Monday, January 10, 2022

Toisen sukupolven petos

Sisäisessä maailmassani on kuva siitä, mitä Suomen Siionissa tapahtui. 

Aika-ajoin nimittäin kuulee kysyttävän syytä siihen, miksi seurakuntien tila on se, mikä se on. Yleisesti etsitään syitä kuivuuteen. Keskustellaan ja märehditään seurakuntien tilaa sekä päivitellään penseyttä ja vieraan tuntuista kristillisyyttä, joka Siioniinon kulkeutunut

Nyt haluan jakaa sinulle jotain, mitä näen. En väitä, että julkituomani syy olisi ainut tai kaiken selittävä. Mutta uskon, että siinä on vähintääkin iso osa kokonaiskuvaa.

Sokeat isät

"..hänen silmänsä olivat hämärtyneet, niin ettei hän enää voinut nähdä.." (1. Moos. 27:1)

Lue tuo koko luku. Se lähtee liikkeelle siitä, että isä oli tullut vanhaksi ja hänen näkökykynsä oli heikentynyt. Seuraavaksi hänen eteensä tulee Jaakob (suom. hän pettää). Hän tuo isän eteen petoksen. Hän on pukeutunut ulkoisesti Eesaun vaatteisiin, mutta sisällä on petos ja valhe.

Nyt Jaakob pyytää isää siunaamaan petoksen, joka on puettu totuuden vaatteisiin. Katso nyt tuota näkyä. Siinä on vanha sukupolvi sokeana, ja seuraava sukupolvi petoksen kanssa pyytämässä isää siunaamaan sen. Petos on ovela. Se on vuorattu ulkoisesti oikean näköisellä. Siinä on Eesaun haju ja pinnalla hänen ihonsa tuntu, mutta sisällä on valhe. 

Isä ei kuitenkaan ole täysin menettänyt sisäistä näkökykyään. Hän kuulee Jaakobin, eli petturin, äänen. Hän aistii, että kaiken ulkoisen hajun ja tuntemuksen alla ei kaikki ole kunnossa. Sisältä kuuluva ääni ei ole totuuden ääni. Niinpä isä pyytää Jaakobia tulemaan lähemmäs. Isä tunnustelee Jaakobia. Hän tunteen ulkokuoren ja vaatteista lähtevän tuoksun.

Edelleen isä empii ja sanoo: "Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet." (jae 23) Isä ihmettelee voiko tämä olla totta. Ulkokuoren sisältä kaikuva ääni kuulostaa petokselta, mutta ulkokuori on taidollisesti tehty ja tuntuu ulkoisesti oikealta.

Niinpä isä heltyy. Hän on kiltti. Hän on hyväuskoinen. Jos kerran päällisinpuolin ulkokuori on oikeaa niin antaa olla. Ja niin tapahtuu, että vanhempi sukupolvi siunaa nuoremman sukupolven petoksen. He tunsivat kyllä sisimmässään jotain olevan pielessä, mutta he olivat kilttejä ja hyväuskoisia. Nuoremman sukupolven aktiivinen siunauksen pyytäminen sai vanhan sukupolven heltymään.

Tänään

"..nousi heidän jälkeensä toinen sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä niitä tekoja.." (Tuom. 2:10)

Aikanaan näin kävi Suomen Siionissa. Nousi sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa niin syvästi kuin isät tunsivat. He olivat väsyneitä liian tiukkaan julistukseen. He halusivat rock-musiikin, ylistys-maratonit, torontolaisuuden, show-kulttuurin, laimenettun sanoman, bileet, rennon meiningin, tanssin sekä kaiken, mikä miellyttää heitä. He eivät enää jaksaneet kuulla saarnaa parannuksesta ja rististä, joka tuomitsee heidän lihansa.

Nyt he toivat tämän kaiken seurakuntaan. Uuden Atlantin takaa tuodun Jeesuksen, jolle riittää pintapuolinen usko, ja joka ei vaadi parannusta. He toivat mukanaan uuden evankeliumin, joka on humanistinen valhe-evankeliumi. Se julistaa ristin sovituksesta, mutta jättää lihan elämään. Se puhuu vanhurskautuksesta ja tyynnyttää sillä sielunhädän ilman parannusta. Se on valheellinen vanhurskautus, jonka alla elävät jopa sateenkaripapitkin. Siihen luottavat aikamme avoliitto-sukupolvi, jotka laulavat ylistyslauluja dynaamisissa kuoroissamme vapaiden suuntien seurakunnissa. Tuohon humanistisen valhe-armoon luottavat se tuhatpäinen pornoriippuvaisten nuorten joukko, jotka kasvatettiin sisälle kristillisyyteen ilman uudestisyntymää.

