lauantai 16. maaliskuuta 2019

Oletko kuuliainen Pojalle?

Jeesus kysyi kerran eräiltä ihmisiltä: Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon? (Luuk. 6:46)

Kaksi miestä

Olipa kerran kaksi miestä, jotka sairastuivat tappavaan syöpään. Lääkäri kertoo heille ilouutisen, että syöpä on parannettavissa. Lääkäri määrää lääkkeet ja antaa leikkausajan molemmille miehille.

Miehet ovat iloisia. He eivät kuolisikaan. Heidän elämänsä jatkuisi. He tunsivat aivan kuin saaneensa elämänsä takaisin. He uskovat lääkärin sanoman. He uskovat, että lääkkeet ja leikkaus parantavat heidät, koska lääkäri on niin luvannut.

Ensimmäinen mies tekee niin kuin lääkäri on määrännyt. Hän ottaa lääkkeet ohjeiden mukaan, saapuu leikkauspaikalle ja tulee terveeksi.

Toinen mies uskoo kyllä lääkärin olevan oikeassa. Hän uskoo lääkärin olemassa oloon ja ammattitaitoon. Hän uskoo lääkkeiden ja leikkauksen parantavaan apuun, mutta hän ei silti tee lääkärin ohjeiden mukaan. Hän ei halua käydä läpi tuota tuskallista prosessia, jossa veitsi viiltää häneen ja läkkeet vievät hiukset päästä. Hän haluaa sen sijaan käyttää kipulääkkeitä, korvikkeita, jotka vievät kivun ja säryn mutta eivät paranna syöpää.

Muutaman kuukauden päästä toinen mies kuoli syöpäänsä. Usko lääkäriin ja lääkkeisiin ei palastanut miestä, koska hän ei koskaan ollut kuuliainen lääkärin sanoille.

Kuuluaisuus ratkaisee kaiken

Ystäväni, uskot ehkä Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Uskot, että Hänen verensä puhdistaa kaikesta synnistä. Siinä teet oikein. Mutta se ei auta sinua, ellet ole kuuliainen Hänelle. Lueppa tarkkaan, mitä Jumala sanoo Jeesuksesta:

Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. (Joh. 3:36)

Jumalan armo ilmestyy sinulle vasta, kun olet kuuliainen Jumalan Pojalle ja teet sen, mitä Hän kehottaa. Usko Häneen ja Hänen verensä voimaan on lähtökohta pelastumiselle aivan niin kuin se oli esimerkin kahdelle miehelle. Mutta pelkkä totena pitäminen ei pelasta vaan on astuttava uskon kuuliaisuuden askel. Mikä on tuo askel? Jumala vastaa:

Tehkää parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois. (Apt. 3:19)

Siinä on vedenjakaja tänään. Kristikansa on täynnä uskovina itseään pitäviä ihmisiä. Heillä on tunnustus ja isien usko, mutta he eivät ole kaikki koskaan totelleet Taivaallisen Lääkärin ohjeita. He eivät ole kääntyneet syntielämästään pois. He eivät ole antaneet Jumalan Sanan miekan viiltää ja leikata heidän sydäntään, jotta synnin syöpäkasvaina saataisiin poistettua. Heille ovat riittäneet uskonnolliseet korvikkeet, olkoonpa ne kuinka raamatullisia tahansa. He ylistävät, menevät kasteelle, käyvät kokouksissa ja jopa lukevat Raamattuaan. Se kaikki on oikein, mutta tärkein on unohtunut. He eivät ole koskaan tulleet Jeesuksen luokse kadottamaan omaa syntielämäänsä. Heille kristillisyys on riittänyt niin pitkälle, kun se heidän mukavuudelleen sopii. He suorittavat kristillisyyttää kirkkokuntien ja pastoreiden ehdoilla, mutta eivät Taivaallisen Kirurgin ehdoilla, joka tahtoisi ottaa pois tappavan syövän.

Heidät on pumpattu täyteen uskonnollista morfiinia, kipulääkettä, joka huumaa ja turruuttaa heidät tunnottomiksi synnintuntoa vastaan. He eivät tunne enää synnin syövän kipua, koska heidän sielunsa on täynnä uskonnollista huumetta, joka vaientaa syyttävän omantunnon keinotekoisesti ja väliaikaisesti. He eivät halua pysähtyä tuon uskonnollisen näytelmän keskellä, koska silloin he tuntisivat piston sydämessään. He tuntisivat silloin syövän poltteen, joka muistuttaisi heitä parannuksen välttämättömyydestä.

He uskovat kyllä Jumalan Pojan olevan Herra, mutta eivät ole kuuliaisia Hänelle ja siksi Jumalan viha lepää heidän yllään.  Hei eivät tahdo tehdä rehellistä parannusta. He tyytyvät uskonnolliseen välitilaan, joka peittää alleen heidän himonsa ja tottelemattomuutensa. Heistä profeetta Hesekiel on profetoinut jo 2600 vuotta sitten:

He tulevat sinun luoksesi niin kuin kansan on tapana ja istuvat edessäsi minun kansanani. He kuuntelevat sanojasi mutta eivät tee niiden mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullaan, mutta heidän sydämensä ahnehtii väärää voittoa.  Sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu. He kyllä kuuntelevat sanojasi mutta eivät tee niiden mukaan. (Hes.33:31-43)

Tänään ystäväni pysähdy edes hetkeksi. Kysyn sinulta: Onko sinun syöpäkasvaimesi poistettu? Oletko sinä tänään kuuliainen Jeesukselle ja oletko tehnyt parannuksen? Niissä kysymyksissä on sinun iankaikkinen elämäsi.

1 kommentti:

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.