Wednesday, February 27, 2019

Pimeänkoulu

Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala. Palvelijani Jaakobin ja valittuni Israelin tähden minä kutsuin sinut nimeltä ja annoin sinulle kunnianimen, vaikka sinä et minua tuntenut. Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole (Jes. 45:2-6)

Älä lue tätä Raamatunkohtaa kuin lehtiuutista. Lue se uudestaan. Maistele ja tutkistele sen jokaista lausetta ja sanaa. Herra on puhunut sen henkilölle, joka ei ennen tuntenut Häntä niin kuin tuntea tulisi. Herra on puhunut sen kutsumalleen ihmiselle, joka ei todellisuudessa vielä tuntenut Jumalasta yhtään mitään. Herra halusi näyttää tuolle ihmiselle oman valtasuuruutensa. Hän tahtoi tehdä tuon ihmisen elämässä jotain sellaista, jonka jälkeen hän tietäisi, että Jumalalla on kaikki valta hänen elämässään. Herra kädestä pitäen tahtoi näyttää kuin Isä lapselleen, että kaikki perustuu vain siihen, mitä Herra tekee.
Kun Jumala kutsuu ihmisen, kaikki perustuu vain Jumalaan ja Hänen voimaansa. Tätä me ihmiset emme ymmärrä usein ennen pimeänkoulua. Niin, luit oikein. Kutsun sitä pimeänkouluksi, koska siellä opitaan suurimmat ja ratkaisevammat asiat uskovan ihmisen elämässä.
Aarteet pimeän peitosta
Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä..
Me luotamme itseemme niin kauan kuin Jumala vie meidät pimeänkouluun. Jumala on säätänyt niin, että se on juuri pimeänkoulu eikä valkeudenkoulu. Jumala on säätänyt niin, koska vain pimeyden kätköistä löytyvät hengellisen elämän suurimmat aarteet. Oletko rukoillut oppivasi syvemmin tuntemaan Jumalasi? Oletko toivonut Hänen tekevän elämässäsi jotain sellaista, että näkisit Hänet kirkkaammin? Tahdotko omistaa suurimmat hengelliset aarteet? Jos vastaat kyllä, Jumala ottaa sen tosissaan.
Suurimmat hengelliset aarteet opitaan vain pimeässä, siellä, missä ihminen on vain kahden Herransa kanssa. Siellä pimeässä ihminen voi turvata vain Herraansa. Siellä ei ole muuta, keneen luottaa. Pastorista tai lähimmistä ihmisistä ei ole apua. He eivät ymmärrä sitä pimeyttä. Heidän parhaatkin neuvonsa ovat vain pinnallisia suuntaviivoja, jotka eivät useimmiten tuo lopullista apua. Ja juuri niin pitää ollakin. Jumala sulkee pimeänkoulussa kaikki inhimilliset avunlähteet. Nyt Hän opettaa ihmiselle, että kaikki apu tulee vain Häneltä.
Pimeyden kätköissä Herran tarkoitus on saada meidät katsomaan Häneen. Siellä pimeän kuilussa Hänellä on se kauan kaipaamansa kahdenkeskinen yhteys kanssamme. Kaikki muut häiriötekijät ovat poistetut. Ihmisen kaikki inhimilliset apukeinot on käytetty. Niistä ei ole nyt apua. Herra tahtoo meidän hyväksyvän sen ja heittäytymään vain Hänen varaansa. Hän tahtoo meidän oppivan sen, että Herra on suurin turva ja apu. Hän tahtoo meidän oppivan turvaamaan vain Häneen, ei ihmisiin.
Kun olemme tyyntyneet ja hyväksyneet tilamme, Hän kykenee opettamaan meille jotain sellaista, mitä kukaan ihminen ei voi opettaa. Nyt ihminen on tietoinen siitä, että kukaan muu kuin Jumala itse, ei voi häntä auttaa. Ihminen ymmärtää, että Herra yksin on hänen linnansa ja turvansa. Kaikki turvaverkot ja hengellisen elämän inhimilliset tukipilarit on nyt poistettu, ja ihminen yksin seisoo avojaloin Herransa edessä.
Jumalan lapsi on nyt ehkä ensimmäistä kertaa tullut Jumalan korkeakoulussa sellaiseen tilanteeseen, jossa Jumala on antamassa suurimpia siunauksia hänelle. Mutta se ei tapahdukaan vuorilla raikkaassa kevätilmassa. Se ei tapahdukaan tyynen meren rannalla auringonpaisteessa. Se tapahtuu pimeässä laaksossa, jossa kaikki inhimillinen toivo on viety. Se ei tapahdu sillä tavalla kuin me olimme luulleet. Siunaukset eivät tulleet sitä reittiä, jota tämän ajan valtakristillisyys meille vakuuttaa ja julistaa. Jumala antaa suurimmat aarteensa lapselleen pimeän peitosta ja kalleudet kätköistänsä. 
Tunteaksesi Hänet
..tietääksesi, että minä, Herra, olen se..
Oi Jumalan lapsi, tähän saakka olet luottanut itseesi. Olet ehkä luullut, että hengellinen menestyksesi johtuu hurskaudestasi, oikeasta opistasi ja hengellisistä lahjoistasi ja kyvyistäsi. Et ole sitä myöntänyt ääneen, mutta sydämessäsi olet salaa uskonut niin.