On luotu ristin sanoma, joka jättää ihmise synnin orjaksi. On tehty ihmismielelle sopiva evankeliumi, joka jättää lihan eloon. Se antaa lihalle onnellisuutta ja hyvää mieltä, koska se ei julista lihalle lopullista kuolemantuomiota. 

Tämä oppi on nyt Siionissa. Se on esitelty isille ja isät ovat hyväuskoisia siunanneet sen. Jotkut isät ovat päästäneet tuon opin sisään pelon vuoksi, ettei nuori sukupolvi lähde maailmaan. He eivät toden totta lähteneet maailmaan vaan toivat maailman seurakuntaan. Ja nyt isien nukkuessa pois, petos jää seurakuntiin ja tuhoaa valtavalla voimalla seurakuntiamme ja tulevia uusia sukupolviamme, jotka eivät edes tunne, mitä on evankeliumi ja sanoma parannuksesta sekä rististä. 

Toinen Jeesus, toinen evankeliumi

Puhutaanhan toki tässä opissa Jeesuksesta, rististä ja evankeliumista. Mutta kyseessä on vuosisadan petos. Kysessä on toinen Jeesus ja toinen evankeliumi. 

Eivätkä isät tiedä, että he allekirjoittavat sokeudellaan ja pojat petoksellaan Paavalin profetaalisen varoituksen todeksi:

Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. (2.Kor. 11:4)

Näetkö? Toinen Jeesus ja toinen evankeliumi. Ja ihmisliha on äärimmäisen halukas ottamaan ne vastaan. Miksi? Koska ne jättävät lihan eläväksi. On luotu Jeesus ja evankeliumi, jotka sovittavat, pelastavat, vanhurskauttavat ja armahtavat. Mutta tuossa evankeliumista tämä kaikki saadaan ilman parannusta, ilman vapautusta synnistä ja ilman lihan ristiinnaulitsemista. 

Ne jättävät lihan ristin luokse riehumaan ja tanssimaan ja ilakoimaan. Se on uusi risti, joka ei tapa vaan jättää henkiin. Uusi risti ei vapauta synnistä vaan jättää synnin orjan kadotettuun tilaansa ja sanoo: "Olet vanurskautettu armosta. Olet sovitettu armosta. Lepää armossa ja iloitse."

Ihmetteletkö siis enää, miksi paimenet ja lampaat vaihtavat vaimoansa nuorempaan ja helpompaan? Kun on armo, joka kuittaa kaiken kuitenkin. 

Ihmetteletkö, miksi on avoliittoja sekä räikeätä syntielämää? Heillä on risti, joka jättää lihan bilettämään ristinjuurelle eikä ristille kuolemaan. 

Ja Ihmetteletkö, miksi nuoret seurakunnissamme rakastavat maailmaa enemmän kuin Jeesusta? Heille on opetettu evankeliumi ja Jeesus, jolle riittää pintapuolinen faniklubiin kuuluminen. Jeesusta ei enää tarvitse seurata, ei kieltää itseään ja ottaa ristiään. 

On luotu uusi uskonnollinen illuusio. Ja se uppoaa kuulijoihin kuin väärä raha. Eivätkä he tiedä olevansa suuren eksytyksen vallassa. Heille on tuntematon tämä Raamatun varoitus:

Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman.. (Room. 8:13)

Jos he tuntisivat Jeesuksen ristin voiman ja oman tilansa petollisuuden, he juoksu jalkaa luovuttaisivat oman lihansa kuoleman valtaan ristille. Mutta nyt heille on sanottu: "Saat olla heikko." Ja se merkitsee heille sitä, että syntielämällä ei ole niin väliä, koska heidän armonsa peittää sen. 

Kadonnut pyhyys

Jeesus sanoo Pyhästä Hengestä:

Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion (Joh. 16:8)

Siinä on Hänen majesteetillinen toimenkuvansa kadotetun maailman kohdalla. Oi miten me tarvitsisimme Suomen Siionissa Jumalan Hengen läpivalaisevaa valoa, joka näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.

Niin oli alussa. Katso Apostolien tekojen 2. lukua, missä 3000 aikuista miestä saa Jumalan Hengen antaman piston sydämeen. Heille tulee synnintunto. He käsittävät, mitä on vanhurskaus. Ja he käsittävät olevan Kaikkivaltiaan Jumalan tuomion alaisinaan. Heidät riisuttiin kaikista aseista ja verukkeista Jumalan Hengen valon alla. Ja he olivat valmiit, mihin tahansa, kunhan saisivat syntinsä anteeksi. Ja niin tapahtui.

Katso Stefanuksen Pyhän Hengen täyteisiä sanoja, jotka viilsivät uskonnollisen maailman sisintä. Nuo sanat tuomitsivat heidän pimeyteynsä.

