Kuolemalle luovutettu elämä

"yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet" (2. Kor. 5:14)

Opetuslapsena oleminen on kuolemalle luovutettuna olemista. Jos ei vihaa omaa lihallista elämää, ei voi olla opetuslapsi eikä Jeesuksen seuraaja. Kuolemalle luovutettuna oleminen  ei ole jokin korkeampi kristillisyyden taso vaan ainoa Raamatun tuntema tapa olla kristitty. 

Emme voi ottaa uhriamme alttarilta pois silloin kuin itsestämme tuntuu siltä. Jeesuksen seuraaminen ei ole omien oikeuksin peräänkuuluttamista vaan niistä luopumista. Kuollut ei katkeroidu. Kuollut ei himoitse. Kuollut ei loukkaannu. Kuollut ei ylpisty. Kuollut ei etsi omaansa. Kuollut ei etsi tätä maailmaa eikä sen pyyteitä eikä elämän korkeutta. Kuollut on kuollut. Hänellä ei ole enää omaa elämää. Se on kadonnut. On vain Jumalan tahto ja Jeesuksen elämä.

Jos haluaa olla opetuslapsi, on oltava yhtä kuollut kuin Jeesus ristillä. Se oli minun kuolemani. Jos näen itseni Kristuksen kanssa ristillä, näen oikein. Ja silloin ymmärrän, että minulla ei ole enää omaa elämää. Olen kuolemalle luovutettu ilman kompromisseja.

Minulla toki on mahdollisuus vetää uhrini pois alttarilta, takaisin itselleni, ja perua kaikki. Mutta silloin en enää olisi Jeesuksen opetuslapsi ja seuraaja. Olisin nimikristitty. Olisin kannattaja, joka antaa äänensä Jeesuksen puolesta, mutta en muuta.  Jeesus ei etsi koskaa faniklubia tai kannattajayhdistystä vaan seuraajia.

Jos tämä saa toteutua elämässämme, meillä on ylösnousemusvoima, jolle mikään ei ole mahdotonta. Meillä on se voima, joka saa kuolleetkin eläviksi.

Jumalalle on kaikkina aikakausina ja kaikissa paikoissa riittänyt yksi mies tai yksi nainen, jonka oma elämä on kokonaisvaltaisesti Jeesuksen kuolemalle luovutettu. Enempää ei tarvita herätykseen. Siinä on koko strategia. Ei muuta. 

Kysymys kuuluukin tänään: Löytääkö Jumala tänään Hänen Poikansa kuoleman valtaan luovutettua elämää?