Nyt pimeän peitossa Herra näyttää, että kaikki on Hänestä. Hän on Herra. Hän on uskosi alkaja ja täyttäjä. Ilman Häntä sinulla ei ole mitään, ja vain Hänessä sinulla on kaikki. Vaelluksesi puhtaus ja palvelutehtäväsi menestys lepää vain Hänen armonsa varassa. Kaikki, mitä saat aikaan, perustuu vain Hänen tekoonsa ja armoonsa. Kaikki hengellinen menestys ja todellinen hedelmä ovat vain Hänen ennalta valmistamiansa tekoja, joissa sinä saat Hänen armostaan vaeltaa. Nyt ymmärrät, että kaikki muut teot, parhaimmatkin, ovat vain roskaa ja olkia, jotka kerran palavat. Ennen sinä et sitä tuntenut, mutta pimeän kätköissä sinä näet sen syvemmin kuin koskaan ennen. Nyt saatat ylistää Herraa sydämestäsi, koska tiedät ja uskot sen, että Hän on sinun kaikkesi.
Alat pala palalta näkemään Jeesustasi kirkkaammin. Näet Hänet niin kirkkaasti, että huomaat olevasi joka hetki täysin turvassa. Näet koko elämäsi olevan joka hetki ympäröity Hänen armollaan ja voimallaan. Olet upotettu Häneen niin syvästi, ettei sinulla olekaan elämässäsi koskaan syytä huoleen ja paniikkiin. Syvyydessä tai korkeudessa, pimeässä tai päivänvalossa – olet alati Hänen tulisilmiesi alla ja Hänen kämmenhipiäänsä kirjoitettu. Olet Hänen silmäteränsä, eikä mikään voi erottaa sinua Hänen täydellisestä huolenpidostaan. Kukaan ei voi riistää sinua Hänen kädestään. Sinun kohtalosi on sinetöity: sinulle käy aina ja kaikissa tilanteissa loppujen lopuksi vain hyvin, kun Hän on turvasi ja kaikkesi. Nämä olivat sinulle ennen Raamatun kauniita korulauseita, jotka eivät saavuttaneet koskaan sinun sydäntäsi. Nyt uskot ne. Nyt ne ovat sinulle todellistakin todellisempaa elämää. Ne ovat sinulle todellisempaa kuin kaikki näkyvä. Opit elämään Jumalan todellisuuden ja Sanan lupausten varassa ja luottamaan niiden mukanaan tuomaan rauhaan. Tiedät, että kaikki on aina hyvin, kun katsot Jeesukseen. Hän on hyvä, ja Hän tekee kaiken parhaaksesi. Enää et kysele: miksi? Sinulle riittää, kun näet Paimenesi. Silloin kaikki on hyvin. Mikään paha ei sinua silloin kohtaa.
Hän käy edelläsi
Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat.
Lue vielä kerran tuo jae uudestaan ajatuksella. Eikö olekin niin, että tie hengelliseen menestykseen kilvoittelussamme ja kaikessa perustuu siihen, että Herra käy edellämme, taistelee puolestamme ja tasoittaa tien? Emmekö me niin usein toimi päinvastoin? Juoksemme, puskemme eteenpäin ja luotamme erinomaisuuteemme. Jumala sallii meidän tehdä sen. Jumala sallii meidän uuvuttaa itsemme lähes epätoivon partaalle näyttääkseen oman voimansa.
Pimeänkoulussa ymmärrämme sydämeen saakka, että se on vain Herra, joka murtaa vaskiovet ja rikkoo rautasalvat. Menestys perustuu siihen, että Herra lähtee liikkeelle, ja me tulemme perässä. Ja kun Herra ei ole lähtenyt liikkeelle, emme mekään saa lähteä liikkeelle. Siinä on voiton salaisuus. Kaikki perustuu siihen, että kuljemme Herran perässä, kun Hän raivaa tien meidän puolestamme.
Rohkaise mielesi
Olet ehkä tänään syvässä pimeydessä. Olet uupuneena ja pettyneenä ajatellut ehkä luopua kaikesta. Epäilet Jumalan olemassaoloa ja Hänen todellisuuttaan. Salli minun rohkaista sinua ja sanoa, että tilanteesi on nyt mitä parhain Jumalan silmissä. Jumala tuo sinulle aarteet pimeyden kätköistä. Niitä et löydä muualta kuin sieltä. Suurimmat timantit ovat syvällä kallion uumenissa, ja kauniimmat helmet syvällä meren kätköissä.
Aikamme kristillisyys antaa meidän usein ymmärtää, että hengelliset siunaukset saadaan massatapahtumista helppoina pikavoittoina. Se on kuitenkin uskonnollista illuusiota ja aikamme pikaruokakristillisyyttä. Se ei ole sitä todellisuutta, mitä Raamattu meille opettaa.
Katso Aabrahamia harhailemassa vuosikymmeniä erämaassa.  Muistatko, miten hän kolme päivää talutti ainoaa poikaansa kohti uhrialttaria teurastaakseen hänet? Jumala vei Aabrahamin näihin tilanteisiin ja toi voittajana sieltä ulos.