Katso, miten kuningias Herodes vapisi Johannes Kastajan sellisaarnojen edessä, kun Jumalan Henki puuttui Herodeksen aviorikokseen.

Ja katso, millaisena Pyhyyden Henkenä Hän toimi seurakunnan keskellä, kun Ananias ja Safira yrittivät tuoda valheen sisälle seurakuntaan. Tai kun noita Elymas vastusti Herran suoria teitä, tämä tuli hetkessä sokeaksi. Muistatko myös, miten madot söivät kuninkaan, joka ei antanut kunniaa Jumalalle?

Tätä saa aikaan Jumalan Henki, kun on Hänen herätyksensä aika Siionissa. Hän on Puolustaja, mutta Hän on myös Herran pelon Henki (Jes. 30). Mitä mielestäsi tapahtuisi, jos Ananiaan ja Safiran aikainen pyhyys laskeutuisi juuri nyt aikamme hipsteri kristillisyyden keskelle? Jokainen itse voi sydämessään miettiä asiaa.

Mutta mitä, jos Hän ei vaikuta Siionissa? Silloin epätervettä oppia edustava homo saa eksyttää yli kolme vuotta isoa osaa Siionia, eikä iso osa ihmisistä huomaa hänessä mitään väärää. Silloin herätysliikkeen johtomiehet pitävät tuota poikaa siunaavien käsiensä alla ja profetoivat hänelle suuria. Ja kun synti ja valhe paljastuvat, seurakunnat vaikenevat vähin äänin. Nyt tämä sama poika naureskelee kristillisellä radiokanavalla itse, miten hänen toiminnassa oli epäaitoa toimintaaa ja valhetta mukana. Ja suuri osa Siionia otti sen kaiken Jumalan antamana herätyksenä vastaan! Vaikka siinä oli valhetta. Mikä häpeä! Mikä katastrofi! Missä on pyhyys, joka paljastaa synnin? Missä on henkien erottamisen armolahja? Eikö tuo mies osoittanut toiminnallaan yli kolmen vuoden ajan, kuinka käsittämättömän köykäinen on Suomen Siionin hengellinen näkökyky ja erottelukyky? Ei synnintuntoa. Ei tuomiota. Ei vanhurskautta. En tuomitse, mutta rohkenen kysyä: Missä on Pyhä Henki? 

Eikö nyt käynyt juuri niin, että innokas ja energisen oloinen vahva esiintyjä otettiin vastaan, kun hän puhui Jeesuksesta ja rististä? Ulkokuori oli oikean näköistä, mutta sisällä suuri oli valhe. Ja kuinkakohan monet isät seurakunnissaan myöntyivät tuohon valheeseen, kun valtavirta painosti ja lapset pyysivät saada siunauksen tälle liikehdinnälle? Pelkään, että tämä on vasta alkusoittoa tulevalle. Pelkään, että paljon pahempaa on vielä tulossa. Jumala armahda nuoriamme, isiämme ja seurakuntiamme, etteivät he ottaisi kaikkea vastaan, mikä maistuu makealta! Jeesus-sana ei tänä päivänä vielä merkitse sitä, onko kyseessä Jumalan lähettämä herätys. On nähtävä paljon syvemmälle.

Nyt tämä samainen homosaarnaaja on toimittanut kirjan, jonka tarkoitus on jalkauttaa Siioniin homoseksualismin hyväksyminen normaalina asiana. Kirja tulee ryminällä sisään ja sitä mainostettiin jo kristillisellä radiokanavalla. Pelkään pahoin, että tämän miehen uusi tuleminen on paljon eksyttävämpi kuin toinen. Hänen uusi sanomansa uppoaa nuoriin voimalla. He, jotka eivät tunne Kirjoituksia eivätkä todellista Jumalan muuttavaa voimaa, ovat suuressa vaarassa ottaa tuon eksytyksen vastaan. 

Asia voisi olla toisin, jos isät olisivat pitäneet kiinni heille annetusta totuudesta ja nousseet Jumalan voitelussa eksytystä vastaan. Mutta pelkään, että iso osa Siionia on mennyttä ja pian Baabelin kuningas tulee ja vie suuren osan Jumalan kansaa Baabelin maille, maailman hengen valtaan, vaikka he eivät sitä edes tajua.

Lopputulos

Voi Jumala rakas me tarvitsemme Sinun Pyhän Henkesi! Meidän on löydettävä Jeesus Kristus sellaisena kuin Raamattu Hänet meille opettaa! Ja meidän on löydettävä evankeliumi rististä, joka ei helli ihmislihaa vaan antaa sille lopullisen kuoliniskun. Silloin Jumalan Henki saa ihmisen kokonaan. Hän ei tee koskaan yhteistyötä lihan kanssa.

