Sunday, July 16, 2023

Puhdistus

Kun Herra tuli temppeliin, Hän olisi halunnut puhdistaa Leevin pojat. (Mal. 3:1-3) Mutta Leevin pojat eivät tahtoneet vaan kulkivat etsikkoaikansa ohi.

Niinpä Herra lähti temppelistä ja otti itselleen toisen kansan, halveksitun pakanoista koostuvan "roskajoukon", joka suostuu puhdistettavaksi. Tuosta toisesta kansasta Hän teki itselleen uuden pappissuvun, jonka kautta Hän vuodattaa siunauksensa maan ääriin.

Onko niin, että Herra tahtoisi puhdistaa nyt juuri helluntain, vapiksen, baptistien ja luterilaisten papit vielä kerran? Kumartuuko Hän vielä viimeisen kerran ja ojentaa kätensä puhdistaakseen heidät jaloa käyttöä varten? 

Hän haluaisi poistaa heistä kaiken sen kuonan ja synnin, joka on tarttunut heihin vuosikymmenien aikana. Hän haluaisi tuoda parannuksen evankeliulin takaisin Siioniin - sen evankeliumin - jonka halvan armon evankeliumi vuosia sitten syrjäytti. Mutta monet heistä eivät näe eivätkä kuule. He kulkeutuvat etsikkoaikansa ohitse eivätkä edes tiedä sitä.

Siksi Herran on siirryttävä oppimattomien ja halveksittujen junttien saarnaajien puoleen, jotka suostuvat puhdistettavaksi. Heistä Hän puhdistaa itselleen papiston, joka saattaa sen tehtävän loppuun, mikä ensimmäisiltä jäi kesken.

5 comments:

  1. Aamen. Herran neuvottelussa ollut papisto, joka ei korkeita tavoittele, ja antaa kunnian yksin Herralle, vie työn päätökseen. Herralle kaikki kiitos ja kunnia kuuluu. Hän on seurakunnan ajan aloittanut ja Hän sen myös päättää.

    ReplyDelete
  2. On todella surullista, että tänä aikana on niin vähän sellaisia julistajia, jotka ovat Jumalan lähettämiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen näkemässä uusien lahjomattomien julistajien esiintuloa. Teppo Lehtomäki, Tomi Pönni, Markus Sainio, Jari Korhonen, Markus Keväänranta ja Valenca Kunnala vain muutamia mainitakseni. Huikeita miehiä Jumalalta saadun sanoman kanssa. Mutta tosi on. Heitä on vielä liian vähän.

      Delete
  3. Hei, kiitos tekstistäsi. Kirjoitat ajankohtaisesta aiheesta ja olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Heräsi kuitenkin kysymys, että näetkö tämän puhdistuksen ja uudistuksen tarpeen vain edellä mainitsemissa herätysliikkeissä/kirkkokunnissa vai kaipaatko samaa puhdistusta ja uudistusta myös One Wayn papeille? Tämä kysymys ei ole negatiivinen, eikä asenteellinen vaan ihan aidosti kysyn mielipidettäsi asiaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei. Kiitos viestistä. Ehdottomasti kaikki me tarvitsemme Jumalan puhdistavaa tulta tulevia aikoja varten. Varmasti jokaisessa meissä on jotain kuonaa, jonka tulisi palaa pois. En voi sanoa, että lihani kaipaa ahjoa. Ne on katkeria kokemuksia. Mutta sitä tarvitsemme. Herra tietää kenet Hän tuleen vie ja milloin. Kunhan saamme voiman tehdä Hänen tahtonsa. Herra auttakoon siinä meitä.

      Delete

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.