Katso yksinäistä murhamies Moosesta 40 vuoden jälkeen palavan pensaan edessä. Muistatko, miten Hän oli kallionrotkossa Herran käden alla yksin, kun Herra antoi ihanuutensa kulkea Hänen ohitsensa.

Katso loppuunpalanutta Eliaa erämaassa toivomassa kuolemaa itselleen. Katso häntä pelokkaana Hoorebin vuoren luolassa. 

Katso Daavidin pakomatkoja tai Danielia leijonien luolassa. Muista niitä kolmea uskon sankaria palavassa pätsissä Jumalan Pojan kanssa.

Etkö muista, miten Pietari menetti toivonsa ja heitti hanskat tiskiin, kun hän luuli kaiken olevan lopussa. Se ei kuitenkaan ollut kaiken loppu vaan uuden alku, vaikka hän oli itse oman erämaansa aiheuttanut kieltämällä Jeesuksen.

Oletko unohtanut Paavalin kolmea erämaa-vuotta Arabiassa? Tai etkö ole pannut merkille, miten Jeesus alati oli yksinäisyydessä Herransa edessä. 

Maailmankaikkeuden suurin voitto taisteltiin Getsemanen yksinäisyydessä verta hikoillen ja Golgatan kummulla syvimmässä pimeydessä. Siellä Jeesus taisteli voiton, jonka pohjalla meidän uskomme ja voittomme tänään lepää.
Pimeänkoulu on Jumalan tie hengelliseen läpimurtoon ja hengelliseen menestykseen. Herra vie meidät pimeyteen siunatakseen meitä. Hän vie meidät syvyyksiin antaakseen meille siellä aarteitaan. Hän vie meidät yksinäisyyteen saadakseen meidät turvaamaan ja kasvamaan kiinni Häneen. Hän tekee niin opettaakseen meitä tuntemaan syvemmin ja todellisemmin Hänet. Hän tekee sen, koska Hän rakastaa meitä ja tahtoo tehdä meistä Jumalan miehiä ja naisia, jotka aidosti tuntevat Hänet tämän länsimaisen vauhtikristillisyyden keskellä.
Siksi Hän sanoo meille tänään: Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa.. (1.Piet.4:12) Hän, joka vei sinut pimeään, on tuova sinut sieltä ulos valkeuteen. Pimeäsi ei kestä loputtomiin vaan ainoastaan määräaikaan saakka. Olet tuleva sieltä ulos syvemmin Herraasi luottaen ja voimakkaammin Hänet tuntien. Pimeänkoulu saa sinut syvemmin nojaamaan Herraasi. Kuka tuolla tulee erämaasta rakkaaseensa nojaten? (KV 8:5), sanoo Raamattu. Uskosi kasvaa juuri siellä, missä on pimeintä. Vain harvoin se kasvaa valoisana aikana.


2 comments:

  1. Tämä on totta. Silti moni uskovainenkin tänä päivänä sanoo sellaiselle, joka etsii yksinäisyydessä Jumalan tahtoa omaan ja muiden elämään, että älä ole yksin. Mene äkkiä seurakuntaan ihmisten pariin. Tee sitä. Tee tätä. Kunhan et ole yksin. Mutta harvoin kuitenkaan Jumalan tahtoa löytää kaiken melun ja hälinän keskeltä. En tarkoita, että seurakunnassa oleminen olisi huono asia, mutta välillä on jopa pakko olla yksinäisyydessä!

    ReplyDelete
  2. Kaiken minä voin hänessä joka minua vahvistaa!

    ReplyDelete

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.