Pelkään, että paraikaa lampunjalat ovat siirtyneet monissa seurakunnissa. Pelkään, että Kristus on lähtenyt kävelemään seurakuntien ovista ulos ja kolkuttaa nyt ovien ulkopuolella. Ehkä Hän antaa vielä etsikkoajan seurakunnalleen. Ja ehkä Hän koputtaa vielä kerran. Mutta voi sitä seurakuntaa, joka ei kuule, Jeesuksen kutsuvaa koputusta oven ulkopuolella. Seurakunta luulee Hänen olevan sisällä, vaikka Hän on ulkona. Seurakunta bilettää ja Jeesus itkee ulkona. 

Jeesuksella on yksinkertainen sanoma koko Suomen Siionille:

Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. (Ilm. 3:19)

Älä siis sano Jeesukselle: "Tule takaisin seurakuntaasi!" Ei. Hän ei tule kaikkiin seurakuntiin. Kysy Häneltä: "Mitä meidän pitäisi tehdä, että tulisit takaisin?" On pysähdyttävä. On palattava alkuperäiseen ristin sanomaan. On ahkeroitava ja tehtävä kertakaikkinen inventaario omissa elämissämme. On käännettävä koko reppu ylösalaisin ja annettava kuoleman valtaan kaikki, mitkä eivät Jumalan pyhyyden edessä kestä. On tehtävä parannus. On paastottava ja itkettävä. Ei naapuria vaan meitä itseämme. Herra uudista minut! Mitä ikinä se maksaakaan: "Tässä olen, tee mitä tahdot, että tulisin uudeksi jälleen. Tee se ennen kuin Sinä saavut hakemaan puhtaan morsiamen hääjuhliin. Tee se ennen kuin ovi suljetaan ja uutta mahdollisuutta ei enää anneta. "

Aamen.

6 comments:

  1. En tiedä tuntuu että antaa seurakuntien mennä minne menee ja antaa kansan saada mitä se haluaa, tuntuu että väistämättömän estäminen on mahdotonta..Kansa halusi muinoin Barabbaan.. "Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän?" Niin he sanoivat: "Barabbaan" Se kenellä on pientä Pyhän Hengen liekkiä niin se palaakoon vielä kirkkaamin ja puhtaammin ja pysyköön uskollisena Raamatun totuudelle ja sanalla. Toivottavasti Jeesus Kristus ilmestyisi sitten monelle ja vahvistaisi uskoa ketä sitten vielä kamppailee kahden välillä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Barabbas" tulee hepreankielestä ja tarkoittaa "isän poika". Hyvin samankaltaista siis kuin nämä toiset jeesukset, jotka usein hyvin vain vähän poikkeaa oikeasta Jeesuksesta. (Oppierot joihin uskotaan ratkaisevissa asioissa) Luin jostain, että joissain vanhemmissa Raamatun teksteissä oli jopa tuotu ilmi, että myös Barabbaan etunimi oli Jeesus. Tätä kyseistä valintaa tehdään tänä päivänä kristikunnassa. Ratkaisevimman pään ero on, että Barabbas ei kanna ristiä, toisin kuin Jeesus Kristus. Sama pätee seuraajiinsakin: Kristuksen seuraajat kantavat ristiä, tai ainakin kasvavat kohti sitä, eli kieltävät syntinsä ja entisen elämänsä elääkseen Jumalalle, ei maailmalle sen ehtojen mukaan, tai itselleen. Matka on kuitenkin kohti täydellisyyttä; täyttä antautumista Herralle, mutta myös täyttä ja rauhaisaa luottamista Jumalaan ja Hänen kantavaan voimaan armossa. Usko elävään Jumalaan saa aikaan elävää uskoa, joka alkaa näkyäkin Jumalan vaikutuksesta.

      Usko murhamieheen, väärään jeesukseen, tappaa elävän uskon ja sammuttaa sisimmässä Jumalan tulen, ja alkaa näkyä ulkoisesti lihan tekoina, joita toki usein yritetään hillitä omassa voimassa.

      Myös Rabsake, antikristuksen vertauskuvana, uskon, tuli tarjoamaan samankaltaista maata (eroa ei siis ollut paljon oikeaan) Hiskialle.
      (2Kun 18:31-32)

      Ja Ahab lupaili isompaa viinitarhaa tai rahaa Naabotin viinitarhan saadakseen.
      (1.Kun. 21:2)

      Oikea evankeliumi ja Jeesuksen seuraaminen on radikaalia, mutta siinä löytyy kätketty lepo ja tosi rauha, sekä Jumalan pyhä ja puhdas rakkaus, joka purkautuu ulospäin. Kiitos Herralle, ettei tarvitse omassa voimassa käydä!

      Delete
  2. Täyttä asiaa. Sain kuulla blogista tänään. Hyvä että sain. Jatkan blogin seuraamista ja kerron muillekin.

    ReplyDelete

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.