nyt tarkoita teoriassa tätä vaan saako se täyttymyksen käytännössä?

Kyseessä ei ole pikkujuttu vaan elämän ja kuoleman kysymys. Pelkästään synti ei vaani ovellamme vaan usein hyvät asiat. Siis hyvät asiat koituvat meille kiroukseksi, jos ne syrjäyttävät parhaan. Tänään on hyvä hetkeksi pysähtyä ja tarkata omaa elämää. Palaako sydän Hänelle elävänä? Onko yhteys todellista vai tekemiseen perustuvaa uskonnollista oikeaoppista sielullista kiivailua? Kiivailu ei ole samaa kuin palava rakkaus. Ne voivat olla jopa toistensa vastakohtia niin kuin Saulus tarsolaisella oli. 

Lopuksi

Merkillepantavaa on, että Jumala ei enää koskaan siirtänyt soihtua takaisin Eelin suvulle. Fariseukset ja kirjanoppineet eivät saaneet menetettyä Jumalan valtakuntaa takaisin. Ja Efeso ei ilmeisesti koskaan tehnyt parannusta. Se on ollut jos vuosisatoja täysin rauniokaupunkina. 

Katso herätysliikkeitä. Niillä on jokaisella ollut kulta-aikansa, mutta hukatun etsikkoaikansa jälkeen vain aniharvat, jos hekään, ovat päässeet alkupäivien elävään tilaan takaisin. Jumala on jättänyt heidät kirkkokuntana olemaan ja toteuttamaan omia juttujaan kaikessa rauhassa, mutta ilman Jumalaa ja Hänen siunauksiaan.

Haluaisin kirjoittaa tämän kaikella vakavuudella. On mahdollista, että Suomessa monilla herätysliikkeillä ja kirkkokunnilla on juuri nyt tämä etsikkoaika käynnissä. On tullut toinen sukupolvi, joka on ottanut vallan. He eivät tunne Herraa, vaikka he tuntevat teologian ja systeemit. Ei ole tapahtunut aitoa parannusta eikä uudestisyntymää. Ja siksi lampunjalka on siirtymässä syrjään.

On ehkä myös se vanhoillisten joukko, joka on menettänyt perinteittensä vuoksi kyvyn reagoidan Jumalan antamaan uuteen aikaan, joka on tulossa. Oma kyynisyys on kasvanut suuremmaksi kuin Jumalan heille tarkoitettu suunnitelma. Perinteiden alta ei enää nähdä Jumalan tahtoa. Ehkä pelätään väärää ja harhaa, ja sen pelon vuoksi kätketään omat talentit maahan ja kaivaudutaan oman hengellisen asemasodan bunkkereihin.

Ja meidän kaikkien vaarana on eksyä efesolaisuuteen. Toimintakeskeisyyteen, jossa menetetään ensirakkaus Jeesukseen. On helppo liennyttää omaan haalistunutta sydäntä kaikilla teoilla ja hengellisellä tarkkanäköisyydellä. Ne eivät kuitenkaan ikinä korvaa tärkeintä: palavaa ensirakkautta Jeesuksen kanssa. Mikään ei ole vaikeampaa omalle uskonnolliselle ylepydelle kuin myöntää, että minä olen menettänyt ensirakkauden kaikista ulkoisista kultauksista huolimatta. Mutta vain siitä lähtee todellinen muutos ja uudistuminen, johon Jumala tulee vastaamaan.

Valvokaamme, ettemme hukatun etsikkoajan vuoksi joutuisi hengelliseen perikatoon. Jeesus sanoi kerran omalle kansalleen:

Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut. (Luuk. 19:43-44)